Lapseni eivät halua leikkiä ystäväni lasten kanssa...

[pistipä miettimään]

Itselläni kohta 4 ja 6 vuotiaat tytöt ja tuolla ystävälläni kohta 6 vuotias tyttö ja 7 vuotias poika.
Lapset ovat olleet tekemisissä ihan pienistä vauvoista asti ja aina viettäneet aikaa paljon yhdessä.
Nyt kuitenkin ystäväni työkiireiden ja mun opiskelukiireiden vuoksi niin on vuoden verran meidän tapaamiset harventuneet ja esim. yökyläilyt vähentyneet.

Ollaan sitten enemmän ja enemmän nähty erästä toista ystävääni, jolla on 6 vuotias tytär ja pieni vauva nyt.
Ja tytöillä menevät leikit todella hyvin.
Omani ovat iloisia ja tuntuu, että oikein kukoistavat yhteisissä leikeissä.
Kaikille on tilaa ja vaikka välillä vääntävät niin sopukin löytyy yleensä ilman meidän äitien puuttumista asiaan.

Toista on tämän ekan ystäväni lasten kanssa, lähinnä hänen tyttärensä leikkii mun lasteni kanssa. Poika yleensä katsoo telkkaria meillä ollessaan tai pelailee pleikkaa kun ollaan heidän kotonaan.
Joskus tulee mukaan leikkiin jos esim. ulkoilemme.
Mutta nämä 3 tyttöä yhdessä niin koko ajan saa olla setvimässä tappelua, riitaa ym..

Pitkälti olen sitä mieltä, että ystävälläni on mopo pahasti kateissa kasvatuksessa ja siitä johtaa monet ongelmat.
Minkäänlaisia sääntöjä ei noudata meidän kotona ja omat lapseni ovat ihan helisemässä kun tietävät ettei jotain saa tehdä ja sitten toinen vain tekee, ja kuiskii vielä että jos kerrot niin en leiki sun kanssa.
Ja tämä ystäväni tyttö kyllä tietää monia juttuja mitä meidän kodissa ei ilman lupaa esim. saa tehdä.
Ja äitinsä ei juuri puutu asiaan, sivuhuomautuksena vielä tämäkin.
Hänen kotona ollessaan ei lapseni saa leikkiä millään leluilla omasta tahdostaan vaan tyttö jakaa leluja ja jos ei halua leikkiä juuri sillä hetkellä sillä niin ei saa sitten koskea mihinkään.

Vanhempi tyttöni on sanonut aina aika ajoin tästä ja pienempäni, noh vuosi-kaksi sitten näki joka yö kauheasti unia joissa riiteli tytön kanssa aina silloin kun olimme olleet siellä leikkimässä.
Ja nyt tänään sitten ystäväni lähdettyä sanoi ettei oikeasti haluaisi leikkiä tytön kanssa, koska määrää ihan kaiken.

Nyt sitten mietinnässä et miten tästä eteenpäin.
Riemunkirjava sepustus, toivottavasti sait selvää.
Ja kysyä saa ennen ku alkaa huiskimaan jotain.
En ehkä osaa sanoa kaikkea ihan oikein mitä milläkin lauseella tarkoitana!!!

 

["vieras"]

Ystäviä ei ole ikinä liikaa Ota huomioon se asia, kun teet päätöksiäsi. Muuta en voi tuohon sanoa.

 

[lpktk]

Jos lapsesi eivät halua leikkiä ystäväsi lasten (tyttären) kanssa, niin pakkohan heidän ei ole leikkiä. Jos haluat nähdä ystävääsi, niin järjestät asian ilman lapsia. Itse ottaisin ehdottomasti puheeksi ystäväni kanssa tämän asian. Asiallinen keskustelu tai vaikka kirje/sähköposti aluksi.

Lapset menevät ehdottomasti ystävien edelle.

 

[Kärppänä heinälatoon]

No miksi lapsien pitäisi heidän kanssaan leikkiä? Anna lapsillesi vaihtoehto, jos suinkin mahdollista (lähtee tai ei mukaan). Jos ootte sukulaisia tai on muuten vain pakko tulla mukaan, niin sitten ei kai auta kuin jutella lapsen kanssa, että monenlaisten ihmisten kanssa pitää oppia tulemaan edes jotenkuten toimeen, vaikka ei niin seurasta välittäiskään. Älä silti koita pakottaa lapsia leikkimään keskenään (jos menevät, menkööt omasta tahdostaan, mutta anna jäädä myös esim. kahvipöytään tms.). Ei niistä mitään parhaita kavereita tarvitse tulla, vaikka sinä ja lasten äiti kaveeraisittekin.

