L
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
Vieras
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
Muistathan, että 6 kuukauden ikäinen lapsi tavallisesti saa ruveta
juomaan sekoittamatonta lehmänmaitoa. Mutta ymmärrät kai, että maidon
yhä tulee olla niin puhdasta ja terveellista kuin suinkin, kernaimmin
sterilisoitua niinkuin ennenkin; jos se on mahdotonta, niin varminta
keittää se tavallisella tavalla padassa. Jos lapselle annetaan
mannaryynivelliä, joka, kuten muistanet, keitetään yhtä suurista
määristä vetttä ja vastalypsettyä maitoa - suuri kupillinen (2
desilitraa) kumpaistakin - ja 5:stä pienestä teelusikallisesta
mannaryyniä, parista suolanrakeesta ja pienestä lusikallisesta sokeria,
- niin et saa luulla, että tämäkin voidaan keittää seikoittamattomasta
maidosta, kun lapsi on täyttänyt 6 kuukautta. Ei, velliin on
sekoitettava vettä, koska vesi, kiehuessaan avonaisessa padassa noin
neljännestunnin, haihtuu ilmaan, ja koska sekoittamaton maito täten
kiehuessaan kokoon tulee liian voimakkaksi pienelle lapselle - vielä.
Vasta kun lapsi on vuoden vanha, voit keittää vellin paljaasta maidosta.
6: sta 12 kuukauteen voit vähitellen vähentää vesimäärää ja lisätä
maitomäärää, esim. siten, että viikon ajan vähennät ateriasta joka päivä
lusikallisen vettä ja lisäät siihen lusikallisen maitoa. Sitten pidät
sen semmoisenaan 3 viikkoa, - jonka jälkeen taas teet samalla tavalla,
kunnes viimeisenä kuukautena maito on sekoittamatonta. Moni arvelee,
että kun lapsi saa hampaita, niin on se merkkinä siitä, että se voi
ruveta syömään vaihtelevaisempaa ruokaa, niinkuin kalaa, lihaa, leipää,
y. m. - Mutta lääkäri sanoo, että hampaiden puhkeaminen ei ole merkkinä
siitä, että sen on syötävä semmoisia ruokia, vaan siitä, että se voidaan
vieroittaa, joko äidinrinnasta tai pullosta. - (Vieroittamisesta
puhutaan seuraavassa luvussa). Se voi kyllä usein sietää semmoisia
ruokia; nähdäänhän usein, varsinkin maalla, vankkoja pikkulapsia, jotka
syövät aikaihmisten kanssa sekä perunoita että silliä heti kun
ensimmäiset hampaat ovat ilmestyneet, sekä juovat piimää ja kahvia,
ilman että heillä siitä on mitään näkyväistä haittaa. Mutta montaa
kertaa saavat he myöskin ankaroita vatsatauteja ja monta kertaa tulevat
sellaisella ravinnolla ruokitut pikkulapset, varsinkin kaupungeissa,
kalpeiksi ja turpeiksi ja saavat huonon vatsan sekä ohuet käsivarret ja
jalat. Maalla antaa raitis ilma heille voimia sulattamaan monenlaista
ruokaa, johon he kaupungin tukahduttavassa kurjuudessa eivät kykene.
Mutta maitoruoka olisi heille kaikille parasta, aina parasta. Emme saa
unohtaa, että maito sisältää kaikkia niitä aineita, joita lapsen ruumis
tarvitsee, aivan sopivat määrät, sekä luita että rustoja varten, lihaa,
verta, aivoja ja kaikkea muuta varten, jotavastoin me muista
saatavanamme olevista ruoka-aineista saamme ravintoa ainoastaan osalle
näistä kaikista. Sentähden elä luule antavasi pienelle lapsellesi
voimakkaampaa ja parempaa ravintoa vaihtamalla maidon kalaan, lihaan ja
voileipään. Voimakkain ja paras ravinto on yhä maito ja maitoruoka (n.
s. maidosta keitetty velli ja puuro, maito ja korput j. n. e) - aina 1½
vuoden vanhaksi ja kauemminkin. Maidon ja maitoruokien tulisi kernaimmin
koko lapsuuden ajan pysyä lapsen pääasiallisimpana ja rakkaimpana
ravintona, vielä silloinkin, kun se jo aikoja sitten on ruvennut syömään
kaikenlaisia muitakin ruokia maitoruokien ohella. Mutta kun lapsi on
täyttänyt 1½ vuotta ja on aivan terve, voit kuitenkin huoleti antamaan
sille muutakin kuin maitoruokaa. Parhaimmissa lastenkodeissa ulkomailla
pidetään 1½ vuoden ikää sopivana siihen. (Meillä on vuoden ikää pidetty
oikeana aikana. Mutta usein olemmekin olleet suuressa hädässä siitä,
miten voisimme pitää pikku vatsan kunnossa. Se tulee niin kauhean
kovaksi, kun pehmeäksi keitetty muna on jokapäiväisenä ruokana niin
nuorella iällä! Useimmat äidit voivat kyllä kertoa monista huolistaan ja
suuresta vaivastaan tässä suhteessa. Sentähden on varmempi aloittaa
myöhemmin).
Ensimmäinen ravinto tavallista ruokaa, jota lapselle on annettava, on
kala, munat, olutjuusto, vähän voileipää hyvästä ranskanleivästä ja
terveyskorpuista. Näitä ei ole kuitenkaan annettava kaikkia samana
päivänä, vaan alussa yhtenä päivänä päivälliseksi kalaa, toisena munaa,
kolmantena olutjuustoa ja sitten taas samalla tavalla. Muilla aterioilla
maitoruokaa, niinkuin ennenkin. Kaikki pitää olla parasta lajia ja
valmistettu suurella huolella. "Ei mikään ole liian hyvää minun
lapsilleni. Paras - s. o. terveellisin - on tuskin tarpeeksi hyvää",
sanoi eräs äiti kerran 40 vuotta sitten, ja tämä käsitys alkaa nut tulla
yleiseksi. Muista aina, että syötät lasta rauhallisesti ja
kärsivällisesti, niin että sillä on aikaa pureksi; vaikka hampaita
olisikin ainoastaan muutamia, niin on ruoka kumminkin sekoitettava
syljellä voidakseen oikein sulaa. Elä unohda tätä! Eläkä suinkaan työnnä
kiireesti ruokaa lapsen suuhun joutuaksesi pian valmiiksi - niinkuin
muutamat tekevät. Kalan tulee olla tuoretta ja laihaa, helposti sulavaa
lajia niinkuin turskaa, kuhaa, haukea, ahventa, - mutta ei lohta eikä
rasvaista kampelaa vielä. Se on puhdistettava ja pestävä hyvin hyvästi,
ja pantava kiehuvaan, vähän suolaiseen veteen, jossa se saa kiehua
siksi, kunnes ruodot irtaantuvat. Sitten perataan siitä erittäin
huolellisesti ruodot ja nahka, - lapsi ei millään muotoa saa niellä
ruotoja! - Kala hakataan hienoksi veitsellä ja sekaan pannaan
lusikallinen lapsen tavallista lämmintä maitoa. Vähän hienonnettua
maitokeksiä voidaan myöskin panna kalan ja maidon sekaan tai vähän
hyvästi leivottua, päivän vanhaa ranskanleipää, jolle on hienosti
voideltu hyvää voita ja joka on leikattu aivan pieniksi palasiksi.
Kuoret ovat leikattavat pois. Sen jälkeen voi lapsi juoda puoli
kupillista haaleata maitoa, jos haluaa. Munien tulee olla niin tuoreita
kuin suinkin, sekä pehmeäksi keitettyjä. Pane muna kiehuvaan veteen,
joka kokonaan peittää sen, ja anna sen kiehua 3 minuuttia, jos se on
tavallisen kokoinen. Säre munan pyöreä pää veitsellä ja kaada sisältö
(tai ota se teelusikalla) puhtaaseen lämpimään kuppiin; elä kuirenkaan
ota mukaan kovaksi kiehunutta osaa valkuaisesta, joka on lähinnä kuorta.
Sekoita siihen hiukan suolaa sekä kernaasti vähän voideltua
ranskanleipää niinkuin kalaankin tai anna lapsen syödä vuorotellen puoli
teelusikallista munaa ja pieni palanen voileipää tai maitokeksiä. Ei
hapanta, raskasta tai tuoretta leipää; mutta ranskanleipä ja hyvästi
leivottu vehnäleipä, joka on päivän vanhaa ja josta kuori on leikattu
pois, on sopivaa. - Sen jälkeen voi lapsi juoda puoli kupillista maitoa,
jos tahtoo. Elä koskaan käytä vanhoja munia, jotka haisevan tai
maistuvat vastenmielisiltä tai jotka ovat "oudon" näköisiä. Elä myöskään
anna kovaksi keitettyjä munia niin pienille lapsille. Suuremmille
lapsille- nelivuotisille ja sitä vanhemmille - voit antaa kovaksi
keitettyjä munia, jos hakkaat ne ovan hienoksi - mutta ei muuten.
Mahaneste ei nimittäin kykene sulattamaan kovaksi keitettyä
munanvalkuaista, ellei se ole hienoa kuin hienot ryynit. Munamaitoa voit
keittää kupillisesta maitoa, kun se kiehuu, vispilöit siihen munan, joka
sitä ennen on hyvästi vatkattu, sekä teelusikallisen sokeria. Sitä
vatkataan kovasti, kunnes se jälleen rupee kiehumaan, jolloin se on
valmista. Maissivelliä keitetään teelusikallisesta maissijauhoja, jotka
vähän sokerin kanssa vispilöidään kupilliseen maitoa. Sahtisoppaa voit
keittää hyvästä, imelästä sahdista tai pullo-kaljasta. Voit myöskin
käyttää baierilaista olutta, jos sinulla ei ole muuta, sillä oluessa
oleva alkohooli haihtuu keittäessä, mutta sen karvas maku ei juuri
miellytä lasta. Siinä tapauksessa voit sekoittaa olueen vähän vettä tai
enemmän maitoa. Muuten keität olutjuuston seuraavalla tavalla: ½
kupillista sahtia tai olutta, 1 kupillinen maitoa, 1 pieni
lastenlusikallinen vehnäjauhoja ja teelusikallinen sokeria (tai
siirappia, jos vatsa on kova). Vispilöi jauhot hyvästi maitoon ja
kiehauta se pienessä puhtaassa padassa. Lisää sitten sahti ja sokeri,
vatkaa ja keitä sitä taas 1 minuutti. Silloin se on se valmis. Kaada se
puhtaalle syvälle lautaselle. Hyviä terveyskorppuja (ei palaneita)
voidaan murentaa sahtisopan sekaan. Se maistuu hyvältä ja pitää vatsan
kunnossa, jos se pysyy ummella. Sahtisoppa tämmöisten terveyskorppujen
kanssa on hyvä keino umpitautia vastaan. Varsinkin aamiaiseksi. Monet
pikkulapset syövät tätä ruokaa aamiaisekseen vuosikausia. (Mutta alussa
sopii se paremmin päivälliseksi). Sen jälkeen, noin kuukauden tai parin
kuluttua, voi lapsi silloin tällöin saada vähän kirkasta lihalientä -
jota aivan hyvin voidaan valmistaa Liebigin tai Vukin ekstraktista,
jos ei ole lihaa, mistä keittää. Herneen kokoinen pala ekstraktia
sulatetaan kupillisessa kiehuvaa vettä, mikä sitten kaadetaan syvälle
lautaselle, jonka tehtyä siihen sekoitetaan tuore munanruskuainen sekä
hiukan suolaa. Sen ohella kernaasti hiukan voileipää, niinkuin ennenkin,
tai pari pientä korppua lihaliemessä. Vähän hyvää kalavanukasta tai
kalapyöryköitä kalaliemessä, joka ei ole liian suolaista ja joka on
suurustettu nuorella, kermansekaisella maidolla tai vastalypsetyllä
maidolla sekä jauhoilla - ja jossa ei ole mitään hapanta eikä mausteita
- voi lapsi myöskin kohta saada. Nuoria, tuoreita porkkanoita, jotka
keitetään pehmeiksi hiukan suolaisessa vedessä, voidaan myöskin hakata
hienoksi veitsellä ja sekoittaa liha- tai kalaliemeen. Oikein
erinomaisen hyviä perunoita, joita on keitetty niin, että ne tulevat
"jauhoisiksi" voi lapsi myöskin syödä vähän, mutta ainoastaan
päällimmäisintä jauhoisinta kerrosta sekoitettuna kalaruokaan. Kun nyt
lapsi on parin kuukauden ajan saanut tätä ruokaa päivälliseksi
ja muilla aterioillaan syönyt maitovelliä, mannaryynipuuroa t. m. s, voi
sille ruveta antamaan vähän lihaa. Ei siksi, että se sitä tarvitsisi -
lapsi voi aivan hyvin olla ilman lihaa 2-3 vuoden vanhaksi ja
kauemminkin, kun se vaan saa runsaasti hyvää maitoruokaa, hyvää kalaa,
munia ja sahtisoppaa, vaan koska meillä nyt kerran on totuttu siihen,
että pienen lapsen on mahdollisimman aikaiseen ruvettava syömään samaa
ruokaa, jota aikuisetkin syövät. Ensimmäisenä liharuokana voivat
kernaimmin olla hienot lihapyörykät tai pieni palanen kananpoikaa tai
pyyn lihaa, hyvästi keitettynä ja hienoksi leikeltynä. Tähän sekoitetaan
sitten vähän maitoa ja leipää ja valmistetaan samoin kuin kala, josta
edellä puhuimme. Vasikanliha (mutta ei vastasyntyneen, vaan 3 tai 4
viikon vannhan elukan) on myöskin hyvää, samoin karitsan liha; myöhemmin
voidaan antaa nuorta, mureata häränlihaa, nuorta metsäkanaa tai muuta
tuoretta, hienoa lihaa. Mutta ei porsasta, hanhea, vanhaa lammasta,
silavaa, savustettua makkaraa, suolattua lihaa,
suolakalaa tai silliä - muuta kuin hätätilassa niin pienille lapsille.
Paljon kernaammin ainoastaan maitoruokaa. Ymmärräthän, että tämä
ruokajärjestys on paras, mikä meidän aikanamme tunnetaan, pienille
lapsille. Mutta, paha kyllä, ei kaikilla ole varaa hankkia itsellensä
parasta - ei edes lapsillensa, vaikka he niitä varten luonnollisesti
tekevät kaikki, mitä voivat. Minä tunnen ihmisiä, jotka ovat hyvin
säästäväisiä, yksinkertaisia ja
vaatimattomia, kun on kysymys heistä itsestänsä, mutta jotka aina ovat
hankkineet pienille lapsillensa ehdottomasti parasta, hintaan
katsomatta. Mutta ne perheet, jotka suorastaan eivät voi hankkia
parasta, saavat luonnollisesti tyytyä lähinnä parhaaseen. Sentähden
seuraa tässä sinulle vähän yksinkertaisempi ja huokeampi ruokajärjestys
pikkulapsille. Keittäessäsi velliä ja puuroa lapselle, voit
vastalypsetyn maidon
asemesta käyttää kuorittua maitoa, kun sekoitat siihen hiukan
margariinivoita - (pähkinänä kokoinen pala yhteen annokseen). Ja
vehnäjauhojen ja mannaryynien sijasta voit käyttää hyviä laurajauhoja ja
ohrajauhoja, jos nämä jauholajit ovat huokeampia ja helpommin
saatavissa. Mutta ohrajauhoja - kenties myöskin kaurajauhoja, jos ne
ovat karkeita - on keitettävä kauemmin kuin vehnäjauhoja, kokseenkin
niinkuin mannaryyniä, siis noin neljännestuntia (12-15 minuuttia).
