Osa 3... näköjään oli niin suuri ja hieno kokemus, ettei osaa tiiviimmin kirjoittaa 
Soitin siinä sängyllä maatessani miehen takaisin, melkein itkin kun tuntui niin pahalta. Samoin soitin äidilleni ja sanoin, että 7 jälkeen pääsen saliin. Hän oli siis tulossa tukihenkilöksi. Viimein pääsin pois käyriltä, vauva voi hyvin koko ajan ja laitteen supistuksia kuvaava arvo kävi jossain vajaassa kolmessakymmenessä supistusten aikana, muulloin oli alle 10. En tiedä, miten usein supistuksia tuli, en yhtään pystynyt hallitsemaan sitä kipua ja supistuksen aikana pelkäsin jo valmiiksi seuraavaa :ashamed: . Jumppapalloa kokeilin ja se oli liian pieni ja pehmeä, tuntui kuin olisin ollut kyykyssä enkä istumassa :headwall: . Supparit tuntuivat repiviltä ja siltä, kuin metrihalko olisi ollut pingotettuna pallean ja alapään väliin ja että joku sohisi puukolla vatsaan samalla :/ . Kuulemma vesien mentyä ne tuntuvat kovemmin. Kätilö siis käski odottamaan saliin pääsyä, jossa saisin epiduraalin, muuta ei tarjottu. Siinä odotellessani vähän harmitti, etten kestänyt kipua niin hyvin kuin olin etukäteen kuvitellut, siskokin synnytti reilu nelikiloisen esikoisensa vain ilokaasun avulla... tai niin luulin muistavani :xmas: . Mutta siis pääasia, että saisin jotain lievitystä ennenkuin repeäisin kahtia. Mies tuli ennen kuutta paikalle ja jotenkin se tunti hujahti supistusten tullessa ja mennessä.
Pääsimme vihdoin kävelemään alakertaan salia kohti, siellä sitten odoteltiin keskenämme vähän aikaa ja mies oli hetken ihan pulassa, kun käskin hieromaan selästä ja uikutin. Sanoi vain vähän hädissään, että tulis jo se anoppi :kieh: . Aamuvuoron kätilö oli ihan toista maata kuin yövuorossa ollut, sain ilokaasun käyttöön ja vielä tramalia kannikkaan, jota tosin en muistanut vasta kun papereista siitä luin =) . Minulle laitettiin myös tippakanyyli nesteytystä varten. Ilokaasu ei hirveästi auttanut, mutta onneksi aika kului nopeasti kun supparit vei kaiken huomion ja yritin ajoittaa kaasun hengittämisen oikein. Sitten anestesialääkäri ja -hoitaja saapuivat, molemmat lupsakoita miehiä, oikein mukavia hekin eikä vähiten siksi, että sain toivomaani helpotusta
. Epiduraalin laitto ei tuntunut ollenkaan pahalta, paitsi kun piti maata paikallaan vaikka supisti. Tässä vaiheessa olin edelleen 4cm auki |O , siis monen tunnin kivut eikä mitään edistystä! Kätilö laittoi samalla vauvan päähän pinnin, josta lähti piuha stan-laitteeseen. Ilmeisesti olin jännittänyt itseäni kivun takia niin, ettei homma edennyt. Kätilö poistui vähäksi aikaa, kun olin kääntynyt toiselle kyljelle, että puudute leviäisi tasaisesti. Äiti saapui paikalle kun puudute alkoi vaikuttaa. Kohta kätilö tuli ja säikähti; vauvan sydänäänet tekivät jo toista laskua, n. sataan lyöntiin/min. En ollut vielä ehtinyt huolestua, koska äänet nousivat kuitenkin heti, siis hitaita lyöntejä oli ihan muutama. Siitä sitten äkkiä toiselle kyljelle jossa kätilö totesi kanavan auenneen hetkessä kuuteen senttiin, komensi minut kontilleni pää alaspäin ja lääkäri tuli paikalle. Lääkäri totesi äänien nousevan jälleen normaaliksi, lasku johtui siis liian nopeasta laskeutumisesta synnytyskanavassa. Tämä säikäys oli tosi lyhyt, eikä onneksi ollut vakavaa. Kävin kätilön avustuksella vielä vessassa kaikkien piuhojen ja tippapullon kanssa ja jäin seisoskelemaan sängyn vierelle. Supistukset alkoivat taas tuntua oikealla puolella vatsaa ja otin taas ilokaasun käyttöön. Äiti jutusteli koko ajan jotain ja hieroi milloin mistäkin, selästä ja hartioista, jopa kädestä kun olin makuuasennossa. En edes pyytänyt hieromaan, mutta mukavalta tuntui, paitsi kun supisti ja hierova käsi oli väärässä kohdassa =) Seisaallaan olo sai viimein aikaan sen kuuluisan kakkahädän tunteen, joka ei ollut mitenkään pakottava. Kanava oli auennut niin hyvin, etten enää ehtinyt saada kipupumppua eli lisää epiduraalia. Supistukset alkoivat tuntua rajumpina, käyrä piirsi reilu 70 arvolla supistusten aikana. Sain ponnistaa hieman, että kanavan viimeinenkin reuna antoi periksi.
