Lapsellinen mies

Minun on pakko purkaa pännimistäni jonnekkin ja samalla kysyä, onko kenelläkään toisella lapsellista miestä?

Minulla nimittäin on niin lapsellinen mies puolisonani, että välillä ei tiedä itkisinkö vai nauraisinko sille. Kokopäivän hän tuossa soitteli salamyhkäisenä kännykkällään, kuin olisi suunnitellut jotain erityisen jännittävää ja suurta. Käveli edes takaisin ja pohti kuumeisena itsestään. Aikanai siinä seurailin ja kysyin, mikä on herralla mielessä. Vastaus oli, että RALLIAUTO.

Tämä reppana meinaa ostaa entisen ralliauton, että pääsee kruisailemaan sillä. Eli leikkimään. Ei riitä, että hänellä on moottorikelkka, moottoripyörä, mönkiä ja joku monttupyörä. Nyt meinaa ostaa ralliauton. Voi hyvänen aika!

Kaikki vapaa-aika sillä menee ajellen näillä vehkeillään, aikuinen ihminen! Kotona ei muuta tee kuin istuu sohvalla ja haaveilee tempuista joita voisi tehdä näillä leikkikaluillaan. Kysyi jopa minulta, että voisinko tulla montulle kuvaamaan videokameralla kun hän hyppii monttupyörällä monttuja! Kyllä aivan varmasti lähden katsomaan kun kaljuuntuva aikapoika siellä heiluttaa takatukkaan tuulessa.

Olen vuosia tätä lapsellisuutta tässä katsellut ja mittani alkaa ihan oikeasti olemaan täynnä. Tottakai harrastuksia saa ja pitääkin olla, mutta ei se nyt ihan näinkään ole hyvä. Hän on joko pelleilemässä vehkeillään tai kotona puhelin kädessä naureskelemassa toisen samanlaisen aikamiespojan kanssa toisten härveleille.

Olen lohduttaunut sillä, että kaikki miehet ovat lapsellisia, mutta pakko se on katsoa tosiasioita silmiin ja todeta, että ei kaikki ole tuollaisia.

 

Sano, mitä sinulta puuttuu?
Miksi et anna miehen olla mikä on kun hänellä on noin "terveelliset" harrastukset?
Mitä enemmän miestä lapsettaa, sen parempi on hänen mielensä ja sitä parempi hän on myös sinulle.
En voi ymmärtää sinunkaltaisia tiukkapiponaisia. Pitäiskö hänen kännätä sohvassa ja lihoa siihen että olis rouvalle mieliksi.
Anna hemmetissä ostaa ralliauto jos haluaa, ei mene vieraisiin eikä kapakoihin luuhaamaan.

 

Miehellä ei saa olla hauskaa. Jos mies nauttii selvästi jostakin, siitä on tehtävä loppu ja nopeasti! - Olipa kyse jopa vaikka seksistä!

Jos mies hymyilee, niin sillä on jotain muka omasta mielestään mukavaa mielessä. Sillon ukko tamppaamaan mattoja muiden miesten irvailtavaksi ja mollattavaksi. Hymyilköön siellä, jos vielä hymyilyttää. Näytä, kuka on isäntä talossa! Ei ainakaan mies!

 

Olen vuosia tätä lapsellisuutta tässä katsellut ja mittani alkaa ihan oikeasti olemaan täynnä. Tottakai harrastuksia saa ja pitääkin olla, mutta ei se nyt ihan näinkään ole hyvä. Hän on joko pelleilemässä vehkeillään tai kotona puhelin kädessä naureskelemassa toisen samanlaisen aikamiespojan kanssa toisten härveleille.

Olen lohduttaunut sillä, että kaikki miehet ovat lapsellisia, mutta pakko se on katsoa tosiasioita silmiin ja todeta, että ei kaikki ole tuollaisia.

Minusta jokaisella ihmisellä on täysi oikeus itse päättää kenen kanssa on suhteessa ja kenen ei, oli syy sitten minkälainen tahansa. Toisia häiritsee jokin luonteenpiirre ja toisia vääränlaiset kengät. Jos et halua elää sellaisen kanssa, jolla kuvailemasi kaltainen intohimo moottoriajoneuvoihin, on mielestäni täysin oikeutettua erota hänestä. Maailmasta löytyy paljon miehiä, joita kyseinen aihe ei kiinnosta pätkääkään. Jos kuitenkin haluat jatkaa yhdessäoloa, kannattaa yrittää muuttaa asennettasi tähän piirteeseen. Voit myös keskustella puolisosi kanssa ja pyytää tekemään kompromisseja siten, että tämä harrastus tulisi mahdollisimman vähän teidän yhteiseen elämään. Miehesi voi esimerkiksi välttää tätä aihetta keskusteluissa, joissa olet läsnä. Mutta loppujen lopuksi juuri sinun täytyy tehdä työ tottumiseen. Jos se tuntuu mahdottamalta, lienee parasta lopettaa suhde...