Juomaksi ei pikkulapsille kernaasti saa antaa kuorittua maitoa,
varsinkaan ei "separoitua", muuten kuin hätätilassa. Mutta
"puolikuorittua" maitoa, s. o. maitoa, joka on kuorittu ½ vuorokautta
lypsämisen jälkeen, voidaan kyllä käyttää, kun lapsi on toisella
vuodella. Myöskin voidaan sekoittaa vastalypsettyä maitoa ja kuorittua
maitoa - puoliksi kumpaistakin. Mutta muista aina keittää maito. Mitä
vanhempaa se on, sitä vaarallisempaa on lapsen juosa sitä raakana. Se
voi onnistua kerran ja kaksi, mutta voi myöskin käydä niin hullusti,
että lapsi voi saada siitä mitä ankarimman taudin. Keitä sentähden maito
lapselle heti, kun se on ostettu, eläkä anna sen ensin seisoa
happanemassa. Aseta se puhtaaseen paikkaan, missä ei ole tomua. Anna
lapsen juoda sitä hiukan haaleana. Piimää ei voi suositella niin
pienille lapsille, kaikkein vähimmin vanhaa, sinisen hapanta piimää, -
siitä saattaa seurata hirvittävä vatsatauti. Voi kyllä tapahtua, että
terveet ja vahvat vuoden vanhat lapset voivat syödä oikein hyvää
viilipiimää, kun se on piimittynyt lyhyessä ajassa, niin ettei se ole
vanhaa eikä kovin hapanta, ja kun se on aivan puhdasta - säilytetty
puhtaassa tomuttomassa paikassa. Mutta semmoinenkin maito voi olla
vaarallista pikkulapsille kaupungeissa- Maalla sietävät pikkulapset
paremmin viilipiimää, koska siellä tuskin on mitään baktereita; - se
muuttaa kaiken. (Suuremmille lapsille sopii semmoinen äkkiä piimittynyt,
puhdas viilipiimä - hienoksi murennetun hyvän ruokaleivän tai korppujen
ja pinnalle sirotellun sokerin kanssa - erittäin hyvin). Hyvä
ruokaleipä, varsinkin hyvä kauraleipä, on mitä terveellisintä leipää
sekä lapselle että aikuiselle. Mutta sen tulee olla puhtaasti
valmistettua ja hyvästi paistettua. Parasta on paahtaa sitä vähän
uunissa tai puhtaalla hellalla, ja pudistaa irtonainen , raaka jauho
hyvästi pois, ennkuin murennat sen maitoon tai annat lapselle. Niin pian
kuin lapsella on tarpeeksi hampaita purrakseen ruokaleipää, voi sen
aivan hyvin muutamilla aterioilla saada sen kovana. Jos sille levitetään
vähän voita ja silloin tällöin pannaan hiukan juustoa, joka ei saa olla
hapanta, niin tulee se maistumaan erinomaisen hyvältä. Muilla aterioilla
paloittelet sen keitetyn, haalean maidon sekaan. Munien asemesta,
silloin kun ne ovat liian kalliita, voit käyttää enemmän kalaa,
huokeampiakin lajeja, kun ne vaan ovat tuoreita, mutta elä koskaan osta
puoliksi pilaantunutta ruokaa lapsille! Anna niille kernaammin
ainoastaan maitoruokaa. Keitä kala kohtuullisen suolaisessa vedessä ja
perkaa siitä hyvästi nahka ja ruodot. Jos kala on rasvaista - katso,
muodostuuko keitinveteen rasvasilmiä - niin voit sekoittaa siihen vähän
kuivaa leipää, sen sijaan että antaisit lapselle voileipää. Kalapyörykät
eivät ole kovin kallista ruokaa, jos vaan on aikaa niitä valmistaa,
mutta kaupungeissa voidaan niitä ostaa valmiina jokseenkin huokealla:
5-6 pennillä kappale, ja kaksi pyörykkää riittää hyvin 1½ vuoden
vanhalle lapselle. 10-12 penniä voinevat toki useimmat uhrata lapsen
päivälliseen. Muuten luulen, että säilyke-kalapyöryköitäkin voidaan
käyttää, kun ne otetaan ehyestä säilykelaatikosta ja keitetään heti, kun
laatikko avataan. (Säilykkeet, jotka ovat kauan seisoneet avatussa
laatikossa, ovat vanhingollisia sekä
lapsille että aikuisille). Säilykkeiksi laitettuja lihapyöryköitä ja
lihakakkuja ei sinun sitävastoin pidä antaa lapselle, paitsi jos ne ovat
jotakin erityistä lajia, ilman mausteita. Tavalliset lihasäilykkeet ovat
nimmittäin niin kovasti maustettuja (pippurilla, inkiväärillä,
muskotilla), että aika-ihminenkin usein saa niistä rinnan korvennusta.
Ja väkevät mausteet ovat vahingollisia lapsille useamassa kuin ydessä
suhteessa. Niinkuin jo edellä mainitsimme, ei lapsella ole mitään
kiirettä saada liharuokaa. Mutta jos sinä sen suuremmaksi tultua voit
hankkia sille vähän vasikanlihaa, joka voi olla huokeata keväällä (ei
vastasyntyneen vasikan lihaa, niinkuin jo sanottiin, sillä se on kovin
vaikeasti sulavaa ja voi aiheuttaa ankaran ripulin), tai vähän nuorta
lampaanlihaa, joka on huokeata syksyllä, niin on se hyvä asia. Hiukan
suolattua sekä vasikan että lampaan lihaa, joka ei ole ollut
suolavedessä viikkoa kauempaa, voivat pikkulapset myöskin syödä. Sitten
on sinun tiedettävä, että keitetyt ruoat ovat terveellisimpiä ja
helpommin sulavia kuin paistetut. Jos esim. talon aikaihmisille
paistetaan kalaa, niin saanet kai siitä jonkun palan keitetyksi
lapselle. Missään tapauksessa et saa antaa lapselle paistettua nahkaa,
sillä se on aivan sulamatonta. Sahtisoppaa kuoritusta maidosta ja
siirapista voivat luullakseni useimmat hankkia pienille lapsillensa.
Korppujen asemesta voidaan sopassa myöskin käyttää hyvin paistettua
ruokaleipää. Kahvia, teetä, olutta, viiniä ja muita väkeviä aineita et
luonnollisesti saa koskaan antaa lapsille, sen kai tiedät. Sinä voit
turmella heidän terveytensä koko heidän elinajakseen, jos käytät niitä
alituisesti. Eivätkä ne aineet suinkaan ole huokeampia kuin maito
(ainakin kuorittu), minkä vuoksi sinä siis niitä käyttäisit? Anna lapsen
saada maitonsa ja maitoruokansa koko kasvamisaikansa; se on paras ja
luonnollisin ravinto.
Seitsemän vuoden ikäisenä tuotiin diakonnissalaitokseen Mikko niminen
poika, jonka entisyys oli ollut seuraava. Pojan ollessa toisella
ikävuodellaan huomattiin hänessä kouristuskohtauksia. Näitä pelkäsivät
sekä äiti että muut. Tämän takia, ja kun lapsi itki öisin, pidettiin
häntä koko kesä yksinään ruumenhinkalossa tallin ylisillä. Sitten jäi
pienokainen tätinsä hoidettavaksi. Tämä piti häntä enimmäkseen yksinään
riihessä ja saunassa. Kerran kun muuan henkilö tuli saunaan
hierottavaksi, käski täti poikaa ulos talvi-ilmaan, niin paitasillaan
kuin tämä olikin, ja kun poika ei tahtonut mennä, potkaisi täti hänet
ulos: "Vai etkös mene, senkin heittiö!" Toisen kerran huomattiin, ettei
Mikolle kello 1 päivällä vielä oltu annettu yhtään ruokaa. Eräänä kesänä
oli poikaa pidetty jalasta kytkettynä petäjään, jonka ympärillä lampaat
oleskelivat. Ainoa sana, minkä lapsi sentähden siihen asti oli oppinut,
oli "Mää". Naapurit menivät surkeudesta kertomaan
kansakoulunopettajalle. Kun opettajan naiset tulivat saunalle,
jossa lapsen piti olla, näkivät he nokisen lapsen käden pistävän ulos
ikkunan aukosta, ja sisään astuttuaan löysivät he lapsen mustana liasta
ja aivan alastomana, paitsi että vyötäisille oli sidottu vaaterepale.
Mutta ei ollut vielä tämäkään surkeuden loppu. Kun seuraava päivänä
opettajan rouva tuli hevosella noutamaan lasta heidän luokseen ja pyysi
isää nostamaan pienokaista kärryihin hänen syliinsä, tuli vedet läsnä
olevan äidin silmiin. "Siksikö itkette, että vien lapsenne?" "En minä
sitä itke", vastasi äiti, "on sitä muutakin itkettävää. Jälestäpäin
selitti hän, että kun isä nosti pojan kärryihin, piti hän ensi kertaa
eläessään lasta sylissään. Laioksessa edistyi poika siksi paljon, että
kunnanmiehet katsoivat voivansa ottaa hänet pois. Kotipitäjässä Mikko
Annettiin erään mummon hoidettavaksi. Kun tämä ei jaksanut aina
vartioida vilkasta poikaa, kytki hän hänet entiseen tapaan petäjään,
jonka ympärille maahan muodostui renkaanmuotoinen ahkerasti tallattu
polku. Eräänä päivänä oli Mikko kadonnut.
Turhat olivat kaikki etsimiset. Myöhään talvella löydettiin
metsälammikön jäästä vesihyönteisten pahasti syömä ruumis. Tämä oli
Mikko-paran loppu. Mutta vihdoinkin selvisi asianomaisille, ettei
tälläinen hoito kelpaa. Mikon kova kohtalo sai aikaan sen, että suureen
kuntaan saatiin vaivaistalo.
Mikolla oli laitoksessa Antti niminen toveri, joka hänkin ennen
laitokseen tuloa oli saanut kokea uskomattomia. Kun isä, joka oli
epäsiveellinen renttu, lopulta hylkäsi kurjan perheensä, oli äidin
poikineen elettävä vieraan tuvassa. Mutta kun poika sai
kaatumatautikohtauksensa, ajoi isäntä heidät usein ulos kylmään yöhön,
ja silloin he pakenivat lammaskarsinaan, jossa lampaat, laupiaammat kuin
ihmiset, antoivat heidän maata rauhassa pehkujen alla.
Tultiin mökkiin, joka sijaitsi 10 kilometrin päässä kirkolta jokien ja
soiden takana, joitten yli kesällä kuljettiin reellä. Kooltaan oli mökki
noin pari syltä kumpaankin suuntaan. Lattiana oli paljas maa, paitsi
keskellä muutama palkki. Mökissä asui 10 henkeä. Isä oli kuuro ja sokea,
äiti joka viikko sairaana, yksi pojista raumatisminen siihen määrin,
ettei kyennyt juuri mihinkään. Toisen pojan keuhkotautinen vaimo oli
vastikään kuollut, synnytettyään lapsen, joka jäi eloon, mutta oli kuin
luuranko. Tytär oli raajarikko, jäsenet liikkumattomat, selkäranka
jäykkä, kalvoinen 9 cm ympärysmitaltaan, kooltaan kuin 10-vuotias,
vaikka ikää oli jo 26 vuotta. Tässä joukossa eli sitten vielä
vähämielinen poika.
Ylärivissä olevat Niilo (keskellä) ja Armas olivat suurista kirkkaista
silmistään huolimatta umpisokeat ja lisäksi kaatuvatautiset ja
mielenvikaiset. Vasemmalla istuva Erik tekee aamusta iltaan samoja
vilkkaita liikkeitä, ei puhu eikä ymmärrä mitään. Jotta hänet
valokuvaushetkeksi olisi saatu pysymään hiljaa, on Walter, joka hyvin
itsetietoisena pitää itseään laitoksen vanhimpana oppilaana, asettunut
porraskaiteen taakse pitämään Erikiä kädestä. Eturivissa on vasemmalla
ennen mainittu Aatin toveri Yrjö sidotuin käsin ja Kalle, joka hänkin
oli niin rampa, ettei pystynyt ollenkaan liikkumaan. Kalle oli kiltti,
ahkera poika, joka yhä tutki raamatunhistoriaansa. Lopulta hänet
päästettiin Herran Ehtoollisekin oikein kirkossa muitten mukana. Lienee
se ollut unohtumaton hetki Kallen elämässä.
Lantion sisäkalvon tulehdus eli lapsivuodekuume.
Lausun vavisuttavan, kauhistuttavan sanan mainitessani
lapsivuodekuumeen, sillä sen julmempaa lyhytaikaista tautia ei ole. Itse
tuo hirvittävä isorokko, joka runtelee ihanimman ihmisiolennon eläväksi
mädänneeksi läjäksi, ei ole sitä kammottavampi. Lapsivuodekuume leikkaa
lahjomattoman Atropoksen tavoin armahtamatta poikki sen elämänlangan,
jota Clothe ja Lachesis vielä kauvan olisivat tahtoneet kehrätä. -
"Äsken lapsen synnyttäneen naisen kuolemassa on jotain niin surullista,
vastasyntyneen avuttomassa tilassa jotan niin sydäntä särkevätä - onhan
häneltä ijäksi riistetty oman äidin rakkaus ja hellä hoito - että
kylmimmänkin sydämmen täytyy sulaa sitä nähdessään. Tuntuu melkein
pyhyyden häväistykseltä, että synnyttäjävaimon täytyy kuolla". Näin
lausuu eräs Filadelfian professori Meighs tästä taudista, jonka pelkkä
mainitseminen vavisuttaa pelkäämättömintäkin sydäntä. Tämä tauti on emän
ja sitä ympäröiväin kalvoin tulehdus, ulottuva koko siihen
kalvokudokseen, joka verhoaa vatsanalusonteloa ja usein myöskin lantion
kaikkiin sisälmyksiin. Se alkaa tavallisesti kolmannen ja yhdeksännen
vuorokauden välillä synnytyksen jälkeen. Sitä ennen sairas on saattanut
näyttää aivan terveeltä, kun hän, äkkiä, usein ilman näkyvää syytä saapi
vilunväreitä. Ne kulkevat edestakaisin selkärankaa myöten. Vaatteet
eivät lämmitä. Melkein yhtaikaa vilutaudin kanssa ilmaantuu ajoittaisia
emänpolttoja, ja jos ei mitään muuta tautia liity tähän, voipi niitä
helposti luulla jälkipoltoiksi. Niitä seuraa kumminkin usein hellyys ja
kipu lantiossa, vatsanalus paisuu ja pingoittuu, säääret koukistuvat
vähentääkseen pingotusta, sairas ei kärsi vaatettenkaan painoa. Maito
kuivuu, jälkijuoksu lakkaa, päänsärkyä, polttavata janoa, korkeampi
ruumiin lämpö ja nopea, vapiseva eli hyppivä suonentykytys ilmaantuu.