Ei kaikkien kemiat vaan natsaa, vaikka ei mitään kasvatuksellista juttua taustalla oiskaan. Fakta on, että munkin tyttö leikkii kuin unelma monen lapsen kanssa, mutta yks lapsi on semmoinen, että kumpikin päätyy leikkimään omiaan ja jos tuo toinen ehdottaa edes jotain, mun tyttö ei ole kuulevinaankaan. Äitinsä toteaa joka kerta, että se on tuo ikä, kun eivät osaa vielä leikkiä yhteen. Ei ole. Osittain on, mutta tiedän, ettei se selitä koko juttua (koska lapsi leikkii muiden samanikäisten kanssa loistavasti). Ja tiedän kyllä miksi. Mun tyttö ei tykkää komentelusta, ja tuo toinen taas on todella (aikuisillekin) komenteleva eikä ehdotukset ole niinkään tehtäiskö, vaan enemmän käskyjä. Ohjaa ihan kaikkea tekemistä, mitä saa tehdä ja millä leikkiä ja mitä pitää seuraavaksi tehdä. En suoraan sanottuna meinaa sitä itsekään aina jaksaa ...miksi lapsen pitäisi?

 

[pistipä miettimään]

no jos nyt ihan rehellisä ollaan niin tuo ystävä on viime ajat tuntunut aina vähemmän ja vähemmän ystävältä.
ei oo mitään kovin traagista tapahtunu, mutta ollaan kuitenkin loppujen lopuks niin aika eri lailla maailmaa katsovia.
ja ite oon aika semmonen mukaileva enkä saa sanottua asioita jotka haluaisin vaan annan uskoa että jokin asia on munkin mielipide, koska en jaksa asiasta keskustella taikka varsinkaan riidellä.
olen vaan niin kovin yksinäinen et seura ku seura tuntuu kuitenki vielä toistaseks vievän voiton.
enkä haluaisi aloittaa mitään riitaa tai syyttelyä. mun tyyli olis enemmänki vaan hiipua taka-alalle pikku hiljaa!

 

[pistipä miettimään]

Ei kaikkien kemiat vaan natsaa, vaikka ei mitään kasvatuksellista juttua taustalla oiskaan. Fakta on, että munkin tyttö leikkii kuin unelma monen lapsen kanssa, mutta yks lapsi on semmoinen, että kumpikin päätyy leikkimään omiaan ja jos tuo toinen ehdottaa edes jotain, mun tyttö ei ole kuulevinaankaan. Äitinsä toteaa joka kerta, että se on tuo ikä, kun eivät osaa vielä leikkiä yhteen. Ei ole. Osittain on, mutta tiedän, ettei se selitä koko juttua (koska lapsi leikkii muiden samanikäisten kanssa loistavasti). Ja tiedän kyllä miksi. Mun tyttö ei tykkää komentelusta, ja tuo toinen taas on todella (aikuisillekin) komenteleva eikä ehdotukset ole niinkään tehtäiskö, vaan enemmän käskyjä. Ohjaa ihan kaikkea tekemistä, mitä saa tehdä ja millä leikkiä ja mitä pitää seuraavaksi tehdä. En suoraan sanottuna meinaa sitä itsekään aina jaksaa ...miksi lapsen pitäisi?

tuli vaan mieleen et meinaatko et kyseessä on ihan vaan jonkun ihmisen ominaispiirre jos on tuommonen komentelija.
itse näen sen aika pitkälti myös kasvatuksellisena asiana.
ja tottakai joku päsmäröi enemmän ja toinen vähemmän, ja joku on pomompi kuin toinen.
mutta sama juttu siis juuri, että ystäväni tyttö komentelee kaikkia, tekee mitä tahtoo. ja etenkin samanikänen tyttäreni, joka on aikamoinen sovittelija luonne ja ottaa hirmuisesti muita huomioon(on ihan päiväkotimaailmassa asia huomioitu) niin ei tahdo kestää itsensä alentamista saati siskonsa.

 

[Keittiönoita]

tuli vaan mieleen et meinaatko et kyseessä on ihan vaan jonkun ihmisen ominaispiirre jos on tuommonen komentelija.
itse näen sen aika pitkälti myös kasvatuksellisena asiana.
ja tottakai joku päsmäröi enemmän ja toinen vähemmän, ja joku on pomompi kuin toinen.
mutta sama juttu siis juuri, että ystäväni tyttö komentelee kaikkia, tekee mitä tahtoo. ja etenkin samanikänen tyttäreni, joka on aikamoinen sovittelija luonne ja ottaa hirmuisesti muita huomioon(on ihan päiväkotimaailmassa asia huomioitu) niin ei tahdo kestää itsensä alentamista saati siskonsa.

