Lapsen antaminen sijaisperheeseen

[Lopussa oleva äiti]

Ero tuli, vaikeiden mutkien kautta ja nyt voimat ovat lopussa. Suhteessa oli paljon vialla ja se nakersi minua naisena sekä ihmisenä. Jäin pienen lapsemme kanssa yksin ja olen kantanut hänestä vastuun kokonaan. Oli paljon vaikeita asioita kuten että lapsen isä kohteli minua todella huonosti ja kiristi taloudellisesti. Olen saamassa elämään uusia asioita ja sain haluamani opiskelupaikan. Edessä olisi muutto toiselle paikkakunnalle ja pelkään että voimavarani loppuvat kesken. Haudon öisin itsetuhoisia ajatuksia eikä ihmisten seura tai ystävyys enää kiinnosta minua. Lapsen isä jäi kiinni rikoksesta ja joutuu todennäköisesti vankilaan. Hän ei pysty tukemaan elämistämme ja tuloni tippuvat opiskelijana todella pieniksi. Rikos tuli todella yllättäen puun takaa enkä osannut aavistaa sitä kun hyväksyin opiskelupaikan.

Pelkään etten jaksa opiskella sekä hoitaa lastamme täysin yksin. Olen jo nyt ihan lopussa enkä jaksa seurustella lapsen kanssa. Opiskelu takaisi meille paremman elämän mutta en usko jaksavani yksinhuoltajuutta sekä opiskelua yhdessä. Olenko huono äiti jos otan yhteyttä sosiaalitoimeen ja ehdotan että lapsi annettaisiin sijaisperheeseen? Entä saanko lastani enää takaisin jos tilanteeni paranee? Rakentaisin opiskelujen kautta vakaan kodin lapselle mutta juuri nyt voimani ovat lopussa. Onko teillä kokemusta sijaisperheistä ja aiheuttaako se lapselle lisää traumoja?

 

[Pin]

No olemme itse sijaisperhe, eli sen verran löytyy. Sitten kun oikea aika on, ryhdymme myös tukiperheeksi ja olen aika paljon tuohonkin aiheeseen tutustunut.

Ehdottomasti kannattaa soittaa, mutta on paljon muitakin tukitoimia kuin noin radikaali. Se on varmasti traumaattista lapselle, jos hänet yhtäkkiä viedään toiseen perheeseen asumaan. Pois kotoa ja yhtäkkiä äitiä/isää ei näekään kovin usein. Käsittääkseni normaalisti sijaisperheissä tuo biovanhempien tapaamisväli on kuukaudenkin. Kysy ihmeessä sossusta, sieltä varmana ehdottavat muita, vähän kevyempiä tukimuotoja ja yrittävät viimeiseen asti pitää lapset kodeissansa jos vaan vanhemmat eivät ole vaarallisia lapsilleen.

Minkä ikäinen lapsi? Siinähän on sekin, että kun lapsi sitten (vähän iästä riippuen) kiintyy perheeseen, uusi traumaattinen kokemus voi olla se kotiinkin palaaminen.

 

[vierailijaz]

Ero tuli, vaikeiden mutkien kautta ja nyt voimat ovat lopussa. Suhteessa oli paljon vialla ja se nakersi minua naisena sekä ihmisenä. Jäin pienen lapsemme kanssa yksin ja olen kantanut hänestä vastuun kokonaan. Oli paljon vaikeita asioita kuten että lapsen isä kohteli minua todella huonosti ja kiristi taloudellisesti. Olen saamassa elämään uusia asioita ja sain haluamani opiskelupaikan. Edessä olisi muutto toiselle paikkakunnalle ja pelkään että voimavarani loppuvat kesken. Haudon öisin itsetuhoisia ajatuksia eikä ihmisten seura tai ystävyys enää kiinnosta minua. Lapsen isä jäi kiinni rikoksesta ja joutuu todennäköisesti vankilaan. Hän ei pysty tukemaan elämistämme ja tuloni tippuvat opiskelijana todella pieniksi. Rikos tuli todella yllättäen puun takaa enkä osannut aavistaa sitä kun hyväksyin opiskelupaikan.

