Lapsen ikä n. 1½ v., ihanaa mutta kamalaa aikaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
... siis se on niin suloinen ja oppii koko ajan jotain mutta samalla tämä on hirveän rasittavaa, jotenkin oli esikoisen tämä ikä jo unohtunut: nyt kuopus 1½v ja kiipeilee kaikkialle (mm. keittiön työtasoille availemaan yläkaappeja), vetää tuoleja avukseen, menee ihan mihin vaan vailla järkeä, raivostuu kun kantaa pois, turhautuu tietysti kun ei osaa vielä ilmaista itseään eikä tule ymmärretyksi, kiljuu ja potkii ja kiukuttelee, pyrkii syliin, kun pääsee syliin potkii ja haluaa alas, heittäytyy lattialle huutamaan, mikään ei auta :o onko kellään samanlaista?

Olen ollut lasten kanssa keskenään viikonlopun ja olen ihan tiltissä. Onneksi on kiva työpaikka niin pääsee töihin lepäämään huomenna ;) (mies hoitaa lapsia kotona vielä toistaiseksi). Täytyy toivoa ettei totaaliyh:ksi koskaan jäisi, koska en ymmärrä kuinka kukaan voi jaksaa... tai ymmärtäähän sen kun pakko on.

Tunnustan ihan täysin, en jaksaisi yksin 24/7 koko ajan tämän ikäisten kanssa.
 
sama meno täällä :D Kaiken kukkuraksi ootan toista ja ihan kauhulla odottelen syksyä... Kyllä hermot on välillä kieltämättä kireellä ja tämä sairastelukin on verottanut omia voimia aikalailla.
 
niin on ,välillä tekis mieli pistää ovi kiinni ja peitto korville kun ei jaksa raivareita varsinkin kun niitä tulee monta päivässä..
samanlaista meilläkin on tyttö on kohta 2v tiädä sitten koska alkaa rauhoittuun
 
huoh... meillä 1v. 4 kk poika ja ihan samanlainen. Suuttuu, heittäytyy, lyö, huutaa, syliin, ei syliin, taas syliin... Kai tää joskus helpottaa.... Ihana lapsi hän on silti vaikka hermoja koetteleekin. Päivä kerrallaan. Joskus pojalla on tosi ihania päiviä heti aamusta alkaen ja on kuin Herran enkeli, toisena päivänä kiukuttelua on aamusta iltaan. Tsemppiä sinne kanssa!
 
Mie lisään tuohon vielä vauvan, ja sen että olen näiden kanssa kohta ihan yksin :laugh: Ja hulluna meinasin vielä kotiin jäädä... pitkää pinnaa ja huumorintajua niin ne asiat ei tunnu niin vakavalta, mutta täytyy kyllä myöntää että on päiviä kun en tosiaankaan ole varma pitäiskö itkeä vai nauraa.
 
Samanlaista meilläkin ja poika 11kk :),niin on ihana mutta samalla myös melkoisen rasittava..vaikka niinhän se lapsen kuuluukin olla ;).Yhtä kuitenkin toivon..että edes yöt vähän rauhottuis,jaksais sitten päivällä paremmin eikä olis näitä ikäviä "hedareita".
 
Muistaakseni esikoisella (joka on nyt 4v.) alkoi rauhoittua siinä vaiheessa kun sanoja alkoi tulla enemmän ja sai ilmaistua itseään, siinä kahden vuoden vaiheilla. Tosin sitten 2-3 v. oli niitä uhmaraivareita mutta jotenkin niistäkin olli helpompi selvitä kuin tästä jatkuvasta kitinöinnistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
sama meno täällä :D Kaiken kukkuraksi ootan toista ja ihan kauhulla odottelen syksyä... Kyllä hermot on välillä kieltämättä kireellä ja tämä sairastelukin on verottanut omia voimia aikalailla.

meillä sama juttu. yksi- ja puolivuotias on melko kekseliäs, hyvä kiipeilemään ja vahvatahtoinen. Toukokuussa syntyy pikkuveli. Vähän jännittää jo millaisen vastaanoton pikkuveli saa...ja miten mulla pysyy arki hanskassa. Luotan siihen, että kyllä mullakin kun muillakin. :D
 

Yhteistyössä