N
nyt harmaana
Vieras
Totaalisesti.Itseni olen hukuttanut arkeen..Olisi niin kiva lähtä ja aloittaa alusta,saada jännitystä elämään.Mutta tämä on niin turvallista nyt.On hyvä mies,joka ei petä eikä ja jätä.Joka on sopivalla tavalla äijä,järkkymätön peruskallio.Mutta minä vain valitan..Joku saisi tuosta hyvän miehen,jos lähtisin.Vaikka miehen luonne rapu-merkkisenä on kyllä sellainen,ettei hän uutta huolisi..Vaiouisi masennukseen ja vetäytyisi kuoreensa,jos häipyisin.
Meillä on kohtalonomainen rakkaustarina,joka alkoi 7 v.sitten.Kaikki uskovat meihin,ollaan "ihannepari",jolla ei kriisiä koskaan,jotka eivät tappele,joilla "täydellisiä"lapsia..Kyllä minä miestä rakastan,mutta jotenkin "se tunne"on peittynyt arkeen..Tiedän,se on ihan normaalia..Mutta en tällästä halua..en.
Kaipaan omaa aikaa.Olen katkera miehelle joka sekunnista,jonka hän saa viettää töissä,harrastuksessa,vapaalla.Paljosta hän on luopunutkin takiani ja aina yrittää järjestää harrastuksenkin niin,ettei se tuottaisi minulle liikaa "työtä"..
Hullu siis olen,kun mietin että joskus lähden.Haluaisin tavata uusiakin miehiä..Ja oikeastaan se ajatus kyllä pelottaa.Mutta jollain tavalla kiehtoo.
Taidan vain olla kyllästynyt,levottomana ihmisenä.Mitä nyt tekisin,etten ajaudu tästä pois ja heitä hyvää "saalista"menemään..Voiko rakkaus olla vain tunne,jonka voi häivyttää vai mitä hemmettiä se on?!
Abteeksi sekava kirjoitus,mutta on vain niin vaikea pukea sanoiksi tunteita..Miehellekään en osaa oikein puhua..
Meillä on kohtalonomainen rakkaustarina,joka alkoi 7 v.sitten.Kaikki uskovat meihin,ollaan "ihannepari",jolla ei kriisiä koskaan,jotka eivät tappele,joilla "täydellisiä"lapsia..Kyllä minä miestä rakastan,mutta jotenkin "se tunne"on peittynyt arkeen..Tiedän,se on ihan normaalia..Mutta en tällästä halua..en.
Kaipaan omaa aikaa.Olen katkera miehelle joka sekunnista,jonka hän saa viettää töissä,harrastuksessa,vapaalla.Paljosta hän on luopunutkin takiani ja aina yrittää järjestää harrastuksenkin niin,ettei se tuottaisi minulle liikaa "työtä"..
Hullu siis olen,kun mietin että joskus lähden.Haluaisin tavata uusiakin miehiä..Ja oikeastaan se ajatus kyllä pelottaa.Mutta jollain tavalla kiehtoo.
Taidan vain olla kyllästynyt,levottomana ihmisenä.Mitä nyt tekisin,etten ajaudu tästä pois ja heitä hyvää "saalista"menemään..Voiko rakkaus olla vain tunne,jonka voi häivyttää vai mitä hemmettiä se on?!
Abteeksi sekava kirjoitus,mutta on vain niin vaikea pukea sanoiksi tunteita..Miehellekään en osaa oikein puhua..