Pikkuhiljaa sain alkaa ponnistamaan, vauva polki jaloillaan kylkiluihin ja vatsan päällä poltteli, kun ei enää ilokaasua saanut. Epiduraalin vaikutus oli jo loppunut, kätilö tyhjensi rakkoni katetrilla, kun epäili kivun johtuvan osin täydestä rakosta. Olihan sitä pissa kertynytkin melkein puoli litraa
. En ollut juonut paljon mitään, vähän suuta kostutin vedellä koska ilokaasu kuivatti röörit. Ilmeisesti tippanesteytys oli riittävä... Ponnistin puoli-istuvassa asennossa, joka tuntui liian makuuasennolta, jotenkin olisin halunnut koko ajan pystympään. Äiti tuki pään takana olleita tyynyjä ja kuivaili hikeä kylmällä vesikääreellä, mahanahkakin oli ihan hiessä. Tuin jalkoja ensin kätilön ja avustavan kätilön kylkiin, sitten pidin sukkien varsista kiinni. Supistukset tulivat välillä tauotta, välillä sain vähän huilata kun oli pitempi väli. Tiukkaa teki, muttei alapäähän koskenut läheskään niin paljon kuin vatsaan. Vauvan pää liikkui aina supistusten välissä takaisin sisäänpäin ja ponnistaessa vauva pyöritteli päätään, kuin etsien oikeaa asentoa 
. En pystynyt pitämään ponnistaessa silmiä auki, ilmat karkasivat heti pihalle ja ponnistusvoima hävisi Tunsin itse vauvan pään aiheuttaman kiristyksen vasta emättimen suulla, ajattelin vielä että mitähän vaurioita tästä tulee... tiesin kuitenkin ettei olo helpota, ennenkuin vauva on ulkona =) . Sitten pää viimein putkahti ulos, äkkiä peppu ylös ja joku malja sinne alle työnnettiin ennenkuin sain ponnistaa loputkin vauvasta pihalle. Vauva nostettiin vatsalle ja tuntui tosi lämpimältä :heart: . Parkaisi vähän ja sitten hiljeni, oli vähän sinertävä. Kätilö imaisi vauvan keuhkoista limaa, jolloin vauva herpaantui ja meni liikkumattomaksi. Äkkiä tuli lähtö virvoiteltavaksi, mutta jo mennessä ovella tyttö parkaisi kovempaa ja tiesin, että kyllä se siitä. Lääkärikin oli vain vilkaissut ja todennut, että kaikki kunnossa. Vauva tuotiin melkein heti takaisin, äiti nyyhkytti. Minä olin vain helpottunut siitä, että urakka oli ohi Pisteet olivat 7/9/10. Väri, ärtyvyys ja jäntevyys olivat ne mistä jäi pisteitä pois. Vauvaa pestiin siinä ja kätilö veti istukan ulos, auttoi mahan päältä painamalla. Minulle laitettiin tikkejä, puudutuksen laitto koski ***tanasti. Välilihaan tuli 3 tikkiä ja emättimeen enemmän, 2. asteen repeämä siis. Aika nopeasti tikit laitettiin, eli ei niitä paljoa tullut. Soitin mieheni katsomaan tytärtään, olin pyytänyt häntä poistumaan ennen ponnnistusvaihetta, kun ei halunnut olla sitä näkemässä. Vauva tapitti isäänsä silmiin ja mies oli myyty :heart: Kätilö paineli vielä kohdun tyhjäksi, hyytynyttä verta turahti ihan kunnon määrät :x . Pääsin suihkuun ja laittamaan sen ihanan maxivaipan... sitten kokeiltiin imetystä ja äiti otti valokuvia. Ei siitä mitään tullut, rinnanpäät oli niin matalat, että ilman rintakumia ei onnistu vieläkään. Kätilöt ihastelivat äidin ja minun yhteistyön sujuvuutta, itsekin vähän ihmettelin, miten hyvin kaikki meni. Rauhallisuuttani ja määrätietoisuuttani kehuttiin myös, oli kyllä pakko myöntää, että aika paljon siitä voi kiittää sitä epiduraalia... Olo oli vähän hutera ja meidät vietiin kumpikin omissa sängyissämme osastolle, jossa sain rintakumin avulla imetyksen käyntiin.
