Mulle tuli heti "huono äiti" -trauma, kun olen käytännössä estänyt reilu parikuista lastani oppimasta kääntymään, ihan ajattelemattomuuttani. Meillä ei ole vauvaa pidetty lattialla vedon ja koiran takia, ja hän on aina ollut sitten sohvalla tai sängyllä. Viime aikoina olen miettinyt, että miten hän onkin niin kovin tyytymätön siinä leikkikaaren alla, mutten keksinyt syytä. Vauvaa pidettiin kovastikin massullaan ja selällään, koska se on tärkeää, mut mistään en ollut kuullut että alustan pitää olla kova!
Nyt sitten ollaan oltu muutama päivä jo joululomalla paikassa, jossa vauvaa voi pitää lattialla, ja parka on aivan tohkeissaan. Ekat kaksi päivää hän vaan kieri kyljeltä kyljelle kieli keskellä suuta. Sitten meno hiukan hiljeni, mut vauva ois kaiken valvelillaoloaikansa mieluiten lattialla jumppaamassa.
En ollut tajunnut, että pehmeä alusta ei mahdollista jumppailua, lapsihan on siinä ihan uponneena alustaan eikä saa mistään pintaa josta ponnistaa. Nyt on kyllä vauvanhoito helppoa, laittaa vain pienen lattialle pyyhkeen päälle, ja käy hänet sit nostamassa sinne takaisin puolen tunnin välein, kun hän uskomattomalla uurastuksella on saanut itsensä ähellettyä siltä pois. Äitiä ei enää kaivata kuin nosturihommiin...
