Mä en erityisemmin ole kiinnostunut vauvoista, synnytyksestä tai raskaana olosta. Jos olisi mahdollista, niin delegoisin ne miehelle. Haluaisin kyllä mahdollisesti isomman lapsen, mutta ikävä kyllä siihen taitaa kuulua sadistinen synnytys ja hirveä vauva-aika.
Eniten ahdistaa se, miten tulen jaksamaan vauvan kanssa, kun se ei edes puhu, itkee pienimmästäkin ja koko ajan oltava lähellä; ahdistava ajatus. En ole ikinä ollut kotona viihtyvää tyyppiä. Onneksi mies on. Me mietittiinkin, että luultavasti jos vauva hankitaan, niin hänet ruokitaan korvikkeella ja mies olisi ikään kuin päävastuussa vauvasta. Mun ei tarvitsisi luuhata kotona vuotta. Joo, musta tulee sitten varmaan huono äiti, mutta ei minusta ole vuodeksi kotiin.
Enemmän mua kiinnostaa isompi lapsi ja teini, kun he jo osaavat puhua, toimia itsenäisesti ja lapsen oma persoona ja ajattelu tulee esiin.