Onhan meissä aikuisissakin jotkut määräilijöitä ja jotkut sovittelijoita. Kyse voi siis olla hyvinkin luonteesta ja jos hyvin käy, sekä määräilijä että sovittelija löytävät itselleen elämässään luonteeseensa parhaiten sopivan paikan. Vaikka oma tyttäresi sovittelija onkin, ei hänen silti tarvitse alistua toisen jatkuvaan määräilyyn. Sinuna mä puhuisin tyttäreni kanssa ja sanoisin, että vaikka toinen määräileekin, ei määräyksiin tarvitse suostua.

 

[Kärppänä heinälatoon]

tuli vaan mieleen et meinaatko et kyseessä on ihan vaan jonkun ihmisen ominaispiirre jos on tuommonen komentelija.
itse näen sen aika pitkälti myös kasvatuksellisena asiana.
ja tottakai joku päsmäröi enemmän ja toinen vähemmän, ja joku on pomompi kuin toinen.
mutta sama juttu siis juuri, että ystäväni tyttö komentelee kaikkia, tekee mitä tahtoo. ja etenkin samanikänen tyttäreni, joka on aikamoinen sovittelija luonne ja ottaa hirmuisesti muita huomioon(on ihan päiväkotimaailmassa asia huomioitu) niin ei tahdo kestää itsensä alentamista saati siskonsa.

Kyllä mä tykkään, että se on myös luonteesta kiinni. Voi toki kasvatuskin asiaan vaikuttaa, mutta väitän, että tällä tuntemallani se päällepäsmäröinti on luonnetta... Sille on siitä kyllä huomautettu (ja äitinsäkin huomauttaa kyllä koko ajan), mutta ainakaan vielä ei ole kovasti muuttunut. Lapsi se kuitenkin on vielä, joten ei nyt vielä luovuta toivosta.

 

[pistipä miettimään]

Onhan meissä aikuisissakin jotkut määräilijöitä ja jotkut sovittelijoita. Kyse voi siis olla hyvinkin luonteesta ja jos hyvin käy, sekä määräilijä että sovittelija löytävät itselleen elämässään luonteeseensa parhaiten sopivan paikan. Vaikka oma tyttäresi sovittelija onkin, ei hänen silti tarvitse alistua toisen jatkuvaan määräilyyn. Sinuna mä puhuisin tyttäreni kanssa ja sanoisin, että vaikka toinen määräileekin, ei määräyksiin tarvitse suostua.

tottakai olen sanonut tytölleni, että ei tartte tehdä kaikkea mitä toinen sanoo taikka käskee. ja jos jokin asia epäilyttää niin aina saa tulla äitille sanomaan, kysymään vaikka korvaan kuiskaamaan. ei tartte jäädä yksin epäröimään asian kanssa.
mutta eipä ole tähän mennessä nyt auttanu, ei ainakaan toivotulla tavalla.
ja ainakin itse ajattelen et kun ystäväni ei anna mitään signaalia omalle lapselleen sen käyttäytymisestä niin on kovin vaikea lähteä minunkaan siinä tilanteessa sanomaan muuta kuin jotain ympäri pyöreetä...että kaikki saa leikkiä kaikilla leluilla, ja muidenkin vuoro on joskus ym...
ja ystäväni tytär kyllä pompottaa äitiäänkin ihan kympillä ja käskyttää.
ja mun mielestä hiukkasen rinnastettavissa koulukiusaamiseen eli
ei se ongelma ole kiusatulla vaan kiusaajalla.
eikä ongelman ratkaisuna voi olla,että kiusatun pitää keksiä keino vaan selvitä asiasta vaan kyllä kiusaajan tekoon pitää puuttua.
ja HUOM. oli rinnastus ei suora vertaus.
ja tarkotan sitä, että mun mielestä toisten käskyttäminen, määrääminen, leikistä pois jättäminen ym ei ole suotavaa käytöstä.
ja en halua viestiä omalle lapselleni, että hänen täytyy itse ryhdistäytyä ja sanoa vastaan, koska minusta tuolle toiselle lapselle pitäisi viestiä, että sinun käytöksesi on kurjaa, tuhmaa ja inhottavaa muita kohtaan.

 

[Keittiönoita]

Kyllä mä tykkään, että se on myös luonteesta kiinni. Voi toki kasvatuskin asiaan vaikuttaa, mutta väitän, että tällä tuntemallani se päällepäsmäröinti on luonnetta... Sille on siitä kyllä huomautettu (ja äitinsäkin huomauttaa kyllä koko ajan), mutta ainakaan vielä ei ole kovasti muuttunut. Lapsi se kuitenkin on vielä, joten ei nyt vielä luovuta toivosta.

