Lääkkeellinen vai kaavinta?

[stoppis]

Kävimme tänään np-ultrassa eikä paljon toivoa annettu :'( Koko alaruumis epämääräinen möhkäle, ei jalkoja saatu näkyviin, vain jonkinlaiset rakkulat molemmin puolin. Myös niskaturvotusta oli paljon. Lääkäri epäili, että sikiökalvo kuroutunut siten, että tavallaan amputoinut sikiön alaruumiin kehitysvaiheessa. Sain lähetteen äippäpolille, missä katsotaan paremmalla ultralla ja päätetään jatkosta.

Keskeytyshän tässä varmaan on edessä :'( Minua pelottaa tosi paljon, siis pelkään kaikkia komplikaatioita keskeytyksessä. Rv 12+1 siis nyt. Tehdäänkö tavallisesti kaavinta vai lääkkeellinen ja voiko siihen itse vaikuttaa? En tosin tiedä, molemmista olen lukenut tällä palstalla tosi huonoja juttuja

Kamalaa odottaa ja pelätä :'(

 

[satu86]

moi!

Tietääkseni joudut synnyttää,eli lääkkeiden avulla käynnistettäisiin koska kaavintaa ei tietääkseni tehdä enää rv 12 jälkeen. en ole kyllä ihan varma, mutta näin minulle on kerrottu äitipolilla!

otan osaa jos tosiaan raskaus joudutaan keskeyttää. voimia :hug:

 

[stoppis]

Kiitos tiedosta. Tuohan on ihan kamalaa :'( Ei sitten puhettakaan kauniista, hiljaisesta luopumisesta, vaan rumaa ja kipeää tiedossa... Kerkesin jo ajatella, että kaavinta sopisi minulle paremmin - en halua nähdä pientä. Joillekin tuntuu olevan terapeuttista synnyttää ja nähdä sikiö, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että pelkään saavani todella pahat traumat jos joudun synnyttämään ja näkemään tämän pienen, joka oli niin toivottu.

 

[satu86]

ei sinun sitä tarvitse nähdä. minä jouduin synnyttää esikoiseni ollessani rv20 (lapsi oli pahasti sairas) enkä minä nähnyt häntä. lääkärit veivät sen heti pois ja olivat edessä etten vanhingossakaan nähnyt häntä. ja vaikka olisin hänet halunnut nähdä niin eivät olisi antaneet. kuvan olisivat näyttäneet mutta en halunnut. nyt haluaisin sen nähdä, ja tapahtuneesta jo yli 2 vuotta! traumat on silti hirveät vaikka en häntä nähnyt ja ajattelen poikaa joka päivä silmät kyynelissä! :'(

se voi kyllä sinulla olla että ehkä kaavintaan suostuvat, jos sikiö ei ole normaalin kokoinen, silloin sen saisi varmaan helposti pois. rv12 sikiö on normaalisti sen kokoinen (jos ei mitää poikkeumia ole) ettei voi kaapia.

 

[stoppis]

Voi miten ikävä kokemus sinulla :'(

Sikiö vastaa viikkoja, puolet vartalosta vaan on jotain möykkyä. Ilmeisesti sitten synnytän hänet :'(

 

[Sonja74]

Täällä toinen tammikuisista tippunut!

Mekin kävimme eilen np-ultrassa, jossa karu totuus paljastui. Minulla ei ole kohdussani vauvaa ollenkaan vaan pelkkä tyhjä sikiöpussi lapsivesineen ja istukkoineen. Eli kyseessä on tuulimunaraskaus. Kävin Naistenklinikalla ja sain valita itse lääkkeellisen tyhjennyksen ja kaavinnan välillä. Päädyimme lääkkeelliseen tyhjennykseen, joka on nyt sitten huomenna. Tänään olisi raskausviikkoja jo 13...

