K
"Katinka"
Vieras
Mietin, että olenko täysin turhaan huolissani miten lapsemme "viihtyy" anopin kanssa tai miten heillä sujuisi. Onhan hän kuitenkin hoitanut aikanaan miehenikin. Jotenkin en vain haluaisi pyytää anoppia lapsemme hoitajaksi ennen kun lapsi osaa edes vähän puhua ja on vanhempi.
Lapsemme on nyt 4 kk ja minulla olisi kahden viikon kuluttua lääkäriaika toisella paikkakunnalla ja tutkimusten takia en oikein voi ottaa lasta mukaan. Mieheni ei saanut vapaata tuolle päivälle ja oma äitini on töissä. Niinpä mieheni on moneen kertaan ehdottanut, että pyytäisin hänen äitiään meille ko. päiväksi. Jotenkin olen kierrellyt ja kaarrellut kun enhän voi suoraan sanoa etten haluaisi jättää lasta anopin hoitoon. Sanoin jo, että eihän anoppi ole ikinä edes halunnut pitää lastamme sylissä ja siitä jo meinasi tulla riita kun mieheni mielestä kuka tahansa osaa vauvaa hoitaa vaikka ei tätä olisi aikaisemmin nähnytkään eikä lapsemme vielä osaa vierastaa. piti siis minua täysin tyhmänä ja ylisuojelevana hysteerikkona kun edes mietin tämmöistä ja loukkaantui kun mietin hänen äitinsä kykyä tulla lapsemme kanssa toimeen. Kyllähän se varmasti loukkaakin koska kyseessä on hänen äitinsä. Ehkä eniten huolettaa ettei anoppi ole huomioinut lasta mitenkään meillä käydessä tai jos olemme olleet heillä. Jos mieheni on jotain lapsesta kertonut on anopin vastaus aha ja sitten alkaa puhua jotain muuta. Mietin, että jos hän ei jsksa edes esittää hitustakaan kiinnostunutta niin miten ykskaks jaksaisi olla lapsen kanssa monta tuntia. Lisäksi mietin niinkin naurettavia asoita kuin hänen ylipitkiä rakennekynsiään, miten edes pystyy niillä hoitamaan lasta (tosin itselläni lyhyet kynnet joten en tiedä ovatko nuo kynnet edes mitenkään tiellä lasta hoitaessa. Hän kun ei ole koskaan halunnut ladta ottaa syliin. Toinen mielessäni pyörivä ongelma on tupakointi. Laskin huvikseni viimeksi kun siellä olimme kuinka usein käy tupakalla kun mielestäni polttaa paljon. Tuolloin kävi 5-6 kertaa tunnin aikana tupakalla, ottaisiko lapsen aina mukaan koska lspsella on nyt vaihe, että haluaa olla paljon sylissä eikä joinain päivinä viihdy viltillä lattialla juuri ollenkaan. Minä tai mieheni emme ole koskaan tupakoineet ja ällöttää ajatus, että lapsi olisi tupakansavussa.
Mutta rohkaiskaa minua tai kertokaa oma mielipide tilanteesta. Miten te tekisitte? Kokoajan olen enemmän sitä mieltä, että siirrän lääkäriaikaa vaikka olenkin sitä kovasti odottanut ja olisi tarpeellinen mahdollisimman nopeasti. Mutta mieheni ei taas ymmärrä miksi olen niin vastahankaan anopin pyytämisessä apuun.
Lapsemme on nyt 4 kk ja minulla olisi kahden viikon kuluttua lääkäriaika toisella paikkakunnalla ja tutkimusten takia en oikein voi ottaa lasta mukaan. Mieheni ei saanut vapaata tuolle päivälle ja oma äitini on töissä. Niinpä mieheni on moneen kertaan ehdottanut, että pyytäisin hänen äitiään meille ko. päiväksi. Jotenkin olen kierrellyt ja kaarrellut kun enhän voi suoraan sanoa etten haluaisi jättää lasta anopin hoitoon. Sanoin jo, että eihän anoppi ole ikinä edes halunnut pitää lastamme sylissä ja siitä jo meinasi tulla riita kun mieheni mielestä kuka tahansa osaa vauvaa hoitaa vaikka ei tätä olisi aikaisemmin nähnytkään eikä lapsemme vielä osaa vierastaa. piti siis minua täysin tyhmänä ja ylisuojelevana hysteerikkona kun edes mietin tämmöistä ja loukkaantui kun mietin hänen äitinsä kykyä tulla lapsemme kanssa toimeen. Kyllähän se varmasti loukkaakin koska kyseessä on hänen äitinsä. Ehkä eniten huolettaa ettei anoppi ole huomioinut lasta mitenkään meillä käydessä tai jos olemme olleet heillä. Jos mieheni on jotain lapsesta kertonut on anopin vastaus aha ja sitten alkaa puhua jotain muuta. Mietin, että jos hän ei jsksa edes esittää hitustakaan kiinnostunutta niin miten ykskaks jaksaisi olla lapsen kanssa monta tuntia. Lisäksi mietin niinkin naurettavia asoita kuin hänen ylipitkiä rakennekynsiään, miten edes pystyy niillä hoitamaan lasta (tosin itselläni lyhyet kynnet joten en tiedä ovatko nuo kynnet edes mitenkään tiellä lasta hoitaessa. Hän kun ei ole koskaan halunnut ladta ottaa syliin. Toinen mielessäni pyörivä ongelma on tupakointi. Laskin huvikseni viimeksi kun siellä olimme kuinka usein käy tupakalla kun mielestäni polttaa paljon. Tuolloin kävi 5-6 kertaa tunnin aikana tupakalla, ottaisiko lapsen aina mukaan koska lspsella on nyt vaihe, että haluaa olla paljon sylissä eikä joinain päivinä viihdy viltillä lattialla juuri ollenkaan. Minä tai mieheni emme ole koskaan tupakoineet ja ällöttää ajatus, että lapsi olisi tupakansavussa.
Mutta rohkaiskaa minua tai kertokaa oma mielipide tilanteesta. Miten te tekisitte? Kokoajan olen enemmän sitä mieltä, että siirrän lääkäriaikaa vaikka olenkin sitä kovasti odottanut ja olisi tarpeellinen mahdollisimman nopeasti. Mutta mieheni ei taas ymmärrä miksi olen niin vastahankaan anopin pyytämisessä apuun.