 

Jokaisella ihmisella saa ja pitääkin olla harrastuksia, vapaa-aikaa ja omia juttuja. Mielestäni on vain kohtuutonta, että jokaikinen vapaapäivä menee siihen, että hän lähtee ajelemaan näillä vehkeillään. Viikonloppuisin lähtee jo aamukahdeksalta ja palaa iltakahdeksalta takaisin. Sekä lauantaina, että sunnuntaina. Töiden jälkeen jäädään vielä korjailemaan ja rakentamaan näitä härveleitä ja kotiin tulee vasta iltamyöhäisellä.

Minusta se on väärin minua kohtaan. Missä on minun aikani? Meillä ei ole ollenkaan yhteistä aikaa, koska mieheni kaikki aika menee näiden moottorivehkeiden parissa. Ihan kuin olisin yksin tässä suhteessa.

Talvisin sopeudun siihen, että hän rakastaa moottorikelkkailua ja on kaikki viikonloput ja vapaat ajelemassa sillä iltamyöhään. Keväisin sopeudun siihen, että hän ajaa monttupyörällä kaikki aikansa. Kesällä siihen, että hän ajaa moottoripyörällä illat ja vapaat. Syksy on ainutta aikaa, että hänellä ei ole mitään moottoriharrastusta. Tosin sekin menee odotellessa, että tulee lumet ja saa kelkan ottaa esille.

Viime talvi oli niin tympeä, koska lunta ei meinannut tulla lainkaan. Mies kävi kuin tulisilla hiilillä. Joka kevät hän myös masentuu hetkeksi, kun lumet sulaa ja kelkalla ei voi ajaa.

Kaikki liittyy aina näihin härveleihin. Olisi kuukaudesta edes 2viikonloppua ilman ajelemista. Tai viikonlopusta edes toisen päivän. Olen koittanut kaksi vuotta ehdottaa, että lähdettäisiin yhdessä ulkomaille rentoutuslomalle. Ei hän malta jättää vehkeitään. Tai sitten hänellä on ehto, lähteä maahan, jossa on hyvä ajaa vesiscootterilla. Eli lomallakin täytyisi näiden kanssa olla.

Puhe ei auta, olen koittanut keskustella asiasta, mutta olemma kuin yö ja päivä. Mieheni mielestä olen kanssa ihan hapannaama ja saisin olla onnellinen, ettei hän juopottele. Olenkin onnellinen, mutta joskus kaipaan vain miestäni.

Ei tämäkään ole kyllä mistään kotoisin. Taas on lähtenyt ajelemaan jo ennenkuin heräsin, koirat vain käyttänyt pihalla ja lähtenyt. Mikä parisuhde tämä tällainen on? En voi sille mitään, että joskus tympii niin hirvittävästi...

 

Mikä ihme suomalaisia oikein vaivaa?

"Ole onnellinen, kun ei juopottele"

"Ole onnellinen, kun ei hakkaa?"
"Ole onnellinen, kun ei käytä puukkoa nyrkin sijasta?"
"Ole onnellinen, kun ei kurista, läimäyttelee vain?"
"Ole onnellinen, kun ei käytä huumeita, juopottelee vain?"
"Ole onnellinen, kun ei käy vieraissa, vaan jättää kokonaan huomiotta?"

Miksi ihmeessä meidän pitäisi tyytyä tuollaiseen "onnellisuuteen"? Ap:n mies on tollo ja typerä kakara - ja siitä pitäisi vielä olla onnellinen? Ei hyvää päivää...

Ap, tuo mies on idiootti. Suomessa on paljon, paljon parempiakin. Vaihtamalla se mies todellakin paranee. Ilman vaihtamista ei.

 

Vieläkin aiheesta:

Miehen tehtävä on olla rakastava kumppani. Mikäli nainen ei tunne olevansa rakastettu ja huolehdittu, vaan pelkkä kotitalouskone, missä on miehen tuoma lisäarvo?

Miehestä ei ole kuin haittaa, jos hän ei kykene täyttämään rakastamiselle asetettuja kriteerejä. Mitä nainen tekee sellaisella miehellä?

 

Ensimmäistä kertaa joku on kanssa oivaltanut tuon asian. Kiitos ja kumarrus nim. Mitä on onnellisuus?

Aina on tuo sama virsi, ole onnellinen, kun ei hakkaa, kun ei juo, kun ei huorittele. Siinä sitä onkin sitten onnea oikein sylintäydeltä. Tuota olenkin aina itsestäni päivitellyt ja ihmetellyt. Siitäkö se onni todella koostuu, kun on mies joka ei ryyppää 24/7, eikä hakkaa silmiä mustaksi?

