Lapsen kaveri varastaa aina meillä ollessa leluja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :/ Köks.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

:/ Köks.

Vieras
Minun hoidossa käy siis 5-vuotias poika joka varastaa aina meidän lapsen leluja mukanaan. Sitten tämän pojan äiti kyllä aina palauttelee niitä leluja mutta inhottavaa kun se vie aina oman lapsen lempilelut ja ne on sitten aina muutaman päivän-viikon hukassa. :/
Viimeksi tarkistettiin pojalta taskut lähtiessä mutta oli silti jotenkin saanut mukanaan pieniä leluja. :/

Miten tässä tehdä? Tämän pojan äitiäkin harmittaa ja meidän lapset on todella hyviä ystäviä keskenään niin en tahdo lopettaa heidänkään suhdetta. Tilanne on vain todella ärsyttävä! Joitain leluja se vielä kerkeää rikkoa ennen palauttamista, ne vanhemmat korvaa mutta omaa lasta harmittaa kun aina on lelut hukassa tai rikki. :(
 
Ootko puhunut lapsen kanssa, että toisen tavaroita ei saa ottaa? Viesti voisi mennä paremmin perille, jos joku muu kuin oma vanhempi puhuttelisi.

On koitettu puhua. Molemmat osapuolet, siis lapsen äiti ja minä. Mutta poikaa itseäänkin harmittaa ja ei osaa selittää miksi tekee niin. Sillä on ihan samoja leluja kotona. :/ Jotenkin tilanne on pieni mutta ärsyttävä.
 
Saako lapsi kotona mitään sanktiota vai onko ainoa seuraus lelujen palauttaminen? Entä onko mahdollista jättää välillä vierailu väliin ja sanoa lapselle, että teille ei voikaan tulla, jos sieltä otetaan tavaroita mukaan? Seuraavalla kerralla sitten pyydetään poikaa ennen lähtöä antamaan mahdolliset lelut pois taskuista, että pääsee uudelleenkin teille, kun alla on jo kokemus, että reissu jää muuten väliin.
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutinen
[QUOTE="Vieras";24496234]Ehkä kyseessä on joku sairaus? Jospa pojan äiti ottaisi vaikka neuvolassa aiheen esille, niin ammattilaiset voisivat perehtyä ongelmaan.[/QUOTE]

No niin varmaan .. kaikkeen löytyy selitys : sairaus! Ei muuta ko päätä silittämään ja voivottelemaan vaan ... höpön höpööhönöönön
 
Ruumiintarkastus :)

Itse pitäisin taukoa leikeissä jonkin aikaa, jotta varastelija ehtisi miettimään asioita. Etsisin omalle lapselle toisenlaista seuraa siksi aikaa, ettei oma muksu joutuisi kuitenkaan olemaan yksin.
 
5v on jo sen ikäinen että kyllä mä jo selkeästi kertoisin ettei hän pääse leikkimään enää meille koska varastaa täältä leluja lähtiessään.

Ja kyllä, tuossa on varastamisesta kysymys joten asioista kannattaa puhua niiden oikealla nimellä jo tässä vaiheessa. On myöhemmin paha kaupassa selitellä että olisinhan mä tämän palauttanut ilman poliisejakin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärsu;24496245:
No niin varmaan .. kaikkeen löytyy selitys : sairaus! Ei muuta ko päätä silittämään ja voivottelemaan vaan ... höpön höpööhönöönön

voi tää oikeesti viitatakin johonkin sairauteen.. En nyt muista mikä se oli, mut lähihoitaja koulussa katottiin video perheestä jossa oli 3 poikaa ja kaikilla jotakin oireita siitä "sairaudesta" niin se äiti joutu aina kaiveleen niiden taskut ku kävivät jossaki kylässä.
 
[QUOTE="mä";24496360]voi tää oikeesti viitatakin johonkin sairauteen.. En nyt muista mikä se oli, mut lähihoitaja koulussa katottiin video perheestä jossa oli 3 poikaa ja kaikilla jotakin oireita siitä "sairaudesta" niin se äiti joutu aina kaiveleen niiden taskut ku kävivät jossaki kylässä.[/QUOTE]

Kleptomania on kyllä sairaus, juu, mutta on noita nyysiviä lapsia nähty ja niillä taustalla on varmaan vain putkiaivomainen ajattelu: näen jotain mistä pidän ja mitä haluan, otan siis sen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärsu;24496245:
No niin varmaan .. kaikkeen löytyy selitys : sairaus! Ei muuta ko päätä silittämään ja voivottelemaan vaan ... höpön höpööhönöönön

Asiat kannattaa selvittää, ennen kuin niistä tulee todella vakavia. Jos lapsella on jotain erikoista, joka on ratkaistavissa, niin asiassa voidaan auttaa, ja ennaltaehkäistä tulevaisuuden ongelmat. Lapsi on jo monet kerrat jäänyt kiinni tuosta, ja tietää sen olevan väärin. Hän ottaa jostain syystä samoja leluja, joita hänellä on jo itselläänkin kotona. Minusta voisi kyllä jo kysyä ammattilaisen apua, jos ei omat keinot riitä...

Sinultakin on tainnut jäädä peruskoulu pahemman kerran kesken, kun välimerkkienkin käyttö on noin hukassa. Voivoi... taisit jäädä apua vaille jossain kriittisessä vaiheessa. Ei nyt kuitenkaan pistetä vahinkoa kiertämään.
 
Meillä taas kävi synttäreillä viime vuonna ekaluokkalainen tyttö, joka koko ajan yritti varastaa jotain pientä. Mieheni yhtäkkiä kiinnitti huomiota siihen, että tyttö yritti huomaamatta työntää osaa lapseni saamista pienistä lahjoista sukkaansa tms. ja sen jälkeen jouduimmekin kiertämään tytön perässä koko ajan :(. En saanut sanottua asiasta tytön äidille, koska kyseessä oli vain yksi kerta. Jos tyttö kävisi meillä usein, olisi pakko :/.
 
[QUOTE="vieras";24496354]Onko lapsi joutunut itse palauttamaan lelut ja pyytämään anteeksi?[/QUOTE]

On. Ja jos on rikkonut leluja niin korvaa omista rahoistaan. Pojalle aina sanotaan aiheesta ja hän on pahoillaan mutta silti sama jatkuu vaan. :/
Ollaan kokeiltu taukoa tai kerran pojan piti tulla meille yökylään mutta ei päässyt juuri sen takia kun taas otti meidän lapsen leluja. Poika käy neuvolassa jo eritysjutuissa koska sillä on ad/hd. En usko että hän on ilkeyttään tehnyt noita mutta en keksi syytä miksi tekee. Pojan äiti on myös ihan ahdingossa asian takia koska tietysti häpeää poikansa käytöstä. Usein nykyisin hän palauttaa lelut vasta kun tuo lapsen uudelleen kylään, ennen soitti heti kun havaitsi että poika oli ottanut jotain.
 
[QUOTE="aloittaja";24496480]On. Ja jos on rikkonut leluja niin korvaa omista rahoistaan. Pojalle aina sanotaan aiheesta ja hän on pahoillaan mutta silti sama jatkuu vaan. :/
Ollaan kokeiltu taukoa tai kerran pojan piti tulla meille yökylään mutta ei päässyt juuri sen takia kun taas otti meidän lapsen leluja. Poika käy neuvolassa jo eritysjutuissa koska sillä on ad/hd. En usko että hän on ilkeyttään tehnyt noita mutta en keksi syytä miksi tekee. Pojan äiti on myös ihan ahdingossa asian takia koska tietysti häpeää poikansa käytöstä. Usein nykyisin hän palauttaa lelut vasta kun tuo lapsen uudelleen kylään, ennen soitti heti kun havaitsi että poika oli ottanut jotain.[/QUOTE]

Mun mielestä saisivat tuoda saman tien ja anteeksipyynnön kera, vaikka tästä ylimääräistä vaivaa heille tulisi. Jospa se auttaisi lasta havaitsemaan, että ei hyödytä ottaa toiselta. Nythän lapsi saa leikkiä ja rikkoa niitä leluja aivan kaikessa rauhassa.

Sellainenkin voisi tulla kyseeseen, että lapsi saisi luvan kanssa jotain lainaan. Mutta luvatta ottamansa joutuisi palauttamaan heti.
 
No niin, tulihan se sieltä, eli lapsella on sairaus. Jos elämä alkaa muutenkin käymään mahdottomaksi, niin tuohonhan saa apua lääkityksenkin muodossa. Ymmärrän kyllä, että se on mielellään se vihoviimeinen vaihtoehto. En minäkään lähtisi kyllä lääkelinjalle, kuin vasta viimekädessä. Mikäli tuo varastelu vaan jatkuu, niin lapsen äitinä hakisin kyllä lääkkeistä apua viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi täyttää 15 vuotta, sillä silloinhan alkaa rikosoikeudellinen vastuu... jos sitten mokaa, niin seuraamukset ovatkin jo ikävämpiä.
 

Yhteistyössä