Lapsilla on ilmiömäinen kyky unohtaa, mitä aikuiset ovat heille sanoneet. Varsinkin, jos se sanominen on ollut jotain sellaista, mikä ei lapsen mielestä ole kiva juttu toteutettavaksi. Moni äiti varmaan kokee tämän viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsen pitäisi alkaa ilman jatkuvaa huomauttelua pitämään huoneensa siistinä

Paljon tehokkaampaa kuin aikuisen huomautteleminen on se, miten toinen lapsi asiaan suhtautuu. Määräilijä määrää niin kauan, kun muut lapset suostuvat määrättäviksi. Kun eivät enää suostu, määräilijä huomaa, että oho...tämä ei enää toimikaan. Ja sitten hänen on joko muutettava toimintatapaansa tai tyydyttävä olemaan ilman leikkikaveria. Aikuiset aivan liian usein unohtavat, miten suuri merkitys lapsilla on toistensa kasvattajina.

 

[Keittiönoita]

tottakai olen sanonut tytölleni, että ei tartte tehdä kaikkea mitä toinen sanoo taikka käskee. ja jos jokin asia epäilyttää niin aina saa tulla äitille sanomaan, kysymään vaikka korvaan kuiskaamaan. ei tartte jäädä yksin epäröimään asian kanssa.
mutta eipä ole tähän mennessä nyt auttanu, ei ainakaan toivotulla tavalla.
ja ainakin itse ajattelen et kun ystäväni ei anna mitään signaalia omalle lapselleen sen käyttäytymisestä niin on kovin vaikea lähteä minunkaan siinä tilanteessa sanomaan muuta kuin jotain ympäri pyöreetä...että kaikki saa leikkiä kaikilla leluilla, ja muidenkin vuoro on joskus ym...
ja ystäväni tytär kyllä pompottaa äitiäänkin ihan kympillä ja käskyttää.
ja mun mielestä hiukkasen rinnastettavissa koulukiusaamiseen eli
ei se ongelma ole kiusatulla vaan kiusaajalla.
eikä ongelman ratkaisuna voi olla,että kiusatun pitää keksiä keino vaan selvitä asiasta vaan kyllä kiusaajan tekoon pitää puuttua.
ja HUOM. oli rinnastus ei suora vertaus.
ja tarkotan sitä, että mun mielestä toisten käskyttäminen, määrääminen, leikistä pois jättäminen ym ei ole suotavaa käytöstä.
ja en halua viestiä omalle lapselleni, että hänen täytyy itse ryhdistäytyä ja sanoa vastaan, koska minusta tuolle toiselle lapselle pitäisi viestiä, että sinun käytöksesi on kurjaa, tuhmaa ja inhottavaa muita kohtaan.

Miksi et? Ymmärrän kyllä näkemyksesi siitä, että toinen tyttö toimii väärin. Sinä voit kuitenkin vaikuttaa vain omaan tyttäreesi ja hänen käyttäytymiseensä. Miksi sinusta on huono asia, jos tyttäresi oppii jo nyt pitämään puolensa eikä alistu toisten määräiltäväksi? Mitä haittaa ajattelet siitä lapsellesi olevan? Vanha sanonta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa" ei ole tuulesta temmattu ja lapset, jotka eivät suostu toisten lasten oikkujen toteuttajiksi yleensä pärjäävät varsin mainiosti myöhemminkin, jos kaverit yrittävät houkutella typeryyksiin.

 

[pistipä miettimään]

Kyllä mä tykkään, että se on myös luonteesta kiinni. Voi toki kasvatuskin asiaan vaikuttaa, mutta väitän, että tällä tuntemallani se päällepäsmäröinti on luonnetta... Sille on siitä kyllä huomautettu (ja äitinsäkin huomauttaa kyllä koko ajan), mutta ainakaan vielä ei ole kovasti muuttunut. Lapsi se kuitenkin on vielä, joten ei nyt vielä luovuta toivosta.

