Lapsella ei kavereita viikonloppuisin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ihmetouhuanykyään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Ihmetouhuanykyään

Vieras
Mulla alkaa menemään pikkuhiljaa hermo. Tytölläni (10 v) ei ole yleensä kavereita viikonloppuisin vaikka koulun jälkeen niitä melko usein onkin. Kukaan ei siis soita hänellä viikonloppuna ja pyydä ulos. Tuntuu tosi surulliselta, kun kaikki muut koulukaverit ovat jonkun muun kanssa ja tytölleni ei sitten riitä seuraa. Tytär on ainoa lapsi, joten sisaruksistakaan ei ole seuraa. Mä en tajua miten kesä sujuu, kun ei ole koulua. Onkohan tytär yksin koko kesän.... :-(

Tyttö ei ilmeisesti viikonloppuna enää edes uskalla soittaa kellekään, kun yleensä kellekään ei sovi hänen kanssa oleminen. Tänään on taas otettu yhteyttä parin tyttöön, mutta heillä muuta seuraa.

Terveisiä hermoraunion partaalta....
 
Mitä noita omiani muistan tuossa iässä, niin viikonlopun kaveri yleensä "varattiin" jo hyvissä ajoin etukäteen. Siis jo keskiviikkona sopivat kaverinsa kanssa, että ovat yhdessä viikonloppuna ja mitä tekevät. Viikonloppuna olisi ollutkin jo myöhäistä. Monilla on myös harrastuksia viikonloppuisin eli ei ehditä olla kavereiden kanssa. Onko sun tytölläsi harrastuksia, joissa tapaisi kavereita viikonloppuisinkin?
 
Minusta taas on rasite että heti ku on perjantai puhelimet rupee pirisee voisko joku tulla meille viikonlopuks tai että joku mun lapsista menis johonkin. Musta viikonloput on energian latausta tulevaa koulu viikkoa varten. Tykätään olla rauhassa oman perheen kanssa. Tietysti kiva ku joskus joku käy tai itte käydään. Mutta rasittaava ku joka viikonloppu olis joku änkeemässä tänne! :headwall: :headwall: (ollaankohan me niin mukavia vai meneekö toisissa perheissä huonommin =) )
 
Ap:lle vielä.... sitä kesää ajatellen.... mitä enemmän kaverukset ovat yhdessä, sitä enemmän he myös haluavat olla yhdessä. Sinuna tekisin niin, että pyytäisin tyttöä jo viikolla kysymään koulussa kaveriltaan, voisiko kaveri tulla viikonloppuna teille yökylään. Muutenkin kannattaa sopia asioista vähän aikaisemmin kuin samana päivänä. Ottakaa kaveria mukaan uimarannalle, retkelle tai mihin nyt olettekin välillä menossa. Mutta sopikaa paria päivää aikaisemmin tai jo edellisellä viikolla, niin kaveri ei ehdi sopia muuta kyseiseksi päiväksi.
 
Keittönoidalle kiitokset vinkeistä! Me ollaan asuttu ulkomailla aiemmin jossa taas kaveritouhu oli erilaista ja olenkin ollut aika "pihalla" tästä Suomen nykymeiningistä. Tuntuu sekin hurjalta että 10-vuotiaana pitää jo osata suunnitella viikonlopun vietto kavereiden kanssa paria päivää enemmin, mutta jos nykymeno sitä vaatii niin pitää yrittää tsempata tyttöä asian suhteen.

Omassa lapsuudessa pihat oli täynnä muksuja ja oltiin usein isolla porukalla. Mutta ei enää...

AP
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmetouhuanykyään:
Keittönoidalle kiitokset vinkeistä! Me ollaan asuttu ulkomailla aiemmin jossa taas kaveritouhu oli erilaista ja olenkin ollut aika "pihalla" tästä Suomen nykymeiningistä. Tuntuu sekin hurjalta että 10-vuotiaana pitää jo osata suunnitella viikonlopun vietto kavereiden kanssa paria päivää enemmin, mutta jos nykymeno sitä vaatii niin pitää yrittää tsempata tyttöä asian suhteen.

Omassa lapsuudessa pihat oli täynnä muksuja ja oltiin usein isolla porukalla. Mutta ei enää...