Pelkään etten jaksa opiskella sekä hoitaa lastamme täysin yksin. Olen jo nyt ihan lopussa enkä jaksa seurustella lapsen kanssa. Opiskelu takaisi meille paremman elämän mutta en usko jaksavani yksinhuoltajuutta sekä opiskelua yhdessä. Olenko huono äiti jos otan yhteyttä sosiaalitoimeen ja ehdotan että lapsi annettaisiin sijaisperheeseen? Entä saanko lastani enää takaisin jos tilanteeni paranee? Rakentaisin opiskelujen kautta vakaan kodin lapselle mutta juuri nyt voimani ovat lopussa. Onko teillä kokemusta sijaisperheistä ja aiheuttaako se lapselle lisää traumoja?

Onnea opiskelupaikasta!!
Voisit ensin jutella neuvolassa ja pyytää perhetyöntekijää tueksi. Sosiaalitoimen kautta voisit hakea myös tukiperhettä. Vaikutat todella väsyneeltä, joten edellä mainittu apu arkeen voisi olla sinulle ykkösjuttu. Kun välillä saisit levätä ja hoitaa omaa väsymystä, oma olosi kohenee ja voit miettiä mitä oikeasti haluat tulevaisuudeltasi ja miten siitä lapsen kanssa selviät. Lapsihan menisi päivähoitoon kun sinä olet koulussa eli et ole hänessä enää kiinni 24/7. Lisäksi tuo perhetyöntekijä ja tukiperhe, niin saattaisit ehkä sittenkin jaksaa arkea ihan hyvin? Sijaisperhe ei välttämättä ole huono vaihtoehto, mutta sinuna kokeilisin ensin hankkia kevyempää apua arkeen.

 

[vierailija]

Olosuhteesi huomioden kuulostat myös masentuneelta. Ota yhteys lääkäriin josko saisit lääkitystä ja keskusteluapua. Opiskelupaikka kuulostaa hienolta mutta jos et ole henkisesti valmis, niin voisiko opintojen aloitusta siirtää eteenpäin? Ja ensin tukitoimet neuvolan kautta, viimeisenä lapsen sijoitus.

 

[vierailija]

Vaikutat vastuulliselta ja rakastavalta äidiltä kun tunnistat ajoissa että tuntuu seinät kaatuvan päälle. Uskon että löytyy paljon keinoja tukea sinun ja lapsesi elämää ilman että sinun tarvitsee hänestä luopua lyhyeksi saati pitkäksi aikaa. Neuvola, terveyskeskus, akuuttipsykiatria ja sosiaalitoimi, kirkon tukipalvelut ym antavat varmasti tukea. Saat neuvoja ja tietysti konkreettista apua että saat voimavaroja ja pikku hiljaa pystyt taas nauttimaan arjesta ja lapsestasi. Lapsesi parasta on tuttu ja turvallinen syli. Voimia sinulle! Aina ei tarvitse olla täydellinen äiti mutta on todella tärkeää että huolehdit itsestäsi. Kun olet saanut voimavaroja, opiskelut, arki ja elämä alkaa kyllä sujua. Toivottavasti sinulla on ystäviä tai läheisiä joille voit myös jutella. Perhekahviloista ym voi löytyä juttuseuraa ja tukea asioiden jakamiseen. Masennus ja väsymys on hoidettavissa ja uskon vakaasti että sinulla on voimia tehdä itsesi ja lapsesi parhaaksi. Luota itseesi ja siihen että saat tarvitsemasi avun. Voit aloittaa opiskelut mutta edetä siihen tahtiin että voimia riittää itsestä ja lapsesta huolehtimiseen. Kaikkea hyvää teille molemmille!

