Kyllä Göteborg on kiva kaupunki:)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja voisin muuttaa sinnen jos tärkeimmät sukulaiseni a
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

voisin muuttaa sinnen jos tärkeimmät sukulaiseni a

Vieras
Jokaöiset tuhotyöt piinaavat Göteborgissa
12.9.2009 17:45
A A STT-TT

Peter Olausson / Scanpix

Autoa sammutettiin Göteborgissa lauantai-iltana 5.9. Vuorokauden aikana alueella paloi yhteensä seitsemän autoa.

Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa Göteborgissa autot roihuavat joka yö. Vajaan kuukauden aikana kaupungissa on poltettu noin 85 autoa. Kivisateeseen joutuvat lähes päivittäin myös bussit ja raitiovaunut, poliisit ja vartijat. Syyllisiä saadaan harvoin kiinni edes kuulusteluja varten.

Lauantain vastaisena yönä autoja tuikattiin tuleen Göteborgin lisäksi myös läheisissä Kungälvissä ja Falkenbergissa.

Myöhään perjantaina kahden raitiovaunun päälle ruiskutettiin palonarkaa nestettä ja ne sytytettiin tuleen. Liekit sammuivat kuitenkin itsestään, ja raitiovaunut pääsivät jatkamaan matkaansa.


Raitiovaunuliikenteestä vastaava Göteborgs Spårvagnar on kuitenkin saanut mittansa täyteen.

"Nyt tämä saa riittää. Meidän on puututtava asiaan. Emme voi vain seurata sivusta, kun työtoverit joutuvat vaaraan", sanoi työsuojeluvaltuutettu Kent Klähm.

Yhtiö on kutsunut koolle kriisikokouksen maanantaiksi pohtimaan, miten kuljettajia ja matkustajia voitaisiin suojella tuhopolttajien ja ilkivallantekijöiden hyökkäyksiltä.


Hyökkäyksistä on tullut likipitäen jokapäiväisiä, kertoo työnjohtaja Glenn Ottoson.

"Se voi olla kivien heittelyä, eikä silloin ole kyse yhdestä tyypistä vaan kokonaisista jengeistä, jotka pommittavat vaunuja ja busseja niin että ikkunat menevät rikki. Tai sitten meitä ammutaan", hän lisää.

Poliisi on seurannut voimattomana jokaöisiä autojen polttamisia.

"Ei tälle näy mitään loppua", sanoo poliisimestari Lars Klevensparr Göteborgs-Posten-lehden verkkosivuilla.

"Useimmiten saamme kiinni hyvin nuoria henkilöitä, 14- ja 15-vuotiaita. Tiedämme kuitenkin, että mukana on myös huomattavasti varttuneempaa väkeä."

Joissakin tapauksissa kyse on ollut vakuutuspetoksista, jolloin auton omistaja on itse sytyttänyt ajokkinsa korvauksen toivossa. Poliisi on tietoinen asiasta, eikä syytäkään nuorisojengejä kaikista paloista.

Osallistu keskusteluun Tulostettava sivu
Facebook MySpace Sähköposti Uutiskirje
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
 
Uutisissa tuli joskus ettei sinne suostu aina ees paloautot menemään kun ne vähemmistöt ( siellä ehkä enemmistönä :-D ) koittaa heti tuhota ne autot. Siitähän oli paljon lehdissäkin juttua jossain vaiheessa.

Helsingissä koitetaan itä-helsinkiin saada samanlaista aluetta kukkahattujen avustuksella. Uudenlainen kulttuuri on rikkaus mitä meille on nyt tullut viimeiset 20 vuotta ! :) Mä haluun muuttaa itä-helsinkiin!
 

Similar threads

Yhteistyössä