Ja nytkin nämä vastaukset, että olisin onnellinen, koska mieheni ei käy vieraissa ja lähde kapakkaan kun on näitä härveleitä. Näinkö todellakin on? Jos miehet sellaisia puusilmiä on, että aina on joku ihmeen asia, joka estää niitä sikailemasta ja kun se otetaan pois, niin johan alkaa sikailu! Niin silloin en tosiaankaan kaipaisi yhtäkään keskenkasvuista tossukkaa elämään kanssani.

Kyllä se vain on niin, että onni koostuu parisuhteessa muistakin asioista kuin miehen lyömättömyydestä ja hakkaamisesta. Eikä se tarkoita sitä, että täytyy nyt keksimällä keksiä syitä mistä valittaa ja narista. Parisuhteessa kuuluu olla läheisyyttä, kumppanuutta, ystävyyttä...

Minä olen aina koittanut ymmärtää sitä, että miehelläni on rakas harrastus. Joka kevät, kesä ja talvi olen koittanut ymmärtää. Olen jopa kokenut huonoa omatuntoa siitä, että olen joskus valittanut hänelle tästä. Mutta nyt alkaa tuntumaan, että mikäs puusilmä minä olen oikein? Milloinkas minua ymmärretään ja kuunnellaan? Pitääkö minun vielä kauan odotella tässä sitä kaunista päivää, että minutkin otetaan huomioon?

Joskus tuntuu, että ottaisi tavaransa ja nostaisi kytkintä. Kyllä tulisi miehellä itku silmään täällä. Hän on itse sellainen, että yhtään ei pärjää itsestään kotosalla. Joskus kun minulla on menoja viikonloppuna töihin liittyen, ja mieheni jää koirien kanssa kotiin, niin hän soittelee sen 10kertaa, että "tuu jo kotiin" Hän myös äkkäili kun tein 6vuotta yötyötä pelkästään. Nyt vuosien jälkeen meinaan taas siirtyä pelkkään yötyöhön ja siitä jo nyt äkkäilee, kun joutuu yksin nukkumaan.

Minulla ei saisi olla yhtään mitään. Olisi varmaan miehelleni unelma, että olisin täällä kotona kotirouvana aina. Tosin kyllä hän on jo kehdannut sitä ehdottaakin. Ajatelkaa nyt, kehtaa ehdottaa, että minä olisin aina kotona pyykkäämässä ja siivoamassa, kun herra itse viipottaa tukka putkella pyörillään.

 

Ajatelkaa nyt, kehtaa ehdottaa, että minä olisin aina kotona pyykkäämässä ja siivoamassa, kun herra itse viipottaa tukka putkella pyörillään.

Jep. Mies tietää itsekin, että hän kohtelee sinua huonosti, mutta ei halua menettää kotitalouskonettaan. Rajaamalla elinpiirisi mahdollisimman pieneksi, kynnyksesi lähteä nostelemaan on korkeampi kuin taloudellisesti vapaana: kokemassa uusia mielenkiintoisia asioita, joiden pohjalta voit haluta elämältäsi enemmänkin kuin talouskoneena toimimisen. Siinä syy ehdotukseen kotirouvuudesta.

Samasta syystä hän on heti soittelemassa perääsi, kun poistut maisemista. Hän pelkää sinun löytävän itseään paremman -se kun on helppoa, kun miehestäsi on kyse ja hän tietää sen itsekin.

Mies ei välitä muista ihmisistä tarpeeksi nähdäkseen vaivaa edes sinun pitämiseesi hyvällä, vaan yrittää keksiä keinoja, joilla sinun olisi pakko pysyä hänen kannaltaan vaivattomalla menetelmällä.

Vaikuttaa ehkä kyyniseltä, mutta ei tuollainen käytös anna olettaa mitään muutakaan.

 

Kuulostaa ihan kamalalta tuollainen! Omalla miehelläni on myös aikaa vievä urheiluharrastus, mutta vielä toistaiseksi hänellä on riittänyt aikaa minullekin. Olen kyllä hänelle selväsanaisesti ilmaissut, että hän muistaa että siinä vaiheessa kun koen, että harrastus on minua tärkeämpi ja vie olennaisesti aikaa "meiltä", tarinamme loppuu siihen. Miehen itsensä tehtävä on vetää rajat harrastuksilleen ja vastaa täten myös omalta osaltaan siitä, kestääkö suhteemme vaiko ei. Minä en ala hänen elämäänsä määrittämään, mutta määrään omastani ja hän itse ratkaisee tilanteen omalta osaltaan omalla käytöksellään. Toistaiseksi tämä järjestely on toiminut ihan hyvin.

Sitten vielä on todettava, etten minäkään ymmärrä tuota suomalaista tapaa olla onnellinen, kun joku ei juo, hakkaa tai sikaile muuten. Ihan ihmeellistä olla onnellinen siitä, jos JOTAIN EI OLE, kun yleensähän sitä ollaan onnellisia siitä, jos JOTAIN ON. Huokaus, kaikkea sitä.

Ei voi muuta sanoa kuin että nyt kova kovaa vastaan ja avoin keskustelu tilanteesta päälle. Pamautat faktat pöytään omalta osaltasi ja anna selkeästi miehen ymmärtää, että nyt on kriittiset hetket meneillään suhteen jatkumisen kannalta.

 

Ole onnellinen kun mies ei juo ja/tai hakkaa, tai käy vieraissa, tai tuhlaa rahojaan uhkapeleihin... häh?

Eikös sen ettei mies juopottele, pahoinpitele kumppaniaan ja että käyttäytyy muutenkin kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen pitäisi olla pelkästään se vähimmäisvaatimus että serustelun aloittamista edes harkitsee? Jos sen lisäksi löytyy sitä kemiaa (rakkautta) niin sitten on koossa edellytykset onnellisen parisuhteen luomiselle.

Suomalaiset naiset, kauanko aiotte alistua miesten kynnysmatoiksi? En huomaa tässä asiassa suurtakaan eroa sukupolvien välillä, jostain syystä kaikenikäiset suomalaiset naiset pitävät nulikkamaisia miehiään kuin kukkaa kämmenellä, paapovat ja ymmärtävät örvellystä ja typeryyksiä loputtomiin.

Onko tämä miesten jumaloiminen jokin sotien aikaansaama vinksahdus naisten kollektiivisessa psyykessä? Siis että miehet ovat niin kallisarvoisia ja harvinaisia että kun ihkaelävän kaksilahkeisen kerran kiinni saa niin siitä saa luojaansa kädet ristissä joka päivä kiittää. Varsinkin jos se ei ryyppää.

 

Niin ja alkuperäiselle sanoisin että miehesi kuulostaa enemmän teini-ikäiseltä pojaltasi jolla on aina kova meininki pörisevien lelujensa ja kavereittensa kanssa ja aina menossa tukka putkella kartsalla. Mutta kappas kun äitimamma hetkeksi häviää näköpiiristä, jo tuleekin pikkumiehelle kova hätä ja ikävä mamia, kun on nälkä ja jano, ei ketään peittelemässä sänkyyn ja yöllä pelkää sitten kotona yksistään mörköjä....

 

Jokaisella ihmisella saa ja pitääkin olla harrastuksia, vapaa-aikaa ja omia juttuja. Mielestäni on vain kohtuutonta, että jokaikinen vapaapäivä menee siihen, että hän lähtee ajelemaan näillä vehkeillään. Viikonloppuisin lähtee jo aamukahdeksalta ja palaa iltakahdeksalta takaisin. Sekä lauantaina, että sunnuntaina. Töiden jälkeen jäädään vielä korjailemaan ja rakentamaan näitä härveleitä ja kotiin tulee vasta iltamyöhäisellä.

Minusta se on väärin minua kohtaan. Missä on minun aikani? Meillä ei ole ollenkaan yhteistä aikaa, koska mieheni kaikki aika menee näiden moottorivehkeiden parissa. Ihan kuin olisin yksin tässä suhteessa.

Ahaa, kyse onkin siitä, ettei miehellä ole aikaa sinulle. Itse syy siihen on ilmeisesti sinänsä merkityksetön, toisin kuin ensimmäisessä viestissä annoit ymmärtää. Ymmärsinkö oikein?
Siinä tapauksessa miehen velvollisuus yksinkertaisesti vain järjestää aikaa sinulle ja suhteellenne. Suurin osa ihmisitä kykenee ymmärtämään tämän velvoitteen, mutta joillekin se vaatii selvän sanallisen ilmaisun. Toisin sanoen sinun kannattaa kertoa selvästi, että miehen läsnäolo on erittäin tärkeää suhteelle. Hänellä on velvollisuus antaa yhtä paljon aikaa sinulle kuin sinä annat hänelle. Jos häneltä ei löydy panostusta suhteeseen, se todennäköisesti ennen pitkää kuolee pois. Kukaan ei voi ikuisesti vain ottaa suhteelta antamatta siihen suunnilleen saman verran takaisin. Jos sinusta tuntuu, ettet pysty tai halua elää nykyisen kaltaisessa tilanteessa, se kannattaa myös mainita. Mutta älä uhkaile erolla, jos et sitä oikeasti ole valmis tekemään. Se vain syö sanasi ontoiksi.

 

Jos vuorokauden 24 tunnista vähentää työn ja nukkumisen vaatiman ajan, niin olisi kohtuullista, että jäljelle jäävinä tunteina pariskunta ehtisi hoitamaan parisuhdettaan sekä omia henkilökohtaisesti kiinnostavia asioitaan. Ehkä AP:n mies on ajatellut, että hänen käsitys kohtuudesta on se, että kaikki vapaa-aika on hänen vapaa-aikaan ja koska parisuhteessa ei ole mitään yhteistä aikaa, niin vaimo voi sen ajan sitten muistella miestä ja pestä likapyykkiä, tiskejä, "harrastaa" ruoanlaittoa jne.

Itse en AP:n kuvailemaan tilannetta jaksaisi, jos se menee liiallisuuksiin. Mitä järkeä on olla yksin parisuhteessa?

 

Jos vuorokauden 24 tunnista vähentää työn ja nukkumisen vaatiman ajan, niin olisi kohtuullista, että jäljelle jäävinä tunteina pariskunta ehtisi hoitamaan parisuhdettaan sekä omia henkilökohtaisesti kiinnostavia asioitaan. Ehkä AP:n mies on ajatellut, että hänen käsitys kohtuudesta on se, että kaikki vapaa-aika on hänen vapaa-aikaan ja koska parisuhteessa ei ole mitään yhteistä aikaa, niin vaimo voi sen ajan sitten muistella miestä ja pestä likapyykkiä, tiskejä, "harrastaa" ruoanlaittoa jne.

Todennäköisemmin ei ole koskaan edes ajatellut asiaa tästä näkökulmasta.

 

Kyllästyneen vaimon on parempi kehottaan miestään lopettamaan harrastuksensa ja myymään kaikki harrastusvälineet ja ryypätä ne rahat

 

Meillä oli hyvin totinen keskustelu kyseisestä asiasta. Mieheni oli alussa sitä mieltä, että turha valittaa jos en halua lähteä mukaan! voisin yhtähyvin lähteä hänen pyöränsä kyytiin ja talvisin kelkkailemaan. Kyllä varmasti! Kukakohan koirien kanssa silloin olisi? Eilenkin kun olin iltavuorossa ja mies oli koirien kanssa kotona niin eikö se sieltä jo soittanut heti kun olin päässyt, että missä oikein luuraan!

No keskustelimme asiasta pitkään sitten. Miehelläni oli siihen vastaus, että ei ole hänen vikansa jos minulla ei ole harrastuksia. Minun pitäisi keksiä itselleni jotain harrastuksia. Sekin on sellainen asia kyllä, jossa mieheni täytyisi joustaa. Niin, että kun minä olen harrastuksissa, hän on koirien kanssa kotona.

Kysyin mieheltäni sitten, että miten minä voin harrastaa, kun hän soittelee perääni sitten kokoajan, että tuu jo kotiin ja naukuu siellä luurin toisessa päässä?! HÄN KEHTASI SANOA, ETTÄ ETKÖ VOISI HARRASTAA JOTAIN KOTOSALLA? VAIKKA OMPELUA!

Minä en ole ommellut kuin kouluaikana ja silloinkin teki äitini suurimman osan villasukista ja lapasista. Näin hyvin mieheni tuntee minut. Sama kuin minä ehdottaisin hänelle, että menee tanhukurssille harrastamaan.

No siinä sitten juttu jatkui ja tajusin, että mieheni on ihan pösilö. Ei siitä mihinkään pääse. Siis yksinkertainen! Hän sitten oikein rintaäänellä ja ryhti suorassa ehdotti, että mennään syksyllä viikon lomalle etelään ja tehdään se reissu minun ehdoillani.

En usko, että se riittää enää minulle, vaikka hieno ajatus olikin. Mutta tuntuu, että minua vedetään nenästä. Nyt saa hyvällä omatunnolla kesän päristellä ja jos pahoitan mieleni on hänellä hyvä heitto siihen "Mitä äkkäilet kerta vien sut syksyllä sinne reissuun"

En minä kaipaa sellaista. Kaipaan oikeaa läheisyyttä, yhteistä aikaa. En kokoajan, en kellonympärystä vaan normaalia yhteistä aikaa. Ei niitä voi korvata kerran vuodessa viikon lomalla.

 

Meillä oli hyvin totinen keskustelu kyseisestä asiasta. Mieheni oli alussa sitä mieltä, että turha valittaa jos en halua lähteä mukaan! voisin yhtähyvin lähteä hänen pyöränsä kyytiin ja talvisin kelkkailemaan. Kyllä varmasti! Kukakohan koirien kanssa silloin olisi? Eilenkin kun olin iltavuorossa ja mies oli koirien kanssa kotona niin eikö se sieltä jo soittanut heti kun olin päässyt, että missä oikein luuraan!

No keskustelimme asiasta pitkään sitten. Miehelläni oli siihen vastaus, että ei ole hänen vikansa jos minulla ei ole harrastuksia. Minun pitäisi keksiä itselleni jotain harrastuksia. Sekin on sellainen asia kyllä, jossa mieheni täytyisi joustaa. Niin, että kun minä olen harrastuksissa, hän on koirien kanssa kotona.

Kysyin mieheltäni sitten, että miten minä voin harrastaa, kun hän soittelee perääni sitten kokoajan, että tuu jo kotiin ja naukuu siellä luurin toisessa päässä?! HÄN KEHTASI SANOA, ETTÄ ETKÖ VOISI HARRASTAA JOTAIN KOTOSALLA? VAIKKA OMPELUA!

Minä en ole ommellut kuin kouluaikana ja silloinkin teki äitini suurimman osan villasukista ja lapasista. Näin hyvin mieheni tuntee minut. Sama kuin minä ehdottaisin hänelle, että menee tanhukurssille harrastamaan.

No siinä sitten juttu jatkui ja tajusin, että mieheni on ihan pösilö. Ei siitä mihinkään pääse. Siis yksinkertainen! Hän sitten oikein rintaäänellä ja ryhti suorassa ehdotti, että mennään syksyllä viikon lomalle etelään ja tehdään se reissu minun ehdoillani.

En usko, että se riittää enää minulle, vaikka hieno ajatus olikin. Mutta tuntuu, että minua vedetään nenästä. Nyt saa hyvällä omatunnolla kesän päristellä ja jos pahoitan mieleni on hänellä hyvä heitto siihen "Mitä äkkäilet kerta vien sut syksyllä sinne reissuun"

En minä kaipaa sellaista. Kaipaan oikeaa läheisyyttä, yhteistä aikaa. En kokoajan, en kellonympärystä vaan normaalia yhteistä aikaa. Ei niitä voi korvata kerran vuodessa viikon lomalla.

Yksi tapa saada ihmiset ymmärtään oman näkökantansa, on sanoa asiat niillä ilmaisutavoilla, joita he itse käyttävät. On suhteellisen helppo kääntää ehdotukset ja syyllistykset koskemaan myös toista osapuolta. Jos miehesi kysyy, etkö voisi harrastaa jotain kotona, voit rauhallisesti vastata hänelle kysymällä, eikö hän voisi. Voit ehdottaa, että joka toinen ilta olisi sinun ilta, jolloin sinä pääset lähtemään pois kotoa harrastamaan jotain, ja toinen ilta olisi sitten miehesi ilta. Ajatus ei tietenkään ole, että sinun pitäisi keksiä sitten kolmeksi päiväksi viikossa jotain tekemistä kodin ulkopuolella vaan tämän näkökulman esille tuomisessa.
Ja en tiedä miten keskustelunne sujui, mutta tärkeää on keskittyä pelkästään ongelmaan. Ja ongelma ei ole kummankaan harrastukset vaan se, ettei miehelläsi ole mielestäsi nykytilanteessa tarpeeksi aikaa sinulle ja suhteellenne. Ja suhteen ylläpito vain yksinkertaisesti vaatii molemmilta aikaa ja vaivaa. Voit ilmoittaa miehellesi oman mielipiteesi siihen, kuinka paljon suhde tarvitsee hänen aikaansa. Riittääkö esimerkiksi noin kymmenen päivää kuukaudessa? Miehesi ilmeisesti käytti argumenttina tuohon aikaongelmaan sitä, että sinulla on mahdollisuus tulla hänen mukaansa harrastuksiinsa. Vaikkei se olisi kaytännön tasolla vaikeaa (koirien vuoksi), se ei kuitenkaan olisi aikaa sinulle tai suhteellenne vaan se olisi aikaa tälle harrastukselle. Syy siihen on se, ettet sinä pysty kokemaan sitä samalla tavalla kuin mies. Te ette pysty siis kokemaan asioita yhdessä, koska sinulla vain ei ole samanlaista intohimoa siihen harrastukseen. EIkä sille asialle voi kumpikaan mitään.
Ja mitä tulee tuohon matkaan, suosittelen, että ilmaiset kiitollisuutesi siihen ajatukseen ja kerrot kuinka paljon arvostat sitä. Mutta sanot myös, ettei se ole tarpeeksi. Mahdollisimman nöyrästi ja kohteliaasti, jotta miehesi ymmärtää, ettet ole vain haastamassa riitaa. Viikko vuodessa vain ei tarpeeksi jos hänellä muuten ei löydy aikaa sinulle. Toistan vielä, että ilmaiset selvästi arvostuksesi tähän eleeseen, jottei miehesi tunne sitä turhaksi. On tärkeää, että mies kokee tehneensä jotain suhteenne hyväksi onnistuneesti. Onnistumisen tunne palkitsee ja motivoi yhä parempiin suorituksiin. Se on kuitenkin hyvä alku. Ja tyvestä puuhun noustaan.

 

En mäkään kyllä tollasta oikeen ymmärrä. Meillä on kans yks naapuri, joka osti mönkijän. Aikuinen mies eikä niillä oo edes lapsia. Ei mee mun tajuntaan.

 

Olen monen edellä kommentoineen kanssa samaa mieltä siitä oudosta ajatusmallista, että pitää olla onnellinen siitä, ettei mies aiheuta suoranaista kärsimystä. Sen pitäisi riittää hyvään parisuhteeseen. Oma exäni vetosi itsessään samaan: enhän minä edes juo, enkä käy vieraissa. Totta, mutta välinpitämätön ja tunteeton oli senkin edestä.

Eipä tosiaan suhde toimi ja pysy kunnossa, jollei sille anna aikaa. Yhteistä aikaa. Jos yhdessäolo perustuu sille, mitä EI OLE, ei kohta tosiaan ole yhtään mitään. Ei ainakaan yhtään mitään yhteistä. Molemmilla voi tosin olla omat rakkaat harrastuksensa, joita voi sitten harrastaa kaikessa rauhassa yksinään.

 

AP:lle sanoisin, että teepä niin, että hommaat koirille hoitopaikan ja lähdet itse menemään jonnekin. Eli et olekaan kotona odottamassa, kun mies tulee. Lähde viikonlopuksi kavereiden kanssa mökille, risteilylle, kylpylään, mitä tahansa... Ja älä laita ruokaa valmiiksi, pese hänen pyykkejään etc. Katso, muuttuuko ääni kellossa. Ja älä kysele, voitko mennä. Ilmoita, että tänään lähden sinne ja sinne, tulen silloin ja silloin takaisin kotiin.

 

Minusta on toisaalta hienoa, että miehellä on harrastus, jossa hän viihtyy. Toisaalta ongelmia on siinäkin, jos harrastus on niin mieluinen, että se menee parisuhteen edelle.

Miksi miehen mielestä on vain ne vaihtoehdot, että joko harrastatte moottoriurheilua yhdessä tai sinä harrastat jotakin kotona? Ei sekään ole ratkaisu, että harrastatte vuoropäivinä jotakin, jolloin kotona oleva olisi koiravahtina, koska sekään vaihtoehto ei ratkaise sitä ongelmaa, että AP haluaa olla miehensä kanssa yhdessä. Minusta AP:n mies kuulostaa siltä, että hänen on tosi vaikea niellä sitä seikkaa, että vaimonkin pitäisi saada tehdä mitä hän haluaa, vaikka se sitten olisi ristiriidassa miehen haluamisten kanssa. Tähän saakkahan on menty täysin miehen ehdoilla.

Eikö voisi jotakin kompromissia tehdä siten, että mies harrastaa tietyn määrän omia harrastuksiaan viikossa (= vähentäisi määrää nykyisestään) ja sitten osan ajan AP päättäisi, käyttäisikö hän sen ajan omiin harrastuksiin vai yhdessäoloon vai kumpaankin?

Suosittelen ehdottomasti, että laitatte koirat välillä koirakenneliin tai vaikka hankitte jonkun tuttavan tai vaikka maksaisi jollekin taskurahaa kaipaavalle teinitytölle siitä, että hän kävisi ulkoiluttamassa ja ruokkimassa koirat säännöllisin väliajoin, mikäli koirat ovat esteenä parisuhteellenne. Ihan samoin pienten lasten perheissä on tärkeää hoitaa parisuhdettakin, sillä se ei riitä, että iskä harrastaa ja sen jälkeen äiti, jolloin yhteistä aikaa ei ole ikinä.

Jos liikaa toinen joustaa, niin hän katkeroituu. Sillä tavoin voi myös käydä AP:n tapauksessakin, että lopulta AP ei enää halua miestä millään tavoin, vaan katsoo parhaaksi suunnata elämään ilman itsekästä miestä, joka ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää naisia.

Jos sanallisesti on vaikea saada miestä kuriin, niin jätäpä kännykkä kotiin ja lähde tyttökavereiden kanssa kylpylään, hotelliin tai risteilylle. Vietät kunnon loman, pidät hauskaa ja saat kerrankin olla pois miehen määräysvallasta.

 

Ei koirat meillä ole esteenä, enkä vie niitä kyllä kenneleihin. Itseasiassa mieheni tulisi siinä asiassa jo vastaan, että niitä ei sinne saa laittaa. Meillä on kyllä hoitaja, äitini joka tulee meille koko viikoksi jos lähdemme etelään. Koirat näkevät äitiäni viikottain ja tulevat hyvin toimeen.

Itseasiassa ilmottauduin eilen uuteen koiraharrastukseen josta olen aika innostunut. Tyttökaverini on siihen jo aikaa sitten pyytänyt ja nyt ihan mukava mennä. Aion sanoa miehelleni, että kaksi kertaa viikossa riittää tuo iltaan asti harrastaminen. Jos ei hänelle, niin en voi sitten sille mitään. En ole ihminen, joka eroaa toisesta tälläisten asioiden takia, mutta joku ratkaisu täytyy keksiä yhdessä.

 

Jos mies olisi ollut tuollainen naisen tavatessaan, he eivät olisi päässeet viikon seurustelua pidemmälle. Sen tietää jokainen nainen, jonka kotona asuu eri mies kuin naimisiin mennessä.

Nuorena asioita ei voi ymmärtää, mutta elämästä oppineena (olen jonkin verran, ainakin tässä asiassa,, heh) oppii arvostamaan rehellisyyttä, vilpittömyyttä, avoimuutta ja luottamuksellisuutta. Joista ainakin kolme ensimmäistä on suhteen alkuvaiheessa tärkeää, että kumpikin oppii tuntemaan toisen omana itsenään. Sen lisäksi kummankin täytyy tiedostaa vuosien varrella itseään, että ottaako puolisonsa huomioon vai ei. Mitä tältä odottaa ja ovatko odotukset samoja kuin suhteen alussa, ja onko itse alkuodotusten arvoinen. Ihmiset toki muuttuvat, mutta avoimessa ja läheisessä suhteessa muutokset eivät tule yllättäen tai toiselta salaa. Niistä puhutaan. Esim. kun mielenkiinnon kohteet ja harrastukset muuttuvat. Joku voi keski-iässä hurahtaa johonkin harrastukseen joka vie kaiken ajan, sen voi hänelle suoda, kunhan ymmärtää jonkin verran huomioida myös puolisoaan. Eikä hurahtanutta saa syyllistää. Se on kuitenkin sama ihminen jonka kanssa meni naimisiin.

Oletan (en siis tiedä) useiden parien alkavan muttua n- 5 vuoden kuluttua avioitumisesta tai yht-.elämän alusta ilman, että toinen sitä huomaa. 10 vuoden ja viimeistään 20 vuoden kuluttua kumppani on outo tyyppi jolla on älyttömiä harrastuksia ja mielipiteitä. Osa muutoksesta ei ole iän mukana tuomaa, osa on sitä kun alkuun yritettiin miellyttää toista.

Kun sitten ollaan tällaisessa räjähdysherkässä mä-en-kestä enää tilanteessa, kannattaa mennä suhteen alkuaikoihin, ja siitä lähteä miettimään miten elämä on mennyt. Onko itsekään ollut niin täydellinen? Ja puhua, puhua, puhua kumppanille. Joskus ei mikään auta eikä yhteistä järjenjuoksua löydy. Summa summarum, ihminen on mikä on eikä muuksi muutu ellei itse halua, yritä ja muutu.

Siis, arvon aloittaja. Tilanteesi on ymmärrettävä ja tunnut pyörivän ajatustesi kanssa paikallaan. Ymmärrän, jos et kestä keskustellakaan miehesi kanssa asiallisesti enää. Jos se oikeasti on mahdotonta, jutella miehesi kanssa, niin ota aikaa itsellesi. Pokkana. Käyt jossain lomamatkalla viikon, kaksi. Ystäväsi kanssa tai ilman. Keskity harrastuksiisi, ja siinä sivussa mieti elämäänne ja asioita. Jos voit puhua jonkun ystäväsi kanssa, hyvä niin. Vaikka ystävä ei muuta kuin kuuntele, niin omien ongelmien ääneen puhuminenkin voi helpottaa ja ratkaisut alkavat löytyä sieltä. Kunhan tämä äkäisyytesi ei johdu esim. hormonaalisista syistä. Ärsyttävää sinänsä sekin, jos niin on. Jos olet saanut yksin pyörittää taloutta (pyykit, siivoukset jne) ala työntää niitä myös miehelle, tai alat pestä vain omat pyykkisi ja miehen valittaessa toteat rauhallisesti voi voi. Se on ainakin meillä toiminut... heh.

Miehet on mitä on. Kohtuudella niiden toilailuja pitääkin sietää, mutta raja menee siinä kun se on rajatonta. Ja naisetkin ovat erilaisia. Yksi sietää paremmin kuin toinen, olematta kumpikaan parempi tai huonompi ihminen. Toisia miehiä pitää patistaa, ohjata, toiset sulkevat korvansa kaikelta pyynnöltä ja heidät pitää herättää todellisuuteen käytännön elämän kautta (kuten pyykkien pesemättä jättäminen).

Toivotan onnea asian ratkaisulle!

 

Olet saanut hyviä vastauksia. Tilanteesi on tosi inha, mutta ei siitä muuta ulospääsyä ole kuin puhuminen (uudestaan ja uudestaan) miehesi kanssa, vaikka hänen mielestään mitään ongelmaa ei varmasti olekaan. Jos sinä et ole onnellinen, parisuhteenne ei voi hyvin. Piste. Kerro miehellesi kaikki mitä olet täällä kirjoittanut sekä muutamia näkökohtia mitä olet vastauksissasi saanut. Sano, että olet valmis harkitsemaan eroa (jos näin on) jos asiat eivät muutu.