Vauva jätettiin heti vierihoitoon, hoitaja vain käytti minua vessassa ja näytti mistä saa vaihtovaipat ja vaatteet tarvittaessa. Jälkisupparit olivat tosi kivuliaita ja hoitaja kävi painelemassa kohtua pari kertaa. Vauva oli todella suloinen, ihan miehen näköinen, mutta myös minun . Sain ruokaa huoneeseen ja sitten onnittelukahvit. Äiti poistui onnellisena, kokemus oli hänellekin uusi ja erilainen, kun pääsi vierestä seuraamaan kunnolla eikä tarvinnut itse ponnistella. Kiittelin häntä kovasti, tämä kokemus lähensi meitä entisestään, vaikka on vaikeitakin aikoja ollut.
Jatkan taas myöhemmin kuulumisilla, nyt väsyttää =)
Soitin siinä sängyllä maatessani miehen takaisin, melkein itkin kun tuntui niin pahalta. Samoin soitin äidilleni ja sanoin, että 7 jälkeen pääsen saliin. Hän oli siis tulossa tukihenkilöksi. Viimein pääsin pois käyriltä, vauva voi hyvin koko ajan ja laitteen supistuksia kuvaava arvo kävi jossain vajaassa kolmessakymmenessä supistusten aikana, muulloin oli alle 10. En tiedä, miten usein supistuksia tuli, en yhtään pystynyt hallitsemaan sitä kipua ja supistuksen aikana pelkäsin jo valmiiksi seuraavaa :ashamed: . Jumppapalloa kokeilin ja se oli liian pieni ja pehmeä, tuntui kuin olisin ollut kyykyssä enkä istumassa :headwall: . Supparit tuntuivat repiviltä ja siltä, kuin metrihalko olisi ollut pingotettuna pallean ja alapään väliin ja että joku sohisi puukolla vatsaan samalla :/ . Kuulemma vesien mentyä ne tuntuvat kovemmin. Kätilö siis käski odottamaan saliin pääsyä, jossa saisin epiduraalin, muuta ei tarjottu. Siinä odotellessani vähän harmitti, etten kestänyt kipua niin hyvin kuin olin etukäteen kuvitellut, siskokin synnytti reilu nelikiloisen esikoisensa vain ilokaasun avulla... tai niin luulin muistavani :xmas: . Mutta siis pääasia, että saisin jotain lievitystä ennenkuin repeäisin kahtia. Mies tuli ennen kuutta paikalle ja jotenkin se tunti hujahti supistusten tullessa ja mennessä.