AP
Mun lapsuudessani oli kutakuinkin samanlaista kuin sun lapsuudessasi. Mutta lapsilla oli siihen aikaan varsin vähän kodin ulkopuolisia, aikataulutettuja harrastuksia. Jollain saattoi olla soittotunti, mutta sekin yleensä vain kerran viikossa. Nykyään 10+ ikäisillä alkaa olla jo useampia harrastuksia, ne vie aikaa ja niiden aikataulut sanelee muut kuin lapsi tai tämän vanhemmat.

Mun likka taisi olla vähän yli kymmenen, kun parhaalla kaverillaan oli ainoastaan torstai-ilta harrastuksista vapaa. Sattui sitten niin, että likan ainoa kodin ulkopuolinen harrastus osui juuri torstaiksi. Selvää on, että vaikka ystävyys ei loppunutkaan, ystäväpiiri vaihtui, kun toista ei juuri koskaan ehtinyt nähdä muualla kuin koulussa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmetouhuanykyään:
Mulla alkaa menemään pikkuhiljaa hermo. Tytölläni (10 v) ei ole yleensä kavereita viikonloppuisin vaikka koulun jälkeen niitä melko usein onkin. Kukaan ei siis soita hänellä viikonloppuna ja pyydä ulos. Tuntuu tosi surulliselta, kun kaikki muut koulukaverit ovat jonkun muun kanssa ja tytölleni ei sitten riitä seuraa. Tytär on ainoa lapsi, joten sisaruksistakaan ei ole seuraa. Mä en tajua miten kesä sujuu, kun ei ole koulua. Onkohan tytär yksin koko kesän.... :-(

Tyttö ei ilmeisesti viikonloppuna enää edes uskalla soittaa kellekään, kun yleensä kellekään ei sovi hänen kanssa oleminen. Tänään on taas otettu yhteyttä parin tyttöön, mutta heillä muuta seuraa.

Terveisiä hermoraunion partaalta....

No enpä usko, että kaikki ovat jonkun toisen kanssa. Monet harrastavat viikonloppuisin, on kisoja. Tai ovat ihan perheen ja sisarusten kanssa, joiden kanssa ei arkena ehdi olla paljon ja sisarussuhdetta on tärkeä ylläpitää, jotta saavat rakkaat välit toisiinsa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No enpä usko, että kaikki ovat jonkun toisen kanssa. Monet harrastavat viikonloppuisin, on kisoja. Tai ovat ihan perheen ja sisarusten kanssa, joiden kanssa ei arkena ehdi olla paljon ja sisarussuhdetta on tärkeä ylläpitää, jotta saavat rakkaat välit toisiinsa.
Totta, harrastukset vievät aikansa. Monissa perheissä ei ole juuri aikaa viettää perheen yhteistä aikaa muutoin kuin viikonloppuisin, eli silloin tehdään yhdessä jotain kivaa. On paljon perheitä, joissa siihen kivaan ei haluta ulkopuolisia. Mä taas olen aina tykännyt ottaa lasteni kavereitakin mukaan. Esim kun lapsi on puhelimessa kaverilleen sanonut, että "en mä tänään voi, kun me lähdetään Linnanmäelle", olen pyytänyt lastani kysymään, saisiko kaveri lähteä meidän mukaamme. Ja yleensä aina on saanut.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Oisko se niin, että viikonloput koitetaan rauhoittaa perheelle, harrastuksille, mökkeilyyn... Osa perheistä toimii näin.
näin on. meilläkin monesti sovitaan niin, että nyt on kaverivapaa viikonloppu, että ollaan perheen kanssa. ei tietty joka viikonloppua. oliko lapsella viime kesänä kavereita. jos oli, niin uskoisin, että näin on sitten tänäkin kesänä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja kastemato aamuauringon alla:
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Oisko se niin, että viikonloput koitetaan rauhoittaa perheelle, harrastuksille, mökkeilyyn... Osa perheistä toimii näin.
näin on. meilläkin monesti sovitaan niin, että nyt on kaverivapaa viikonloppu, että ollaan perheen kanssa. ei tietty joka viikonloppua. oliko lapsella viime kesänä kavereita. jos oli, niin uskoisin, että näin on sitten tänäkin kesänä.

