Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Mä katselen esteetikkona
hyvin mielelläni
komeita miehiä ja kauniita
naisia, esimerkiksi somessa
töitään esittelevien
valokuvaajien malleja.
Ihailen heidän fysiikkaansa,
kasvojensa luuston
jylhää harmoniaa.
Pukeutumista, meikkejä.
Ihailen, ehkä inspiroidun.

Mutta tiedättekö:
that's it. En mä silti uhraa
ajatustakaan pohtien
minkä kokoinen meisseli
tuolla kuvattavalla Saksan
tai Italian uniformu-
miehellä housunpuntissa
heiluu. Tai minkälainen
Latin lover hän mahtaakaan
olla taidoiltaan.

Tässäkin me naiset olemme
erilaisia. Olen usein miesten
kuullut toteavan, että kauniin
naisen nähdessään he aina
riisuvat tämän silmillään.
Vaatekappale toisen perään..
Mä mietin tällaisia
skenaarioita vasta
siinä vaiheessa, jos olen
isosti ihastunut, ellen
peräti rakastunut.. En
mitenkään moisia
kadulla vastaantulevista
tai somen lukuisista
sisällöntuott. jne
Miehen biologiaan
liittyy oleellisena täyttyvät
kassit ja niiden
pakkotyhjentäminen
kehon tuottaessa spermaa
päivittäin uuden annoksen.
Siksi miehen on pakko
vapautua paineistaan.
Näinhän se on - luojan
suunnitelman mukaisesti.

Naisella ei moisia päivittäin
täyttyviä varantoja ole eikä
sellaista samankaltaista
lähes pakonomaisuutta
seksiin. Naisen sukusolut
ovat munasarjoissa valmiina
tämän ollessa sikiönä äitinsä
kohdussa.. Moniko mies
edes ymmärtää tämän?
Olemme täysin erilaisia
tässäkin, me naiset ja
miehet..

Luoja antoi meille naisille
ovulaation ja kyvyn tuottaa
jälkeläinen kerran kuukaudessa,
näin aina menopaussiimme
saakka. Mummini synnytti
äitini pitkälti yli 40. Vielä
pikkusiskonkin Savon
mummi pyöräytti perään,
ikää silloin jo noin 50.

Naisilla seksuaalinen
halukkuus
on korkeimmillaan vain
niinä päivinä, jolloin
luonto suosii
raskautumista. Nainen
on siksi varsin kriittinen
miestä valitessaan,
onhan tarkoituksena mahdollisimman laadukas
geeniperimä ja toiveena
osallistuva, vastuullinen isä.

Ei luonto suosi naista
raskautumaan kylän
häntäheikille, joka lähtee jo
siinä vaiheessa, kun masu
alkaa suurentua ja
uuma leventyä. Ei ennen
muinoin ole ollut mitään
Kelan etuuksia turvaamassa
yksinhuoltajaäidin äitiyttä.
Ruoan tuominen perheen
pöytään oli miehen primääri
työ ja ylin velvollisuus.

Nainen ja hänen koko
sukunsa arvioi tarkoin miehen
kokonaisvaltaista soveltuvuutta
suvujatkajan ja perheenhuoltajan
vaativaan rooliin. Oli tarkat rituaalit;
mies pyysi tyttären isältä tämän
kättä. Käytiin tarkkoja neuvotteluja
perheiden kesken. Isä vartioi
sukulinjansa kunniallista "
Niinpä kerrakseen 🤔
 
"Mä katselen esteetikkona
hyvin mielelläni
komeita miehiä ja kauniita
naisia, esimerkiksi somessa
töitään esittelevien
valokuvaajien malleja.
Ihailen heidän fysiikkaansa,
kasvojensa luuston
jylhää harmoniaa.
Pukeutumista, meikkejä.
Ihailen, ehkä inspiroidun.

Mutta tiedättekö:
that's it. En mä silti uhraa
ajatustakaan pohtien
minkä kokoinen meisseli
tuolla kuvattavalla Saksan
tai Italian uniformu-
miehellä housunpuntissa
heiluu. Tai minkälainen
Latin lover hän mahtaakaan
olla taidoiltaan.

Tässäkin me naiset olemme
erilaisia. Olen usein miesten
kuullut toteavan, että kauniin
naisen nähdessään he aina
riisuvat tämän silmillään.
Vaatekappale toisen perään..
Mä mietin tällaisia
skenaarioita vasta
siinä vaiheessa, jos olen
isosti ihastunut, ellen
peräti rakastunut.. En
mitenkään moisia
kadulla vastaantulevista
tai somen lukuisista
sisällöntuott. jne
Miehen biologiaan
liittyy oleellisena täyttyvät
kassit ja niiden
pakkotyhjentäminen
kehon tuottaessa spermaa
päivittäin uuden annoksen.
Siksi miehen on pakko
vapautua paineistaan.
Näinhän se on - luojan
suunnitelman mukaisesti.