Pääsimme vihdoin kävelemään alakertaan salia kohti, siellä sitten odoteltiin keskenämme vähän aikaa ja mies oli hetken ihan pulassa, kun käskin hieromaan selästä ja uikutin. Sanoi vain vähän hädissään, että tulis jo se anoppi :kieh: . Aamuvuoron kätilö oli ihan toista maata kuin yövuorossa ollut, sain ilokaasun käyttöön ja vielä tramalia kannikkaan, jota tosin en muistanut vasta kun papereista siitä luin =) . Minulle laitettiin myös tippakanyyli nesteytystä varten. Ilokaasu ei hirveästi auttanut, mutta onneksi aika kului nopeasti kun supparit vei kaiken huomion ja yritin ajoittaa kaasun hengittämisen oikein. Sitten anestesialääkäri ja -hoitaja saapuivat, molemmat lupsakoita miehiä, oikein mukavia hekin eikä vähiten siksi, että sain toivomaani helpotusta
. Epiduraalin laitto ei tuntunut ollenkaan pahalta, paitsi kun piti maata paikallaan vaikka supisti. Tässä vaiheessa olin edelleen 4cm auki |O , siis monen tunnin kivut eikä mitään edistystä! Kätilö laittoi samalla vauvan päähän pinnin, josta lähti piuha stan-laitteeseen. Ilmeisesti olin jännittänyt itseäni kivun takia niin, ettei homma edennyt. Kätilö poistui vähäksi aikaa, kun olin kääntynyt toiselle kyljelle, että puudute leviäisi tasaisesti. Äiti saapui paikalle kun puudute alkoi vaikuttaa. Kohta kätilö tuli ja säikähti; vauvan sydänäänet tekivät jo toista laskua, n. sataan lyöntiin/min. En ollut vielä ehtinyt huolestua, koska äänet nousivat kuitenkin heti, siis hitaita lyöntejä oli ihan muutama. Siitä sitten äkkiä toiselle kyljelle jossa kätilö totesi kanavan auenneen hetkessä kuuteen senttiin, komensi minut kontilleni pää alaspäin ja lääkäri tuli paikalle. Lääkäri totesi äänien nousevan jälleen normaaliksi, lasku johtui siis liian nopeasta laskeutumisesta synnytyskanavassa. Tämä säikäys oli tosi lyhyt, eikä onneksi ollut vakavaa. Kävin kätilön avustuksella vielä vessassa kaikkien piuhojen ja tippapullon kanssa ja jäin seisoskelemaan sängyn vierelle. Supistukset alkoivat taas tuntua oikealla puolella vatsaa ja otin taas ilokaasun käyttöön. Äiti jutusteli koko ajan jotain ja hieroi milloin mistäkin, selästä ja hartioista, jopa kädestä kun olin makuuasennossa. En edes pyytänyt hieromaan, mutta mukavalta tuntui, paitsi kun supisti ja hierova käsi oli väärässä kohdassa =) Seisaallaan olo sai viimein aikaan sen kuuluisan kakkahädän tunteen, joka ei ollut mitenkään pakottava. Kanava oli auennut niin hyvin, etten enää ehtinyt saada kipupumppua eli lisää epiduraalia. Supistukset alkoivat tuntua rajumpina, käyrä piirsi reilu 70 arvolla supistusten aikana. Sain ponnistaa hieman, että kanavan viimeinenkin reuna antoi periksi. Pikkuhiljaa sain alkaa ponnistamaan, vauva polki jaloillaan kylkiluihin ja vatsan päällä poltteli, kun ei enää ilokaasua saanut. Epiduraalin vaikutus oli jo loppunut, kätilö tyhjensi rakkoni katetrilla, kun epäili kivun johtuvan osin täydestä rakosta. Olihan sitä pissa kertynytkin melkein puoli litraa
