Laaja tutkimus: Ensisynnytys suurempi mielenterveysriski kuin abortti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mielenkiintoista
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mielenkiintoista

Vieras
"Laaja tutkimus osoitti, että äidiksi tuleminen on mielenterveyden kannalta suurempi riski kuin abortti.

Tanskalaistutkimuksen mukaan mielenterveydesongelmat lisääntyvät eniten ensisynnytyksen jälkeen. (KARI PEKONEN)

Tanskalaistutkimukseen otti osaa 365 550 naista, jotka tekivät abortin tai synnyttivät ensimmäisen lapsensa vuosina 1995-2007. Kenelläkään ei ollut menneisyydessään sairaalahoitoa vaatineita mielenterveysongelmia. Tutkimusjakson aikana 84 620 naista teki abortin ja 280 930 sai esikoisensa.

Abortin tehneiden keskuudessa 15 naista tuhannesta tarvitsi apua mielenterveysongelmiin vuoden sisällä ensimmäisestä raskaudenkeskeytyksestä. Sama määrä naisia oli kuitenkin kaivannut apua jo yhdeksän edeltäneen kuukauden aikana.

Tutkijoiden mukaan raskauden keskeytyksiin hakeutuvat naiset tulevat väestöstä, jolla on jo alun perin suurempi todennäköisyys kärsiä psyykkisistä ongelmista. Suuri osa heistä kamppailee myös taloudellisten ongelmien kanssa ja heillä on keskimääräistä enemmän suunnittelemattomia raskauksia.

Vaikka ensisynnyttäjillä oli kaiken kaikkiaan vähemmän mielenterveysongelmia, apua hakeneiden äitien määrä oli huomattavasti suurempi. Noin seitsemän naista tuhannesta haki apua mielenterveysongelmiin vuoden sisällä synnytyksestä. Uudelleen synnyttäjistä vain neljä tuhannesta haki apua.

Sekä ensisynnyttäjät että raskauden keskeyttäneet hakivat useimmin apua ahdistukseen, vaikeaan stressiin ja masennukseen.

New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta raportoi Huffington Post -verkkolehti. Tutkimuksen rahoittivat Tanskan lääketieteellisen tutkimuksen neuvosto ja Susan Thompson Buffet -rahasto, joka tukee aborttioikeutta kannattavia organisaatioita ja projekteja.

Tutkimuksessa ei selvitetty, miksi raskaudet keskeytettiin. Tutkijat huomioivat vain ne mielenterveyden ongelmat, jotka johtivat sairaala- tai avohoitoon eikä tarkastellut lievää masennusta tai muita vähäisempiä oireita."

(Uutinen löytyy Iltalehden sivuilta Terveys-osiosta -> Raskaus ja lapset, julkaistu tänään.)
 
Häh? Mä olen ainakin vain tasapainottunut äidiksi tulon jälkeen. Tosin mulla ehtikin olla paha olo jo ennen lastensaamista niin ei sitten tarvinnut enää ainakaan synnytysmasentua, heh heh.

Oli miten oli, kuulostaa idioottitutkimusaiheelta taas, mitähän iloa tästä tuloksesta on kellekään, kysynpä vaan.
 
[QUOTE="Halikatti";23003523]
Oli miten oli, kuulostaa idioottitutkimusaiheelta taas, mitähän iloa tästä tuloksesta on kellekään, kysynpä vaan.[/QUOTE]

Vaikka sellainen ilo, että saataisiin vähän feidattua sitä palstamyyttiä, että jokainen abortin tehnyt kärsii kauheista tuskista joka ainoa päivä kuolemaansa saakka.

Ylipäätään minusta on parempaa tutkia kuin kuvitella.
 
Siis häh? Abortin tehneistä 15/1000 haki apua, ensisynnyttäjistä 7/1000 haki apua - miten siis "apua hakeneiden äitien määrä oli huomattavasti suurempi". Enkö osaa lukea? Joo, ensisynnyttäjiä osallistui tutkimukseen enemmän kuin abortin tehneitä, mutta suhteessa abortin tehneet silti hakivat useammin apua.

Nyt ei mene mulla jakeluun tämän tutkimuksen johtopäätökset.
 
