Kysymys poikaystävästä+yökyläilystä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Juu päästäisin, kunhan tietäisin poika/tyttöystävän + tämän vanhemmat ja nämä olisivat vielä kotonakin. En voisi kuvitella päästäväni lastani yökyläilemään jonnekin missä vanhemmat eivät ole kotona tai eivät pätkääkään välitä missä lapset menevät. Itse tosin taisin olla jtn 17v kun yökyläilyt aloitin.

Tarpeeksi hyvin muistissa nuo omat yläasteajat, kun aina maanantai ja tiistai ruodittiin viikonlopun tapahtumia, kun osa porukasta oli ollut keskustassa pihalla kännäämässä ja harrastamassa sitä seksiä. Ja monet oli ihan vaan kyläilemässä jonkun kaverin luona, lähteneet ulos jne, eikä kukaan piitannu. Parhaimmillaan vanhemmat osti niitä siidereitä, tosin teinien mielestä liian laimeita, joten tilasivat jotain kautta vahvempia juomia lisäksi. Moni siinä sitten oli kännipäissään menettäny neitsyytensäkin jollekin random-tapaukselle, joka sitten maanantaina tuli vielä vastaan kylän ainoalla yläasteella...
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti * 3;23238727:
Päästäisin.

Itse asuin tuon ikäisenä jo omassa asunnossa,poikakaverin kanssa yhdessä.

Useathan lähtevät 16v opiskelemaan toiselle paikkakunnallekin.

Niin miten nämä jotkut meinaa estää omassa asunnossa asuvan seksielämän? Tai ylipäätänsä estää alaikäästä harrastamasta seksiä? Olis mielenkiintoosta kuulla.
 
En edes kysynyt lupia olla yötä pois kotoa 15-16-vuotiaana. Huutoahan siitä seurasi ja arestia yms. mut ei se tuon ikäisen mielessä paljon paina. Toivottavasti omien tytärten kanssa on paremmat välit. En siltikään päästäisi poikaystävälle, 18v saa sitten tehdä mitä haluaa.
 
Päästäisin 16 v tyttäreni yökylään poikaystävänsä luokse (kun siellä on vanhemmat kotona) ja kyllä, ottaisin tuon poikaystävän meille yökylään.

Mä olen itse elänyt ns. kapinoivan nuoruuden, vanhempani olivat äärimmäisen tiukkoja. Ei missään tapauksessa seksiä, viinaa eikä tupakkaa. No, mä harrastin kyllä noita kaikkia kielloista huolimatta.

18 vuotiaana muutin kotona kun isä totesi että tuossa on ovi; häivy!

Tästä huolimatta mä koen kasvaneeni täysin yhteiskuntakelpoiseksi mutta toivon oman lapseni kanssa paremmat välit. Toivon että asioista voi keskustella ja niitä mun järjellisiä kieltoja uskotaankin. Mutta ihan kaikkea ei tarvitse kieltää.

Mulla ja mun nuoruuden poikaystävälläni oli sanonta; mennäänkö meille, teille vai meidän saunaan. Eihän siellä yleisessä saunassa kukaan yöllä ole, joten seksiä on hyvä harrastaa....
Kyllä nuoret keksii paikat.

Musta on vanhemmilta vaan päänsä pensaaseen piilottamista kuvitella että se oma kielto estää kaiken. Paljon paremmin toimii luottamukselliset välit ja kiihkoton asioista keskustelu. Ja en missään tapauksessa katso kasvattavani lapsestani Nico-Petteriä, kyllä meillä kuria, sääntöjä ja kieltoja löytyy. Mutta myöskin luottamusta ja rohkaisua.
 
Jos pitäisi valita (ja uskokaa pois, nämä ovat täysin realistiset vaihtoehdot) niin kumman haluaisitte olevan oma 16 v tyttärenne?

Tyttö A. Seurustelee samanikäisen pojan kanssa, ja on esitellyt pojan teillekin. Nuoret ovat teillä aika usein, tai sitten pojan luona. Ehkäisy on hoidettu kuntoon, nuoripari on ollut yhdessä jo muutaman kuukauden ajan, ja saavat yökyläillä toistensa luona. Seksi on kuvioissa, kummatkin siihen halukkaita.

Tyttö B. Seurustelee samanikäisen pojan kanssa. Ei tuo poikaa kotiin, kun te ette oikein hyväksy tämänikäisten seurustelua. Sanoo menevänsä Lotan tai Annin kanssa keskustaan, kun todellisuudessa on tämän pojan kanssa. Ehkäisy on vähän niin ja näin, kun näistä asioista ei ole voinut oikein kotona puhua, äidin ja isän mielestä pillereitä ei missään nimessä saa hankkia ennen kun on 18 v, jne. Nuoripari harrastaa seksiä kerrostalon pyöräsuojassa tai saunan pesuhuoneessa, luistelukentän kopissa, joskus salaa teillä kotona.