Teillä on kyllä varmaan vielä surkeammat fiilikset kuin meillä, mutta tsemppiä teille ja koitetaan jaksaa :hug:

 

[satu86]

Voi miten ikävä kokemus sinulla :'(

Sikiö vastaa viikkoja, puolet vartalosta vaan on jotain möykkyä. Ilmeisesti sitten synnytän hänet :'(

Tulee niin paha mieli toisten puolesta :ashamed: kurjaa tämä "elämän kiertokulku.." Miksi kaikki ei voi aina päättyä hyvin

 

[stoppis]

Sonja74 :hug: Ikävää että nuo tuulimunatkin selviävät usein vasta tässä vaiheessa Tsemppiä tyhjennykseen :hug:

Meille tuli aamulla soitto äippäpolilta, menemme sinne tänään.

 

[satu86]

miten siellä äitipolilla meni? :hug:

 

[stoppis]

miten siellä äitipolilla meni? :hug:

No sehän nyt varmistui ja tarkentui tuo löydös. Jostain syystä kalvoon tullut reikä, johon sikiö tarttunut ja kalvo kuroutunut alaruumiiseen estäen kehityksen. Jalat kyllä löytyi, mutta surkastuneet. Lisäksi vatsassa reikä ja maksa ja suolet ulkopuolella. Yläruumis terveen näköinen, kädet heilui ja sydän löi edelleen. :'(

Keskeytykseen menemme totta kai, ei mitään elinmahdollisuuksia pienellä. TEOn kokous on huomenna, joten lupa tulee huomenna ja silloin voin käydä hakemassa esilääkkeet. Ilmeisesti torstai-aamuna sitten osastolle. Jotenkin tavallaan helpottaa kun asiat etenevät ja pääsen prosessoimaan tätä koko hommaa.

Nyt ei pelota enää niin paljon keskeytyskään, kun sain siitä tietoa ja kätilö vakuutti, että kun on kaksi synnytystä kuitenkin takana, niin se ei ole fyysisesti niin kovin rankka kokemus. Toivotaan niin, eiköhän siinä pääkopassa ole tarpeeksi...

 

[stoppis]

Miten meni tyhjennys ja mikä olo nyt? :hug:

Itse otin eilen mifegynet ja huomenna aamusta osastolle. Nukuin viime yön tosi huonosti, saapi nähdä miten tämä yö sitten... Pulssi huitelee 100 kieppeillä - liittyneekö tuohon lääkkeeseen jotenkin. Muutoin ei ole aiheuttanut vielä muuta kuin pientä polttelua alavatsalla nyt illasta. Huomenna raskas päivä. :'(

 

[Risukasa]

Tsemppiä, rohkeutta ja voimia teille, joilla lääkkeellinen tyhjennys menossa/edessä! :hug: Itse valitsin viikko sitten kaavinnan keskeytyneeseen keskenmenoon. En olisi tuohon lääkkeelliseen pystynyt. Henkisesti, ja varmasti myös fyysisesti, tuo kaavinta tuntui itselle "helpommalta" vaihtoehdolta. Voimia ja jaksamista meille kaikille!

 

[Sonja74]

Hei!

Kiitos kysymästä! Tyhjennys on sujunut fyysisesti ihan hyvin. Vuodon alkaminen kesti aika pitkään, sain kolme kertaan tabletit kohdunsuulle ennenkuin mitään tapahtui. Mutta sitten kun vuoto vihdoin kunnolla alkoi vuodin tosi rajusti koko ensimmäisen illan. Ilmeisesti kohtu sitten tyhjeni tuon rajun vuodon ansiosta melkein kokonaan, koska nyt vuotoa tulee enää erittäin niukasti.

Kipujakaan mulla ei kauheasti ollut. Selkää särki kyllä, ja särkee edelleenkin välillä kovastikin, mutta olen ottanut särkylääkkeitä, jotka ovat auttaneet. Jos nyt mitään takapakkeja ei tule ja kohtu on oikeasti tyhjentynyt, niin voin kyllä sanoa, että tämä tyhjennys on ollut fyysisesti paljon helpompi kuin kuvittelin.