Kaikkia näitä kipuja tuottavia oireita seuraa suuri mielen levottomuus
ja kärsivä ilme kasvoilla. Musta rengas muodostuu silmäin ympärille,
jotka ovat kuopallansa, nenä teroittuu ja huulet ovat väännyksissä,
kasvot ovat tulipunaiset tai peräti kalpeat. Tämän kauhistuttavan taudin
kulku on sangen nopea. Ei ole harvinaista että sairas kuolee 36-48
tunnissa taudin alusta, muutamat kuolevat 8 tunnissa. Se on heti
parannettava, muutoin se käypi voittamattomaksi. Tämmöinen tauti
kiiruhtaa raivokkaasti käänteeseensä, jonka jälkeen kaikki lääkkeet ovat
tehottomat. Minua kenties moitittanee siitä, että raskaan
mielikuvitukselle olen kuvaillut tämän taudin kauhuja. Hänen hoitajansa
tulee olla varuillaan tämän suhteen eikä peloittaa häntä ilmoittamalla
huonointa päätöstä. Mutta kahdesta syystä häntä on edeltäkäsin
varoitettava: Ensiksi, jotta hän heti haetuttaisi lääkärin. Ja toiseksi,
että hän tuntien taudin syyn voisi sitä välttää. Älä vitkastele
ainoatakaan silmänräpäystä lääkärin noutamisessa. Oireittein esiinnyttyä
lykköäys tietää samaa kuin itsemurha. Lääkäri saapi mieluummin kymmenen
kertaa saapua ilman aihetta hermoisviluväreen tai jälkipolttojen tähden,
jos semmoinen erehdys satunnaisesti olisi tapahtunut, kuin että
laiminlöisitte ilmoittaa hänelle lapsivuodekuumeen kohtauksen.
Parantuneiden menettelytapain avulla puheenalainen tauti nykyään päättyy
onnellisesti useammin kuin ennen. Taudin syyt ovat: 1. Synnytinten
tulehtunut tila ennen synnytystä. Jos se on hedelmäruoan käyttämisellä
poistettu, niin ei tarvitse mitään pelätä. 2. Häränjyvän käyttäminen
synnytyksessä. Lapsivuodekuumeella häränjyväsynnytyksen jälkeen on
sangen nopea kulku ja se päättyy pian kuolemanvihoihin. Jos tätä
lääkettä lakattaisiin käyttämästä, niin lapsivuodekuumeet harvenisivat.
3. Varomattomasti pidettyjen koneiden aiheuttamat ruhjehaavat ja
sysäykset synnyttävät tulehduksen. 4. Ulostuttavain, vahvistavain ja
kiihoittavain aineiden ja muiden synnytyksen jälkeen käytettäväin
lääkkeiden nauttiminen. Lapsivuodekuumeen syiden välttäminen on jokaisen
naisen omassa vallassa. Jotkut uudemman ajan tutkijat väittävät, että
lapsivuodekuume ei ole mitään muuta kuin verenmyrkytystä (pyaemia) ja
ettei sitä voida välttää. Mutta miten on selitettävissä se seikka, että
se niin silminnähtävin harvoin kohtaa hygieeistä elämää noudattavia? Ja
mies se, että kaikki lääkärit, jotka vaativat valmistelevaa hoitoa, niin
harvoin pratiikissaan sitä tapaavat? Toiset väittävät sen tarttuvan,
tarttuvan lääkärin ja hoitajan kautta. T:ri W. S. Playfair Lontoosta,
joka sanoo tätä tautia lapsivuoteen septikepiaksi, lausuu: Uudempien
tutukusten koko suunta osoittaa aivan selvästi, että lääkärit ovat
antaneet tämän taudin harvinaisen raivokkuuden ja ankaruuden vietellä
itsensä pitämään sitä jonakin lapsivuoteeseen erityisesti kuuluvana,
vaikka se on syövyttävä tauti, joka ei ole mitään muuta kuin kirugeille
niin hyvin tunnettu verenmyrkytys (pyaemia) eli septikemia. - Jos tämä
pitää paikkansa, niin on myönnettävä että nimi "lapsivuodekuume", joka
muistuttaa kuumeista semmoisia tyygus ja tyfoidikuume on eksyttävä ja
olisi poistettava käytöstä, koska se vain käsityksiä hämmentää. - Tämän
teoriian mukaan n. s. lapsivuodekuume syntyisi siitä, että septisiä eli
syövyttäviä aineita imeytyy synnytyselimiin. Myrkky ei tarvitse olla
millään tavalla omituista, sillä mikä mätänevä aine hyvänsä, joka on
synnytyselimissä syntynyt tahi niihin ulkoapäin tullut, voipi aivan
niinkuin kirurgisessa pyaemiassa, aikaan saada tämän sairaudentilan.
Vatsakalvon tulehdusta on hoidettava nopeasti ja perinpohjaisesti. Saata
sairas niin pian kuin suinkin hikoamaan. Aseta useita höyryäviä tiilejä
tai keitettyjä maissintähkiä hänen ympärilleen. Taajat kuumat perä- ja
emätinruiskeet vaikuttavat hyvää. Jos kuolemanvihat uhkaavat, ehkäistään
ne usein hiiva- ja puuhiilikääreillä. Ota hyvää hiivaa, valmista taikina
yhtä monestä osaa maissi- ja grahamjauhoja. Kun se on noussut, pannan 2
ruokalusikkaa hiiltä litraan mainittua taikinaa, levitetään isolle
liinalle, peitetään harsealla vaatteella ja kääritään koko vatsanaluksen
ympärille. Sitä on usein muutettava ja se ei saa kuivaa. Miedosta
karbolivedestä tehty peräruiske joka kolmas tunti. Ravintona on
käytettävä kuumaa maitoa tai kauralientä, johon saapi panna pieniä
jääpalasia. Jos näitä ohjeita tunnollisesti noudatetaan ja sopivia
lääkkeitä käytetään, niin useimmat tapaukset päättyvät onnellisesti.
Joskin tämä tauti osoittautuisi septiseksi myrkytykseksi, niin elinten
terve tila kumminkin estää sen vieraan aineen imeytymisen, joka näyttää
olevansa myrkkyä. Kaksikymmenvuotisen praktiikin kuluessa ei ole
ainoataan tapaturmaa sattunut paitsi sairaalassa. Minun kokemukseni
vahvistaa tässä ilmaisemani mielipiteet, että luonnollinen elämä ja
luonnolliset tavat lääkkeiden ynnä koneen välttämisen ohella melkoisesti
auttavat lapsivuodekuumeen ehkäisemiseksi.
Tiltun elämäntarina.
Tiltu oli 8-vuotias katutyttö, kun poliisi otti hänet talteen ja
toimitti hänet Sortavalan diakonissalaitokseen hoidettavaksi. Tyttö
saatiin kiinni, kun hän raivokohtauksen huumaamana oli juoksemassa
merenrantaa kohti, ja kun oma koti oli perin kurja, oli lapsiraukalle
saatava hoitoa muualta. Tiltu lienee syntyessään ollut sellainen kuin
muutkin lapset. Mutta kerran kun tyttö oli äidin sylissä, löi isä
juovuspäissään äitiä, ja siitä toisella ikävuodella oleva pienokainen
säikähti niin, että silloin lienee saanut sen vamman, joka loppuijäksi
teki hänestä ruumiillisesti ja henkisesti viallisen lapsen. Sekä tauti
että huono ympäristö turmelivat tytön pienestä pitäen. Jo
kahdeksanvuotiaana oli hänellä kehittyneet katulapsen tavat. Tiltu
valehteli ja varasti, kuleksi ja kerjäili, ja rivossa puhetavassa hän
veti vertoja vanhoille katusankareille. Ei ollut tytön kesyttäminen
uudessa kodissa helppoa. Kadulla opitut tavat eivät hevillä hänestä
lähteneet, semminkin kerjääminen. Väsymätön hän oli ahdistamaan
pyynnöllään; "Antakaa viis´ penniä". Alussa oli hän myös paha
karkailemaan ja varsin itsepäinen. Kummastellen uusia tapoja hän kerran
kysyikin: "Pitääkö Sortavalassa totella heti"? Erittäin olivat
pienokaisessa kehittyneet leipähuolet. Aina hän pelkäsi ruuan
loppumista, ja kun pelko näyttäytyi turhaksi, hän kerrankin kimakalla
äänellä lausui ilmi ihmettelynsä: "Asuuko Sortavalassa vain rikkaita
ihmisiä, kun ei ruoka koskaan lopu"? "Saako täällä ruokaa ilman
kerjäämistä"? Kerran kun hänen luokseen laitoksen yläkerrasta tli Antti
niminen toinen hoidettava, kysyi Tiltu tiukasti pojalta, mitä hän sinne
tuli. "Tulin sinua kattoun (katsomaan), oli sinua niin ikävä", virkkoi
Antti. "Vai minua kattoon - tänne tulit elätettäväksi", oli tytön
halveksiva vastaus. Rusinasoppa ja paisti oli parasta, mitä Tiltu tiesi.
Kun sitä saatiin sunnuntaina, saattoi hän maanantaista alkaen joka päivä
kysyä: "Joko se sunnuntai tulee, että saisi rusinasoppaa, saako
viis´vaterkkaa"? Uudessa kodissa puhuttiin Tiltulle Taivaasta. Sen hän
käsitti kohta omalla tavallaan. "Saako siellä viis´vaterkkaa
rusinasoppaa? Saako siellä paistia? Saako"? - utelee tyttö. Ja nyt aina
hokemaan Taivaasta. "Täti, ottaako Jumala Taivaaseen, jos minä pyydän"?
"Ottaa". Nyt tyttö kiertelemään pihaa, ääneen rukoillen: "Hyvä Jumala,
olokee Työ niin hyvä ja ottakee minua Taivaaseen. Hyvä Jumala, olokee
Työ niin hyvä" j.n.e. yhtämittaisesti toistaen ehkä tuntikauden. Pihalla
odotti ajuri, ja hartaaksi kävi tämänkin mieli, hänen kuunnellessaan
lapsen yksinkertaista pyyntöä. Oikein tätien hermot pantiin koetukselle,
kun tyttö lakkaamatta ahdisteli kysymyksillään samoista asioista,
semminkin Taivaasta ja rusinasopasta. "Täti, milloin Jumala ottaa
Taivaaseen"? "Täytyy ensin kuolla, ja sitten pannaan kirstuun, niinkuin
Kallukin pantiin", selittää täti. Tämäpä jäi Tiltun mieleen. Eräänä
päivänä on Tiltu kadonnut. Ei löydetä mistään, vaikka kuinka
etsittäisiin. Lopulta oli muutamalla hoitajalla asiaa kellarikäytävään.
Tänne oli työhuoneesta tuotu valmistunut pieni ruumisarkku. Arkussa on
kansi päällä, mutta kannen raosta pistää esiin heiluva käsi. Hoitaja
säikähtää niin outoa näkyä, ettei tohdi mennä perille, vaan huutaa
toisia avuksi. Ja kun joukossa avataan kansi, on arkussa - Tiltu. Eikä
ymmärrä tyttöparka ollenkaan vaatimusta tulla pois arkusta, kun juuri
oli selitetty, että sitä tietä Taivaaseen mennään. Mutta Tiltun
ruumiillinen vamma oli sitä laatua, ettei hänen tarvinnut kovinkaan
kauan odottaa Taivaaseen pääsyä. Yhdeksättä kuukautta oli oltava vuoteen
omana. Monta miellyttävää kohtausta on kerrottu tältä kovalta ajalta.
Mainittakoon vain pari. Joku Tiltun entisistä hoitajista oli lähettänyt
hänelle parin ruskeita villasukkia - ja tästäpä jotakin tuli! Minkä ilon
nuo sukat Tilrulle valmistivatkaan. Tuntui melkein kuin olisi
viikatemieskin viivähtänyt hetkeksi tuota kuvaa katsahtamaan. Rakkaat
sukat riippuivat vuoteen laidalla, ja suuret, loistavat lapsensilmät
niitä säteillen katselivat. "Onko ne Tiltun omat? - Oikein ihka omat? -
Antaako Jumala Taivaassakin niitä pitää? Pyydän Jumalan panemaan ne
päällekin! Hyvä on - oikein omat"! niin livertelee lapsonen ja pieni,
valkoinen kätönen silittämästä silittää rakkaudenlahjaa. Verrattain
valoisaa aikaa oli Tiltulle ollut laitoksessa olo. Mutta oli sielläkin
hänen mielestään puutteensa. Poistunevatko ne Taivaassa? Siinä mielessä
hän eräänä päivänä kysyi: "Tuleeko Ailikin Taivaaseen"? Aili oli
potilasraukka, joka oli paha lyömään. Tiltuparka pelkäsi, että tuo
kiusoittelija mahdollisesti hänkin pääsisi Taivaaseen sielläkin rauhaa
häiritsemään. Myöskin tuumiskeli lapsi, otettaisiinko Taivaassa pois
ohimossa oleva suuri kuhmu, joka varsinkin taudinkohtausten aikana
tavattomasti pingottui. Ei katkennut vähällä heikko elämänlanka. Kauhea
oli kuolinkamppaus. Kahtena vuorokautena oli kohtauksia lakkaamatta,
ensin viiden minuutin väliajoilla ja sitten vain kolmen. Viimeisinä
päivinä ei ollut yhtään kohtauksia. Ja kun silmä oli kuoloon ummistunut,
painui samassa pelätty kuhmu aivan olemattomaksi. Turha oli ollut Tiltun
huoli. Hautausmaalla on laitoksella varsin kauniissa rauhallisessa
metsikössä oma osastonsa. Tänne kätkettiin Tiltun tomumaja. Juhlallinen
oli hetki, kun pappi haudalla johdatti mieleen Tiltun vaiheet. "Nälkää,
sairautta, tylyttä, armottomuutta, ilotonta elämää - siinä Tiltun
lapsuus. Katu oli kouluna. Kerjuu, valehtelu, rivot sanat opittavana. Ja
pian Tiltu siinä koulussa kehittyi. Uusi päivä nousi Tiltu-poloiselle,
kun hän pääsi tänne uuteen kotiin, hellien tätien hoitoon. Nyt ei
tarvinnut talven tuiskuun ja pakkaseen lähteä kerjäämään, eikä ruoka
kesken loppunut. Vieläpä Tiltu sai täällä kuulla kolmannesta kodista,
jonka tädit sanoivat olevan hyvän Jumalan luona Taivaassa. Vähän Tiltu
siitä ymmärsi. Siitä hän vain tahtoi tulla vakuutetuksi, ettei siellä
ole kipua eikä ruuanpuutetta". - - "Nyt saa Tiltu kasvoista kasvoihin
nähdä Jeesuksen ja kokea, että Taivaassa on paljon parempaa ja ihanampaa
kuin hän koskaan osasi kuvitellakaan", päätti pappi puheensa.
Aati.
Aatin täydellinen nimi oli Johan Adolf Hyhta. Kotoisin hän oli Kemun
maaseurakunnasta. Sortavalan diakonissalaitokseen tullessaan hän oli jo
45 vuoden ikäinen, mutta käsitykseltään lapsen tasolla. Asuintoverikseen
hän sai Yrjön, joka oli jaloistaan niin rampa, ettei hän voinut kävellä
eikä edes kontata, vaan päivät päästään istui hänelle varustetussa
nojatuolissa (kuva 7), ja niin kehittymätön, ettei puhunut eikä
syöttämättä syönyt, eipä edes aluksi osannut ruokaa pureksiakaan.
Lisäksi häntä vaivasi jonkinlainen
kouristus, jolloin hän pahasti huitoi käsillään ja repi itseään. Aati
itse taas oli kaatuvatautinen ja tuntuvasti mielenviassa, mutta sävyisä
luonnoltaan ja hurskas mies, joka ahkerasti rukoili Jumalaa varjelemaan,
kun tulee "Se joka kummittelee", tarkoittaen tällä omituisella
lauseparrella kaatumakohtauksiaan. Aati oli ennen ollut seppänä ja takoi
vieläkin laitoksen pajassa hyvänpuoleisesti. Kun kiittelit häntä
työstään, sait vaatimattoman vastauksen: "Ei ole yhtään, joka hyvää
tekee". Sittemmin hänestä kehittyi pyykinpesijäin vakinainen apulainen
veden ja puitten kantamisessa. Tähän lienee häntä lisäksi houkutellut
saamansa osuus pyykinpesijäin kahvipannusta. Oli jonkinmoinen valonpäivä
Aatille, kun Yrjö tuotiin ja pantiin asumaan hänen kanssaan. Suurella
mielenkiinnolla hän seurasi Yrjön liikkeitä ja hoitoa, säälillä kertoen
sekä lääkäreille että muille, miten Yrjö paralla on samanlainen tauti
kuin hänelläkin. Mutta miksikä niin hyvää miestä ollenkaan pidettiin
laitoksessa. Oli siihenkin pätevät syynsä. Tuolla rotevalla miehellä oli
varsin vaikeita taudinkohtauksia ja omat itsepäiset tapansa. Kerrankin
Aati raivon valtaamana juoksi ympäri pihan suuri leipäveitsi kädessä.
Pahempien kohtausten sattuessa hän oli päiväkausia pidettävänä lukon
takana. Mutta terveempänäkin hän oli varsin itsepäinen. Sepäntaitonsa
tuli oikein kiusaksi, sillä valmistamillaan tiirikoilla hän aukoi mitkä
ovet hyvänsä, ja kaikki paikat hän nuuski. Ilman hiljaista touhua hän ei
viihtynyt, mutta hän teki ainoastansa mitä itse tahtoi ja mieluummin
sellaista, josta oli odotettavissa jotain etua itselleen. Kun joskus
yritettiin murtaa tuota tahtoa, oli vankan miehen vastarinta pelottava.
Kun hän tutustui ympäristön mökkiläisiin, käytettiin tuttavuus pieniin
ansiomahdollisuuksiin laitoksen aineitten kustannuksella. Ei Aatia
suotta oltu lähetetty laitokseen. Liian vaikea hän olisi ollut
yksityishoidossa pidettäväksi, ja varmaan hänestäkin siinä tapauksessa
olisi tullut noita surullisen kuuluisia koppilaisia, joille aukosta
työnnetään ruoka ja jotka eläimellisessä olossaan tylsistymistään
tylsistyvät, kunnes kurja elämä sammuu. Erääksi yöksi ei Aatia kuulunut
kotiin. Mentiin etsimään, ja jonkun matkan päästä laitoksesta hänet
löydetiin metsäpolulla suullaan makaavana - hengettömänä. Mitään
loukkaantumisen merkkiä ei näkynyt, joten arvatenkin halvaus oli tehnyt
hänestä lopun. Oikuistaan huolimatta jätti Aati hauskan muiston
laitokseen, ja sopii uutta hoitolaa hyvin nimittää hänen nimellään.
Aateja varten on Aatila suunniteltu.
Mies löi kolmen wuotiasta poikaansa kepillä kaksi tuntia koettaen niin
saada hänet lukemaan rukouksiansa; poika kuoli tästä. Minkähänlaisia
omatunnon waiwoja tämä isä joka on taitawa, siwistynyt ja arwossa
pidetty mies, sai kärsiäkään, mitkähän raiwoisat katumushenget häntä
soimasiwatkaan pimeän elämänsä loppuun asti. Älä lyö lastasi, ennenkuin
olet tarkoin sitä asiaa punninnut.
"Kansan Ystävä" 8.4.1882.
Keinoja, joilla saa lapset itsepäisiksi.
Tee kaikki, mitä he vaativat!
Herra Kaleva oli jo kymmenen vuotta ollut lapsettomassa avioliitossa
rakkaan vaimonsa kanssa. Vihdoin tuli hänen ja rouva Kalevan suureksi
iloksi pikku Heikki tähän maailmaan. Hänen vanhempansa arvelivat nyt
olevansa velvolliset käyttämään kaikki vallassaan olevat keinot
voidakseen oikein huolellisesti hoitaa rakasta, ainokaista lastansa. He
eivät siis vain lellitelleet häntä, kuten tavallista on, vaan he
koettivat myös kumpikin kaikessa olla hänen mielikseen, jotta tuo
lapsi-kulta ei vain mitenkään pahastuisi. Jos hän tavoitteli jotakin,
niin oli se annettava hänelle. Hänelle tuotiin koira ja kissa, hänen
annettiin maistella kaikkea, annettiinpa hänelle veitsi ja haarukkakin,
kun ne ensin oli pistetty tuppeen, niinpiankuin hän vain ojensi kätensä
niitä kohden. Jos jokin oli hänelle vastenmielistä, niin oli se heti
vietävä pois, ja kolme palvelustyttöä ajettiin pois talosta, kun
arveltiin, että lapsi ei voinut sietää heitä. Pikku Heikki alkoi nyt
juoksennella - mutta ei koskaan sinne, minne äiti tai palvelustyttö
tahtoivat häntä viedä, vaan sinne minne häntä itseänsä huvitti. Huu,
huu-huu! huusi hän aina, veti taluttajatartaan kädestä jotakin määrättyä
paikkaa kohden, ja tämän täytyi seurata häntä. Niin vaelsi hän tuokiossa
huoneestaan talon, pihan ja puutarhan lävitse ja sieltä jälleen kaikkia
rappuja ylös viimeiseen kerrokseen. Kerran oli kellari avoinna, heti
tahtoi Heikki sinne, ja kun palvelustyttö kielsi sen häneltä, alkoi hän
hirvittävästi ulvonnan. Hiljaa, hiljaa! sanoi tyttö, kellarissa on
pimeätä. Tule, mennään kanan luo! Katsopa Heikki, noita kilttejä
kananpoikia! Tipu, tipu! Tulkaa, pikku tipuset, Heikin luo! Mutta se ei
auttanut mitään, Heikki taivuttautui taapäin, huusi, polki jalkaa -
silloin saapui huolestunut äiti juoksujalkaa paikalle. Mikä on hätänä,
mikä on hätänä? kysyi hän. Mitä tuo tuhma ihminen onkaan tehnyt! En
mitään, rouva Kaleva! Pikku Heikki tahtoo kellariin ja enhän minä
todellakaan voi - katsokaahan vain, kuinka hän käyttäytyy. En
tosiaankaan voi häntä enää pidellä. Antakaa lapsi tänne! Sytyttäkää
kynttilä! Hiljaa, Heikki. Kellariinhan sinä tahdot? Niin, niin! Ja nyt
mentiin alas kellariin. Tytön täytyi kulkea edellä ja valaista
kynttilällä. Portaiden puolivälissä pälkähti Heikin päähän kääntyä
takaisin. Hän kääntyi - äiti ja palvelustyttö kääntyivät mukana, ja nyt
mentiin jälleen portaita ylös vierashuoneeseen. Heikki oppi puhumaan. Ja
jokaista sanaa pidettiin käskynä, jota koko talon tuli totella. Kun
pöydässä asetettiin jotakin ruokaa hänen eteensä, kuultiin tavallisesti.
Tuota minä en tahdo. Mitä sitten, hyvä lapsi? Minä tahdon tuosta palasta
tuolla. Kas tässä, Heikki, tämä on siitä! Sekään ei maistu. Ei, mitä
sinä haluaisit? Minä tahdon leivosta! Leivosta! Sitä ei ole. Mutta minä
tahdon leivosta. Rauhoituhan. Huomenna, silloin leivon sinulle oikein
hyvän kakkusen. Mutta minä tahdon nyt leivosta. Mitä me nyt teemme
lapselle? - Kaisa, siinä on teille raha: noutakaapa lapselle jokin
leivos. - Siinä, lapseni, on leivosta! Onko nyt hyvä? On. Minua
janottaa. Lapsi-parka! Tahdotko olutta vai maitoa? Minä tahdon kahvia.
Ja sitä ei ole vielä valmiina! Nopeasti, tehkää tuli kahvipannun alle!
Hiljaa, hiljaa! Tuleeko kahvi sitten pian? Kohta, kohta! En minä huoli
kahvista. Minä tahdon olutta, olutta! Äiti, olutta! Kas, tässä on
olutta! Se ei ole minun lasini. Minä tahdon oman lasini. Katsokaahan,
kuin lapsi on viisas. Ajatelkaas, heti tietää, että se ei ole hänen
lasinsa! Tässä, Heikki, tässä on sinun lasisi. Niinkuin pöydässä kävi
aina muulloinkin. Vaatteet, makuuhuone, palvelusväki, seura, kaikki oli
valittava hänen mielensä mukaan. Nyt on hän täysikasvuinen ja yleisesti
tunnetaan hänet nimellä: itsepäinen Kaleva. Kolmesti on hän jo vaihtanut
asuntoa. Joka vuosi on huoneet paperoitava toisin ja uunit laitettava
uudesti. Yhden vaimon on hän jo kiusannut kuoliaaksi, ja toinen - no,
hänkään ei taida enää kauan kestää. Palvelustyttöjä on hänellä
tavallisesti neljä kuusi vuodessa, ja hänellä itsellään, jos oikein
arvannut, on tuskin kahta vuotta elinaikaa jäljellä. Koko maailma on
hänen mielestään aivan hullusti järjestetty - ja sellainenhan on omansa
suututtamaan ihmisen kuoliaaksi.
Keinoja, joilla saa lapset tunteettomiksi luonnon kauneudelle.
Toru heitä, jos he tahtovat tarkastella luontoa, ja koeta kaikenlaisilla
lupauksilla estää heitä siitä!
Pikku Matti ei saanut kaupungissa nähdä kauniista luonnosta muuta kuin
kadun levyisen kaistaleen taivasta, sillä hänen isänsä, joka oli
käsityöläinen, asui kapean kadun varrella pikku talossa, missä ei ollut
minkäänlaista pihapuutarhaakaan. Kun sitten isä kerran otti hänet
mukaansa metsään, oli se hänelle sanomaton ilo, sillä kaikki siellä oli
uutta. Hän löysi sieltä milloin kukan, milloin madon, milloin linnun,
jotka
kaikki kiinnittivät hänen huomiotaan. Siellä hän hyppi isän perässä ja
huuteli: "Isä, isä, katso, miten suloinen kukka! Kuinka soma pikku
lintu"!
Mutta isä vastasi joka kerta tylysti: "Mitä siinä nyt ilveilet! Etkö
sinä muka ole milloinkaan nähnyt kukkaa tai lintua"? Kerran hän löysi
suuren
toukan, nosti sen hämmästyneenä maasta ja näytti sitä isälle.
"Katsohan", hän sanoi, "tuota suurta matoa, jonka minä löysin"! Mutta
isä sanoi:
"Hyi, mikä ilkeä otus! Heitä se maahan! Tallaa se kuoliaaksi! Se voisi
liata sinut"! Kun Matti pysähtyi ihmettelemään kaikkea, mitä näki, niin
hän
tietysti usein jäi jälkeen, joten isän oli odotettava, kunnes poika
tavoitti hänet. "Tule toki nopeammin, auttamaton nulikka! Ellet kävele
nokkelammin, niin varo! Saat toisella kertaa varmasti jäädä kotiin"!
Silloin Matti taas juoksi vähän aikaa isän vierellä, mutta halu
tarkastella
kaikkea, mitä hänen ympärillään oli, oli vastustammattoman suuri. Tuskin
oli isä ottanut montakaan askelta, kun Matti näki sammakon hyppivän
tai kuuli heinäsirkan sirittävän - ja siinä hän taas seisoi. Lopulta isä
kyllästyi siihen, otti häntä kädestä ja talutti kerallaan. Ja kun poika
siitä
huolimatta katsoi milloin sinne, milloin tänne, niin isä puhui hänelle
tavallisesti seuraavaan tapaan: "Kävele pois, kävele pois! Kun sinä
astelet
reippaasti, niin saavumme pian kylään. Siellä on toki sinullekin
mieluisempaa kuin täällä tyhjässä metsässä. Majatalosta minä pyydän
kahvia ja
käsken sekoittaa kermaan munaa, niin että se tuskin kannusta juoksee".
"Ja saanko minäkin siellä jotain"? "Se on selvää! Sinä saat kaksi
munankuorta. Kävele nyt, jatka vain, juokse! Sitten minä annan paistaa
sinulle pari makkaraa, saatpa oluttakin, niin että sinulle tulee oikein
herkkupäivä". Näillä metkuilla hänen lopulta onnistui kokonaan
tukahduttaa Matin kiihkeä halu ihailla kaunista luontoa ja oppia siten
tuntemaan
hyvä, viisas ja voimakas Luoja. Sen jälkeen hän marssi reippaasti
eteenpäin, ajatteli kahvia ja antoi luonnon olla luontona isän suureksi
tyytyväisyydeksi. Nyt hän on aikamies, ja hänen nauttimansa kasvatuksen
jäljet ovat vielä näkyvissä. Hän vaeltaa kävelymatkoillaan niityillä,
metsissä ja viljapelloilla näkemättä niissä mitään ihmeellistä. Hänen
edessään nousee leivonen ilmaan, hänen metsään astuessaan häntä
tervehtii satakielen laulu - hän ei sitä huomaa, sillä hänen ajatuksensa
ovat jo olutkannussa. Kun hänen palatessaan häneltä kysytään, mitä
merkillistä hän näki, niin hän ei osaa sanoa mitään muuta kuin: "Tänään
oli kovin lämmin, niin että siellä oli pakahtua" tahi "Olut oli
erinomaista".
Hänen täytyi saada pelata korttia - silloin hänellä oli kertomista
tuntikaupalla. Kerran kuitenkin teki luonto häneen niin mahtavan
vaikutuksen, että
se kiinnitti hänen huomiotaan. Täysikuu nousi. Silloin hän huusi: "No
voi sun turkkilainen, miten kaunis kuu! Kuinka se on täyteläinen kuin
leivoslautanen"!