Joku tietty keksii itse vaihtoehdon C, teinityttö ei seurustele eikä harrasta seksiä ollenkaan. Sekin on vaihtoehtona joskus, mutta ei tässä tapauksessa. Jos teini on rakastunut, seurustelee, ja haluaa harrastaa seksiä, niin teinihän tekee sen.
 
[QUOTE="vieras";23238867]Päästäisin 16 v tyttäreni yökylään poikaystävänsä luokse (kun siellä on vanhemmat kotona) ja kyllä, ottaisin tuon poikaystävän meille yökylään.

Mä olen itse elänyt ns. kapinoivan nuoruuden, vanhempani olivat äärimmäisen tiukkoja. Ei missään tapauksessa seksiä, viinaa eikä tupakkaa. No, mä harrastin kyllä noita kaikkia kielloista huolimatta.

18 vuotiaana muutin kotona kun isä totesi että tuossa on ovi; häivy!

Tästä huolimatta mä koen kasvaneeni täysin yhteiskuntakelpoiseksi mutta toivon oman lapseni kanssa paremmat välit. Toivon että asioista voi keskustella ja niitä mun järjellisiä kieltoja uskotaankin. Mutta ihan kaikkea ei tarvitse kieltää.

Mulla ja mun nuoruuden poikaystävälläni oli sanonta; mennäänkö meille, teille vai meidän saunaan. Eihän siellä yleisessä saunassa kukaan yöllä ole, joten seksiä on hyvä harrastaa....
Kyllä nuoret keksii paikat.

Musta on vanhemmilta vaan päänsä pensaaseen piilottamista kuvitella että se oma kielto estää kaiken. Paljon paremmin toimii luottamukselliset välit ja kiihkoton asioista keskustelu. Ja en missään tapauksessa katso kasvattavani lapsestani Nico-Petteriä, kyllä meillä kuria, sääntöjä ja kieltoja löytyy. Mutta myöskin luottamusta ja rohkaisua.[/QUOTE]

Kaikki teinithän kapinoi, silti kaikki eivät polta, tupakoi ja juo tai harrasta alaikäisenä seksiä. Eikä kaikkia myöskään ajeta kotoa pois.
 
Jos pitäisi valita (ja uskokaa pois, nämä ovat täysin realistiset vaihtoehdot) niin kumman haluaisitte olevan oma 16 v tyttärenne?

Tyttö A. Seurustelee samanikäisen pojan kanssa, ja on esitellyt pojan teillekin. Nuoret ovat teillä aika usein, tai sitten pojan luona. Ehkäisy on hoidettu kuntoon, nuoripari on ollut yhdessä jo muutaman kuukauden ajan, ja saavat yökyläillä toistensa luona. Seksi on kuvioissa, kummatkin siihen halukkaita.

Tyttö B. Seurustelee samanikäisen pojan kanssa. Ei tuo poikaa kotiin, kun te ette oikein hyväksy tämänikäisten seurustelua. Sanoo menevänsä Lotan tai Annin kanssa keskustaan, kun todellisuudessa on tämän pojan kanssa. Ehkäisy on vähän niin ja näin, kun näistä asioista ei ole voinut oikein kotona puhua, äidin ja isän mielestä pillereitä ei missään nimessä saa hankkia ennen kun on 18 v, jne. Nuoripari harrastaa seksiä kerrostalon pyöräsuojassa tai saunan pesuhuoneessa, luistelukentän kopissa, joskus salaa teillä kotona.

Joku tietty keksii itse vaihtoehdon C, teinityttö ei seurustele eikä harrasta seksiä ollenkaan. Sekin on vaihtoehtona joskus, mutta ei tässä tapauksessa. Jos teini on rakastunut, seurustelee, ja haluaa harrastaa seksiä, niin teinihän tekee sen.

Teini ei siis voi seurustella ilman seksiä?
 
[QUOTE="vieras";23239023]Miten epäitsekkäästi suhtaudut kun lapsesi on raskaana? Ilman työtä ja ammattia, koulut kesken. Lapsen isä häipyy jne...[/QUOTE]

KUN lapsi on raskaana? Miksi oletetaan, että jos harrastaa seksiä teininä niin tulee raskaaksi ja saa tauteja?

Olisko kannattanut kuunnella terveystiedontunneilla niin tietääsit kortsusta ja muista ehkääsymuodoosta.
 
Jos pitäisi valita (ja uskokaa pois, nämä ovat täysin realistiset vaihtoehdot) niin kumman haluaisitte olevan oma 16 v tyttärenne?

Tyttö A. Seurustelee samanikäisen pojan kanssa, ja on esitellyt pojan teillekin. Nuoret ovat teillä aika usein, tai sitten pojan luona. Ehkäisy on hoidettu kuntoon, nuoripari on ollut yhdessä jo muutaman kuukauden ajan, ja saavat yökyläillä toistensa luona. Seksi on kuvioissa, kummatkin siihen halukkaita.

