Lapsen fyysinen kuritus satuttamatta?

[häh]

Mikä siinä on ideana? Kun monet vanhemmat selittävät että luunappi/pieni läimäytys/tukistaminen ei ole kuritusta fyysisessä mielessä kun eihän se satu, niin mikä siinä sitten on ideana kasvatuksellisesti? Millä sitä perustellaan sitten kasvatuksen näkökulmasta? Eräs äiti kertoi että 2v lapsi toistuvasti meni verhoihin hyörimään eikä uskonut vaikka useamman kerran pois kannettiin. Sitten kyllästyi ja antoi luunapin ja sen kerran jälkeen käytti sitä peloitteena että jos menet verhoihin, saat luunapin. Ymmärsikö se lapsi nyt sitten muka yhtäkkiä että kas, verhot on kielletty, vai istutettiinko häneen epäilys, että äitiin ei ehkä voikaan luottaa ja äiti saattaakin satuttaa jos en ole kiltti. Vaikka fyysinen kipu on pieni, niin henkinen kolautus on avuttomalle suuri. Miksi niitä verhoja ei voi kokonaan poistaa/nostaa ylös kunnes lapsi oppii oikeasti ymmärtämään että verhoihin ei saa koskea ettei verhotanko katkea tai mikä ikinä syynä onkaan. En vaan voi ymmärtää. Kun fyysinen kuritus on kielletty, niin se kanssa on kielletty. Ei ihminen voi sitäkään valita että hän saa ajaa punaisia päin jos hermostuu kun valot on aina punaiset.

 

["vieras"]

kyllä se luunappikin sattuu! on valetta väittää etteikö sattuisi!!! aikuisella on voimaa ja lapsi ei kestä sitä niin hyvin!

 

[leijona76]

[QUOTE="vieras";22915737]kyllä se luunappikin sattuu! on valetta väittää etteikö sattuisi!!! aikuisella on voimaa ja lapsi ei kestä sitä niin hyvin![/QUOTE]

näin. Se on vaa mukava selittää että ei se oo kun tukistus eikä sama asia.

 

["a p"]

Niin siis tarkennan, että itse en käytä edes fyysisen kurituksen pelotetta saati sitten kuritusta itseään.

 

["Lila"]

Vallankäyttöähän se kurittaminen on. Vaikka itselle uskotellaan, ettei satu.

 

[leijona76]

[QUOTE="a p";22915757]Niin siis tarkennan, että itse en käytä edes fyysisen kurituksen pelotetta saati sitten kuritusta itseään.[/QUOTE]

En minäkään. Miksi pelotella kun en kuitenkaan koske. Ei toi edes tiedä mikä on luunappi tai piiska. Mut on se silti oppinu että verhoja ei revitä.

 

["vieras"]

Ihan yhtälailla henkinen kolaus avuttomalle on sekin suositeltu tapa, että kantaa lapsen pois tekemästä kiellettyä asiaa...tai pistää lapsen jäähylle. Tapahtui se kieltäminen tai estäminen millä tavalla tahansa, niin aina se aiheuttaa lapselle jonkinlaisen häpeän ja avuttomuuden tunteen. Jotka nyt ovat oleellinen osa kasvamista tuossa iässä muutenkin, kun lapsi huomaa toimiessaan pikkuhiljaa, ettei olekaan kykenevä kaikkeen tai hallitse maailmaa, vaan pieni ja avuton.

Kipu on pienelle lapselle juuri se luontevin tapa oppia asioita, ei mikään puhe josta ei seuraa mitään konkreettista kuitenkaan. Aika paljon esim. liikkumaan ja leikkimään opetellessa lapsi oppii "kantapään" kautta asioita, että noin ei kannata tehdä, koska sattuu, ihan ilman mitään vanhemman asiaan puuttumistakin. Tai toisten lasten kanssa, että jos satuttaa toista, niin luultavasti itseen sattuu kohta.