Muistathan, että 6 kuukauden ikäinen lapsi tavallisesti saa ruveta
juomaan sekoittamatonta lehmänmaitoa. Mutta ymmärrät kai, että maidon
yhä tulee olla niin puhdasta ja terveellista kuin suinkin, kernaimmin
sterilisoitua niinkuin ennenkin; jos se on mahdotonta, niin varminta
keittää se tavallisella tavalla padassa. Jos lapselle annetaan
mannaryynivelliä, joka, kuten muistanet, keitetään yhtä suurista
määristä vetttä ja vastalypsettyä maitoa - suuri kupillinen (2
desilitraa) kumpaistakin - ja 5:stä pienestä teelusikallisesta
mannaryyniä, parista suolanrakeesta ja pienestä lusikallisesta sokeria,
- niin et saa luulla, että tämäkin voidaan keittää seikoittamattomasta
maidosta, kun lapsi on täyttänyt 6 kuukautta. Ei, velliin on
sekoitettava vettä, koska vesi, kiehuessaan avonaisessa padassa noin
neljännestunnin, haihtuu ilmaan, ja koska sekoittamaton maito täten
kiehuessaan kokoon tulee liian voimakkaksi pienelle lapselle - vielä.
Vasta kun lapsi on vuoden vanha, voit keittää vellin paljaasta maidosta.
6: sta 12 kuukauteen voit vähitellen vähentää vesimäärää ja lisätä
maitomäärää, esim. siten, että viikon ajan vähennät ateriasta joka päivä
lusikallisen vettä ja lisäät siihen lusikallisen maitoa. Sitten pidät
sen semmoisenaan 3 viikkoa, - jonka jälkeen taas teet samalla tavalla,
kunnes viimeisenä kuukautena maito on sekoittamatonta. Moni arvelee,
että kun lapsi saa hampaita, niin on se merkkinä siitä, että se voi
ruveta syömään vaihtelevaisempaa ruokaa, niinkuin kalaa, lihaa, leipää,
y. m. - Mutta lääkäri sanoo, että hampaiden puhkeaminen ei ole merkkinä
siitä, että sen on syötävä semmoisia ruokia, vaan siitä, että se voidaan
vieroittaa, joko äidinrinnasta tai pullosta. - (Vieroittamisesta
puhutaan seuraavassa luvussa). Se voi kyllä usein sietää semmoisia
ruokia; nähdäänhän usein, varsinkin maalla, vankkoja pikkulapsia, jotka
syövät aikaihmisten kanssa sekä perunoita että silliä heti kun
ensimmäiset hampaat ovat ilmestyneet, sekä juovat piimää ja kahvia,
ilman että heillä siitä on mitään näkyväistä haittaa. Mutta montaa
kertaa saavat he myöskin ankaroita vatsatauteja ja monta kertaa tulevat
sellaisella ravinnolla ruokitut pikkulapset, varsinkin kaupungeissa,
kalpeiksi ja turpeiksi ja saavat huonon vatsan sekä ohuet käsivarret ja
jalat. Maalla antaa raitis ilma heille voimia sulattamaan monenlaista
ruokaa, johon he kaupungin tukahduttavassa kurjuudessa eivät kykene.
Mutta maitoruoka olisi heille kaikille parasta, aina parasta. Emme saa
unohtaa, että maito sisältää kaikkia niitä aineita, joita lapsen ruumis
tarvitsee, aivan sopivat määrät, sekä luita että rustoja varten, lihaa,
verta, aivoja ja kaikkea muuta varten, jotavastoin me muista
saatavanamme olevista ruoka-aineista saamme ravintoa ainoastaan osalle
näistä kaikista. Sentähden elä luule antavasi pienelle lapsellesi
voimakkaampaa ja parempaa ravintoa vaihtamalla maidon kalaan, lihaan ja
voileipään. Voimakkain ja paras ravinto on yhä maito ja maitoruoka (n.
s. maidosta keitetty velli ja puuro, maito ja korput j. n. e) - aina 1½
vuoden vanhaksi ja kauemminkin. Maidon ja maitoruokien tulisi kernaimmin
koko lapsuuden ajan pysyä lapsen pääasiallisimpana ja rakkaimpana
ravintona, vielä silloinkin, kun se jo aikoja sitten on ruvennut syömään
kaikenlaisia muitakin ruokia maitoruokien ohella. Mutta kun lapsi on
täyttänyt 1½ vuotta ja on aivan terve, voit kuitenkin huoleti antamaan
sille muutakin kuin maitoruokaa. Parhaimmissa lastenkodeissa ulkomailla
pidetään 1½ vuoden ikää sopivana siihen. (Meillä on vuoden ikää pidetty
oikeana aikana. Mutta usein olemmekin olleet suuressa hädässä siitä,
miten voisimme pitää pikku vatsan kunnossa. Se tulee niin kauhean
kovaksi, kun pehmeäksi keitetty muna on jokapäiväisenä ruokana niin
nuorella iällä! Useimmat äidit voivat kyllä kertoa monista huolistaan ja
suuresta vaivastaan tässä suhteessa. Sentähden on varmempi aloittaa
myöhemmin).
Ensimmäinen ravinto tavallista ruokaa, jota lapselle on annettava, on
kala, munat, olutjuusto, vähän voileipää hyvästä ranskanleivästä ja
terveyskorpuista. Näitä ei ole kuitenkaan annettava kaikkia samana
päivänä, vaan alussa yhtenä päivänä päivälliseksi kalaa, toisena munaa,
kolmantena olutjuustoa ja sitten taas samalla tavalla. Muilla aterioilla
maitoruokaa, niinkuin ennenkin. Kaikki pitää olla parasta lajia ja
valmistettu suurella huolella. "Ei mikään ole liian hyvää minun
lapsilleni. Paras - s. o. terveellisin - on tuskin tarpeeksi hyvää",
sanoi eräs äiti kerran 40 vuotta sitten, ja tämä käsitys alkaa nut tulla
yleiseksi. Muista aina, että syötät lasta rauhallisesti ja
kärsivällisesti, niin että sillä on aikaa pureksi; vaikka hampaita
olisikin ainoastaan muutamia, niin on ruoka kumminkin sekoitettava
syljellä voidakseen oikein sulaa. Elä unohda tätä! Eläkä suinkaan työnnä
kiireesti ruokaa lapsen suuhun joutuaksesi pian valmiiksi - niinkuin
muutamat tekevät. Kalan tulee olla tuoretta ja laihaa, helposti sulavaa
lajia niinkuin turskaa, kuhaa, haukea, ahventa, - mutta ei lohta eikä
rasvaista kampelaa vielä. Se on puhdistettava ja pestävä hyvin hyvästi,
ja pantava kiehuvaan, vähän suolaiseen veteen, jossa se saa kiehua
siksi, kunnes ruodot irtaantuvat. Sitten perataan siitä erittäin
huolellisesti ruodot ja nahka, - lapsi ei millään muotoa saa niellä
ruotoja! - Kala hakataan hienoksi veitsellä ja sekaan pannaan
lusikallinen lapsen tavallista lämmintä maitoa. Vähän hienonnettua
maitokeksiä voidaan myöskin panna kalan ja maidon sekaan tai vähän
hyvästi leivottua, päivän vanhaa ranskanleipää, jolle on hienosti
voideltu hyvää voita ja joka on leikattu aivan pieniksi palasiksi.
Kuoret ovat leikattavat pois. Sen jälkeen voi lapsi juoda puoli
kupillista haaleata maitoa, jos haluaa. Munien tulee olla niin tuoreita
kuin suinkin, sekä pehmeäksi keitettyjä. Pane muna kiehuvaan veteen,
joka kokonaan peittää sen, ja anna sen kiehua 3 minuuttia, jos se on
tavallisen kokoinen. Säre munan pyöreä pää veitsellä ja kaada sisältö
(tai ota se teelusikalla) puhtaaseen lämpimään kuppiin; elä kuirenkaan
ota mukaan kovaksi kiehunutta osaa valkuaisesta, joka on lähinnä kuorta.
Sekoita siihen hiukan suolaa sekä kernaasti vähän voideltua
ranskanleipää niinkuin kalaankin tai anna lapsen syödä vuorotellen puoli
teelusikallista munaa ja pieni palanen voileipää tai maitokeksiä. Ei
hapanta, raskasta tai tuoretta leipää; mutta ranskanleipä ja hyvästi
leivottu vehnäleipä, joka on päivän vanhaa ja josta kuori on leikattu
pois, on sopivaa. - Sen jälkeen voi lapsi juoda puoli kupillista maitoa,
jos tahtoo. Elä koskaan käytä vanhoja munia, jotka haisevan tai
maistuvat vastenmielisiltä tai jotka ovat "oudon" näköisiä. Elä myöskään
anna kovaksi keitettyjä munia niin pienille lapsille. Suuremmille
lapsille- nelivuotisille ja sitä vanhemmille - voit antaa kovaksi
keitettyjä munia, jos hakkaat ne ovan hienoksi - mutta ei muuten.
Mahaneste ei nimittäin kykene sulattamaan kovaksi keitettyä
munanvalkuaista, ellei se ole hienoa kuin hienot ryynit. Munamaitoa voit
keittää kupillisesta maitoa, kun se kiehuu, vispilöit siihen munan, joka
sitä ennen on hyvästi vatkattu, sekä teelusikallisen sokeria. Sitä
vatkataan kovasti, kunnes se jälleen rupee kiehumaan, jolloin se on
valmista. Maissivelliä keitetään teelusikallisesta maissijauhoja, jotka
vähän sokerin kanssa vispilöidään kupilliseen maitoa. Sahtisoppaa voit
keittää hyvästä, imelästä sahdista tai pullo-kaljasta. Voit myöskin
käyttää baierilaista olutta, jos sinulla ei ole muuta, sillä oluessa
oleva alkohooli haihtuu keittäessä, mutta sen karvas maku ei juuri
miellytä lasta. Siinä tapauksessa voit sekoittaa olueen vähän vettä tai
enemmän maitoa. Muuten keität olutjuuston seuraavalla tavalla: ½
kupillista sahtia tai olutta, 1 kupillinen maitoa, 1 pieni
lastenlusikallinen vehnäjauhoja ja teelusikallinen sokeria (tai
siirappia, jos vatsa on kova). Vispilöi jauhot hyvästi maitoon ja
kiehauta se pienessä puhtaassa padassa. Lisää sitten sahti ja sokeri,
vatkaa ja keitä sitä taas 1 minuutti. Silloin se on se valmis. Kaada se
puhtaalle syvälle lautaselle. Hyviä terveyskorppuja (ei palaneita)
voidaan murentaa sahtisopan sekaan. Se maistuu hyvältä ja pitää vatsan
kunnossa, jos se pysyy ummella. Sahtisoppa tämmöisten terveyskorppujen
kanssa on hyvä keino umpitautia vastaan. Varsinkin aamiaiseksi. Monet
pikkulapset syövät tätä ruokaa aamiaisekseen vuosikausia. (Mutta alussa
sopii se paremmin päivälliseksi). Sen jälkeen, noin kuukauden tai parin
kuluttua, voi lapsi silloin tällöin saada vähän kirkasta lihalientä -
jota aivan hyvin voidaan valmistaa Liebigin tai Vukin ekstraktista,
jos ei ole lihaa, mistä keittää. Herneen kokoinen pala ekstraktia
sulatetaan kupillisessa kiehuvaa vettä, mikä sitten kaadetaan syvälle
lautaselle, jonka tehtyä siihen sekoitetaan tuore munanruskuainen sekä
hiukan suolaa. Sen ohella kernaasti hiukan voileipää, niinkuin ennenkin,
tai pari pientä korppua lihaliemessä. Vähän hyvää kalavanukasta tai
kalapyöryköitä kalaliemessä, joka ei ole liian suolaista ja joka on
suurustettu nuorella, kermansekaisella maidolla tai vastalypsetyllä
maidolla sekä jauhoilla - ja jossa ei ole mitään hapanta eikä mausteita
- voi lapsi myöskin kohta saada. Nuoria, tuoreita porkkanoita, jotka
keitetään pehmeiksi hiukan suolaisessa vedessä, voidaan myöskin hakata
hienoksi veitsellä ja sekoittaa liha- tai kalaliemeen. Oikein
erinomaisen hyviä perunoita, joita on keitetty niin, että ne tulevat
"jauhoisiksi" voi lapsi myöskin syödä vähän, mutta ainoastaan
päällimmäisintä jauhoisinta kerrosta sekoitettuna kalaruokaan. Kun nyt
lapsi on parin kuukauden ajan saanut tätä ruokaa päivälliseksi
ja muilla aterioillaan syönyt maitovelliä, mannaryynipuuroa t. m. s, voi
sille ruveta antamaan vähän lihaa. Ei siksi, että se sitä tarvitsisi -
lapsi voi aivan hyvin olla ilman lihaa 2-3 vuoden vanhaksi ja
kauemminkin, kun se vaan saa runsaasti hyvää maitoruokaa, hyvää kalaa,
munia ja sahtisoppaa, vaan koska meillä nyt kerran on totuttu siihen,
että pienen lapsen on mahdollisimman aikaiseen ruvettava syömään samaa
ruokaa, jota aikuisetkin syövät. Ensimmäisenä liharuokana voivat
kernaimmin olla hienot lihapyörykät tai pieni palanen kananpoikaa tai
pyyn lihaa, hyvästi keitettynä ja hienoksi leikeltynä. Tähän sekoitetaan
sitten vähän maitoa ja leipää ja valmistetaan samoin kuin kala, josta
edellä puhuimme. Vasikanliha (mutta ei vastasyntyneen, vaan 3 tai 4
viikon vannhan elukan) on myöskin hyvää, samoin karitsan liha; myöhemmin
voidaan antaa nuorta, mureata häränlihaa, nuorta metsäkanaa tai muuta
tuoretta, hienoa lihaa. Mutta ei porsasta, hanhea, vanhaa lammasta,
silavaa, savustettua makkaraa, suolattua lihaa,
suolakalaa tai silliä - muuta kuin hätätilassa niin pienille lapsille.
Paljon kernaammin ainoastaan maitoruokaa. Ymmärräthän, että tämä
ruokajärjestys on paras, mikä meidän aikanamme tunnetaan, pienille
lapsille. Mutta, paha kyllä, ei kaikilla ole varaa hankkia itsellensä
parasta - ei edes lapsillensa, vaikka he niitä varten luonnollisesti
tekevät kaikki, mitä voivat. Minä tunnen ihmisiä, jotka ovat hyvin
säästäväisiä, yksinkertaisia ja
vaatimattomia, kun on kysymys heistä itsestänsä, mutta jotka aina ovat
hankkineet pienille lapsillensa ehdottomasti parasta, hintaan
katsomatta. Mutta ne perheet, jotka suorastaan eivät voi hankkia
parasta, saavat luonnollisesti tyytyä lähinnä parhaaseen. Sentähden
seuraa tässä sinulle vähän yksinkertaisempi ja huokeampi ruokajärjestys
pikkulapsille. Keittäessäsi velliä ja puuroa lapselle, voit
vastalypsetyn maidon
asemesta käyttää kuorittua maitoa, kun sekoitat siihen hiukan
margariinivoita - (pähkinänä kokoinen pala yhteen annokseen). Ja
vehnäjauhojen ja mannaryynien sijasta voit käyttää hyviä laurajauhoja ja
ohrajauhoja, jos nämä jauholajit ovat huokeampia ja helpommin
saatavissa. Mutta ohrajauhoja - kenties myöskin kaurajauhoja, jos ne
ovat karkeita - on keitettävä kauemmin kuin vehnäjauhoja, kokseenkin
niinkuin mannaryyniä, siis noin neljännestuntia (12-15 minuuttia).
