*burbs* ei kai tässä tällä hetkellä muutakaan. Kauppaanhan en lähde, jos siellä kerran sataa kaatamalla vettä.
1. Onko teillä nyt siistiä? Noh, kohtalaisen. Tiskipöydällä on vielä astiat, mutta menen kohta ne siistimään ja leluja on taas tossa lattialla. Hiekkaa on sattuneista syistä meillä aina kaksikymmentä kiloa joka paikassa |O
2. Lottoatko säännöllisesti? Säännöllisen epäsäännöllisesti ja lappu jaettuna kahdelle päälle.
3. Onko sulla ollut hiivasienitulehdusta? On ja niitä tulee vielä elämässäni monta. Yleensä saan hiivan riesaksi antibioottikuurien jälkeen ja raskauden aikana.
4. Kuinka monta lasta sulla on? Hetkonen, tuota, kolme noita tällä hetkellä näyttää olevan.
5. Onko kaikki lapset saman miehen kanssa tehtyjä? Ei ole. Eikä edes hävetä
6. Ärsyynnytkö yhdys sana virheistä? En pahemmin. Syykin lienee selvä, minun oikeinkirjoitukseni haisee.
7. Kuinka monta kuukautta olet imettänyt lapsiasi? Yhteensä siis. n. 36-37 kuukautta.
8. Käytätkö hymiöitä palstalla?
9. Käytätkö tamponeja vai siteitä? Vai kuukuppia? Siteitä, en vain saa aikaiseksi sen kuukupin hankkimista.
10. Minkä biisin kuulit viimeksi? Jos ei lasketa alla olevia linkkejä, niin sitä ennen taisin kuulla Streetlight Manifeston Forty Days'n
11. Onko sulla kynsilakkaa varpaissa nyt? Ei, eikä tule. Ei vain jaksa keskittyä moiseen.
12. Meikkaatko päivittäin? En, mutta useimmiten kyllä.
13. Kuinka usein peset vessanpöntön? Tarvittaessa, mutta voin sanoa, että ehdottomasti vähintään kaksi kertaa viikossa. Musta tuntuu, että nämä letkulliset tässä taloudessa eivät vain yksinkertaisesti kykene osumaan siihen valtavaan aukkoon, joka pöntössä on |O
14. Onko sulla tatskaa? Oisko kuvaa, jos on tatska? On muutama, kolmannen hommaan kunhan vain olisi rahaa pistää siihen. Eikä kuvia ole ja jos on, ei tule
15. Entä lävistyksiä? Ei ole.
16. Silitätkö vaatteesi? Luoja, olen sellaiseen ihan liian laiska nykyään!
17. Saatko siivousinspiksen Sillä siisti-ohjelmaa katsoessasi? En. En tuhlaa aikaani sellaiseen ohjelmaan
18. Pitäisikö sun laihduttaa? Ei, ei jaksa keskittyä sellaiseen. Eikä sen puoleen ole haluakaan mokomaan.
19. Onko tämä huonoa musiikkia? http://www.youtube.com/watch?v=pHg3XBBvcjU
En tiedä, siis ei se kamalaa ole, mutta jollain tapaa tämä huvitti minua todella paljon. Nuorempana ehkä olisin hihkunut, mutta olen vanhemmiten kasvanut ihan kieroon ja se sai minusta irti enää virnistyksiä
20. Entäs tämä? http://www.youtube.com/watch?v=tEkHmTuWRIE
Äh, en välitä. Ei siinä, etteikö musiikillisesti varmasti lahjakkaita ihmisiä. Ei vain sytytä, siitä puuttuu se jokin joka saa minut valumaan lattialle onnesta tai nostaa vastaavasti perseeni tuolilta, saaden minut tanssimaan hulluna ympäri kämppää.
21. Haluaisitko muuttaa pois Suomesta? Minne? En.
22. Nypitkö kulmakarvojasi? Nypitkö jotain muuta karvaa? Nypin, ja ajelen joitain paikkoja. Pyhimpään en koske
23. Oletko laittanut vaipan lapsesi päähän joskus? Tai omaan päähäsi?
Olen ja olen. Luultavasti kuulunut johonkin kahjoon leikkiin.
24. Syötkö kynsiäsi? En
25. "Oonks mä kiva?" Jos tämä koskee sinua, niin hankala sanoa, en tunne sinua. Mutta veikkaan, että me saatettaisiin IRL tulla juttuun vaikka mielipiteet eroaa monesti tuhannella tavalla
