S
suututtaa prkl! :)
Vieras
Kävin valittamassa asiasta, ja tää vaan huusi. Saman tien alkoi huutamaan. Olisin odottanut asiallista keskustelua, mutta sain vastaukseksi huutoa.
Meillä on taloyhtiössä hiljaisuus klo 22, johon tää vetosi. Mutta pintaääniä ei saa kuulua kuin klo 19 saakka, vetosin tähän, mutta tää vaan huusi.
Ei pahoitellut edes, kun kerroin tämän häiritsevän tytön nukkumaanmenoa, joka tämän vuoksi on viivästynyt.
Oli käynyt ympyröimässä järjestyssäännöistä kohdan hiljaisuus klo 22, mutta ei ollut lukenut lappua loppuun, kun seuraavassa kappaleessa oli tää pintaäänet, joista vielä esimerkkinä poraaminen.
Niillä on vielä samanikäinen lapsi, kuin meillä. En tajua miten niin pieni valvoo vielä siihen aikaan.
Paukuttelua sieltä kuului pitkälle klo 23 saakka. Onneksi mies on taloyhtiön hallituksessa ja ne on pitäneet meteliä kohta vuoden, mutta tää oli mulle viiminen pisara. Se valehteli just muuttaneensa, vaikka on asunut kyllä siellä jo kohta vuoden sekä tulleensa just töistä. Toinen naapuri kertoi sen tulleen jo aikaisin iltapäivällä.
Siis olis ollu ok juttu, jos olis pahoitellut, puhunut normaalilla äänellä eikä huutanut ja lisäks toi valehtelu. Onneksi ne on vaan vuokralla tossa