A
ahdistaa
Vieras
Työt loppuivat taas toistaiseksi koulujen loppuu, allaa taas ensi viikolla. Koko kesän olen työkkäristä rahaa odottanut, ei edes päätöstä vielä tullut.
Soskuun vein perjantaina kirjeen, että kolme euroa enää rahaa.
Pyhällä hengellä tässä on oikeasti nyt alettava elää. Ei ole ketään keltä lainata, ei ole pulloja mitä viedä.
Kyllä se olisi Lottovoitto, kun vielä joskus pääsisi oikeisiin töihin, josta loma, lomarahat ja lomaltapaluuraha, kuten ennen. Ei vain kukaan näin vanhaa ja vajaakuntoista palkkaa, kun ei tahdo nuoremmillekaan olla. Ja suotta palkkaamaan kun voi ilmaiseksikin pitää.
Vielähän tässä itse hopeateellä ja omatekoisilla sämpylöillä mutta murkulle pitäisi olla ihan ruokaa.