Lähestyvän kuoleman haju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummomainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Erilaiset aineenvaihduntatuotteet todellakin voivat tuottaa ihmisen hengitykseen hajuja. Ja ennen kuolemaa aineenvaihdunta voi muuttua monellakin eri tavalla, mikä ei johdu mistään "kuoleman läheisyydestä" vaan kulloisestakin tautiprosessista. Tai pelkästään siitä, että ihminen syö ja juo liian niukasti.

Elävä ihminen ei voi haista "kalmalle", siitä yksinkertaisesta syystä että IHMINEN ON ELÄVÄ. Elävässä ihmisessä ei voi tapahtua kuolemanjälkeistä solujen hajoamista, mikä on sitä oikeaa "kalman hajua". Ihmisruumiissa alkaa mätänemisprosessi siis vasta KUOLEMAN JÄLKEEN.

Samoin ihmiseen EI VOI TULLA LAUTUMIA ennen kuolemaa, sillä lautumat ovat sekundäärisiä kuoleman merkkejä. Veri voi tosin kiertää huonosti kehon ääreisosissa jo ihmisen ollessa vielä elossa mutta sitä sinerrystä ei voida kutsua lautumiksi jos ihminen on vielä elossa.

Kuolema on mielikuvitusta herättelevä juttu mutta silti kannattaa pysyä asiassa eikä kuvitella että potilashuoneessa haisee jokin enteellinen "kalma" tai vastaavaa
Katsotaan elääkö tämä mummo kahta viikkoa. Haistoin kalman hajun, oon hoitsu.
 

Yhteistyössä