Tyttö B. Seurustelee samanikäisen pojan kanssa. Ei tuo poikaa kotiin, kun te ette oikein hyväksy tämänikäisten seurustelua. Sanoo menevänsä Lotan tai Annin kanssa keskustaan, kun todellisuudessa on tämän pojan kanssa. Ehkäisy on vähän niin ja näin, kun näistä asioista ei ole voinut oikein kotona puhua, äidin ja isän mielestä pillereitä ei missään nimessä saa hankkia ennen kun on 18 v, jne. Nuoripari harrastaa seksiä kerrostalon pyöräsuojassa tai saunan pesuhuoneessa, luistelukentän kopissa, joskus salaa teillä kotona.

Joku tietty keksii itse vaihtoehdon C, teinityttö ei seurustele eikä harrasta seksiä ollenkaan. Sekin on vaihtoehtona joskus, mutta ei tässä tapauksessa. Jos teini on rakastunut, seurustelee, ja haluaa harrastaa seksiä, niin teinihän tekee sen.

Ehkäpä se meneekin niin, että epävarma teinityttö uskaltaa ja osaa kieltäytyä seksistä, kun oma äiti kannustaa siihen ja on turvallinen aikuinen, jonka kanssa asioista voi keskustella avoimesti. Ehkä tyttö haluaa yökylään, mutta ei haluaisi harrastaa seksiä. Poika taas on sitä mieltä, että yökyläily tarkoittaa seksiä. Jos oma äitikin on työntämässä yökylään, niin sehän on selkeä merkki tytölle siitä, että äidinkin mielestä 16v:n täytyy jo harrastaa seksiä.

Nimeomaan tutkimuksissa on todettu, että omien vanhempien selkeä ja perusteltu, ei kiihkoiltu, kanta siihen ettei teinin kuulu harrastaa seksiä, suojaa kaikkein parhaiten tyttöjä liian aikaiselta seksin harrastamiselta. Silloin tytöt uskaltaa tehdä omia päätöksiä, eivätkä päädy sänkyyn vain siksi, että "muutkin sitä tekee" tai "ei näin vanha voi olla enää neitsyt".
 
[QUOTE="vieras";23239023]Miten epäitsekkäästi suhtaudut kun lapsesi on raskaana? Ilman työtä ja ammattia, koulut kesken. Lapsen isä häipyy jne...[/QUOTE]
Voi perse. Kyl mie sen sanon, että ton ikäselle on annettava jo vastuuta. Olin itse tosssa iässä jo viikonloput yksin kotona. aikaisemminki. Ja ihan hengissä olen, vaikka tulikin paneskeltuu ja ryypättyy. On ammatti, menee ihan hyvin ja perhekkin on hyvässä onnellisessa tilassa.
 
HUOMIO!
Tässä ketjussa on harvinaisen paljon naiivisti ajattelevia vanhempia paikalla. Siis nämä, joille yökyläily vastakkaisen sukupuolen luona ennen täysi-ikäisyyttä on tabu. Ilmeisesti olette päättäneet nuorten puolesta, että opiskelemaan ei lähdetä mihinkään. Omalla kylällä on oltava ja asuttava täysi-ikäiseksi asti.

Mihin se nuoruus on kadonnut? Täällä puhutaan vain lapsista ja täysi-ikäisistä.
 
Vastuun anto ilmenee sallivalla suhtautumisella tupakkaan, alkoholiin ja alaikäiseten seksiin?
 
[QUOTE="vieras";23239082]Miksi oletetaan että näin ei kävisi.[/QUOTE]

Eipä kannata tässäkään asiassa yleistää. Ehkä olis parempi kirjottaa JOS teini tulisi raskaaksi eikä KUN...
 
HUOMIO!
Tässä ketjussa on harvinaisen paljon naiivisti ajattelevia vanhempia paikalla. Siis nämä, joille yökyläily vastakkaisen sukupuolen luona ennen täysi-ikäisyyttä on tabu. Ilmeisesti olette päättäneet nuorten puolesta, että opiskelemaan ei lähdetä mihinkään. Omalla kylällä on oltava ja asuttava täysi-ikäiseksi asti.

Mihin se nuoruus on kadonnut? Täällä puhutaan vain lapsista ja täysi-ikäisistä.

Naivia on lähinnä tämä ei sille voi mitään meininki... kaikki nuoret kittaavat viinaa, tupakoivat ja harrastavat seksiä. Tuo kun ei ole kuitenkaan totuus...
 
[QUOTE="vieras";23239105]Vastuun anto ilmenee sallivalla suhtautumisella tupakkaan, alkoholiin ja alaikäiseten seksiin?[/QUOTE]

Niin.... mielenkiintoinen juttu. Luottamus on kaiken a ja o. En mä ala pieksee tai kiljuu ku hullu, jos lapseni jää tossa iässä röökistä tai alkoholista kii. Aivan turhaa. Jos hän haluu, niin saavat sitä muualtakin. Ja kyl seksiä voi harrastaa, muuten ku yökylässäkin, jos haluaa. En mä pidä lapsiani vankilassa, jos vähänkään on normaalilla tasolla henkisesti
 
Similar threads

O
Viestiä
5
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V
L
Viestiä
2
Luettu
974
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä