L
"lilli"
Vieras
Millä perustein etällä on oikeus puuttua kasvatukseen monen vuoden jälkeen? Vaikka olisikin yhteishuoltajuus. Olen yksin ja nykyisen mieheni kanssa kasvattanut kohteliaan ja ystävällisen lapsen joka koulun alettua alkoi tosin käyttäytyä kiukuttelevasti.
Ymmärtäisin asian jos hän olisi kasvattanut lasta koko ajan, mutta jos yhtäkkiä aletaan arvostelemaan tapoja mitkä on ollut käytössä koko ajan, ei niin saisi tehdä mielestäni. Etä näkee lastaan noin kerran kuukaudessa parin päivän ajan joskus useammin ja hänen luonaan ei ole sen kummempia sääntöjä vaan sielä pidetään hauskaa. Lapsi haluaisi hänen luokseen useammin ja muutenkin olisi mahdollisuus tehdä usein asioita lapsen kanssa sillä välimatka on vain muutama kilometri. Mutta etää ei kiinnosta.Olen joskus pyytänyt apua häneltä kun lapsi ei usko aina kaikkea, mutta hän vaan nauraa asioille.
Nyt on ollut pari kuukautta semmoista että lapsella on tullut jonkunlainen uhmakausi jolloin koittelee rajojaan mitä saa tehdä ja mitä ei ja olen koittanut kertoa hänelle mikä näissä asioissa on väärää. Joskus joudun korottamaan ääntäni kun moneen kertaan lyhyessä ajassa sanottu asia ei mene perille. Mielestäni tämä on ihan normaalia että tulee kausia kun kokeillaan rajoja ja muuta, mutta ne menee ohi. Tehdään lapsen kanssa asioita yhdessä, mutta ei niin paljoa enää sillä kaverit on astunut kuvaan ja niiden kanssa hän haluaa viettää aikaa usein koulun jälkeen. Muutaman kerran on peruuntunut joku asia kun ollaan sovittu että tehdän jotain koulun jälkeen, esim mennään luistelemaan ja hän on päättänyt jäädä luvatta seikkailemaan jonnekkin.
Mitä ihmettä voin keksiä? Melkein joka päivä tuntuu monta kertaa että olen aivan paska äiti ja en osaa tehdä mitään oikein.
Ymmärtäisin asian jos hän olisi kasvattanut lasta koko ajan, mutta jos yhtäkkiä aletaan arvostelemaan tapoja mitkä on ollut käytössä koko ajan, ei niin saisi tehdä mielestäni. Etä näkee lastaan noin kerran kuukaudessa parin päivän ajan joskus useammin ja hänen luonaan ei ole sen kummempia sääntöjä vaan sielä pidetään hauskaa. Lapsi haluaisi hänen luokseen useammin ja muutenkin olisi mahdollisuus tehdä usein asioita lapsen kanssa sillä välimatka on vain muutama kilometri. Mutta etää ei kiinnosta.Olen joskus pyytänyt apua häneltä kun lapsi ei usko aina kaikkea, mutta hän vaan nauraa asioille.
Nyt on ollut pari kuukautta semmoista että lapsella on tullut jonkunlainen uhmakausi jolloin koittelee rajojaan mitä saa tehdä ja mitä ei ja olen koittanut kertoa hänelle mikä näissä asioissa on väärää. Joskus joudun korottamaan ääntäni kun moneen kertaan lyhyessä ajassa sanottu asia ei mene perille. Mielestäni tämä on ihan normaalia että tulee kausia kun kokeillaan rajoja ja muuta, mutta ne menee ohi. Tehdään lapsen kanssa asioita yhdessä, mutta ei niin paljoa enää sillä kaverit on astunut kuvaan ja niiden kanssa hän haluaa viettää aikaa usein koulun jälkeen. Muutaman kerran on peruuntunut joku asia kun ollaan sovittu että tehdän jotain koulun jälkeen, esim mennään luistelemaan ja hän on päättänyt jäädä luvatta seikkailemaan jonnekkin.
Mitä ihmettä voin keksiä? Melkein joka päivä tuntuu monta kertaa että olen aivan paska äiti ja en osaa tehdä mitään oikein.