Mä ennen saanut etukäteen mitään lääkkeitä vaan vasta sitten osastolla ne kohdunsuulle laitettavat lääkkeet, johtuisko sitten tästä tuulimunasta? Toivottavasti sulla sujuu tyhjennys yhtä helposti :hug:

Henkinen puoli onkin sitten toinen juttu... Mulla on semmoinen ihmeellinen tyhjä olo, muttei kovin surullinen. Mietinkin tässä enkö osaa surra 'oikein' vai tuleeko suru vasta myöhemmin? Mulla on ehkä enemmän semmonen petetty olo, koska mulla ei kohdussani ollut sitä toivottua vauvaa ollenkaan, ainoastaan tyhjä 'vauvan koti' eli sikiöpussi istukkoineen. En ole siis menettänyt vauvaa, koska sitä ei koskaan ollutkaan. En edes pysty kuvittelemaan mitä tunteita sinä koet, kun sinä olet kuitenkin menettänyt ihan oikean vauvan - minä vain luulemani vauvan. Voimia ja jaksamisia huomiseen! :hug: :hug: Tulethan kertomaan kun jaksat miten sujui!

Meitä tuulimunan/keskenmenon kokeneita tuntuu olevan todella paljon. Onneksi on tämä netti, josta löytyy tätä vertaistukea! Risukasallekin :hug: ja jaksamisia - molemmat tavat ovat varmaan omalla tavallaan aivan yhtä rankkoja. Satu86:lle erityis :hug: vauvan menettäminen noin myöhäisillä raskausviikoilla on varmasti aivan kamalaa eikä siitä varmaan ikinä täysin toivukaan.

 

[stoppis]

Kotona ollaan.
Synnytys meni melko hyvin, sain 4 cytotecia kahteen otteeseen kolmen tunnin välillä. Kipulääkettä piikillä ja tippa oli koko ajan kun oli kuuma päivä. Niin siis ei saanut syödä eikä juoda, näillä viikoilla aina synnytyksen jälkeen myös kaavinta, koska kohtu on jo sen verran iso, että ei luultavasti tyhjene pelkillä lääkkeillä.

Sitten menikin vedet ja samantien vertakin eikä siinä kamalan kauan mennyt, kun syntyi (en halunnut nähdä, mielestäni parempi näin). Sitten hulahteli verta vielä lisääkin, koska istukasta vielä osa jäi sisälle. Verta meni osastolla n. 700 ml ja kaavinnassa vielä n. 300 ml eli yhteensä litra. Hemppa laski 135 -> 96.

Olin aika sekaisin nukutuksen jäljiltä ja tietty verenhukkakin teki osansa, joten olin osastolla tarkkailussa ilta-kahdeksaana asti, kunnes minusta tuntui että uskaltaisin lähteä kotiin. Mies oli mukana koko päivän, kävi vaan välillä syömässä tai kahvilla.

Vuotoa ei ole tullut paljon mitään, ihan vähäistä ja sekin jo vaaleanpunaista, ei niinkään verta. (no ihan riittävästi sitä verta jo menikin) Että melko "hyvä" kokemus jos näin voi sanoa, kun vertaa monen muun kokemaan.

Luulen että suru tulee vasta sitten kun on kroppa toipunut jonkin verran, itse olen nyt keskittynyt olon kuulosteluun eikä vielä ole tullut sellaista järkytystä mitä odotin. Synnytyksenkin jälkeen tunsin vain helpotusta siitä että se on ohi.

Olo on jo kohentunut ihan hyvin, eilen olin autolle kävelyn ja kotimatkan jälkeen tosi heikkona - että niinkin pieni juttu oli aika iso koetus siinä kunnossa. Eiköhän se tästä. Suru tulee kun tulee.