Hmmmmmmm.
Musta toi sit vaan on niin rasittava, suututtava ja suoraan sanottuna kauhea piirre ihmisessä, että käskyttää muita.
ja ite puuttusin siihen ihan samalla tavalla kuin nyt vaikka toisten lasten lyömiseen...
ja taas siis kärjistin ja oikasin.
mutta mun mielestä kunnon leikki vaatii toimivan joukon eikä yhtä määrääjää.
yhdessä sovitussa leikissä kaikki hitsaantuvat kiinni ja ovat valmiita tekemään, keskittymään, leikkimään, viihtymään yhdessä ja ovat mun mielestä vähemmän alttiita siirtymään toiseen porukkaan, toiseen leikkiin, hyppimään ja hillumaan edes takasin vailla mitään iloa yhdessäolosta.

noh, nää keissit ehkä eroavat siinä et sun ystävä kyllä muistuttaa tytärtään asiasta ja mun ystävä ei edes sitä.
tosin itse olen sitä mieltä, että asiasta voi seurata jotain sanktiota ihan niin kuin nyt vaikka tosta toisen lyömisestäkin.
mun mielestä ei voi vaan kuitata sitä, että toi meitin RIITTA nyt on vaan tollanen!!!

 

[pistipä miettimään]

Miksi et? Ymmärrän kyllä näkemyksesi siitä, että toinen tyttö toimii väärin. Sinä voit kuitenkin vaikuttaa vain omaan tyttäreesi ja hänen käyttäytymiseensä. Miksi sinusta on huono asia, jos tyttäresi oppii jo nyt pitämään puolensa eikä alistu toisten määräiltäväksi? Mitä haittaa ajattelet siitä lapsellesi olevan? Vanha sanonta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa" ei ole tuulesta temmattu ja lapset, jotka eivät suostu toisten lasten oikkujen toteuttajiksi yleensä pärjäävät varsin mainiosti myöhemminkin, jos kaverit yrittävät houkutella typeryyksiin.

ok. saanen muotoilla uudestaan.
eli tarkoitin tuolla ettei se saa olla se ainoa toimenpide jolla ongelma ratkaistaan.
et kunhan nyt vaan sinäkin ryhdistäydyt siitä niin ongelma katoaa.
mun mielestä toi vaan viestii et vika on ollu mun tytössä ja hänen käytöksen parantamisella tästäkin selvittiin.
ja mun mielestä ei ehkä tartte oppia jotenki tota kautta sitä vaan musta tollanen tulee sitten ihan normaalissa lasten välisissä taistoissa eteen ja sitä kautta sitten hallintaan.
mä en vaan ymmärrä et täytys jotenki sietää ja hyväksyä ja nähdä jonkun toisen huono käytös kasvattavana tilanteena.

 

[Keittiönoita]

Hmmmmmmm.
Musta toi sit vaan on niin rasittava, suututtava ja suoraan sanottuna kauhea piirre ihmisessä, että käskyttää muita.
ja ite puuttusin siihen ihan samalla tavalla kuin nyt vaikka toisten lasten lyömiseen...
ja taas siis kärjistin ja oikasin.
mutta mun mielestä kunnon leikki vaatii toimivan joukon eikä yhtä määrääjää.
yhdessä sovitussa leikissä kaikki hitsaantuvat kiinni ja ovat valmiita tekemään, keskittymään, leikkimään, viihtymään yhdessä ja ovat mun mielestä vähemmän alttiita siirtymään toiseen porukkaan, toiseen leikkiin, hyppimään ja hillumaan edes takasin vailla mitään iloa yhdessäolosta.

noh, nää keissit ehkä eroavat siinä et sun ystävä kyllä muistuttaa tytärtään asiasta ja mun ystävä ei edes sitä.
tosin itse olen sitä mieltä, että asiasta voi seurata jotain sanktiota ihan niin kuin nyt vaikka tosta toisen lyömisestäkin.
mun mielestä ei voi vaan kuitata sitä, että toi meitin RIITTA nyt on vaan tollanen!!!

Mutta nythän sun lapsesi joutuu kärsimään siitä, että Riitta on sellainen eikä hänen äitinsä tee asialle mitään. Sulla ja ystävälläsi on erilainen näkemys lasten kasvatuksesta ja siitä, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Tällä hetkellä lapsesi on kahden aikuisen erilaisten näkemysten sijaiskärsijä. Kauanko ajattelit tilanteen antaa jatkua? Vaikka katkaisetko ystävyyssuuhteesi Riitan äitiin? Mä en näe mitään pahaa siinä, että lapsi oppii sanomaan toisille lapsille "ei". Lapsen itsetuntokin kasvaa siitä, kun huomaa voivansa sanoa kaverille vastaan, jos kaveri toimii lapsen mielestä väärin. Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän oivaltaa, että hän saakin itse päättää, totteleeko kaverin määräyksiä vai ei.

