Kävin tuossa pihalla eilen aamupäivällä tupakalla ja ihmettelin kun kuului kauhea mekastus tuolta parkkipaikalta päin.Katsoin sitten että mikä siellä on menenillään niin näin nämä "ihanat" naapurin velipuolet "leikeissään".
No,leikkihän meni siis niin että toinen löi toista kuin vierasta sikaa ja yritti ajaa polkutraktorilla kovalla vauhdilla päälle ja toinen potki toista kuin viimeistä päivää.Toisen pojan isä seisoi siinä vähän matkan päässä eikä sanonnut tai tehnyt yhtään yhtään mitään.
Tämä perhe on siis uusperhe,eli vaimolla oli yksi poika ennenstään,samoin isällä ja nyt heillä on yksi yhteinen.Tämän miehen poika on joka toinen viikonloppu isänsä luona ja kaikki lomat.Ja aina kun poika on täällä niin koko se aika on kauheaa tappelua.Meidänkin poikaa on lyönnyt ja potkinnut useamman kerran ja isä vaan toteaa ettei niitä viitsi kieltää,nehän on poikia eikä me mitään tyttöjä kasvateta.Siis kasvatetaanko tytöt vaan niin ettei toisia lyödä tai potkita eikä tahallaan satuteta??????Kyllä mä olen meidän molemmille pojille opettanut että nyrkit pidetään visusti taskussa jos rupeaa kiehuttamaan ja ketään ei tönitä,potkita tai lyödä.Toki puolustaa pitää itseään mutta sekin mieluummin niin ettei toista satu.
Nyt sitten viikonloppuna juteltiin tuon pojan isän kanssa tuossa pihalla ja hän sitten kertoi että oli hieman ihmeissään kun pojan eskariopettajat ovat nyt sitä mieltä että poika pitää pistää pienryhmään koulussa VÄKIVALTAISUUDEN takia.No,johan sen kyllä näkee kaikki muut paitsi pojan oma isä että poika selvittää asiat nyrkein.Eskarissakin kuulemma potkii ja lyö toisia jos ei asiat mene hänen mielen mukaan.Samaa tekee tässä meidän pihalla.Meillä jos on sälli pihalla samaan aikaan niin mä olen kokoajan haukkana vahtimassa mitä pihalla tapahtuu ja olen varmaan sata puhuttelua tuolle toiselle pojalle pitännyt.Kotona kuulemma kohtelee äitiään samalla tavalla eli lyö ja potkii.Eikä äiti mahda omien sanojensa mukaan mitään.Miten ei joku aikuinen ihminen mahda 6 vuotiaalle mitään???Kyllä mä vielä taistoissa tuon meidän pojan voitan ja saan sanani perille.Eikä mun tarvitse muuta kuin ääntäni hieman korottaa.Ja jos ei äänen korotus auta niin sitten kädestä kiinni ja nurkkaan tai omaan sänkyyn miettimään asioita.
Mä olen jo ruvennut pelkäämään päästää tuota meidän pikku-ukkoa pihalle silloin kun nuo kaksi humanteria ovat siellä.Koska se yleensä päättyy siihen että joku itsee tämän yhden pojan aloitteesta.
En mä kyllä väitä että mäkään mikään töydellinen kasvattaja olen mutta onneksi olen saannut kasvatettua pojat niin että ketään eivät ole satuttaneet tahallisesti.