Läksiäislahja päivähoitotädille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Runko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Runko

Jäsen
09.01.2008
340
0
16
Varmasti jo aiemminkin kyselty aihe, mutta kysynpä kuitenkin.

Lapsi siirtyy pph:lta päiväkotiin ja olisi kiva muistaa tosi mukavaa hoitajaa kukkien tai jonkun turhan sälän sijaan jollain ihan kunnon lahjalla. Ei tietääkseni keräile mitään ja on harrastuksiinsa hyvin varustautunut, joten jokin yleispätevä lahjus tulisi parhaiten kyseeseen.

Ehdotuksia ja omia kokemuksia? Pph:t, lastentarhanopettajat tai muut lasten kanssa työskentelevät, mitä itse toivoisitte saavanne vastaavassa tilanteessa?
 
Kysäise lapselta mitä kaikkea hän on tädiltä oppinut. Pieniä asioita, isoja asioita.

Kirjoita ne ylös ja järjestä ne sitten johonkin runokaavaan tyyliin

"Opin Tainalta että perunavelli on hyvää,
että talitintti laulaa keväällä
ja vähän viheltämistä.
Opin Tainalta leipomista,
tavaroiden siivoamista
ja että muki särkyy kun se putoaa.
Opin Tainalta satujen kuuntelua,
piirtämistä
ja television laittamista pienemmälle.
Voi miten mukava onkaan, että olen tuntenut Tainan!"

Kirjoitatte runon hienolle paperille, annat lapsen kuvittaa sen ja viette tämän runotaulun.
Tätinne muistaa tämän paljon sen jälkeen kun kaikki pörtöt on tippuneet ja menneet pois muodista.

Alkuperäinen kirjoittaja mie:

Toi oli ihana idea :flower:
 
Runotaulu + siihen kuva ja/tai piirustus ovat kyllä tosi hieno idea, kiitos! Käytän varmasti ainakin osana lahjaa, niin kuin "kortinomaisesti". Mutta tuon lisäksi olisi kiva antaa ehkä vielä jotain muutakin, joten ideoita otetaan yhä mielellään vastaan.

Joku tuossa ehdotti kynttiläasetelmaa(?), mutta en ehkä viitsisi kevättä vasten kynttilöitä, on vähän talvinen lahja.
 
jos 50ekee laita niin mites ois pari hierontaa,kasvohoito,jokin koru,muumimuki jos pysyvämpää muistoa,lahjakori jossa esim. pyyhe+hoitotuotteita,herkkukori suklaata,shampanjaa/kuoharia tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
jos 50ekee laita niin mites ois pari hierontaa,kasvohoito,jokin koru,muumimuki jos pysyvämpää muistoa,lahjakori jossa esim. pyyhe+hoitotuotteita,herkkukori suklaata,shampanjaa/kuoharia tms.

Hyvä idea (ja kelpaisi paremmin kuin hyvin mulle itselleni!), mutta tämä kyseinen henkilö ei käsittääkseni oikein tuollaisista "naisten hömpötyksistä" perusta ;)
 
Uusimmat

Yhteistyössä