En missään nimessä päästäisi. Monen edes 30 v naisen seksuaalisuus ei oikeasti ole edes siinä tasossa, että ihan oikeasti osaisivat seksistä nauttia oikein, vaikka niin kuvittelevatkin, saati sitten joku 16 vuotias. (On naiivia ajatella, ettei sitä tapahtuisi, ja jos sen tekevät päiväsaikaan, niin sitten saavat luvan nähdä sen verran vaivaakin asian eteen, että homma ei ainakaan minun luvallani tapahdu.) Yksinkertaisesti en edes päästäisi herkästi kenenkään kaverin luokse sukupuolesta riippumatta. Ei 16 vuotiailla oikeasti ole paljoa syytä jäädä leikkimään jollekin kaverille, ja yökylään. Kyllä sitä päivisinkin kerkeää näkemään. Vaikka kuinka priimus oppilailta ja puhtailta pulmusilta ne omat ihanat prinssit ja prinsessat vaikuttaa, niin kyllä vaan niin usein nekin enkelit erehtyvät vain "yökyläillessään" alkoholia maistelemaan, tai mitä ikinä touhuamaan. 18 vuotiaskin on vielä liian nuori olemaan muka aikuinen (joo joo, toiset on kypsempiä kuin toiset...), mutta ainakin siihen asti minä käytän vaikutusvaltaani parhaimmalla katsomallani tavalla, eikä lapsi voi ainakaan minusta vanhempana ajatella, että olisi voinut välttyä joiltain nuoruuden törttöilyiltä, jos äiti olisi pitänyt vähän parempaa huolta. Se aika tuntuu varmasti nuoresta tohon päivään asti pitkältä, mutta kyllä me kaikki vanhemmat tiedämme, että se on yksi silmänräpäys oikeasti vain. Kerkeää sitä sitten vanhempanakin törttöilemään halutessaan ja omalla vastuullaan.