 

[Keittiönoita]

ok. saanen muotoilla uudestaan.
eli tarkoitin tuolla ettei se saa olla se ainoa toimenpide jolla ongelma ratkaistaan.
et kunhan nyt vaan sinäkin ryhdistäydyt siitä niin ongelma katoaa.
mun mielestä toi vaan viestii et vika on ollu mun tytössä ja hänen käytöksen parantamisella tästäkin selvittiin.
ja mun mielestä ei ehkä tartte oppia jotenki tota kautta sitä vaan musta tollanen tulee sitten ihan normaalissa lasten välisissä taistoissa eteen ja sitä kautta sitten hallintaan.
mä en vaan ymmärrä et täytys jotenki sietää ja hyväksyä ja nähdä jonkun toisen huono käytös kasvattavana tilanteena.

Ymmärrän pointin, mutta mikä on se sun toinen toimenpide, mihin ajattelit ryhtyä?

 

["vieras"]

Itse ollaan oltu hieman vastaavassa tilanteessa ystavani kanssa, aiemmin tavattiin lahes joka paiva lasten kanssa, mutta hanen muutettua kauemmas tapaamiset ovat valitettavasti jaaneet noin kertaan viikossa. Meidan lapset ovat syntyneet noin vuoden ikaerolla, omani vanhempi ja varsinkin vanhimmat tytot ovat lahes toistensa vastakohdat luonteiltaan, omani varsin vilkas ja 'vaativa' temperamentiltaan, kun taas ystavani tytar on hyvin puhelias, hieman pikkuviisas ja rauhallinen.Valilla tytoille meinasi tulla erimielisyyksia ja toisinaan toinen otti toisen leikin liian tosissaan koska pitavat erilaisista leikeista noin yleensa, mutta olemme ottaneet vanhempina asenteen etta molemmat saa komentaa vapaasti kummankin lapsia ja vaikka joskus toinen tytoista onkin sanonut etta en halua nahda, niin emme heita omaa ystavyyttamme hukkaan koska lapsemme eivat aina tule toimeen. Ja kummasti kohta ne leikit sujuu taas ja ollaan mita parhaita kavereita. Lapset harvoin ovat pitkavihaisia elleivat aikuiset aiheuta ista tyyliin; 'voi kun se Maija on tuhma ja muistahan kertoa aidille jos se kiusaa sinua', miak johtaa vain siihen lapsen mielessa etta 'Maija on tuhma ja kaikki mita maija tekee on tuhmaa ja taytyy kertoa aidille'. Lapsille tekee toisinaan hyvaa oppia olemaan myos ihmisten kanssa kenesta ei hirveasti pida, silla heitakin joutuu tassa elamassa sietamaan.

 

[pistipä miettimään]

Paljon tehokkaampaa kuin aikuisen huomautteleminen on se, miten toinen lapsi asiaan suhtautuu. Määräilijä määrää niin kauan, kun muut lapset suostuvat määrättäviksi. Kun eivät enää suostu, määräilijä huomaa, että oho...tämä ei enää toimikaan. Ja sitten hänen on joko muutettava toimintatapaansa tai tyydyttävä olemaan ilman leikkikaveria. Aikuiset aivan liian usein unohtavat, miten suuri merkitys lapsilla on toistensa kasvattajina.

no tavallaan mun mielestä mun lapseni teki nyt noin.
eli EI halua enää leikkiä tuon tytön kanssa.
ei halua/uskalla/osaa sanoa sitä tuolle tytölle mutta kertoi sen sitten minulle.

ja mun mielestä lapset kasvattajina on juu tottakai totta.
ja joka päiväsessä elämässä tulee kaikenlaista vastaan.
mut et minkä takia sitten se Matti-Petteri ei voi vetää rekalla Liinukkaa päähän vaan me aikuiset puututaan siihen, ja kyseessä siis 10cm pitkä 50g painava muoviauto, jolla Liinukankaan nuppi ei hajoa.
eikös se Matti-Petteri voi nyt vaan kasvattaa sitä Liinukkaa siinä ihan ilman kenenkään muun asiaan puuttumista??

 

[Keittiönoita]

no tavallaan mun mielestä mun lapseni teki nyt noin.
eli EI halua enää leikkiä tuon tytön kanssa.
ei halua/uskalla/osaa sanoa sitä tuolle tytölle mutta kertoi sen sitten minulle.

ja mun mielestä lapset kasvattajina on juu tottakai totta.
ja joka päiväsessä elämässä tulee kaikenlaista vastaan.
mut et minkä takia sitten se Matti-Petteri ei voi vet
ää rekalla Liinukkaa päähän vaan me aikuiset puututaan siihen, ja kyseessä siis 10cm pitkä 50g painava muoviauto, jolla Liinukankaan nuppi ei hajoa.
eikös se Matti-Petteri voi nyt vaan kasvattaa sitä Liinukkaa siinä ihan ilman kenenkään muun asiaan puuttumista??