Kuulostaa ihan loogiselta. Synnytyksen jälkeinnen masennus on yleinen sairaus ja vakavatkin ongelmat esim psykoosit tahtovat pukata pintaan juuri synnytyksen jälkeen.
 
Siis häh? Abortin tehneistä 15/1000 haki apua, ensisynnyttäjistä 7/1000 haki apua - miten siis "apua hakeneiden äitien määrä oli huomattavasti suurempi". Enkö osaa lukea? Joo, ensisynnyttäjiä osallistui tutkimukseen enemmän kuin abortin tehneitä, mutta suhteessa abortin tehneet silti hakivat useammin apua.

Nyt ei mene mulla jakeluun tämän tutkimuksen johtopäätökset.

Ne abortin tehneet 15/1000:sta oli jo (9 kuukautta) ennen aborttia hakenut apua mielenterveysongelmiinsa.
 
[QUOTE="mievaan";23003554]Vaikka sellainen ilo, että saataisiin vähän feidattua sitä palstamyyttiä, että jokainen abortin tehnyt kärsii kauheista tuskista joka ainoa päivä kuolemaansa saakka.

Ylipäätään minusta on parempaa tutkia kuin kuvitella.[/QUOTE]

Oiskohan ne tyypit kuitenkin äänekäs vähemmistö jotka niin luulee.
Ja tuskin noita tutkimuksia tehdään mielipidepalstoilla kiistelevien tueksi, vai? Luulisi että niillä haetaan jotain yhteiskunnallista merkitystä, säästöjä terveydenhuoltoon tms.

Eli millaisiakohan suosituksia lääkärit tämän perusteella sitten jatkossa antavat? Öö, tee abortti, et sitten masennu ja kadu? Ihan idioottia minusta. Ihmiset tekee ko. asiassa niinkuin tekee, tiedettiin siitä tämä tai ei.
 
[QUOTE="Halikatti";23003523]Häh? Mä olen ainakin vain tasapainottunut äidiksi tulon jälkeen. Tosin mulla ehtikin olla paha olo jo ennen lastensaamista niin ei sitten tarvinnut enää ainakaan synnytysmasentua, heh heh.

Oli miten oli, kuulostaa idioottitutkimusaiheelta taas, mitähän iloa tästä tuloksesta on kellekään, kysynpä vaan.[/QUOTE]

:O What?

Eikö ole ihan hyvä että kiinnitetään huomiota siihen että ensisynnytys ei ole aina kaikille sitä auvoisinta aikaa vaan se voi oikeasti traumatisoida? Sulle ei ehkä hyötyä tastä mutta varmasti moni synnyttäjien kanssa työskentelevä ja synnyttäjistä ne jotka kärsivät masennuksesta tms. hyötyvät tästä tutkimuksesta paljonkin.
 
:O What?

Eikö ole ihan hyvä että kiinnitetään huomiota siihen että ensisynnytys ei ole aina kaikille sitä auvoisinta aikaa vaan se voi oikeasti traumatisoida? Sulle ei ehkä hyötyä tastä mutta varmasti moni synnyttäjien kanssa työskentelevä ja synnyttäjistä ne jotka kärsivät masennuksesta tms. hyötyvät tästä tutkimuksesta paljonkin.

Täällä ainakin yksi elävä esimerkki, että synnytys ei ole ihanaa eikä vauva-elämäkään. Äidillä ei ole edes "aikaa" palautua kokemastaan, vaan vauvaa on pakko hoitaa ja pakko jaksaa. Ennemmin tai myöhemmin se iskä menee töihin ja sitten vastaat päivän vauvelista ihan yksin, jaksoit tai et.
Eikä äiti voi olla sairaslomallakaan työstään kuten joku ansiotyöstä tai abortin jälkeen (oletan).
Vaikeahan sitä on ymmärtää sellaisen, jolle homma oli ruusuntuoksua ja lepäilyä helpon vauvan kanssa.
 
:O What?

Eikö ole ihan hyvä että kiinnitetään huomiota siihen että ensisynnytys ei ole aina kaikille sitä auvoisinta aikaa vaan se voi oikeasti traumatisoida? Sulle ei ehkä hyötyä tastä mutta varmasti moni synnyttäjien kanssa työskentelevä ja synnyttäjistä ne jotka kärsivät masennuksesta tms. hyötyvät tästä tutkimuksesta paljonkin.