Meillä on kans näin. Arkena ehtii touhuta kavereiden kans. Viikonloppuna on kiva olla perheen kesken. Lapsetki oottaa viikonloppua ja mietitään yhessä, mitä puuhataan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No enpä usko, että kaikki ovat jonkun toisen kanssa. Monet harrastavat viikonloppuisin, on kisoja. Tai ovat ihan perheen ja sisarusten kanssa, joiden kanssa ei arkena ehdi olla paljon ja sisarussuhdetta on tärkeä ylläpitää, jotta saavat rakkaat välit toisiinsa.
Totta, harrastukset vievät aikansa. Monissa perheissä ei ole juuri aikaa viettää perheen yhteistä aikaa muutoin kuin viikonloppuisin, eli silloin tehdään yhdessä jotain kivaa. On paljon perheitä, joissa siihen kivaan ei haluta ulkopuolisia. Mä taas olen aina tykännyt ottaa lasteni kavereitakin mukaan. Esim kun lapsi on puhelimessa kaverilleen sanonut, että "en mä tänään voi, kun me lähdetään Linnanmäelle", olen pyytänyt lastani kysymään, saisiko kaveri lähteä meidän mukaamme. Ja yleensä aina on saanut.

Ehkä tuo on siinä vaiheessa kiva, kun kaikki lapset ovat koulussa, siis ovat isompia, ja vanhemmat eivät ole niin kiinni lapsissa vaan molemmat työelämässä. Silloin jaksaa paremmin ylimääräisiäkin lapsia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ehkä tuo on siinä vaiheessa kiva, kun kaikki lapset ovat koulussa, siis ovat isompia, ja vanhemmat eivät ole niin kiinni lapsissa vaan molemmat työelämässä. Silloin jaksaa paremmin ylimääräisiäkin lapsia...
Kyllä... vieraita pikkuihmisiä ei ole kiva ottaa mukaan. Lapsen kaverin pitää siis olla sen ikäinen, ettei sitä tarvitse vahtia silmät selässäkin. Mulla on lapsilla yli viiden vuoden ikäero, joten vaikka kuopus olikin vielä rattaissa, esikoisen kaveri sopi hyvin tulemaan mukaan. Ap:n lapsi oli kuitenkin jo 10 v, joten luultavasti kaveritkin samaa ikäluokkaa.

 
Tyttärelläni 8 v oli aikaisemmin kavereita, mutta nyt on alkanut olla kaikki viikonloput yksin ja useimmat illat viikollakin. Vieläpä samanlaisen kuvion mukaan kuin aloittajalla, että hän soittelee monelle, mutta kenellekään ei sovi olla juuri hänen kanssaan. Ihmettelen kovasti, mitä on tapahtunut? Onko häntä alettu syrjiä? Vai siksikö hän joutuu olemaan yksin, kun ei ole kenellekään juuri se paras kaveri? Kaikilla muilla onkin sitten tusina kavereita... Jos hän tulee koulusta yksin (eikä kaverin kanssa), hän onkin sitten koko illan yksin. Joskus hän tulee sen yhden ja saman kaverin kanssa koulusta ja on hänen kanssaan muutaman tunnin ja sen jälkeen loppuillan yksin. Toisaalta epäilen jotain "ei olla sen kanssa" -juttua, koska hän on välillä (ollut) kolmas pyörä kahden muun, keskenään paremman kaverin, seurassa.
Olen miettinyt - valvoessani yöllä tämän asian takia - kun sanotaan ettei ketään voi pakottaa leikkimään sellaisen kanssa, jonka kanssa ei halua leikkiä, niin miksi tämä "ei olla sen kanssa" sitten toimii? Siis "ollaan sen kanssa" ei toimi, mutta päinvastoin kyllä!
Tyttäreni ei ole ujo, hän ei ole ilkeä tai määräilijä tms. Määräilijöillähän jostain syystä on aina kavereita! Hän ei vain ole jostain syystä suosittu kaverina ja ehkä hän ei osaa olla jotenkin "oikealla tavalla" sosiaalinen?
 
