H
harmaana
Vieras
Meillä on 4-vuotias lapsi valittanut nyt vajaan vuoden ajan kipeitä vihlaisuja pään/niskan alueella. Vihlaisu saattaa tulla ihan milloin vaan; yhtäkkiä kipeä vihlaisu joka menee saman tien ohi. Ei siis ole varsinaista pääkipua vaan tuollaisia iskumaisia tuikkauksia.
Alkuaikoina tuikkaukset kävivät niin kipeää että' lapsi parahti itkemään mutta nykyään vaan säpsähtää ja sanoo että taas tuikkasi. Välissä saattaa olla viikkoja, jopa kuukausia ettei näitä tule mutta välillä saattaa tulla useampia päivässä.
Neurologinen tutkimus on tehty usean lääkärin toimesta lapselle jossa kaikki on ollut kunnossa. Kaularanganröntgen on otettu jossa nikamat ym. todettiin olevan ihan oikeilla paikoillaan eikä mitään häikkää sielläkään. Magneettikuvauksiin menoa tässä kevään aikana nyt odotellaan - lasten neurologi ehdotti että tutkitaan onko kallonpohjassa jotain rakenteellista joka aiheuttaisi hermopinteen niskaan joka näin ollen aiheuttaisi tuikkaukset.
Alussa pelkäsin ihan hullun lailla aivokasvainta tai muuta vakavaa sairautta. Ja vaikka lääkärit ovat minulle vakuuttaneet että mikään ei viittaa tuollaiseen, on odottavan aika pitkä. Muita oireita ei lapsella siis ole.
Kysyisinkin nyt, onko kenelläkään muulla tällaisia kokemuksia? Joko omia tai jonkun kertomana? Onko löytynyt mitään syytä tai onko edes tutkittu? Onko jatkunut vai mennyt ohi ajan kanssa? Kiitos miljoonasti jos joku minulle vastaisi!