No miksei niitä voi tutkia erikseen, millaista tukea abortin tehneet tarvitsee ja millaista synnyttäneet? Miten se muuttaa tuen antamista kun tehtiin tällainen vertaileva tutkimus? Eli suositellaan aborttia helpommin? Sopii se mulle, ehkä sitä jossain päin katolista maailmaa ja jenkeissä? Mutta ei kovin relevantti tieto minusta Suomeen siltikään.
 
[QUOTE="Halikatti";23004104]No miksei niitä voi tutkia erikseen, millaista tukea abortin tehneet tarvitsee ja millaista synnyttäneet? Miten se muuttaa tuen antamista kun tehtiin tällainen vertaileva tutkimus? Eli suositellaan aborttia helpommin? Sopii se mulle, ehkä sitä jossain päin katolista maailmaa ja jenkeissä? Mutta ei kovin relevantti tieto minusta Suomeen siltikään.[/QUOTE]

'Voi halikatti pieni! Koska se vertailu on nimenomaa osa sitä tutkimusta, kerro miten tätä ryhmää tutkittaisiin. Mitä, mitä, mitä tämä nyt oikein on? Ja näiden tutkimusten tarkoitus ei ole varmasti saada aborttia suositummaksi tai suositella sitä yli synnyttämisen, siinä mentäisiin jo vähän eettisestikin harmaalle alueelle. Näitä pystytään mm. hyödyntämään kohdentaessa apua, resursseja, hoitomuotoja, muita tutkimuksia, ymmärrystä.
 
[QUOTE="vieras";23004396]No, tuskimpa abortin tekijöillä suurempia mielenterveysongelmia on kun ei ole tunteita ollenkaa.[/QUOTE]

Ahhaa. No nyt vain hakemaan rahoitusta ja kannattajia tutkimukselle ihan tiedepiireissä. Jos ei onnistu (älä loukkaannu jos sinut nauretaan ulos), niin Luthersäätiö varmaan ottaa sinut ilolla ja avosylin vastaan...
 
[QUOTE="vieras";23004429]Osu ja uppos.. ;) Kalahtiko kovaa?[/QUOTE]

Aah, tulihan se sieltä. Seuraavaksi varmaan tulee natsikortti ja natsivertaukset :D *taputtaa innoissaan älyn suurille jättiläisille* Tämän vuoksi teitä ei huolita yliopistoon.
Ja voin säästää vaivaasi, koska nämä ovat seuraavat:
"Tää on keskustelupalsta ja mulla on oikeus ilmaista mun mielipide. Jos ei tykkää kritiikistä, niin kannattaa mennä pois."


Mitäs muuta hyvää haluat tähän "keskusteluun" vielä tuoda :D
 
"Mulla on täysi oikeus haukkua abortintekijöitä murhaajiksi, koska on olemassa sellainen kuin sananvapaus, joten mä saan sanoa iiiiihan mitä vaan, mulla on rajoittamaton vapaus ilmaista mitä mun suuressa ja avoimessa mielessäni liikkuu. Jos et tykkää, niin paina ruksia murhaaja. Ei abortintekijät oo ihmisiä, vaan natsimurhaajia" :D
 
Ai niin, harmi etten ennätä olla sanasi mittoihin yltävä... Kun on se sterilisaatiokin ennätetty tehdä ja abortin missasin synnyttämällä näitä lapsia. Anteeksi, yrittäisin toki olla vähän enemmän tunteeton murhaajanatsi jos vain voisin. :D *lähtee leikkimään muualle natsikortteinensa*
 
Ai niin, seuraavaksi tänne saapuu varmaan Äiti44vee, miten saatoinkaan unohtaa (hän oikeasti valaisee päiväni laukomisillaan, sen verran tylyjä, idioottimaisia ja typeriä ne ovat). Hänellä niitä natsikortteja ja henkilökohtaisuuksiin menoja on sitten meidän kaikkien puolesta jaossa, niin ei tarvitse minun sinun puolestasi enää jatkaa. Voin huoletta jättää tälle välkylle areenan leikittäväksi.
 

Yhteistyössä