No mätkiikö tämä Riitta sun tytärtäsi jollain? Tottakai silloin pitää aikuisen puuttua asiaan, jos lapsen fyysinen koskemattomuus on vaarassa. Mutta nyt mun käsittääkseni sinua ärsyttää, että ystäväsi ei puutu tyttärensä käytökseen. Ja sun oma lapsesi ei haluaisi olla Riitan määräiltävänä. Mä koitan herätellä sua miettimään tilannetta ja sitä, mitä asialle voi tehdä. Tehdä NYT eikä sitten joskus, jos ystäväsi sattuu alkamaan ajattelemaan asiasta samoin kuin sinä. Jostainhan pitää aloittaa ja se joko toimii tai ei toimi. Jos ei toimi, pitää miettiä jotain muuta.

 

[Siobhan42]

Paljon tehokkaampaa kuin aikuisen huomautteleminen on se, miten toinen lapsi asiaan suhtautuu. Määräilijä määrää niin kauan, kun muut lapset suostuvat määrättäviksi. Kun eivät enää suostu, määräilijä huomaa, että oho...tämä ei enää toimikaan. Ja sitten hänen on joko muutettava toimintatapaansa tai tyydyttävä olemaan ilman leikkikaveria. Aikuiset aivan liian usein unohtavat, miten suuri merkitys lapsilla on toistensa kasvattajina.

Komppaan täysin Keittiönoitaa! Mulla on itsellä ollut taipumuksia aina joskus yrittää määräillä muita, mutta kun se ei onnistu niin äkkiä sen lopettaa... Ja parempi sun tyttärelles on 6 vuotiaana oppia sanomaan EI päällepäsmäreille, kun joko olla kokonaan oppimatta, tai joutua opettelemaan se taito myöhemmin. Koska noita tilanteita tulee aina vastaan, ja jokaisella olisi hyvä olla sen verran itsetuntoa, että osaa sanoa että en tykkää tästä tilanteesta, ja mun ei tarvitse tätä sietää. Eli en leiki tuon kanssa. Jos Riitta sanoo teillä kotona sun lapsille millä leluilla ne saa leikkiä niin kehoittaisin käskemään sun lapsia pyytämään sitä poistumaan huoneesta. Istukoon sitten vaikka keittiössä teidän aikusten kanssa ja tylsistyköön. Jos näin käy Riitan kotona, ottakaa omia leluja mukaan ja leikkikää vain niillä. Sulla kun on kaksi tyttöä niin hehän voivat leikkiä yhdessä, kyllä siinä Riitta pian alkaa muuttaa käytöstä kun jää yksin leikin ulkopuolelle.

Jotkut ihmiset ei opi muuten kuin että niille hakkaa sen päähän väkipakolla. Riitta on ilmeisesti sellainen. Ja tuo, mitä kuvailet, ei ole leikkiä lasten välillä, leikki on, niinkuin totesit, molemmanpuoleista ja kaikille hauskaa.

 

[pistipä miettimään]

Mutta nythän sun lapsesi joutuu kärsimään siitä, että Riitta on sellainen eikä hänen äitinsä tee asialle mitään. Sulla ja ystävälläsi on erilainen näkemys lasten kasvatuksesta ja siitä, mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Tällä hetkellä lapsesi on kahden aikuisen erilaisten näkemysten sijaiskärsijä. Kauanko ajattelit tilanteen antaa jatkua? Vaikka katkaisetko ystävyyssuuhteesi Riitan äitiin? Mä en näe mitään pahaa siinä, että lapsi oppii sanomaan toisille lapsille "ei". Lapsen itsetuntokin kasvaa siitä, kun huomaa voivansa sanoa kaverille vastaan, jos kaveri toimii lapsen mielestä väärin. Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän oivaltaa, että hän saakin itse päättää, totteleeko kaverin määräyksiä vai ei.

No siksipä tässä tänne kirjottelinkin kun asia minua vaivaa ja monelta kantilta mietiskelen tätä.
osaatko sanoa et miten saisin lapseeni valettua uskoa sanoa omin sanoin asian toiselle tytölle??
ja ei kiva tilanne.
ja mun mielestä mun tyttö osaa olla ihan omapäinen tai siis kertoa mitä haluaa ja mitä ei aika monen muun lapsen kohdalla, mutta ei tämän.
voisiko sitten olla et kun me äidit ollaan tekemissä niin vaikuttaa lapsen ajatukseen et täytyy munkin leikkiä tuon kanssa...
noh, nyt karkaa ajatus ja meinaa kadota höyhensaaria kohti.
kiitti teille ajatustenvaihdosta!