 

[vierailija]

Kokemuksesta voin kertoa että synkät ajatukset vuoden valvomisen jälkeen ja yksin vastuussa ollessa ovat tuttuja. Minulle helpotti kun lapsi aloitti päivähoidon. Lyhyessä ajassa aloin taas kaivata lastani ja aikaa yhdessä. Nyt voi tuntua tilanteelta josta ei ole ulospääsyä mutta voit ihan hyvin ottaa opiskelun kevyemmin alussa ja aikaa itsellesi kun lapsesi on turvallisia käsissä päivähoidossa. Hänestä pidetään päivällä huolta ja sinä saat voimia ja omaa aikaa. Uskon että hyvin pian alat taas kaivata häntä ja yhdessäoloa ja huomaat että arki rullaa ja kaikki järjestyy! Vointeja!

 

[Uupunut äiskä]

Kokemuksesta voin kertoa että synkät ajatukset vuoden valvomisen jälkeen ja yksin vastuussa ollessa ovat tuttuja. Minulle helpotti kun lapsi aloitti päivähoidon. Lyhyessä ajassa aloin taas kaivata lastani ja aikaa yhdessä. Nyt voi tuntua tilanteelta josta ei ole ulospääsyä mutta voit ihan hyvin ottaa opiskelun kevyemmin alussa ja aikaa itsellesi kun lapsesi on turvallisia käsissä päivähoidossa. Hänestä pidetään päivällä huolta ja sinä saat voimia ja omaa aikaa. Uskon että hyvin pian alat taas kaivata häntä ja yhdessäoloa ja huomaat että arki rullaa ja kaikki järjestyy! Vointeja!

Mulla on valvomista takana 2 vuotta. Lapsi on aina ollut huono nukkuja. Jatkuva univelka ja uupumus eivät ole lapsen isän mukaan muuta kuin laiskuutta. Yritin saada aiemmin apua sossusta mutta minulle sanottiin että lapseni on liian pieni mihinkään tukitoimiin. Käytännön lapsenhoitoapua ei tarjottu koskaan neuvolassa tai sossussa. Aina vaan käskettiin hakeutua psykologille mutta miten menen ajallekaan kun ei ole lastenhoitoapua? Olen pettynyt nykyisen asuinkunnan tukitoimiin siksi pohdin sijaisperhettä.

 

[vierailija]

Mulla on valvomista takana 2 vuotta. Lapsi on aina ollut huono nukkuja. Jatkuva univelka ja uupumus eivät ole lapsen isän mukaan muuta kuin laiskuutta. Yritin saada aiemmin apua sossusta mutta minulle sanottiin että lapseni on liian pieni mihinkään tukitoimiin. Käytännön lapsenhoitoapua ei tarjottu koskaan neuvolassa tai sossussa. Aina vaan käskettiin hakeutua psykologille mutta miten menen ajallekaan kun ei ole lastenhoitoapua? Olen pettynyt nykyisen asuinkunnan tukitoimiin siksi pohdin sijaisperhettä.

Sulle on sattunut paskoja ihmisiä vastaan. Lapsesi on juurikin sen ikäinen että apuja tarvitaan! Neuvola ja sossu on niitä paikkoja joista tukea pitäisi löytää. Varaa se psykologiaika ja ota lapsi mukaasi. Ei optimaalinen tilanne - tiedän - mutta sillä pääset alkuun. Onko lapsesi päivähoidossa? Meille tarjottiin unikoulua kun valitin neuvolassa unenriiston aiheuttamia oireita kun ongelmia jatkunut jo 1.5v. Josko uni koulu auttaisi? Ei ole sinun laiskuudesta kiinni. Joskus se voi vain olla hyvin pienestä kiinni, mikä auttaa nukkumisen laadun paranemisessa. Elämäntilanteesi, ero ja huono suhde isään on varmaan myös osaltaan vaikuttanut ja nyt tilanne kääntyy parempaan kun sun ei tarvitse enää ottaa mieheltäsi syyllistävää taakkaa vastaan. Oletko pystynyt rehellisesti kertomaan tilanteestasi? Vaadi toista neuvojaa jos nykyiset eivät osaa/halua auttaa. Olen ymmärtänyt että yksinhuoltajille pitäisi nimenomaan olla palveluita jotka tukee pärjäämistä ja jaksamista. Jos ei muuta niin selvitä jonkun muun asuinkunnan palvelutarjonta. Oikeasti apua pitää saada.

 

[vierailija]

Jos sun lapsi ei oo viel hoidossa ni laita se päivähoitoon. Se antaa aikaa keskittyä ittees, saat hoitaa omat asias kuntoon. Eiks nii? Ei sun tartte kärsiä kotona masennuksen ja uupumuksen kanssa hoitaen samalla 247 pientä lasta. Eikös meillä oo edelleen tää subjektiivine päivähoitooikeus?

 

[vierailija]

Mieti vielä. Suosittelisin alkuun tota perhetyöntekijää. Muista kuitenkin että jos lastensuojelu huolestuu, anna lapsi vapaaehtoisesti sijoitukseen. Muuten huostasnottavat ja sitä on vaikeampi purkaa 30 päivän jälkeen.

Eli jos tuntuu ettet muuten jaksa, niin sittenhän se voi olka omaehtoisesti parasta.
Älä kuitenkaan koskaan syyllistä itseäsi, vaikka sijoitukset päättyisitkin. Olet kokenut vaikeita ja rankkoja asioita. On ihan oikein olla väsynyt. Muista silti että olet paras äiti lapsillesi, ja lapset rakastavat äitiään, oli tilanne mikä hyvänsä.

Sitä tässä vaan lähinnä pelkään, että käy niinkuin tutulle jolla liki sama tilanne kuin sinulla. Haki apua, saikin sitä mutta lastensuojelun mielestä pelkkä perhetyö ei riittänyt vaikka äiti kolikon jo olonsa paljon paremmaksi ja että se häntä auttoikin.

Lastensuojelu ei nimittäin aina ole fair play, jokainen työntekijä on oma persoonansa. Tsemppiä ja jaksuhali! <3

 

[vierailija]

Voimia ja jaksamista! Viestistäsi tulee mulle kuitenkin tunne että et haluaisi luopua lapsestasi mutta väsymys ja tilanne masentavat niin ettet koe ulospääsyä. Yksi kikka mistä tiedän olevan apua on että yritä löytää joka päivästä ja lapsen kanssa yhteisistä hetkistä niitä onnen ja kiitollisuuden tunteita, jotka auttavat silloin kun on todella synkkää. Kun otat tavaksi illalla nukkumaan mennessä kiitollisuusajattelun, jossain vaiheessa siitä tulee automaatio ja tukee sua vaikeiden aikojen ohi. Alussa se voi olla ihan pienikin juttu mikä antoi edes hiukan voimia. Mene vaikka ajassa taaksepäin niin kauas että löydät sellaisen. Muutenkin jotkut rentoutusnauhat ym voisi antaa sulle voimia. Tiedän että voi kuulostaa hihhulilta mutta oon ite saanu apuja parin vuoden valvomiseen. Toinen on se että näe mielessäsi paras mahdollinen ratkaisu sulle ja lapsellesi kirkkaana mielessäsi juuri ennen kuin nukahdat ja nukahda luottaen siihen että se toteutuu. Herää aamulla luottaen että mielikuvasi toteutuu. Eli jos säännöllisesti alat nähdä sinut ja lapsesi onnellisina yhdessä, nauttien lapsesi seurasta, opinnoista ja omasta ajasta, se antaa sinulle voimia - ja ennenpitkää asiat alkavat kuin itsestään mennä siihen suuntaan. Mä olen ite selvinnyt muutamasta tosi rankasta vaiheesta mielikuvaharjoittelun avulla. Pätevä psykologi voi auttaa sua menetelmän oppimisessa. Jaksamista!

 

[vierailija]

Tuossa tilanteessa varmasti se ensimmäinen sossunkin tarjoama tukitoimi on päivähoitopaikka jossei sitä jo ole. Varmasti lastensuojelun kautta voitte saada myös perhetyöntekijän kotiin vaikka neuvolan perhetyössä ei sitä mahdollisuutta olisi.
Onko ketään ystävää tai naapuria jokta voisit pyytää lastenhoitoapua? Ymmärrän että kynnys on korkea mutta ehkä kaikki keinot kannattaisi nyt käyttää.

