Lapsen hoito parisuhteessa.

[rankkaa]

Niin ja ollaan toki vinksahtaneet kaverit! B) B)

 

[yksinäinen]

Kiitos kukista! Niin, puhut taas asiaa, kuten jo monesti aikaisemminkin. Kyllähän sitä on aikas rikki olo ja kun lapset nukkuu niin itkeä pillitän täällä yksinäni, mut oon kyl luonteeltani sellainen peruspositiivinen ihminen, ja taas miestäni lainatakseni ihan liian iloinen aina kaikille. Hän itse on sellainen paljon ikävää elämässään kokenut synkistelijä, joka ei voi ymmärätää onnellisia ihmisiä. Olet oikeassa että sisälläni on aikas iso möykky, jota en halua päästää ulos, en tiedä mitä sitten tapahtuu kun se joskus sieltä tulee. Vaikeeta tätä asiaa on käsitellä yhtään millään tavalla tällä hetkellä.

 

[yksinäinen]

Joudun tästä juuri hiipimään tuonne makuuhuoneen puolelle, vauveli heräilee aika tarkasti näihin aikoihin ja aloittaa yölliset itkunsa. Yritän totuttaa sitä yösyömisiltä pois mutta ei ole oikein sekään luonnistunut. No siihen saa tän loppuyön kuitenkin mukavasti kulumaan.

Täytyy myöntää -rankkaa- että sinä taidat olla tällä hetkellä se minun luottoystäväni. Muutaman ihmisen kanssa olen asioistani puhunut, mutta... en tiedä, kaikki on niin vaikeaa. Todella epäonnistunut olo, minä kun olen vierastanut mm. yksinhuoltaja sanaa aina, ja nyt minusta sitten tulee juuri sellainen. :ashamed: En siis tarkoita että kenessäkään yksinhuoltajassa olisi mitään vikaa, mutta itsellä on vaan niin epäonnistunut olo omasta elämästä. Ei mutta hyvää yötä jos vielä olet valveilla ja kiitos viesteistäsi.

 

[rankkaa]

Miten perjantaipäiväsi on käynnistynyt -yksinäinen- ystäväni? Minullekin tuli univelkaa, tosin rästiin jääneiden töiden takia tai pikemminkin siksi, että olen niin huono organisoimaan aikaani ja tehoton nykyään (mutta siitä joku toinen kerta). Viikonloppu edessä, mutta tiedätkö se ei meidän perheessä juurikaan poikkea muusta arjesta (siis lapset kotona koko päivän, mutta isäntä liehuaa ja nukkuu ihan oman aikataulunsa mukaan. hassua, mutta jokin syvempi sydämem muutos hänessä on tapahtunut ihan näiden päivien aikana, avasiko se parisuhdepalaveri sittenkin jotakin, tiedä häntä. Uuvuttavaa tämä jatkuva toivominen... Minullahan se terapia on vielä edessä (ensin yksin), odotan kyllä kammolla ja varaan mukaan rekka-autollisen nenäliinoja. Tuskinpa saan pyllyäni tuoliin kun padot aukeaa. Joskus on rasittavaa olla tällainen herkkis, en osaa riidelläkään, ilman että otan tunteet mukaan ja itkeä pillitän. Sama juttu kun haen lapset tarhasta, ei tarvi tädin sanoa kuin lapsen nimi niin tällä mammalla on jo silmät kosteana. Pitää varmaan viimeinkin hankkia se oma elämä! (no, sitähän tässä pikkuhiljaa haen ja totuttelen, meilläkin on uusi tilanne, että lapset ovat 4h per päivä hoidossa. Oli kyllä vaikea viedä - mutta rehellisyyden nimissä se teki etenkin minulle hyvää. Ottaa vähän perspektiiviä. Mutta miten sinä voit? Miten tulet taloudellisesti pärjäämään? Toivottavasti tuo jälkimmäinen ei tuota ongelmia, sillä se jos mikä vie voimia. Muistat vaan, että nyt vedät syvään henkeä ja annat pölyn laskeutua. Maailmaa ei rakennettu päivässä, eikä sinunkaan kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja, jotka johtavat ojasta allikkoon. (nimimerkillä kokemusta on, kun on joskus tuota temperamenttia liikaa). Minkäs ikäisiä ne sinun pikkuiset ovatkaan, toinen ihan vauva vasta? Ihanaa aikaa, väsyttävää mutta antoisaa. Ja se kehitys! Onko sinulla muuten anonyymiä sähköpostia, voisimme siirtyä käyttämään sitä palstatilaa viemästä, jos haluat. Nyt täytyy kiiruhtaa, ilontippoja sinnepäin.