Naisella ei moisia päivittäin
täyttyviä varantoja ole eikä
sellaista samankaltaista
lähes pakonomaisuutta
seksiin. Naisen sukusolut
ovat munasarjoissa valmiina
tämän ollessa sikiönä äitinsä
kohdussa.. Moniko mies
edes ymmärtää tämän?
Olemme täysin erilaisia
tässäkin, me naiset ja
miehet..

Luoja antoi meille naisille
ovulaation ja kyvyn tuottaa
jälkeläinen kerran kuukaudessa,
näin aina menopaussiimme
saakka. Mummini synnytti
äitini pitkälti yli 40. Vielä
pikkusiskonkin Savon
mummi pyöräytti perään,
ikää silloin jo noin 50.

Naisilla seksuaalinen
halukkuus
on korkeimmillaan vain
niinä päivinä, jolloin
luonto suosii
raskautumista. Nainen
on siksi varsin kriittinen
miestä valitessaan,
onhan tarkoituksena mahdollisimman laadukas
geeniperimä ja toiveena
osallistuva, vastuullinen isä.

Ei luonto suosi naista
raskautumaan kylän
häntäheikille, joka lähtee jo
siinä vaiheessa, kun masu
alkaa suurentua ja
uuma leventyä. Ei ennen
muinoin ole ollut mitään
Kelan etuuksia turvaamassa
yksinhuoltajaäidin äitiyttä.
Ruoan tuominen perheen
pöytään oli miehen primääri
työ ja ylin velvollisuus.

Nainen ja hänen koko
sukunsa arvioi tarkoin miehen
kokonaisvaltaista soveltuvuutta
suvujatkajan ja perheenhuoltajan
vaativaan rooliin. Oli tarkat rituaalit;
mies pyysi tyttären isältä tämän
kättä. Käytiin tarkkoja neuvotteluja
perheiden kesken. Isä vartioi
sukulinjansa kunniallista "
Niinpä kerrakseen 🤔

Hei ~

Sekoittelit kahden eri
kommenttini tekstejä
samaan lainaukseen.
Nyt sieltä puuttuu
esimerkiksi piste 'jne'-
lyhenteen jälkeen.
Minulla oli siellä piste
originellissä tekstissäni.
Ei haittaa, kunhan
korjaan.

Kivaa päivää sulle.

Samoin muille.

-E-
 
A. Ensinnäkään ”luoja” ei ole luonut yhtikäs mitään. Kaikki elämä maapallolla on evoluution tulosta. Ja vain evoluution!
Sen seurauksena miehillä ja naisilla täytyy sukusolujen uusiutua, tosin hieman eri tavalla.

Miehelle tulee painetta joka on syytä purkaa koska muuten tulee terveydellisiä ongelmia. Eli sinä kyllä ymmärrät jutun ytimen mutta enemmistö naisista syyttää miehiä niistä paineista. Yhtä hyvin miehet voisivat syyttää naisia siitä että miksi teidän täytyy kerran kuussa pullauttaa yksi munasolu pihalle?


Munasolun irtaantuminen
kerran kuussa
voidaan kokonaan estää /
blokata. Osa
ehkäisymenetelmistä
perustuu
tämän > naisen luonnollisen
biorytmin sàbotointiin.
Koska pariskunnat haluavat
säännöllistä seksuaalisuutta
ilman raskauden pelkoa
ja elätettävää jälkikasvua
[paria harkittua
kullannuppua lukuunottamatta],
on ehkäisy merkittävä osa
naisen ja miehen
parisuhde-elämää
ennen viittäkymppiä.
Näin nykyään..

Ennen muinoin
seksiakti johti sangen
usein raskauteen, ja
nainen saattoi olla
raskaana 16-49 ikävuoden
välillä tuon tuosta
yhtenään. Ei ollut
helppoa heilläkään.
Perhekunta senkun laajeni.

Naiset eivät siksi juuri
nauttineet erotiikasta,
koska jatkuva pelko
uudesta kuluerästä oli
raskaana tietoisuudessa.
Vapautunut
rentoutuminen
ei tullut kysymykseen.
Oltiin jännän äärellä
yllärimasuasukin kanssa.