Juomaksi ei pikkulapsille kernaasti saa antaa kuorittua maitoa,
varsinkaan ei "separoitua", muuten kuin hätätilassa. Mutta
"puolikuorittua" maitoa, s. o. maitoa, joka on kuorittu ½ vuorokautta
lypsämisen jälkeen, voidaan kyllä käyttää, kun lapsi on toisella
vuodella. Myöskin voidaan sekoittaa vastalypsettyä maitoa ja kuorittua
maitoa - puoliksi kumpaistakin. Mutta muista aina keittää maito. Mitä
vanhempaa se on, sitä vaarallisempaa on lapsen juosa sitä raakana. Se
voi onnistua kerran ja kaksi, mutta voi myöskin käydä niin hullusti,
että lapsi voi saada siitä mitä ankarimman taudin. Keitä sentähden maito
lapselle heti, kun se on ostettu, eläkä anna sen ensin seisoa
happanemassa. Aseta se puhtaaseen paikkaan, missä ei ole tomua. Anna
lapsen juoda sitä hiukan haaleana. Piimää ei voi suositella niin
pienille lapsille, kaikkein vähimmin vanhaa, sinisen hapanta piimää, -
siitä saattaa seurata hirvittävä vatsatauti. Voi kyllä tapahtua, että
terveet ja vahvat vuoden vanhat lapset voivat syödä oikein hyvää
viilipiimää, kun se on piimittynyt lyhyessä ajassa, niin ettei se ole
vanhaa eikä kovin hapanta, ja kun se on aivan puhdasta - säilytetty
puhtaassa tomuttomassa paikassa. Mutta semmoinenkin maito voi olla
vaarallista pikkulapsille kaupungeissa- Maalla sietävät pikkulapset
paremmin viilipiimää, koska siellä tuskin on mitään baktereita; - se
muuttaa kaiken. (Suuremmille lapsille sopii semmoinen äkkiä piimittynyt,
puhdas viilipiimä - hienoksi murennetun hyvän ruokaleivän tai korppujen
ja pinnalle sirotellun sokerin kanssa - erittäin hyvin). Hyvä
ruokaleipä, varsinkin hyvä kauraleipä, on mitä terveellisintä leipää
sekä lapselle että aikuiselle. Mutta sen tulee olla puhtaasti
valmistettua ja hyvästi paistettua. Parasta on paahtaa sitä vähän
uunissa tai puhtaalla hellalla, ja pudistaa irtonainen , raaka jauho
hyvästi pois, ennkuin murennat sen maitoon tai annat lapselle. Niin pian
kuin lapsella on tarpeeksi hampaita purrakseen ruokaleipää, voi sen
aivan hyvin muutamilla aterioilla saada sen kovana. Jos sille levitetään
vähän voita ja silloin tällöin pannaan hiukan juustoa, joka ei saa olla
hapanta, niin tulee se maistumaan erinomaisen hyvältä. Muilla aterioilla
paloittelet sen keitetyn, haalean maidon sekaan. Munien asemesta,
silloin kun ne ovat liian kalliita, voit käyttää enemmän kalaa,
huokeampiakin lajeja, kun ne vaan ovat tuoreita, mutta elä koskaan osta
puoliksi pilaantunutta ruokaa lapsille! Anna niille kernaammin
ainoastaan maitoruokaa. Keitä kala kohtuullisen suolaisessa vedessä ja
perkaa siitä hyvästi nahka ja ruodot. Jos kala on rasvaista - katso,
muodostuuko keitinveteen rasvasilmiä - niin voit sekoittaa siihen vähän
kuivaa leipää, sen sijaan että antaisit lapselle voileipää. Kalapyörykät
eivät ole kovin kallista ruokaa, jos vaan on aikaa niitä valmistaa,
mutta kaupungeissa voidaan niitä ostaa valmiina jokseenkin huokealla:
5-6 pennillä kappale, ja kaksi pyörykkää riittää hyvin 1½ vuoden
vanhalle lapselle. 10-12 penniä voinevat toki useimmat uhrata lapsen
päivälliseen. Muuten luulen, että säilyke-kalapyöryköitäkin voidaan
käyttää, kun ne otetaan ehyestä säilykelaatikosta ja keitetään heti, kun
laatikko avataan. (Säilykkeet, jotka ovat kauan seisoneet avatussa
laatikossa, ovat vanhingollisia sekä
lapsille että aikuisille). Säilykkeiksi laitettuja lihapyöryköitä ja
lihakakkuja ei sinun sitävastoin pidä antaa lapselle, paitsi jos ne ovat
jotakin erityistä lajia, ilman mausteita. Tavalliset lihasäilykkeet ovat
nimmittäin niin kovasti maustettuja (pippurilla, inkiväärillä,
muskotilla), että aika-ihminenkin usein saa niistä rinnan korvennusta.
Ja väkevät mausteet ovat vahingollisia lapsille useamassa kuin ydessä
suhteessa. Niinkuin jo edellä mainitsimme, ei lapsella ole mitään
kiirettä saada liharuokaa. Mutta jos sinä sen suuremmaksi tultua voit
hankkia sille vähän vasikanlihaa, joka voi olla huokeata keväällä (ei
vastasyntyneen vasikan lihaa, niinkuin jo sanottiin, sillä se on kovin
vaikeasti sulavaa ja voi aiheuttaa ankaran ripulin), tai vähän nuorta
lampaanlihaa, joka on huokeata syksyllä, niin on se hyvä asia. Hiukan
suolattua sekä vasikan että lampaan lihaa, joka ei ole ollut
suolavedessä viikkoa kauempaa, voivat pikkulapset myöskin syödä. Sitten
on sinun tiedettävä, että keitetyt ruoat ovat terveellisimpiä ja
helpommin sulavia kuin paistetut. Jos esim. talon aikaihmisille
paistetaan kalaa, niin saanet kai siitä jonkun palan keitetyksi
lapselle. Missään tapauksessa et saa antaa lapselle paistettua nahkaa,
sillä se on aivan sulamatonta. Sahtisoppaa kuoritusta maidosta ja
siirapista voivat luullakseni useimmat hankkia pienille lapsillensa.
Korppujen asemesta voidaan sopassa myöskin käyttää hyvin paistettua
ruokaleipää. Kahvia, teetä, olutta, viiniä ja muita väkeviä aineita et
luonnollisesti saa koskaan antaa lapsille, sen kai tiedät. Sinä voit
turmella heidän terveytensä koko heidän elinajakseen, jos käytät niitä
alituisesti. Eivätkä ne aineet suinkaan ole huokeampia kuin maito
(ainakin kuorittu), minkä vuoksi sinä siis niitä käyttäisit? Anna lapsen
saada maitonsa ja maitoruokansa koko kasvamisaikansa; se on paras ja
luonnollisin ravinto.
Seitsemän vuoden ikäisenä tuotiin diakonnissalaitokseen Mikko niminen
poika, jonka entisyys oli ollut seuraava. Pojan ollessa toisella
ikävuodellaan huomattiin hänessä kouristuskohtauksia. Näitä pelkäsivät
sekä äiti että muut. Tämän takia, ja kun lapsi itki öisin, pidettiin
häntä koko kesä yksinään ruumenhinkalossa tallin ylisillä. Sitten jäi
pienokainen tätinsä hoidettavaksi. Tämä piti häntä enimmäkseen yksinään
riihessä ja saunassa. Kerran kun muuan henkilö tuli saunaan
hierottavaksi, käski täti poikaa ulos talvi-ilmaan, niin paitasillaan
kuin tämä olikin, ja kun poika ei tahtonut mennä, potkaisi täti hänet
ulos: "Vai etkös mene, senkin heittiö!" Toisen kerran huomattiin, ettei
Mikolle kello 1 päivällä vielä oltu annettu yhtään ruokaa. Eräänä kesänä
oli poikaa pidetty jalasta kytkettynä petäjään, jonka ympärillä lampaat
oleskelivat. Ainoa sana, minkä lapsi sentähden siihen asti oli oppinut,
oli "Mää". Naapurit menivät surkeudesta kertomaan
kansakoulunopettajalle. Kun opettajan naiset tulivat saunalle,
jossa lapsen piti olla, näkivät he nokisen lapsen käden pistävän ulos
ikkunan aukosta, ja sisään astuttuaan löysivät he lapsen mustana liasta
ja aivan alastomana, paitsi että vyötäisille oli sidottu vaaterepale.
Mutta ei ollut vielä tämäkään surkeuden loppu. Kun seuraava päivänä
opettajan rouva tuli hevosella noutamaan lasta heidän luokseen ja pyysi
isää nostamaan pienokaista kärryihin hänen syliinsä, tuli vedet läsnä
olevan äidin silmiin. "Siksikö itkette, että vien lapsenne?" "En minä
sitä itke", vastasi äiti, "on sitä muutakin itkettävää. Jälestäpäin
selitti hän, että kun isä nosti pojan kärryihin, piti hän ensi kertaa
eläessään lasta sylissään. Laioksessa edistyi poika siksi paljon, että
kunnanmiehet katsoivat voivansa ottaa hänet pois. Kotipitäjässä Mikko
Annettiin erään mummon hoidettavaksi. Kun tämä ei jaksanut aina
vartioida vilkasta poikaa, kytki hän hänet entiseen tapaan petäjään,
jonka ympärille maahan muodostui renkaanmuotoinen ahkerasti tallattu
polku. Eräänä päivänä oli Mikko kadonnut.
Turhat olivat kaikki etsimiset. Myöhään talvella löydettiin
metsälammikön jäästä vesihyönteisten pahasti syömä ruumis. Tämä oli
Mikko-paran loppu. Mutta vihdoinkin selvisi asianomaisille, ettei
tälläinen hoito kelpaa. Mikon kova kohtalo sai aikaan sen, että suureen
kuntaan saatiin vaivaistalo.
Mikolla oli laitoksessa Antti niminen toveri, joka hänkin ennen
laitokseen tuloa oli saanut kokea uskomattomia. Kun isä, joka oli
epäsiveellinen renttu, lopulta hylkäsi kurjan perheensä, oli äidin
poikineen elettävä vieraan tuvassa. Mutta kun poika sai
kaatumatautikohtauksensa, ajoi isäntä heidät usein ulos kylmään yöhön,
ja silloin he pakenivat lammaskarsinaan, jossa lampaat, laupiaammat kuin
ihmiset, antoivat heidän maata rauhassa pehkujen alla.
Tultiin mökkiin, joka sijaitsi 10 kilometrin päässä kirkolta jokien ja
soiden takana, joitten yli kesällä kuljettiin reellä. Kooltaan oli mökki
noin pari syltä kumpaankin suuntaan. Lattiana oli paljas maa, paitsi
keskellä muutama palkki. Mökissä asui 10 henkeä. Isä oli kuuro ja sokea,
äiti joka viikko sairaana, yksi pojista raumatisminen siihen määrin,
ettei kyennyt juuri mihinkään. Toisen pojan keuhkotautinen vaimo oli
vastikään kuollut, synnytettyään lapsen, joka jäi eloon, mutta oli kuin
luuranko. Tytär oli raajarikko, jäsenet liikkumattomat, selkäranka
jäykkä, kalvoinen 9 cm ympärysmitaltaan, kooltaan kuin 10-vuotias,
vaikka ikää oli jo 26 vuotta. Tässä joukossa eli sitten vielä
vähämielinen poika.
Ylärivissä olevat Niilo (keskellä) ja Armas olivat suurista kirkkaista
silmistään huolimatta umpisokeat ja lisäksi kaatuvatautiset ja
mielenvikaiset. Vasemmalla istuva Erik tekee aamusta iltaan samoja
vilkkaita liikkeitä, ei puhu eikä ymmärrä mitään. Jotta hänet
valokuvaushetkeksi olisi saatu pysymään hiljaa, on Walter, joka hyvin
itsetietoisena pitää itseään laitoksen vanhimpana oppilaana, asettunut
porraskaiteen taakse pitämään Erikiä kädestä. Eturivissa on vasemmalla
ennen mainittu Aatin toveri Yrjö sidotuin käsin ja Kalle, joka hänkin
oli niin rampa, ettei pystynyt ollenkaan liikkumaan. Kalle oli kiltti,
ahkera poika, joka yhä tutki raamatunhistoriaansa. Lopulta hänet
päästettiin Herran Ehtoollisekin oikein kirkossa muitten mukana. Lienee
se ollut unohtumaton hetki Kallen elämässä.
Lantion sisäkalvon tulehdus eli lapsivuodekuume.
Lausun vavisuttavan, kauhistuttavan sanan mainitessani
lapsivuodekuumeen, sillä sen julmempaa lyhytaikaista tautia ei ole. Itse
tuo hirvittävä isorokko, joka runtelee ihanimman ihmisiolennon eläväksi
mädänneeksi läjäksi, ei ole sitä kammottavampi. Lapsivuodekuume leikkaa
lahjomattoman Atropoksen tavoin armahtamatta poikki sen elämänlangan,
jota Clothe ja Lachesis vielä kauvan olisivat tahtoneet kehrätä. -
"Äsken lapsen synnyttäneen naisen kuolemassa on jotain niin surullista,
vastasyntyneen avuttomassa tilassa jotan niin sydäntä särkevätä - onhan
häneltä ijäksi riistetty oman äidin rakkaus ja hellä hoito - että
kylmimmänkin sydämmen täytyy sulaa sitä nähdessään. Tuntuu melkein
pyhyyden häväistykseltä, että synnyttäjävaimon täytyy kuolla". Näin
lausuu eräs Filadelfian professori Meighs tästä taudista, jonka pelkkä
mainitseminen vavisuttaa pelkäämättömintäkin sydäntä. Tämä tauti on emän
ja sitä ympäröiväin kalvoin tulehdus, ulottuva koko siihen
kalvokudokseen, joka verhoaa vatsanalusonteloa ja usein myöskin lantion
kaikkiin sisälmyksiin. Se alkaa tavallisesti kolmannen ja yhdeksännen
vuorokauden välillä synnytyksen jälkeen. Sitä ennen sairas on saattanut
näyttää aivan terveeltä, kun hän, äkkiä, usein ilman näkyvää syytä saapi
vilunväreitä. Ne kulkevat edestakaisin selkärankaa myöten. Vaatteet
eivät lämmitä. Melkein yhtaikaa vilutaudin kanssa ilmaantuu ajoittaisia
emänpolttoja, ja jos ei mitään muuta tautia liity tähän, voipi niitä
helposti luulla jälkipoltoiksi. Niitä seuraa kumminkin usein hellyys ja
kipu lantiossa, vatsanalus paisuu ja pingoittuu, säääret koukistuvat
vähentääkseen pingotusta, sairas ei kärsi vaatettenkaan painoa. Maito
kuivuu, jälkijuoksu lakkaa, päänsärkyä, polttavata janoa, korkeampi
ruumiin lämpö ja nopea, vapiseva eli hyppivä suonentykytys ilmaantuu.