 

[Kyllästynyt]

Yksinäinen tilanteesi kuullostaa hyvin tutulta, paitsi että olen vielä npinnapin saman katon alla mieheni kanssa. Kerrot juuri samoja asioita miehestäsi joita omassa miehessäni ihmettelen pää pyörällä. Ja se ettei saa toiseen enää mitään yhteyttä vaikka kuinka haluaisi koska toinen ei halua edes kuunnella. Tarinani taitaa myös päättyä vähemmän mukavasti vaikken minäkään itseäni jalustalle tule nostamaan yksinhuoltajana. Umpikujasta ei vaan pääse pois. Esille nousee aina samat asiat ja hirveä syyllistäminen (miehessähän ei ole tietenkään mitään vikaa) siitä miksi et ole arvostanut minua aikoinaan tarpeeksi jne. Uskon siihen että olemme kuitenkin peilejä toisillemme ja kukaan yksin ei ole syyllinen yhtään mihinkään.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista. Pitkällä tähtäimellä huomaat ehkä ratkaisun olleen juuri se oikea. Uskon että sinua odottaa paljon parempi elämä edessäpäin, kunhan pääset tästä alkuvaiheen kaaoksesta selville vesille. Ei kannata tuhlata elämäänsä ihmisen kanssa joka ei välitä sinusta.

 

[yksinäinen]

Kiitos vaan taas viesteistä. Kyselit -rankkaa sitä osoitetta. Eipä ennen ollut, kun aikaisemmin tämä oli mieheni valtakuntaa, mut nytpä menin sellaisen hankkimaan. Eli jos siis haluat kirjoitella niin se on kirjoituksia@netti.fi. Hehe ei oikein runosuoni sykkinyt kun osoitetta mietin... Mutta palaillaan. Pärjäämisiä kaikille!

 

[tatu]

Minusta tuli 18-vuotiaana yksinhuoltaja ja nautein olostani täysin siemauksin.Lapseni ollessa 1,5-vuotias palasin yhteen lapseni isän kanssa ja näin sai alkunsa toinen lapseni. Pian toisen lapsen syntymäni jälkeen huomasin huolehtivani tavallaan kolmesta lapsesta, koska lasteni isä ei saanut hoidettua omia asioitaan ja minun periaatteni mukaan minähän en ruvennut aikuista miestä hyysäämään ja mielestäni lapset olivat yhteisiä, joten vaadin myös mieheltä täyttä kykenevyyttä lasten hoitoon ja näin ei yleensä ollut. Tilanne raastoi hermojani ja ainaset tappelut vaikuttivat myös lapsiin joten näytin lasteni isälle ovea. Ja minusta tuli jälleen onnellinen yksinhuoltaja ja lapseni saivat kotiinsa rauhan. Myöhemmin mies myönsi, että hän ei edelleenkään pysty ottaamaan lapsista vastuuta viikonloppua pidemmäksi aikaa. Löysin uuden miehen, jonka kanssa olen naimisissa. Hän otti lapseni omikseen ja kantaa heistä vastuun. Touhuaa päivät pitkät lasten kanssa ja hoitaa myös kotityöt puoliksi kanssani. Pidin yksinhuoltajana olosta ja kaipaan sitä toisinaan, joten hyvä että mieheni joutuu työpuolesta olemaan välillä pitkiäkin aikoja poissa.

