Kysymys kuolemisesta (olethan rehellinen)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Alli Huuppa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä voisin olla iloinen, koska vaikka häntä kutsuttaisiinkin äidiksi, niin aito äiti on kuitenkin poissa ja lapset sen tietävät. Isommat lapset tai joku muu muistuttaa siitä joskus pienimpiä ihan varmasti.
 
Miehelle olen sanonut että kattoo että se on lapsille HYVÄ. Tietty ikävä ajatus että lapset eivät muistaisi ollenkaan. Toivottavasti kuitenkin elellään vielä vuosia yhdessä.
 
Totta kai mä toivoisin, että mies ja lapsi eläisi onnellisen elämän, vaikkei minua enää olisikaan. Mutta en silti voisi olla mitenkään aidosti iloinen siitä ajatuksesta, että mieheni varmasti löytäisi ennen pitkää jonkun toisen. Mutta sen pistäisin miehen vannomaan, ettei lapsen tule koskaan kutsua ketään muuta ihmistä äidiksi. Minä olen se äiti kuolleenakin. Jos ja kun miehen elämään tulisi uusi nainen, niin tätä naista voi ihan hyvin kutsua etunimellä.
 
Toivoisin miehen löytävän uuden onnen. Se rakkaus ei olisi multa pois mitenkään enää. Ei elämän jatkaminen tarkoita unohtamista, ja vaikka tarkoittaisikin, niin mitä sitten? Mä en tietäis siitä kuitenkaan enää, joten ihan sama. Kunhan vaan olisivat pojan kans onnellisia.
 
Mä oon jo järjestellyt tämän asian... Jos satun kuolemaan lähiaikoina niin poika muuttaa siskoni perheeseen. Uskon, että pojan olis siellä hyvä olla, ei joutuisi eroon rakkaasta suvustaan ja uskoisin siskon pitävän huolen siitä, että poika muistais mut.
No toivottavasti tähän järjestelyyn ei tarvitse ryhtyä.
Muistan, että vanhemmillani oli aikoinaan samanlainen sopimus, jos he olisivat kuolleet olisimme me sisarukset muuttaneet äitini siskon luo.
 
Olen mieheni kanssa puhunut, että jos meille tulisi joskus ero tai minä kuolisin, niin hänen tärkein tehtävänsä on pitää huolta lapsista. Ja uuden naisen valinnassa on huomioitava ensisijaisesti lapset. Eli nainen joka rakastaa lapsia jne.

Ja uskon ja toivon, että mieheni muistelisi minua lasten kanssa eli kertoisi heille oikeasta äidistä.

Tietysti haluaisin olla heidän elämässään vanhuuteni päiviin asti, mutta jos toisin kävisi, toivon todella, että mieheni ja lapseni jatkavat onnellista elämää!
 
Noo, mä en todellakaan tahdo, et mun alle 30v mieheni eläis koko loppuelämänsä yksin. Tottakai toivoisin, et siinä tapauksessa sitten aikanaan löytäis jonkun hyvän. Mutta äidin roolia en luovuta edes kuolleena. Eikä mua sekään, et lapset kutsuis äidiksi jotain toista, mut se, et ne on oikeesti mun. Se tarvis heille osottaa.
 
Silloin, kun sorrun mahdollista ennenaikaista kuolemaani pähkimään koen todella ahdistavaksi ajatuksen, ettei lapsilla olisi enää äitiä joka osaisi kaiken/pitäisi huolen/rakastaisi no-matter-what. Toivon todella, että jos elämä moisen rutun meille lykkää mies löytää uuden HYVÄN naisen heidän elämään.
 
miehen kanssa leikinpäiten asiasta puhuttiin joskus ja hän sanoi että uutta vaimoa hän ei ota jos kuolen ennen häntä ja minunkin on vaikea ajatella että lapsilla oisi uusi isä miehen kuoltua :/


kiva ois vakoilla haamuna ja kriittisellä hetkellä kutittaa vaikka palleista :P :D :D
 
No kyllä mä toivoisin että olisin niin unohtumaton ja korvaamaton ettei minun vertaistani löytyisi eikä huonopaa huolittaisi ;)

Mutta kun vähän pidemmälle miettii niin samapa tuo, siis mitä tuota edes miettimään. Sitä on kuollu, ei silloin tiedä miten muiden elämä jatkuu. Sitä vaan on -kuollu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Mä mietin tossa siskon miehen kuoleman jälkeen, että tajuskohan se mies siinä lopussa, ettei sisko tule olemaan yksin koko loppuelämäänsä...? Hieman mustasukkainen kun saattoi välillä olla.

Tuskinpa enää tulee mitään asiaan sanomaan vaikka siskosi uuden ottaa. Ihan luonnollista jatkaa nuoren ihmisen elämää ja ottaa uusi kun kohdalle sattuu. Lapsillakin kiva kun äiti/isä on onnellinen.
 
Kyllä minä toivoisin, että mieheni löytäisi uuden rakkauden. Mutta siltä ihmiseltä toivoisin,että hänestä tulisi turvallinen ja lämmin ihminen myös lasteni elämään. Ja vaikka ajatus siitä, että lapset pitäisivät tätä ihmistä kenties joskus äitinään ajatuksena kirpaiseekin, niin olisihan se silti ajatuksena toisaalta myös aika ideaali. Että joku tulisi niin läheiseksi ja tärkeäksi heille.
Se varmaan antaisi paremmat eväät selvitä oman äidin menetyksestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emmaliina:
Kyllä mä olisin onnellinen jos mun mieheni löytäis uuden naisen elämäänsä. Siihen en kyllä usko, että mies antais lasten unohtaa mua äitinä vaikka uus "äiti" kuvioissa oliskin.

Totta, eihän sitä oikeaa äitiä/isää silti unohdeta. Onhan valokuvat ja haudalla käydään.
 
mulla nyt ei ole miestä saman katon alla, mutta ajatus että lapset eläis ex:n ja ex ystävän kanssa mun kuoleman jälkeen ei saa kyllä hymyä huulille. :( en jaksa uskoa että musta jaksettais siinä taloudessa pitää muistoa yllä lapsille.
 
Tosi kipeä aihe.

Mutta mulla oli itseasiassa vuosien ajan miehelle seuraava vaimo katsottunakin. Iloinen, hauska, rempseä, puhelias, sosiaalinen mutta myös empaattinen ja keskustelukykyinen eronnut nainen, joka sanoi olevansa liian kranttu uutta huolimaan. Mainio äiti lapselleen ja kummitäti kummilapsilleen. Kauanpa hän jaksoi ollakin enimmäkseen sinkku, mutta retkahti sitten yhteiseen työkaveriimme.

Oikeasti, olen iloinen näiden kahden mukavan työkaverini puolesta.

Voi tämän ajatuksen sitten kääntää niinkin, että jos minä löysin itselleni 'sopivan' seuraajan, niin eiköhän mieskin voisi löytää mainion elämänkumppanin ja lapsillemme kanssakasvattajan, jos sellainen tilanne tulisi.
 
Toivon, että mieheni löytäisi itselleen hyvän kumppanin ja ennenkaikkea sellaisen, joka rakastaisi myös lapsia ja olisi heille hyvä. Vaikka pienimmät lapset eivät itse minua muistaisikaan, niin kyllä isi näyttäisi heille videoita ja valokuvia, joissa on oikea äiti.

En missään nimessä haluaisi, että mies jäisi suremaan minua loppuiäkseen niin, että masentuisi. Siitähän kärsisivät lapsetkin. Kyllä hekin varmasti kaipaisivat myös äidillistä syliä ja olkapäätä itselleen.
 

Yhteistyössä