. En ollut juonut paljon mitään, vähän suuta kostutin vedellä koska ilokaasu kuivatti röörit. Ilmeisesti tippanesteytys oli riittävä... Ponnistin puoli-istuvassa asennossa, joka tuntui liian makuuasennolta, jotenkin olisin halunnut koko ajan pystympään. Äiti tuki pään takana olleita tyynyjä ja kuivaili hikeä kylmällä vesikääreellä, mahanahkakin oli ihan hiessä. Tuin jalkoja ensin kätilön ja avustavan kätilön kylkiin, sitten pidin sukkien varsista kiinni. Supistukset tulivat välillä tauotta, välillä sain vähän huilata kun oli pitempi väli. Tiukkaa teki, muttei alapäähän koskenut läheskään niin paljon kuin vatsaan. Vauvan pää liikkui aina supistusten välissä takaisin sisäänpäin ja ponnistaessa vauva pyöritteli päätään, kuin etsien oikeaa asentoa . En pystynyt pitämään ponnistaessa silmiä auki, ilmat karkasivat heti pihalle ja ponnistusvoima hävisi Tunsin itse vauvan pään aiheuttaman kiristyksen vasta emättimen suulla, ajattelin vielä että mitähän vaurioita tästä tulee... tiesin kuitenkin ettei olo helpota, ennenkuin vauva on ulkona =) . Sitten pää viimein putkahti ulos, äkkiä peppu ylös ja joku malja sinne alle työnnettiin ennenkuin sain ponnistaa loputkin vauvasta pihalle. Vauva nostettiin vatsalle ja tuntui tosi lämpimältä :heart: . Parkaisi vähän ja sitten hiljeni, oli vähän sinertävä. Kätilö imaisi vauvan keuhkoista limaa, jolloin vauva herpaantui ja meni liikkumattomaksi. Äkkiä tuli lähtö virvoiteltavaksi, mutta jo mennessä ovella tyttö parkaisi kovempaa ja tiesin, että kyllä se siitä. Lääkärikin oli vain vilkaissut ja todennut, että kaikki kunnossa. Vauva tuotiin melkein heti takaisin, äiti nyyhkytti. Minä olin vain helpottunut siitä, että urakka oli ohi Pisteet olivat 7/9/10. Väri, ärtyvyys ja jäntevyys olivat ne mistä jäi pisteitä pois. Vauvaa pestiin siinä ja kätilö veti istukan ulos, auttoi mahan päältä painamalla. Minulle laitettiin tikkejä, puudutuksen laitto koski ***tanasti. Välilihaan tuli 3 tikkiä ja emättimeen enemmän, 2. asteen repeämä siis. Aika nopeasti tikit laitettiin, eli ei niitä paljoa tullut. Soitin mieheni katsomaan tytärtään, olin pyytänyt häntä poistumaan ennen ponnnistusvaihetta, kun ei halunnut olla sitä näkemässä. Vauva tapitti isäänsä silmiin ja mies oli myyty :heart: Kätilö paineli vielä kohdun tyhjäksi, hyytynyttä verta turahti ihan kunnon määrät :x . Pääsin suihkuun ja laittamaan sen ihanan maxivaipan... sitten kokeiltiin imetystä ja äiti otti valokuvia. Ei siitä mitään tullut, rinnanpäät oli niin matalat, että ilman rintakumia ei onnistu vieläkään. Kätilöt ihastelivat äidin ja minun yhteistyön sujuvuutta, itsekin vähän ihmettelin, miten hyvin kaikki meni. Rauhallisuuttani ja määrätietoisuuttani kehuttiin myös, oli kyllä pakko myöntää, että aika paljon siitä voi kiittää sitä epiduraalia... Olo oli vähän hutera ja meidät vietiin kumpikin omissa sängyissämme osastolle, jossa sain rintakumin avulla imetyksen käyntiin. Vauva jätettiin heti vierihoitoon, hoitaja vain käytti minua vessassa ja näytti mistä saa vaihtovaipat ja vaatteet tarvittaessa. Jälkisupparit olivat tosi kivuliaita ja hoitaja kävi painelemassa kohtua pari kertaa. Vauva oli todella suloinen, ihan miehen näköinen, mutta myös minun
. Sain ruokaa huoneeseen ja sitten onnittelukahvit. Äiti poistui onnellisena, kokemus oli hänellekin uusi ja erilainen, kun pääsi vierestä seuraamaan kunnolla eikä tarvinnut itse ponnistella. Kiittelin häntä kovasti, tämä kokemus lähensi meitä entisestään, vaikka on vaikeitakin aikoja ollut.Jatkan taas myöhemmin kuulumisilla, nyt väsyttää =)
Ens viikolla ois neuvola ja hammaslääkäri.
Vähän väliä kuuntelin ja tunnustelin alavatsaa. Mutta alkuun en tuntenut niitä todellakaan kovin usein.