 

[taustalla]

No olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa miksi hän ei halua olla lapsen kanssa kahdestaan. Eilen jopa yritin ehdottaa että jos laitan lapselle vaatteet päälle niin menette vaikka pihalle keinumaan kun lapsi keinumisesta tykää, niin tuli kieltävä vastaus ja kaiken näköisiä teennäisiä syitä miksi ei voi mennä. No en voi toista pakottaa.
No se idea että puhusin anopille niin ei onnistu kun on kuollut jo monta vuotta sitten.
Kyllä minä haluaisin parisuhteessa jatkaa ja varsinki kun tyttö on sellainen että tykkää ihan selvästi isistä naureskelee hänelle kun on meijän kanssa samassa huoneessa.
Pelkään vaan kun olen yrittänyt miehelle puhua että jos hän ei halua viettää aikaa lapsensa kanssa niin voi katua sitä myöhemmmin kun lapsi on isompi ja huomaa että isi ei vietä hänen kanssaan aikaa.
Mutta välillä on päiviä kun itsellä on sellainen olo juuri että pärjäisi yksin . Kun joutuu pyörittämään nyt jo yksin kotityöt ja lapsen hoidon. Olen kyllä yrittänyt tästäki keskustella että ei kaikki kotityöt minulle kuuluu että voisi auttaa ainakin jossakin.
No nyt odottelen kun mies lupas että peräti että nousisi sängystä 12 aikkan ylös ja lähtis meidän kanssaulos. Mutta olen jo varautunut että sekään lupaus ei välttämättä toteudu.
No ainakin ne siellä päivähoitotoimistosta nyt lupaili sitä paikkaa ettiä saas nähdä päästäänkö johonki vaikka kauan sain perustella hoidon tarvetta. En ymmärrä tätä käyttäytymistä koska itsene päivähoitomaksut sitten maksan.

 

[rankkaa]

Kyllä nyt -vieras- näyttää sille, että sinun täytyy kaivaa kaikki resurssit ja apujoukot pelastaaksesi liittonne. Miehesi on masentunut, burn-outin lamauttama (sama se mikä diagnoosi), mutta oireet (piittaamattomuus, passiivisuus, väsymys) vaativat selkeästi apua! Hänen täytyy löytää itsensä, ja motiivinsa takaisin. Sillä en usko, etteikö kuka tahansa haluaisi keinutella pientä lastaan. Hän ei vain jaksa. Ja juuri siihen on puututtava -MIKÄ painaa hänet noin vetämättömiin. Apua saa psykiatrilta, parisuhdeterapiasta, ehkäpä jopa terveyskeskuksesta. Toinen vaihtoehto on, että otat kaiken vastuun arjesta itsellesi, hyväksyt miehesi passiivisuuden ja tavallaan vahvistat hänen lupaansa elää ulkopuolisena oman perheen keskellä. OIkeasti, älä jää odottamaan! Hakekaa apua, tehkää joku muutos. Ansaitsette parempaa, huomattavasti parempaa! Aloita itse vaikkapa pitämällä päiväkirjaa perheen menoista ja touhuista. Se oli ainakin minulle silmät avaava keino herätä toimimaan.

-yksinäinen- sähköpostini sinulle palautuu bumerangina takaisin. Toivotaan, että yhteys palaa!