Kaikkia näitä kipuja tuottavia oireita seuraa suuri mielen levottomuus
ja kärsivä ilme kasvoilla. Musta rengas muodostuu silmäin ympärille,
jotka ovat kuopallansa, nenä teroittuu ja huulet ovat väännyksissä,
kasvot ovat tulipunaiset tai peräti kalpeat. Tämän kauhistuttavan taudin
kulku on sangen nopea. Ei ole harvinaista että sairas kuolee 36-48
tunnissa taudin alusta, muutamat kuolevat 8 tunnissa. Se on heti
parannettava, muutoin se käypi voittamattomaksi. Tämmöinen tauti
kiiruhtaa raivokkaasti käänteeseensä, jonka jälkeen kaikki lääkkeet ovat
tehottomat. Minua kenties moitittanee siitä, että raskaan
mielikuvitukselle olen kuvaillut tämän taudin kauhuja. Hänen hoitajansa
tulee olla varuillaan tämän suhteen eikä peloittaa häntä ilmoittamalla
huonointa päätöstä. Mutta kahdesta syystä häntä on edeltäkäsin
varoitettava: Ensiksi, jotta hän heti haetuttaisi lääkärin. Ja toiseksi,
että hän tuntien taudin syyn voisi sitä välttää. Älä vitkastele
ainoatakaan silmänräpäystä lääkärin noutamisessa. Oireittein esiinnyttyä
lykköäys tietää samaa kuin itsemurha. Lääkäri saapi mieluummin kymmenen
kertaa saapua ilman aihetta hermoisviluväreen tai jälkipolttojen tähden,
jos semmoinen erehdys satunnaisesti olisi tapahtunut, kuin että
laiminlöisitte ilmoittaa hänelle lapsivuodekuumeen kohtauksen.
Parantuneiden menettelytapain avulla puheenalainen tauti nykyään päättyy
onnellisesti useammin kuin ennen. Taudin syyt ovat: 1. Synnytinten
tulehtunut tila ennen synnytystä. Jos se on hedelmäruoan käyttämisellä
poistettu, niin ei tarvitse mitään pelätä. 2. Häränjyvän käyttäminen
synnytyksessä. Lapsivuodekuumeella häränjyväsynnytyksen jälkeen on
sangen nopea kulku ja se päättyy pian kuolemanvihoihin. Jos tätä
lääkettä lakattaisiin käyttämästä, niin lapsivuodekuumeet harvenisivat.
3. Varomattomasti pidettyjen koneiden aiheuttamat ruhjehaavat ja
sysäykset synnyttävät tulehduksen. 4. Ulostuttavain, vahvistavain ja
kiihoittavain aineiden ja muiden synnytyksen jälkeen käytettäväin
lääkkeiden nauttiminen. Lapsivuodekuumeen syiden välttäminen on jokaisen
naisen omassa vallassa. Jotkut uudemman ajan tutkijat väittävät, että
lapsivuodekuume ei ole mitään muuta kuin verenmyrkytystä (pyaemia) ja
ettei sitä voida välttää. Mutta miten on selitettävissä se seikka, että
se niin silminnähtävin harvoin kohtaa hygieeistä elämää noudattavia? Ja
mies se, että kaikki lääkärit, jotka vaativat valmistelevaa hoitoa, niin
harvoin pratiikissaan sitä tapaavat? Toiset väittävät sen tarttuvan,
tarttuvan lääkärin ja hoitajan kautta. T:ri W. S. Playfair Lontoosta,
joka sanoo tätä tautia lapsivuoteen septikepiaksi, lausuu: Uudempien
tutukusten koko suunta osoittaa aivan selvästi, että lääkärit ovat
antaneet tämän taudin harvinaisen raivokkuuden ja ankaruuden vietellä
itsensä pitämään sitä jonakin lapsivuoteeseen erityisesti kuuluvana,
vaikka se on syövyttävä tauti, joka ei ole mitään muuta kuin kirugeille
niin hyvin tunnettu verenmyrkytys (pyaemia) eli septikemia. - Jos tämä
pitää paikkansa, niin on myönnettävä että nimi "lapsivuodekuume", joka
muistuttaa kuumeista semmoisia tyygus ja tyfoidikuume on eksyttävä ja
olisi poistettava käytöstä, koska se vain käsityksiä hämmentää. - Tämän
teoriian mukaan n. s. lapsivuodekuume syntyisi siitä, että septisiä eli
syövyttäviä aineita imeytyy synnytyselimiin. Myrkky ei tarvitse olla
millään tavalla omituista, sillä mikä mätänevä aine hyvänsä, joka on
synnytyselimissä syntynyt tahi niihin ulkoapäin tullut, voipi aivan
niinkuin kirurgisessa pyaemiassa, aikaan saada tämän sairaudentilan.
Vatsakalvon tulehdusta on hoidettava nopeasti ja perinpohjaisesti. Saata
sairas niin pian kuin suinkin hikoamaan. Aseta useita höyryäviä tiilejä
tai keitettyjä maissintähkiä hänen ympärilleen. Taajat kuumat perä- ja
emätinruiskeet vaikuttavat hyvää. Jos kuolemanvihat uhkaavat, ehkäistään
ne usein hiiva- ja puuhiilikääreillä. Ota hyvää hiivaa, valmista taikina
yhtä monestä osaa maissi- ja grahamjauhoja. Kun se on noussut, pannan 2
ruokalusikkaa hiiltä litraan mainittua taikinaa, levitetään isolle
liinalle, peitetään harsealla vaatteella ja kääritään koko vatsanaluksen
ympärille. Sitä on usein muutettava ja se ei saa kuivaa. Miedosta
karbolivedestä tehty peräruiske joka kolmas tunti. Ravintona on
käytettävä kuumaa maitoa tai kauralientä, johon saapi panna pieniä
jääpalasia. Jos näitä ohjeita tunnollisesti noudatetaan ja sopivia
lääkkeitä käytetään, niin useimmat tapaukset päättyvät onnellisesti.
Joskin tämä tauti osoittautuisi septiseksi myrkytykseksi, niin elinten
terve tila kumminkin estää sen vieraan aineen imeytymisen, joka näyttää
olevansa myrkkyä. Kaksikymmenvuotisen praktiikin kuluessa ei ole
ainoataan tapaturmaa sattunut paitsi sairaalassa. Minun kokemukseni
vahvistaa tässä ilmaisemani mielipiteet, että luonnollinen elämä ja
luonnolliset tavat lääkkeiden ynnä koneen välttämisen ohella melkoisesti
auttavat lapsivuodekuumeen ehkäisemiseksi.
Tiltun elämäntarina.
Tiltu oli 8-vuotias katutyttö, kun poliisi otti hänet talteen ja
toimitti hänet Sortavalan diakonissalaitokseen hoidettavaksi. Tyttö
saatiin kiinni, kun hän raivokohtauksen huumaamana oli juoksemassa
merenrantaa kohti, ja kun oma koti oli perin kurja, oli lapsiraukalle
saatava hoitoa muualta. Tiltu lienee syntyessään ollut sellainen kuin
muutkin lapset. Mutta kerran kun tyttö oli äidin sylissä, löi isä
juovuspäissään äitiä, ja siitä toisella ikävuodella oleva pienokainen
säikähti niin, että silloin lienee saanut sen vamman, joka loppuijäksi
teki hänestä ruumiillisesti ja henkisesti viallisen lapsen. Sekä tauti
että huono ympäristö turmelivat tytön pienestä pitäen. Jo
kahdeksanvuotiaana oli hänellä kehittyneet katulapsen tavat. Tiltu
valehteli ja varasti, kuleksi ja kerjäili, ja rivossa puhetavassa hän
veti vertoja vanhoille katusankareille. Ei ollut tytön kesyttäminen
uudessa kodissa helppoa. Kadulla opitut tavat eivät hevillä hänestä
lähteneet, semminkin kerjääminen. Väsymätön hän oli ahdistamaan
pyynnöllään; "Antakaa viis´ penniä". Alussa oli hän myös paha
karkailemaan ja varsin itsepäinen. Kummastellen uusia tapoja hän kerran
kysyikin: "Pitääkö Sortavalassa totella heti"? Erittäin olivat
pienokaisessa kehittyneet leipähuolet. Aina hän pelkäsi ruuan
loppumista, ja kun pelko näyttäytyi turhaksi, hän kerrankin kimakalla
äänellä lausui ilmi ihmettelynsä: "Asuuko Sortavalassa vain rikkaita
ihmisiä, kun ei ruoka koskaan lopu"? "Saako täällä ruokaa ilman
kerjäämistä"? Kerran kun hänen luokseen laitoksen yläkerrasta tli Antti
niminen toinen hoidettava, kysyi Tiltu tiukasti pojalta, mitä hän sinne
tuli. "Tulin sinua kattoun (katsomaan), oli sinua niin ikävä", virkkoi
Antti. "Vai minua kattoon - tänne tulit elätettäväksi", oli tytön
halveksiva vastaus. Rusinasoppa ja paisti oli parasta, mitä Tiltu tiesi.
Kun sitä saatiin sunnuntaina, saattoi hän maanantaista alkaen joka päivä
kysyä: "Joko se sunnuntai tulee, että saisi rusinasoppaa, saako
viis´vaterkkaa"? Uudessa kodissa puhuttiin Tiltulle Taivaasta. Sen hän
käsitti kohta omalla tavallaan. "Saako siellä viis´vaterkkaa
rusinasoppaa? Saako siellä paistia? Saako"? - utelee tyttö. Ja nyt aina
hokemaan Taivaasta. "Täti, ottaako Jumala Taivaaseen, jos minä pyydän"?
"Ottaa". Nyt tyttö kiertelemään pihaa, ääneen rukoillen: "Hyvä Jumala,
olokee Työ niin hyvä ja ottakee minua Taivaaseen. Hyvä Jumala, olokee
Työ niin hyvä" j.n.e. yhtämittaisesti toistaen ehkä tuntikauden. Pihalla
odotti ajuri, ja hartaaksi kävi tämänkin mieli, hänen kuunnellessaan
lapsen yksinkertaista pyyntöä. Oikein tätien hermot pantiin koetukselle,
kun tyttö lakkaamatta ahdisteli kysymyksillään samoista asioista,
semminkin Taivaasta ja rusinasopasta. "Täti, milloin Jumala ottaa
Taivaaseen"? "Täytyy ensin kuolla, ja sitten pannaan kirstuun, niinkuin
Kallukin pantiin", selittää täti. Tämäpä jäi Tiltun mieleen. Eräänä
päivänä on Tiltu kadonnut. Ei löydetä mistään, vaikka kuinka
etsittäisiin. Lopulta oli muutamalla hoitajalla asiaa kellarikäytävään.
Tänne oli työhuoneesta tuotu valmistunut pieni ruumisarkku. Arkussa on
kansi päällä, mutta kannen raosta pistää esiin heiluva käsi. Hoitaja
säikähtää niin outoa näkyä, ettei tohdi mennä perille, vaan huutaa
toisia avuksi. Ja kun joukossa avataan kansi, on arkussa - Tiltu. Eikä
ymmärrä tyttöparka ollenkaan vaatimusta tulla pois arkusta, kun juuri
oli selitetty, että sitä tietä Taivaaseen mennään. Mutta Tiltun
ruumiillinen vamma oli sitä laatua, ettei hänen tarvinnut kovinkaan
kauan odottaa Taivaaseen pääsyä. Yhdeksättä kuukautta oli oltava vuoteen
omana. Monta miellyttävää kohtausta on kerrottu tältä kovalta ajalta.
Mainittakoon vain pari. Joku Tiltun entisistä hoitajista oli lähettänyt
hänelle parin ruskeita villasukkia - ja tästäpä jotakin tuli! Minkä ilon
nuo sukat Tilrulle valmistivatkaan. Tuntui melkein kuin olisi
viikatemieskin viivähtänyt hetkeksi tuota kuvaa katsahtamaan. Rakkaat
sukat riippuivat vuoteen laidalla, ja suuret, loistavat lapsensilmät
niitä säteillen katselivat. "Onko ne Tiltun omat? - Oikein ihka omat? -
Antaako Jumala Taivaassakin niitä pitää? Pyydän Jumalan panemaan ne
päällekin! Hyvä on - oikein omat"! niin livertelee lapsonen ja pieni,
valkoinen kätönen silittämästä silittää rakkaudenlahjaa. Verrattain
valoisaa aikaa oli Tiltulle ollut laitoksessa olo. Mutta oli sielläkin
hänen mielestään puutteensa. Poistunevatko ne Taivaassa? Siinä mielessä
hän eräänä päivänä kysyi: "Tuleeko Ailikin Taivaaseen"? Aili oli
potilasraukka, joka oli paha lyömään. Tiltuparka pelkäsi, että tuo
kiusoittelija mahdollisesti hänkin pääsisi Taivaaseen sielläkin rauhaa
häiritsemään. Myöskin tuumiskeli lapsi, otettaisiinko Taivaassa pois
ohimossa oleva suuri kuhmu, joka varsinkin taudinkohtausten aikana
tavattomasti pingottui. Ei katkennut vähällä heikko elämänlanka. Kauhea
oli kuolinkamppaus. Kahtena vuorokautena oli kohtauksia lakkaamatta,
ensin viiden minuutin väliajoilla ja sitten vain kolmen. Viimeisinä
päivinä ei ollut yhtään kohtauksia. Ja kun silmä oli kuoloon ummistunut,
painui samassa pelätty kuhmu aivan olemattomaksi. Turha oli ollut Tiltun
huoli. Hautausmaalla on laitoksella varsin kauniissa rauhallisessa
metsikössä oma osastonsa. Tänne kätkettiin Tiltun tomumaja. Juhlallinen
oli hetki, kun pappi haudalla johdatti mieleen Tiltun vaiheet. "Nälkää,
sairautta, tylyttä, armottomuutta, ilotonta elämää - siinä Tiltun
lapsuus. Katu oli kouluna. Kerjuu, valehtelu, rivot sanat opittavana. Ja
pian Tiltu siinä koulussa kehittyi. Uusi päivä nousi Tiltu-poloiselle,
kun hän pääsi tänne uuteen kotiin, hellien tätien hoitoon. Nyt ei
tarvinnut talven tuiskuun ja pakkaseen lähteä kerjäämään, eikä ruoka
kesken loppunut. Vieläpä Tiltu sai täällä kuulla kolmannesta kodista,
jonka tädit sanoivat olevan hyvän Jumalan luona Taivaassa. Vähän Tiltu
siitä ymmärsi. Siitä hän vain tahtoi tulla vakuutetuksi, ettei siellä
ole kipua eikä ruuanpuutetta". - - "Nyt saa Tiltu kasvoista kasvoihin
nähdä Jeesuksen ja kokea, että Taivaassa on paljon parempaa ja ihanampaa
kuin hän koskaan osasi kuvitellakaan", päätti pappi puheensa.
