Kuuluuko masennukseen itsesyytökset vai toisten syyttäminen?

[Kaveria mietin]

Mä muistelen vuosia sitten lukeneeni että masentunut ihminen syyttää itseään kaikesta, vaatii itseltään kohtuuttomia, tuntee epäonnistumista ja kokee pilaavansa läheistensäkin elämän. Uskoo jopa että muilla olisi parempi ilman häntä.

Nyt rupesin miettimään kaveria joka on pidemmällä sairauslomalla masennuksen takia. Mä en muista hänen koskaan syyttäneen itseään mistään tai pitäneen muuten itseään huonona tai epäonnistuneena. Sen sijaan hän löytää kaikille oman elämänsä virheillekin syyllisen ulkopuolelta. "Jos vanhempani olisivat toimineet toisin..." "Jos ystäväni oikeasti välittäisivät ja auttaisivat" (on välitetty ja autettu, välihuomio), jos puoliso ei olisi tuollainen, jos työnantaja olisi vähän ymmärtäväisempi, jos lapset olisivat erilaisia...

Mun silmissä häntä ei ole edes kohdeltu väärin kenenkään osalta. Itseasiassa häntä on ymmärretty ja tuettu enemmän mitä voisi kuvitella, ihan joka puolelta. Nyt alkaa kuitenkin itselläni olla mitta täysi ja kohta varmaan lopetan tapaamiset. Ei ole kiva jatkuvasti kuulla syyttelyitä siitä kuinka olen, muiden läheistensä ohessa, ollut pilaamassa hänen elämäänsä. Mitä ikinä yritänkin tehdä häntä piristääkseen, se on aina väärin. Sama juttu muiden kanssa. Jos hänelle ei olisi sattunut ympärille tällaisia ihmisiä, hän voisi hyvin.

Onko tuollainen ihminen masentunut oikeasti?

 

[Femme]

On helpompi syyttää muita, kuin nähdä saati tunnustaa itselleen oma vajavaisuus. Ehkä omasta "puutteellisuudesta" on vaikea puhua muille?

Toisaalta usein pelkkiä puhtaita depressioita lienee aika vähän. Usein mukana on muitakin psykiatrisia häiriöitä, kuten persoonallisuushäiriöt, joihin moniin kuuuluu oirekuvanan muiden syyttely ja oman vastuullisuuden ja osallisuuden sivuuttaminen.

 

[HippuTAR]

Mä oon tuntenut yhden ihmisen joka ei koskaan nähnyt omassa toiminnassaan mitään vikaa, kaikki oli aina jonkun muun syy.
Tällä henkilöllä oli vakava masennus mutta myös muita mielenterveysongelmia.

Joskin mä luulen että muiden syyttely oli se mikä kuva näkyi ulospäin ja että oikeasti syytti itseään niin paljon ettei voinut myöntää sitä koska se olisi ollut liian raskasta. Ja lopulta kaikki olikin liian raskasta.