 

[vierailija]

teksti poistettu.

Oikeesti! Mene sä hoitoon ja jätä kommenttis kirjoittamatta. Vaikka sun elämä on kurjaa, ei tarvitse tulla toisten elämää pilaamaan. Joku sentään pohtii asioita vastuullisesti ja kaipaa tukea eikä tässä kaivata sun kaltaisia idiootteja pahentamaan asiaa. Elämässä voi tulla kaiken näköistä ja apu on tarpeen. Voit vaan toivoa että tunnevammaisuudestasi huolimatta joku auttaa ja tukee sua sillon ku sitä tarttet.

 

[vierailija]

En halunnut jättää edellisen vierailijan viestiä viimeiseksi kommentiksi. Kenenkään ei pitäisi koskaan kuulla, että olisi syytä tappaa itsensä. Vaikeistakin tilanteista on mahdollista päästä eteenpäin, vaikka se usein vaatiikin tappelemista ja omien oikeuksien peräämistä.

Opiskelijallakin on mahdollisuus hakea toimeentulotukea. Yksinhuoltajana et voi olla opiskelun lisäksi juurikaan töissä, vaikka et olisikaan väsynyt tai masentunut, ja joka tapauksessa kaikilla on oikeus turvattuun toimeentuloon. Toimeentulotukea maksetaan niin, että sitä jää vuokran jälkeen käytettäväksi yksinhuoltajalle noin 500€ ja alle 10-vuotiaalle lapselle noin 300€ kuukaudessa. Vuokrassa on enimmäismäärärajoituksia, jotka vaihtelevat asuinpaikkakunnan mukaan, joten ne kannattaa selvittää. Jos olet ollut aiemmin työttömänä, sinulla saattaa olla mahdollisuus opiskella työttömyyskorvauksella, tämä kannattaa selvittää. Kela voi myöntää opiskeluun myös ammatillisen kuntoutuksen tukea. Jos pyydät lähetteen psykiatrian poliklinikalle, mitä suosittelen koska tilasi kuulostaa masennukselta, voit saada sairauslomaa, jonka aikana saat sairauspäivärahaa. Opiskelun aloittamista voi yleensä lykätä joko ilmoittautumalla poissaolevaksi tai hakemalla sairauslomaa. Jos pelkäät, etteivät voimasi riitä vielä opiskeluun, voit hyvin aloittaa sen vasta myöhemmin. Ennen opiskelupaikkakunnalle muuttamista voit ottaa yhteyttä sen paikkakunnan neuvola- ja muihin perhepalveluihin ja kertoa tilanteestasi, niin tiedät vähän etukäteen millaista apua heillä on tarjota. Eri vaihtoehtoja ovat mm. jo aiemmin mainitut tukiperhe, perhetyöntekijä ja erilaiset vertaistukiryhmät.

Olet päässyt irti suhteesta, joka vaikuttaa olleen epätasapainoinen ja jossa olet tullut kaltoin kohdelluksi. Tällaisista asioista selviämiseen menee aikaa ja niihin on saatavilla apua sekä julkisessa terveydenhuollossa että kolmannella sektorilla. Voimia sinulle, ja toivottavasti saat tarvitsemaasi apua. Ansaitset sitä kyllä.

 

[vierailija]

Edellinen kirjoittaja kuvasin selkeästi mitä erilaisia vaihtoehtoja on. Ymmärrän että ahdistuksen, pelon ja sekasorron keskellä voi asiat tuntua ylitsepääsemättömältä mutta toivottavasti aiemmat tsemppiviestit ja neuvot ovat antaneet sulle sitä rohkeutta ja jaksamista jota nyt tarvitset. Rakkaus ja armollisuus itseä kohtaan on myös tärkeää. Hae ja vaadi apua, teet sen itsesi ja lapsesi parhaaksi. Uskon että ennemmin kuin huomaatkaan, alkaa asiat helpottaa ja voit taas nauttia rakkaasta lapsestasi ja omasta, uudesta elämästäsi. Kaikkea hyvää!