V
vanha jäärä
Vieras
Taas on tullut tämä kesälomasesonki. Toimiston akat ovat jo kuukausitolkulla kahvitauolla puhuneet kesälomasuunnitelmistaan. Mennään sinne tai tänne, mutta duunissa ei olla!
Mitä se loma on? Lintsaamista töistä, kele! Minun mielestä on vain kaksi vaihtoehtoa: Ollaan joko töissä tai sitten lintsataan.Tämä ns. "Loma" on minusta lintsaamista ja omien hommien teettämistä muilla.
Minä en ole koskaan ollut rintamakarkuri. Olen ollut töissä kesät talvet ja viikonloppuisinkin. Olen ollut kaksi viimeistä juhannustakin töissä, että asiat sujuisivat. Viime joulunpyhätkin olin töissä. Taitaa mennä tämä seuraavakin juhannus töissä, kun kaikki muut livistävät. Tilauksia olisi, mutta ei tekijöitä - kesällä.
Kyllä minä mieleni pahoitin tästäkin asiassa. Vapaa-aikaa voi viettää sitten haudassa!
Silloin, kun luin itseäni herraksi, tein kesätöitä ja lopputiliä ottaessani luki tilinauhassa: Palkka + lomakorvaus! Mikä helevetin Lomakorvaus? Lomallahan minä olin ollut koko ajan - kesäduunissa!
Siitäkö pitää työnantajan maksaa jokin ylimääräinen korvaus, että nuori ylioppilasherra vaivautuu kesälomallaan töihin? Palautin rahat työnantajalle. Ei väittänyt vastaan.
P.S. Isyyslomaa pidin kaksi päivää, kun tämä nuorimmainen syntyi. Siitäkin tuli töissä sanomista, Päätin etten enää isäydy, ettei tule turhaa puhetta.