Aati.
Aatin täydellinen nimi oli Johan Adolf Hyhta. Kotoisin hän oli Kemun
maaseurakunnasta. Sortavalan diakonissalaitokseen tullessaan hän oli jo
45 vuoden ikäinen, mutta käsitykseltään lapsen tasolla. Asuintoverikseen
hän sai Yrjön, joka oli jaloistaan niin rampa, ettei hän voinut kävellä
eikä edes kontata, vaan päivät päästään istui hänelle varustetussa
nojatuolissa (kuva 7), ja niin kehittymätön, ettei puhunut eikä
syöttämättä syönyt, eipä edes aluksi osannut ruokaa pureksiakaan.
Lisäksi häntä vaivasi jonkinlainen
kouristus, jolloin hän pahasti huitoi käsillään ja repi itseään. Aati
itse taas oli kaatuvatautinen ja tuntuvasti mielenviassa, mutta sävyisä
luonnoltaan ja hurskas mies, joka ahkerasti rukoili Jumalaa varjelemaan,
kun tulee "Se joka kummittelee", tarkoittaen tällä omituisella
lauseparrella kaatumakohtauksiaan. Aati oli ennen ollut seppänä ja takoi
vieläkin laitoksen pajassa hyvänpuoleisesti. Kun kiittelit häntä
työstään, sait vaatimattoman vastauksen: "Ei ole yhtään, joka hyvää
tekee". Sittemmin hänestä kehittyi pyykinpesijäin vakinainen apulainen
veden ja puitten kantamisessa. Tähän lienee häntä lisäksi houkutellut
saamansa osuus pyykinpesijäin kahvipannusta. Oli jonkinmoinen valonpäivä
Aatille, kun Yrjö tuotiin ja pantiin asumaan hänen kanssaan. Suurella
mielenkiinnolla hän seurasi Yrjön liikkeitä ja hoitoa, säälillä kertoen
sekä lääkäreille että muille, miten Yrjö paralla on samanlainen tauti
kuin hänelläkin. Mutta miksikä niin hyvää miestä ollenkaan pidettiin
laitoksessa. Oli siihenkin pätevät syynsä. Tuolla rotevalla miehellä oli
varsin vaikeita taudinkohtauksia ja omat itsepäiset tapansa. Kerrankin
Aati raivon valtaamana juoksi ympäri pihan suuri leipäveitsi kädessä.
Pahempien kohtausten sattuessa hän oli päiväkausia pidettävänä lukon
takana. Mutta terveempänäkin hän oli varsin itsepäinen. Sepäntaitonsa
tuli oikein kiusaksi, sillä valmistamillaan tiirikoilla hän aukoi mitkä
ovet hyvänsä, ja kaikki paikat hän nuuski. Ilman hiljaista touhua hän ei
viihtynyt, mutta hän teki ainoastansa mitä itse tahtoi ja mieluummin
sellaista, josta oli odotettavissa jotain etua itselleen. Kun joskus
yritettiin murtaa tuota tahtoa, oli vankan miehen vastarinta pelottava.
Kun hän tutustui ympäristön mökkiläisiin, käytettiin tuttavuus pieniin
ansiomahdollisuuksiin laitoksen aineitten kustannuksella. Ei Aatia
suotta oltu lähetetty laitokseen. Liian vaikea hän olisi ollut
yksityishoidossa pidettäväksi, ja varmaan hänestäkin siinä tapauksessa
olisi tullut noita surullisen kuuluisia koppilaisia, joille aukosta
työnnetään ruoka ja jotka eläimellisessä olossaan tylsistymistään
tylsistyvät, kunnes kurja elämä sammuu. Erääksi yöksi ei Aatia kuulunut
kotiin. Mentiin etsimään, ja jonkun matkan päästä laitoksesta hänet
löydetiin metsäpolulla suullaan makaavana - hengettömänä. Mitään
loukkaantumisen merkkiä ei näkynyt, joten arvatenkin halvaus oli tehnyt
hänestä lopun. Oikuistaan huolimatta jätti Aati hauskan muiston
laitokseen, ja sopii uutta hoitolaa hyvin nimittää hänen nimellään.
Aateja varten on Aatila suunniteltu.
Mies löi kolmen wuotiasta poikaansa kepillä kaksi tuntia koettaen niin
saada hänet lukemaan rukouksiansa; poika kuoli tästä. Minkähänlaisia
omatunnon waiwoja tämä isä joka on taitawa, siwistynyt ja arwossa
pidetty mies, sai kärsiäkään, mitkähän raiwoisat katumushenget häntä
soimasiwatkaan pimeän elämänsä loppuun asti. Älä lyö lastasi, ennenkuin
olet tarkoin sitä asiaa punninnut.
"Kansan Ystävä" 8.4.1882.
Keinoja, joilla saa lapset itsepäisiksi.
Tee kaikki, mitä he vaativat!
Herra Kaleva oli jo kymmenen vuotta ollut lapsettomassa avioliitossa
rakkaan vaimonsa kanssa. Vihdoin tuli hänen ja rouva Kalevan suureksi
iloksi pikku Heikki tähän maailmaan. Hänen vanhempansa arvelivat nyt
olevansa velvolliset käyttämään kaikki vallassaan olevat keinot
voidakseen oikein huolellisesti hoitaa rakasta, ainokaista lastansa. He
eivät siis vain lellitelleet häntä, kuten tavallista on, vaan he
koettivat myös kumpikin kaikessa olla hänen mielikseen, jotta tuo
lapsi-kulta ei vain mitenkään pahastuisi. Jos hän tavoitteli jotakin,
niin oli se annettava hänelle. Hänelle tuotiin koira ja kissa, hänen
annettiin maistella kaikkea, annettiinpa hänelle veitsi ja haarukkakin,
kun ne ensin oli pistetty tuppeen, niinpiankuin hän vain ojensi kätensä
niitä kohden. Jos jokin oli hänelle vastenmielistä, niin oli se heti
vietävä pois, ja kolme palvelustyttöä ajettiin pois talosta, kun
arveltiin, että lapsi ei voinut sietää heitä. Pikku Heikki alkoi nyt
juoksennella - mutta ei koskaan sinne, minne äiti tai palvelustyttö
tahtoivat häntä viedä, vaan sinne minne häntä itseänsä huvitti. Huu,
huu-huu! huusi hän aina, veti taluttajatartaan kädestä jotakin määrättyä
paikkaa kohden, ja tämän täytyi seurata häntä. Niin vaelsi hän tuokiossa
huoneestaan talon, pihan ja puutarhan lävitse ja sieltä jälleen kaikkia
rappuja ylös viimeiseen kerrokseen. Kerran oli kellari avoinna, heti
tahtoi Heikki sinne, ja kun palvelustyttö kielsi sen häneltä, alkoi hän
hirvittävästi ulvonnan. Hiljaa, hiljaa! sanoi tyttö, kellarissa on
pimeätä. Tule, mennään kanan luo! Katsopa Heikki, noita kilttejä
kananpoikia! Tipu, tipu! Tulkaa, pikku tipuset, Heikin luo! Mutta se ei
auttanut mitään, Heikki taivuttautui taapäin, huusi, polki jalkaa -
silloin saapui huolestunut äiti juoksujalkaa paikalle. Mikä on hätänä,
mikä on hätänä? kysyi hän. Mitä tuo tuhma ihminen onkaan tehnyt! En
mitään, rouva Kaleva! Pikku Heikki tahtoo kellariin ja enhän minä
todellakaan voi - katsokaahan vain, kuinka hän käyttäytyy. En
tosiaankaan voi häntä enää pidellä. Antakaa lapsi tänne! Sytyttäkää
kynttilä! Hiljaa, Heikki. Kellariinhan sinä tahdot? Niin, niin! Ja nyt
mentiin alas kellariin. Tytön täytyi kulkea edellä ja valaista
kynttilällä. Portaiden puolivälissä pälkähti Heikin päähän kääntyä
takaisin. Hän kääntyi - äiti ja palvelustyttö kääntyivät mukana, ja nyt
mentiin jälleen portaita ylös vierashuoneeseen. Heikki oppi puhumaan. Ja
jokaista sanaa pidettiin käskynä, jota koko talon tuli totella. Kun
pöydässä asetettiin jotakin ruokaa hänen eteensä, kuultiin tavallisesti.
Tuota minä en tahdo. Mitä sitten, hyvä lapsi? Minä tahdon tuosta palasta
tuolla. Kas tässä, Heikki, tämä on siitä! Sekään ei maistu. Ei, mitä
sinä haluaisit? Minä tahdon leivosta! Leivosta! Sitä ei ole. Mutta minä
tahdon leivosta. Rauhoituhan. Huomenna, silloin leivon sinulle oikein
hyvän kakkusen. Mutta minä tahdon nyt leivosta. Mitä me nyt teemme
lapselle? - Kaisa, siinä on teille raha: noutakaapa lapselle jokin
leivos. - Siinä, lapseni, on leivosta! Onko nyt hyvä? On. Minua
janottaa. Lapsi-parka! Tahdotko olutta vai maitoa? Minä tahdon kahvia.
Ja sitä ei ole vielä valmiina! Nopeasti, tehkää tuli kahvipannun alle!
Hiljaa, hiljaa! Tuleeko kahvi sitten pian? Kohta, kohta! En minä huoli
kahvista. Minä tahdon olutta, olutta! Äiti, olutta! Kas, tässä on
olutta! Se ei ole minun lasini. Minä tahdon oman lasini. Katsokaahan,
kuin lapsi on viisas. Ajatelkaas, heti tietää, että se ei ole hänen
lasinsa! Tässä, Heikki, tässä on sinun lasisi. Niinkuin pöydässä kävi
aina muulloinkin. Vaatteet, makuuhuone, palvelusväki, seura, kaikki oli
valittava hänen mielensä mukaan. Nyt on hän täysikasvuinen ja yleisesti
tunnetaan hänet nimellä: itsepäinen Kaleva. Kolmesti on hän jo vaihtanut
asuntoa. Joka vuosi on huoneet paperoitava toisin ja uunit laitettava
uudesti. Yhden vaimon on hän jo kiusannut kuoliaaksi, ja toinen - no,
hänkään ei taida enää kauan kestää. Palvelustyttöjä on hänellä
tavallisesti neljä kuusi vuodessa, ja hänellä itsellään, jos oikein
arvannut, on tuskin kahta vuotta elinaikaa jäljellä. Koko maailma on
hänen mielestään aivan hullusti järjestetty - ja sellainenhan on omansa
suututtamaan ihmisen kuoliaaksi.
Keinoja, joilla saa lapset tunteettomiksi luonnon kauneudelle.
Toru heitä, jos he tahtovat tarkastella luontoa, ja koeta kaikenlaisilla
lupauksilla estää heitä siitä!
Pikku Matti ei saanut kaupungissa nähdä kauniista luonnosta muuta kuin
kadun levyisen kaistaleen taivasta, sillä hänen isänsä, joka oli
käsityöläinen, asui kapean kadun varrella pikku talossa, missä ei ollut
minkäänlaista pihapuutarhaakaan. Kun sitten isä kerran otti hänet
mukaansa metsään, oli se hänelle sanomaton ilo, sillä kaikki siellä oli
uutta. Hän löysi sieltä milloin kukan, milloin madon, milloin linnun,
jotka
kaikki kiinnittivät hänen huomiotaan. Siellä hän hyppi isän perässä ja
huuteli: "Isä, isä, katso, miten suloinen kukka! Kuinka soma pikku
lintu"!
Mutta isä vastasi joka kerta tylysti: "Mitä siinä nyt ilveilet! Etkö
sinä muka ole milloinkaan nähnyt kukkaa tai lintua"? Kerran hän löysi
suuren
toukan, nosti sen hämmästyneenä maasta ja näytti sitä isälle.
"Katsohan", hän sanoi, "tuota suurta matoa, jonka minä löysin"! Mutta
isä sanoi:
"Hyi, mikä ilkeä otus! Heitä se maahan! Tallaa se kuoliaaksi! Se voisi
liata sinut"! Kun Matti pysähtyi ihmettelemään kaikkea, mitä näki, niin
hän
tietysti usein jäi jälkeen, joten isän oli odotettava, kunnes poika
tavoitti hänet. "Tule toki nopeammin, auttamaton nulikka! Ellet kävele
nokkelammin, niin varo! Saat toisella kertaa varmasti jäädä kotiin"!
Silloin Matti taas juoksi vähän aikaa isän vierellä, mutta halu
tarkastella
kaikkea, mitä hänen ympärillään oli, oli vastustammattoman suuri. Tuskin
oli isä ottanut montakaan askelta, kun Matti näki sammakon hyppivän
tai kuuli heinäsirkan sirittävän - ja siinä hän taas seisoi. Lopulta isä
kyllästyi siihen, otti häntä kädestä ja talutti kerallaan. Ja kun poika
siitä
huolimatta katsoi milloin sinne, milloin tänne, niin isä puhui hänelle
tavallisesti seuraavaan tapaan: "Kävele pois, kävele pois! Kun sinä
astelet
reippaasti, niin saavumme pian kylään. Siellä on toki sinullekin
mieluisempaa kuin täällä tyhjässä metsässä. Majatalosta minä pyydän
kahvia ja
käsken sekoittaa kermaan munaa, niin että se tuskin kannusta juoksee".
"Ja saanko minäkin siellä jotain"? "Se on selvää! Sinä saat kaksi
munankuorta. Kävele nyt, jatka vain, juokse! Sitten minä annan paistaa
sinulle pari makkaraa, saatpa oluttakin, niin että sinulle tulee oikein
herkkupäivä". Näillä metkuilla hänen lopulta onnistui kokonaan
tukahduttaa Matin kiihkeä halu ihailla kaunista luontoa ja oppia siten
tuntemaan
hyvä, viisas ja voimakas Luoja. Sen jälkeen hän marssi reippaasti
eteenpäin, ajatteli kahvia ja antoi luonnon olla luontona isän suureksi
tyytyväisyydeksi. Nyt hän on aikamies, ja hänen nauttimansa kasvatuksen
jäljet ovat vielä näkyvissä. Hän vaeltaa kävelymatkoillaan niityillä,
metsissä ja viljapelloilla näkemättä niissä mitään ihmeellistä. Hänen
edessään nousee leivonen ilmaan, hänen metsään astuessaan häntä
tervehtii satakielen laulu - hän ei sitä huomaa, sillä hänen ajatuksensa
ovat jo olutkannussa. Kun hänen palatessaan häneltä kysytään, mitä
merkillistä hän näki, niin hän ei osaa sanoa mitään muuta kuin: "Tänään
oli kovin lämmin, niin että siellä oli pakahtua" tahi "Olut oli
erinomaista".
Hänen täytyi saada pelata korttia - silloin hänellä oli kertomista
tuntikaupalla. Kerran kuitenkin teki luonto häneen niin mahtavan
vaikutuksen, että
se kiinnitti hänen huomiotaan. Täysikuu nousi. Silloin hän huusi: "No
voi sun turkkilainen, miten kaunis kuu! Kuinka se on täyteläinen kuin
leivoslautanen"!
