B
BMI42
Vieras
Hei kaikki laihduttajat, onnistuneet, ja onnistumisesta haaveilevat! Olen 18 vuotias ylipainoinen nainen. Olen lukuisia kertoja yrittänyt laihduttaa, mutta itsekurini on ollut niin huono, että jo parin päivän jälkeen olen luovuttanut. Nyt olen jostain ihmeen syystä saanut pidettyä motivaationi ylhäällä, ja olen pysynyt terveellisemmän ruokavalion ja liikunnan parissa jo 14pv, eikä kyllästytä yhtään. Tähän varmaan vaikuttaa sekin, että tuloksia on tullut. 14pv aikana on painoa pudonnut 4.5kg, ja uskon tämän motivoineen minua, ja nyt todellakin aion, ja tahdon onnistua! Tarvitsen vielä kuitenkin hieman neuvoja ihmisiltä, jotka tietävät mistä terveellinen, kevyt, ja vähäkalorinen ruokavalio koostuu. Kerron ensin hieman omasta muutoksestani, siitä mitä elämäni oli vielä 2vk sitten, ja mitä se on nyt.
Eli 2vk sitten söin n. 3-krt viikossa roskaruokaa, pizzaa, hesburgeria, kebabbia, jnejne.. Saatoin syödä päivässä helposti kokonaisen suklaalevyn ja paketti jäätelöä meni kevyesti. Lisäksi napsin iltasin ja öisin vähän väliä jääkaapista jotain, jollei muuta ollut niin join vaikka kolmelitraa kaakaota. Aina syödessäni jotain makeaa, mietin mitä seuraavaksi söisin. Kunnes eräänä aamuna sain jonkin ihmeellisen ajatuksen: TÄMÄ LOPPUU NYT. Ja se loppui.
Sinä aamuna kävelin heti seitsemältä kauppaan, ja uusin ruokavarastoni. Heti ensimmäisenä aamuna söin aamupalaksi maitorahkaa, johon sekoitin lasten piltti hedelmäsosetta. lounaaksi söin yhden tai 2 hedelmää. Tiedän ettei tuollaista voi kutsua lounaaksi, mutta se oli kiireinen päivä enkä ehtinyt muuhun. Päivällisellä keitin puolilautasellista herne-maissi-paprikaa + 1/4 lautasellista fetasalaattia + 1/4 lautasellista raejuustoa + yksi kananmuna. Iltapalaksi söin kevytviiliä, johon sekoitin yhden purkin ananasmursaa (omassa mehussa).
Tämän tyyppisiä ruokia olen nyt syönyt, aina aamulla sen maitorahkan tai viilin, ja jotain marjaa/hedelmää siihen makua antamaan. lounaalla syön ihan pelkkiä kasviksia ja salaattia, tai kananmunaa/raejuustoa. Välipalaksi hedelmän, joskus kananmunankin. Päivällisellä syön useimmiten myös pelkkiä kasviksia, tai sitten tonnikalaa salaatin kera. Kuitenkin muutamina päivinä syön päivällisellä oikeaakin ruokaa, mm. tänään söin yhden n.100g naudanpihvin (marinoimaton), herkkusienikastiketta, valkosipuliperunaa 1/4 lautasellista, ja puoli lautasellista keitettyjä porkkanoita. Iltapalalla syön jotain näistä yllä luetelluista. Useimmiten kuitenkin viiliä, johon sekoitan vaikkapa juuri sitä ananasta.
Olen siis tehnyt HURJAN muutoksen edelliseen verrattuna. Voin jopa rehellisesti myöntää, etten ole KERTAAKAAN antautunut menemään jääkaapille -vaikka mieli on välillä tehnytkin. Olen koko tämän ajan saanut itseni pysymään tällä linjalla, lipsumatta ollenkaan. Silti olen kuullut monia negatiivisia kommentteja siitä, että ruokavaliossani olisi edelleen paljon hiomista, ja sen kuuleminen tavallaan lannistaa minua. Olen päässyt jo pitkälle enkä missään nimessä halua luovuttaa ja lannistua siksi että ihmiset arvostelevat valintojani ja puhuvat minulle negatiivisella sävyllä. Otan mielelläni vastaan ystävällisiä vinkkejä, neuvoja ja niin edelleen, mutta en halua kuulla että minulle sanotaan "Ei sinun kannata edes yrittää tehdä mitään, ku oot näköjään niin pässi ettet osaa vaikka kuinka yrittäisit."
Kaipaisin siis neuvoja, ja SELVIÄ vinkkejä, mitä ruokavaliostani puuttuu, ja mitä siinä on liikaa, jotta söisin terveellisesti, kevyesti, ja niin että samalla olisi mahdollisimman vähän kaloreita. Syönkö liikaa proteiineja, vai liian vähän? Liikaa hiilihydraatteja? liikaa/liian vähän rasvaa? Entä sokeria?
Ja samalla kun löydätte puutteen, toivon että kertoisitte esimerkin/esimerkkejä millä tämän puutteen saisi korjattua. Esim jos syön vaikka liikaa hiilihydraatteja, niin mitä kannattaisi vähentää, ja esim. mitä ottaa tilalle, jotta hiilarit vähenisivät? Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.
Olisi myös kivaa, jos joku viitsisi antaa esimerkin MILLAINEN on täysin terveellinen ja kevyt ruokavalio, joka samalla laihduttaa. Eli siis kirjoittaa vaikka että mitä aamupalalla, mitä välipalaksi, mitä lounaalla, entä päivällisellä, illallisella?
Kiiitos jo etukäteen, käyn nyt pikaisesti suihkussa, tulen heti sen jälkeen lukemaan ja vastaamaan vastauksiinne!