Meillä on aivan identtinen tilanne Epätoivoisen kanssa. Tytär on jo 10 v. ja tähän asti on ollut aina joku kaveri/kavereita kun on koulun jälkeen soiteltu, mutta nyt näyttää siltä että kaikki loputkin kaverit ovat kääntäneet selkänsä. Kaikki vain ilmoittaa, ettei "voida olla". Nyt tähän on tullut sellainenkin mukaan ettei isompaan (3 tyttöä) porukkaan huolita tytärtäni. Tyttö on aika ajoin melko onneton ja yrittää soittaa kaikki kaverinumerot läpi jotka hänen puhelimessaan on, mutta kaverit ei vastaa... tai sitten ne ennen niin hyvät kaverit eivät vain ota porukkaan mukaan. Osa kaverin kavereista myös päättää kenen kanssa voidaan olla ja kenen kanssa ei :( Tiedän että tuossa iässä 10-11 v, osataan jo "pelata" kaverisuhteilla mutta sitä oma lapseni ei hallitse ja uskon että tässä on suurin syy. Me vanhemmat emme ole valmiita hänelle sellaista opettamaankaan. Isosisko on 13 v ja aivan eri tyyppinen kaikella tavalla, myös kaveripiiri on laaja ja kiinnostuksen kohteet erilaiset.
-Kesä on edessä ja leirille on ilmoittauduttu, saa nähdä kuinka sitten onnistuu kaverien hankinta. Ainakin yökyläreissut on epäonnistuneet viime talven aikana ja yleensä vatsakivun vuoksi on tyttö haettu kesken kaiken kotiin. Syytä ei ole saatu asiaan selvitettyä. En muuten ihmettelisi kaveriasiaa lainkaan, mutta lapseni on todella sosiaalinen ja puhelias, reipas ja empaattinenkin, jotakin vain puuttuu; kiinnostus muotivaatteisiin, poikiin tai mesettämiseen.. ei häntä vielä innosta, ei kiinnosta myöskään kilpaileminen pallokentillä, jäällä tai ladulla. Liekö syynä kaverikatoon oma laiskuus vai mikä, on se kuitenkin lohdutonta seurata sivusta kun ei kavereita enää ole.
 
Haluan sano pari lohdutuksen sanaa niille vanhemmille, jotka epäilevät tai surevat lapsensa yksinäisyyttä. Mä olin jossakin vaiheessa noilla 10-13 tietämillä aika yksinäinen, erityisesti silloin kuin asuimme ulkomailla. Kuitenkin ylä-asteella mulla oli pari hyvää kaveria, vaikka oli myös niitä ikäviä tyttöjen välisiä taistoja kuka-kenenkin-paras-ystävä. Lukiossa mulla oli liuta ystäviä ja opiskelujen myötä tutustuin uudella paikkakunnilla uusiin ja aikuisenakin olen edelleen ystävystynyt työpaikalla, perhekerhoissa ym, siis hyviä ja läheisiä ystäviä saanut.

Eli, vaikka lapsenne elämässä olisi yksinäinen ja ikävä vaihe, ei se tarkoita että lapsi olisi yksinäinen koko loppulapsuuden tai kärsisi siitä myöhemmin. Joku harrastus voisi ehkä auttaa saamaan kaverin muualta kuin koulusta, jos siellä on kaikki "varattuja".
 
muistaakseni Niina Junttilan väitöksen (jotain 2010) mukaan jopa 20 prossaa lapsista ja nuorista kärsii yksinäisyydestä Suomessa. Kovia lukuja, joita ei voi ohittaa noin vain...
 
[QUOTE="aikuinen";27365446]Haluan sano pari lohdutuksen sanaa niille vanhemmille, jotka epäilevät tai surevat lapsensa yksinäisyyttä. Mä olin jossakin vaiheessa noilla 10-13 tietämillä aika yksinäinen, erityisesti silloin kuin asuimme ulkomailla. Kuitenkin ylä-asteella mulla oli pari hyvää kaveria, vaikka oli myös niitä ikäviä tyttöjen välisiä taistoja kuka-kenenkin-paras-ystävä. Lukiossa mulla oli liuta ystäviä ja opiskelujen myötä tutustuin uudella paikkakunnilla uusiin ja aikuisenakin olen edelleen ystävystynyt työpaikalla, perhekerhoissa ym, siis hyviä ja läheisiä ystäviä saanut.

Eli, vaikka lapsenne elämässä olisi yksinäinen ja ikävä vaihe, ei se tarkoita että lapsi olisi yksinäinen koko loppulapsuuden tai kärsisi siitä myöhemmin. Joku harrastus voisi ehkä auttaa saamaan kaverin muualta kuin koulusta, jos siellä on kaikki "varattuja".[/QUOTE]


Mulla ainakin oli/on ihan karsee tilanne. Lapsuus yksin, vielä 22-vuotiaanakin yksin. Että ei se yksinäisyys lopu, varsinkin jos muut ihmiset on ottanu asiakseen syrjiä jos olet erilainen.
 

Yhteistyössä