Ehkä lapsia oli
torpassa jo seitsemän,
ja suuria vaikeuksia jo
tuossa kohtaa
ruoan ja rahavarojen
riittävyyden kanssa
kuukausitasolla.

Älä ota liian kirjallisena
käyttämääni
ilmaisua 'Luoja.'

Esiinnyt tietoniekkana,
pisti silmään.
Ethän sinäkään
näiden asioiden
alkuperää luomistyön
osalta varmaksi tiedä
sen enempää kuin
vaikkapa
Turun yliopiston
avaruustähtitieteen
emeritusprofessori
Esko Valtaoja.

Hyvää iltapäivää. E
 
Laitan jo etukäteen viestin tänne, kun väsyttää taas paljon, enkä tiedä kauanko jaksan valvoa. Uusi työ väsyttää ja oon itkenyt jonkin verran, niin sekin uuvuttaa. Toivottavasti sulla oli kiva päivä ja oot siellä onnellinen, missä oletkin. Sitä toivon. Nuku hyvin 🦆🧦
 
Munasolun irtaantuminen
kerran kuussa
voidaan kokonaan estää /
blokata.
Osa
ehkäisymenetelmistä
perustuu
tämän > naisen luonnollisen
biorytmin sàbotointiin.
Koska pariskunnat haluavat
säännöllistä seksuaalisuutta
ilman raskauden pelkoa
ja elätettävää jälkikasvua
[paria harkittua
kullannuppua lukuunottamatta],
on ehkäisy merkittävä osa
naisen ja miehen
parisuhde-elämää
ennen viittäkymppiä.
Näin nykyään..

Ennen muinoin
seksiakti johti sangen
usein raskauteen, ja
nainen saattoi olla
raskaana 16-49 ikävuoden
välillä tuon tuosta
yhtenään. Ei ollut
helppoa heilläkään.
Perhekunta senkun laajeni.

Naiset eivät siksi juuri
nauttineet erotiikasta,
koska jatkuva pelko
uudesta kuluerästä oli
raskaana tietoisuudessa.
Vapautunut
rentoutuminen
ei tullut kysymykseen.
Oltiin jännän äärellä
yllärimasuasukin kanssa.

Ehkä lapsia oli
torpassa jo seitsemän,
ja suuria vaikeuksia jo
tuossa kohtaa
ruoan ja rahavarojen
riittävyyden kanssa
kuukausitasolla.

Älä ota liian kirjallisena
käyttämääni
ilmaisua 'Luoja.'

Esiinnyt tietoniekkana,
pisti silmään.
Ethän sinäkään
näiden asioiden
alkuperää luomistyön
osalta varmaksi tiedä
sen enempää kuin
vaikkapa
Turun yliopiston
avaruustähtitieteen
emeritusprofessori
Esko Valtaoja.

Hyvää iltapäivää. E
No mutta hei, ei sinun tarvitse minulle tai muille itsestäänselvyyksiä selitellä.

Kyllähän tekstisi voi ottaa kirjaimellisesti (ei kirjallisena) kun kirjoitat:

”Näinhän se on - luojan
suunnitelman mukaisesti.

Luoja antoi meille naisille
ovulaation ja kyvyn tuotta
a
jälkeläinen kerran kuukaudessa…”


Olethan sen itsekin myöntänyt moneen kertaan että olet uskovainen. Et kai nyt ala perumaan puheitasi?

Olen muuten kerran käynyt Eskon luennolla ja jutellutkin hänen kanssa ihan kahden kesken tilaisuuden jälkeen. Arvostan suuresti häntä ja hänen viisauttaan.

En nyt mitenkään esiinny tietoniekkana kun vaan toistan tiedemiesten tutkimuksia. Esim ihmisen ja Bonobono simpanssin läheinen sukulaisuus. Toiseksi vaikka alkuräjähdys josta on selvät jäljet avaruudessa yli 14 miljardia v myöh.

Luomisesta ei ole kerta kaikkiaan mitään todisteita. Tai jos on niin ole hyvä ja valaise minua. En tietenkään pidätä hengitystäni todisteitasi odotellessa 😆

Ilta on jo pitkällä joten toivottelen takaisin hyvää yötä.
 
~🍑~🍑~🍑~🍑~🍑~🍑~

'Hei peppukipuilijat!
P U P P A L A N
A P O T E E K K I
tarjoaa vasullisen
P E R S U S V O I T E I T A.'

|😅|

Hubu El Bubu-otsicco
a while back.

Ehtoota och He. E

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
 

Yhteistyössä