 

[yksinäinen]

-rankkaa-, sinulle on postia. Mä en ymmärrä miehiä, en kyllä todellakaan. kuinka kaikki tai siis suuri osa voi olla niin kurjia? Minulla ei nyt sit ole enää huolta kurjista miehistä, omani ei takaisin tule kuulemma mistään hinnasta. sellaista kivaa. :ashamed: :ashamed:

 

[Laura]

Mieshän se siinä menettää. Hän se on se joka ei näe miten lapset kasvaa ja kehittyy. Ja jos uuden miehen löydät niin tiedät jo mitä vaatia. Mielestäni suurin osa meistä suomalaisnaisista vaan passaa miehiään liikaa ja sitten kun lapset syntyy, niin miehet olettavat passaamisen edelleen jatkuvan...
tsemppiä!!!! :hug:

 

[Amppari]

Haluaisin heittää pari kysymystä teille joilla mies ei ole ollenkaan kiinostunut lapsista.
Millainen miehenne perhetausta on? Isäsuhde? Entä silloin kuin seurustelitte. Miten miehenne silloin suhtautui lapsiin ja omien lapsien saantiin??

 

[yksinäinen]

Tuosta miehen taustasta enempiä kertomatta, se on niinsanotusti pahin mahdollinen ja sanoin isätausta. Eli kaikilla `herkuilla` hän on elämänsä aloittanut. Se varmasti vaikuttaa asiaan, mutta miten siihen voisi itse mitenkään vaikuttaa? Ennen lasten syntymää ainakin meillä oltiin kovasti innoissaan ja lapset on todellakin olleet yhteisen päätöksen tuloksia, ei mitään ylläreitä.

 

[taustalla]

\

Haluaisin heittää pari kysymystä teille joilla mies ei ole ollenkaan kiinostunut lapsista.
Millainen miehenne perhetausta on? Isäsuhde? Entä silloin kuin seurustelitte. Miten miehenne silloin suhtautui lapsiin ja omien lapsien saantiin??

No minun miehellä on ainakin ihan hyvä isä suhde ollut. Eikä tietääkseni perhetausta mitenkään erikoinen. Me ollaan seurusteltu pitkään ja lasta aina toivottu hartaasti monta vuotta kesti ennen kuin tärppäsi. Ja ensin luulin että tämän lapsen syntymän jälkeen miehellä kestää kauemmmin totutella uuteen tilanteeseen, mutta nyt ymmärrän sen että ei se meidän kohdalla sitä ollut. Olen puhunut nyt viikonloppuna pitkään mieheni kanssa ja jopa itse myönsi että ei ole ollut tarpeeksi lapsen kanssa. No lauantaina lähti meidän kanssa puistoon ja ihan hyvin reissu meni.

 

[nelikymppinen]

En oikein tiedä pitäiskö näitä juttuja isien kyvyttömyydestä ottaa vastuuta kodista ja lapsista pitää provona? Ei ihan totta voi olla niin että olette pariutuneet lapsen (tai aikuisuuteen kyvyttömän) kanssa kaikki te sadat jotka näitä juttuja kertovat?

En tajua miten tämä voi olla mahdollista, mistä ne vastuuseen kyvyttömät miehet olette oikein löytäneet? Ei ole normaalia.

 

[rankkaa]

Normaalia tai ei, joskus elämä heittelee. Tulee suurta surua vakavasta sairaudesta, kolme läheisen kuolemaa, kaksi vauvaa ja työttömyys. Kyllä nuo kaikki hyvin lyhyen ajan sisällä voivat tiputtaa parhaimmankin isän masennukseen. Mutta mukava kuulla, että joku voi elää 4-kymppiseksi ilman suurempia mullistuksia. Voimia kaikille, joilla kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ihan piirustusten mukaan, syystä tai toisesta. Ja kaikille tasapuolisesti aurinkoista kevättä!

 

[yksinäinen]

Ikävä tuottaa pettymys sinulle nelikymppinen, mutta kukapa tässä oman elämänsä synkimpiä asioita päästään keksisi ihan vaan muiden iloksi. Ei sitä mielestäni voi kukaan etukäteen ennustaa millaiseksi isäksi tai äidiksi tulee ennenkuin niitä lapsia saa. Ja todella elämän suuret surut voivat muuttaa sitä osallistuvaa ja ihanaa rakasta. Aina ei elämä hymyile, valitettavasti.