Lapsensa menettäneitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suruvaippa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Suruvaippa

Vieras
En ole varma olenko ihan oikeassa paikassa asiani kanssa,mutta kokeillaan... Eli siis onko täällä muita,jotka ovat menettäneet lapsensa (jo syntyneen siis) ja toivovat uutta mahdollisuutta? Oma pikkuiseni kuoli vajaa kaksi viikkoa sitten 3 viikon ikäisenä,toistaiseksi vielä tuntemattomasta syystä:-( vaikka suru on musertava,niin silti mielessä pyörii ajatus toisesta mahdollisuudesta...
 
Hei! En ole samaa kokenut,mutta ymmärrän että surunne on suunnaton. Toivon sydämestäni voimia teille tänä vaikeana aikana. On niin vaikeaa löytää lohdutuksen sanoja,mutta jostain olen kuullut että Taivaan Isällä on jokin tehtävä niille pienille jotka hän haluaa luokseen aikaisin. Minä ainakin uskon että näin on käynyt teidän pienelle enkelille. Eilen luin tuolta toisaalta samanlaisen asian,ja illalla itkin että miten tällainen voi olla mahdollista. Voimia teille!
 
Otan osaa suureen suruunne. Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi. Ei varmasti ole maailmassa musertavampaa kuin lapsensa menettäminen. Uusi raskaus olisi varmaan hyväksi, näin maallikon ajatuksin, enkelivauvasi on aina sydämmessäsi, häntä ei sinulta pois oteta. Juttele asiasta jonkun ammattiihmisen kanssa, saat siitä varmaan apua.
 

Yhteistyössä