V
vituttaa
Vieras
Ovat ainoat lapsenlapset miehen vanhemmille. Miehen vanhemmista toinen kotona varhaiseläkkeellä oleva 60v ja toinen käy työssä vielä. Aina kauhea säätäminen kun halutaan kaksi kouluikäistä lasta saada yöksi. milloin mitäkin menoa muka mitä ei tosiaankaan voi siirtää. ja sitten kun menevät sinne ehkä kolme kertaa vuodessa tyyliin illalla ja seuraavana päivänä aikaisin takaisin niin sekin kauhean säätämisen takana. Itse eivät koskaan kysy yöksi, vaikka olin juuri huonossa kunnossa kolme kuukautta keuhkokuumeen takia ja ukon piti käydä tietty töissä. Ei kertaakaan tarjoutunut kukaan että hei voitaisko me ottaa yhdeksi yöksi tai jopa kahdeksi että saa levätä. itse ovat miehen vanhemmat hoidattaneet omat kaksi lastaan hyvin isovanhemmilla. Sitten ihmettelevät miksi muksut eivät halua mennä heille edes käymään nykyään, kai ne nyt vaistoaa että se on niin helvetilisen kauhean rasittavaa kun ovat siellä yön joskus.
No omat vanhemmat sitten, eivät koskaan kuuna valkeana ole ottaneet yöksi tahi hoitaneet. Tosin ovat sen verran epäluotettavia että en veisi edes sinne. pieni tupakansavuinen kämppä, yöks.
Nyt vituttaa sen verran pahasti että meinasin hakea tukiperhettä meille, että lapset voisivat siellä vierailla joskus. miehen kanssa olisi kiva köydä jossain, mutta ei noita vielä voi kauaksi aikaa keskenään jättää. Ugh. Avautuminen tehty ja johan helpotti.