Kysyttävää koulukuljetuksesta;

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja näin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

näin

Vieras
Onko asia näin vai noin eli jos lapsi kuljetetaan taksilla koulusta iltapäiväkerhoon, niin kuskaako taksi lapsen myös iltapäiväkerhosta kotiin?

Lapsella on mahd. edessä koulunvaihto tässä keväämmällä ja edessä on sitten myös siirtyminen koulukuljetuksen pariin. Ja koulu sijaitsee syrjemmällä + ip-kerho toisaalla, joten lapset kuljetetaan koulusta iltapäiväkerhoon. Siksi vain tuollaista kyselen.

Tänään siis oli lapsella jälleen koulupalaveri ja koulupsykologi vain kertoi tuollaisenkin asian, että tänne kuntaan on mahd. keväällä perustamassa erityisoppilaille oma pienempi ryhmä. Täältä tuonne kouluun tulee matkaa noin 25 km per suunta. Pikkuryhmään tulee vain 3-5 lasta ja erityisope + psykiatrian sairaanhoitaja.

Mies tosin kysyi palaverissa, että miksi kunta ei voi hommata lapselle tänne omaan kouluun hlökoht. avustajaa. Koulupsykologi sanoi, että näin kunta on nyt asiat suunnitelut ja määrärahansa kohdistanut.

Mies on jatkanut marinaa täällä kotonakin tyyliin, että miksi nämä erityislapset laitetaan tuommoiseen syrjällä sijaitsevaan kouluun pois muitten silmistä. Eikös se olisi ollut parempi, että tuollainen psykiatrian sairaanhoitaja olisi käynyt lapsia ja heidän opettajiaan ohjaamassa lasten omissa lähikouluissa? Ja että kyllä kunnalla on varaa maksaa lasten koulukyydit, mutta ei ole varaa yhteen hlökoht. avustajaan jne jne jne....

Minusta taas tuo uusi koulusysteemi kuulostaa oikein hyvältä. Jos tuolla konstilla saisi lapsen koulun vihdoin ja viimein onnistumaan, niin sehän olisi lottovoitto. Kyllähän toki mietin tuota koulumatkaa taxilla, että onko se miten väsyttävä juttu lapselle, mutta kaipa lapsi sitten siihen tottuu ajastaan.
 
Varmaa tietoa ei ole, mutta tuskin sieltä ip-kerhosta enää kotiin saa kyytiä.

Meillä ainakin homma toimii niin, että koulukyyti hakee aamulla kotoa ja vie kouluun, ja hakee koulusta ja vie sinne, minne sovitaan (kotiin/kerhoon, ja meillä on niin ihana kuski, että suostuu jättämään myös esim. kaverin luokse jos se kaveri asuu reitin varrella tai on myös kuljetusoppilas). Loppu on sitten vanhempien ongelma...
 
Juuri tuota ajattelinkin, että asia on noin. Mutta en tiedä sitten tuleeko tuosta koulusiirrosta sitten mitään. Ei kyllä meitä nappaisi hakea lasta 20 km päästä iltapäivisin, mutta ei ole varmaa osaisiko hän olla kotona iltapäivisin täällä kotona kunnolla ja tekemättä tuhojaan.

Jos hän esim; pääsisi koulusta yhden maissa, niin kotona hän olisi kahdelta. Silloin hän joutuisi olemaan reilun tunnin yksinään kotona. Minulla aamuvuoro päättyy kolmelta. Mutta sen sijaan jos perjantaisin koulu loppuisi jo kahdeltatoista, niin kotona lapsi olisi jo yhdeltä. Siitä olisi sitten reilu 2 tuntia, että itse olen kotona. Tuollainen aika taas olisi liian pitkä lapselle.
 
Mutta ei se todellakaan olisi hääviä hakea lasta iltapäivisin 20 km päästä iltapäiväkerhosta. Toisaalta ei ole sitten takeita, että lapsi pärjäisi yksinään täällä kotonakaan.
 
Meillä on niin että lapsi saa kaksi koulukyytiä päivässä. Eli aamulla kouluun ja sitten iltapäivällä ip-kerhoon, jos se on toisessa koulussa ja sieltä pitää sitten hakea itse. Tai sitten ip-kerhosta kotiin jos ip-kerho omalla koululla. Mutta siis kaksi kyytiä päivässä.
 
Tuota kanssa arvasin, että ei useita kyytejä asiaan taatusti kuulu. Mutta en tiedä pärjäisikö lapsi sitten täällä kotona reilun 1 tunnin itsekseen, niin ettei täällä sattuisi mitään? Kun minusta taas parempi olisi ( jos lapsi tuonne kauemmas menee kouluun ), että hän tulisi tänne kotiin taxilla iltapäivällä. Mieskin vain tuossa alkoi jankkaamaan, että kyllä kunnan pitää sitten tarjota kyyti myös iltapäiväkerhosta kotiin, kerta kunnalla on varaa tuommoinen ryhmä perustaa.
 

Yhteistyössä