 

[Keittiönoita]

No siksipä tässä tänne kirjottelinkin kun asia minua vaivaa ja monelta kantilta mietiskelen tätä.
osaatko sanoa et miten saisin lapseeni valettua uskoa sanoa omin sanoin asian toiselle tytölle??
ja ei kiva tilanne.
ja mun mielestä mun tyttö osaa olla ihan omapäinen tai siis kertoa mitä haluaa ja mitä ei aika monen muun lapsen kohdalla, mutta ei tämän.
voisiko sitten olla et kun me äidit ollaan tekemissä niin vaikuttaa lapsen ajatukseen et täytyy munkin leikkiä tuon kanssa...
noh, nyt karkaa ajatus ja meinaa kadota höyhensaaria kohti.
kiitti teille ajatustenvaihdosta!

Mä en pysty antamaan sulle mitään "täsmäneuvoja", koska jokainen lapsi ja jokainen vanhempi on erilainen. Oletko kysynyt tyttäreltäsi, miksi hän ei uskalla tai halua sanoa Riitalle ei? Mitä hän pelkää? Koita puuttua siihen pelon syyhyn, jotta lapsesi rohkaistuisi pitämään puoliaan. "Pitämään puoliaan" -termillä on ikävän negatiivinen kaiku, ikäänkuin nyrkit ojossa käytäisiin toisen päälle. Mutta ei se sitä ole vaan se on oman itsemääräämisoikeuden tiedostamista ja arvostamista. Mitä nuorempana lapsi oppii tämän taidon, sitä luontevammin se sujuu häneltä kouluun mennessä ja sitä luontevampaa hänen on olla lähtemättä mukaan typeryyksiin, joiden tietää olevan kiellettyjä.

 

[PunaisenPuutalonÄiti]

Ensiksi sanoisin, että kolme tyttöä on usein riitainen yhdistelmä, olipa kyse miten tutuista tai muuten hyvin keskenään toimeentulevista tytöistä hyvänsä.

Toiseksi, sinuna ottaisin asian puheeksi ystävän kanssa. Ellet halua sanoa suoraan, etteivät lapset enää halua leikkiä tytön kanssa, voit kertoa, että lapset ovat kertoneet tytön toimineen tietyllä tavalla leikkien aikana. Luulisi, että ystäväsi tällöin ottaa kantaa lapsensa tekemisiin ja ehkä alkaa asioihin puuttuakin. Ellei, niin voit tehdä niin, että mikäli seuraava kerta lasten yhteisleikkien merkeissä vielä koittaa, voit huomauttaa ihan nätisti itse, että meillä toimitaan tällä tavoin, ja jollei kelpaa, niin leikkiminen loppuu siltä erää siihen.

Mielestäni ei olisi huono juttu, vaikka sanoisitkin lapsillesi, että ryhdistäytyvät ja sanovat leikkitoverille, mikäli tämä väärällä tavalla toimii. Kysehän on kuitenkin teidän kodista. Turha komentelu on epäasiallista ja kertoo huonoista käytöstavoista, mutta itse en näe tässä kyllä mitään turhaa. Eli kotonaan voi kyllä komentaa myös muiden lapsia, jos siihen on aihetta. Enkä tarkoita komentamisella nyt mitään p*rsiistä asti tulevaa huutamista, josta kummallekin osapuolelle tulee vain paha mieli - vaan ihan vain sitä, että voi nätisti ja asiallisesti, mutta sopivan napakasti (näin asia tulee ymmärretyksi ja vakavasti otetuksi) sanoa, että ei - meillä ei toimita noin, kun meillä toimitaan näin. Eli komentaminen tässä tapauksessa = sellaista lempeän napakkaa ohjeistamista/neuvomista.

Ihan kaikkeen ei mielestäni ole tarvis puuttua, sillä onhan se totta, että lapset myöskin kasvattavat toisiaan. On ok, jos lapset riitelevät ja setvivät riitojaan keskenään - tai muuten vain kinastelevat. Jos joku kuitenkin jatkuvasti aiheuttaa toisille pahaa mieltä käyttäytymällä huonosti tai esim. riitely on jatkuvaa, niin kyllä siinä mielestäni on jo puuttumisen aihetta.

Mielestäni on eri asia, jos Nico-Petteri kumauttaa Jessica-Jeminaa muovirekalla kuupaan niin, että humina käy. Tällöin onkin puututtava - eihän toisia saa satuttaa. Jos kyse on tahattomasta pikkukolhaisusta, voi ohimennen huomauttaa suurempaa numeroa tekemättä, että pitää olla varovaisempi.

Kaikkeen ei siis mielestäni tarvi puuttua, mutta kaikkea ei tarvitse sietääkään.