K
"kolmen äiti"
Vieras
Kyllä minusta aika kamalalta tuntuisi sanoa lapselle, että ei saa ottaa lisää ruokaa, jos lapsi itse sanoo olevansa nälkäinen. Joskus lapsilla on kasvupyrähdyksiä jolloin todella ruoan tarvekin on suurempi. Hirveää olisi lähettää nälkäinen lapsi takaisin leikkeihinsä.
Toisaalta voi olla, että en ymmärrä tätä ongelmaa kunnolla. Kun en ole itse tullut ajatelleeksi, että lapsi voisi/haluaisi syödä enemmän kuin tarvitsee. Omat lapset tuntuvat itse säätelevän ruokamääriään tosi hyvin. Joskus on aikoja kun syövät kuin hevoset, toisinaan taas pienemmätkin annokset riittävät. Ja kaikki on tosi hoikkia (esikoinen jopa hieman liian laiha).
Mutta jotta ymmärtäisimme minkätasoisesta "ongelmasta" on kyse, niin voisiko ap kertoa lapsensa pituuden ja painon? Onko paino noussut selvästi viimeaikoina?