Lapsenvahdin mietteitä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lapseton lapsenvahti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Lapseton lapsenvahti

Vieras
Tilanteeni on se, että en koskaan voi saada biologista lasta: kohtuni ja munasarjani on poistettu muutama vuosi sitten syövän vuoksi.
Olen kuitenkin mukana esim. MLL:n sekä Pelastakaa Lapset toiminnassa. Pidän mm. kerhoja, lapsiparkkeja sekä satunnaisesti olen tarvittaessa lapsenvahtina.
Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja ja olin päiväkodissa töissä sairastumiseeni asti.

On totta etten tiedä miltä raskaus tuntuu, en koskaan tule kokemaan synnytystä enkä pyöritä sitä lapsiperheen arkea.
Mutta tekeekö se todellakin minusta ns. kakkosluokan kansalaisen silmissänne?
Miksi haukutte minut, jos suon teille vapaan hetken vahtimalla lapsianne ja lapsenne viihtyvät?
Ymmärrän, jos olette väsyneitä ja haluatte kiukutella jollekin, mutta oikeuttaako se puuttumaan siihen, millainen olen henkilönä?

Koskaan haukkumiset tai valitukset eivät ole kohdistuneet siihen miten toimin vaan ainoastaan siihen, että minulla ei ole omia lapsia. Miksi??

Haluaisinkin rehellisiä mielipiteitä asiasta:
Olenko todella muita huonompi vain sen vuoksi, etten saa omia lapsia?
Eikö teille olekaan tärkeää se, että lapsenne viihtyy ja voitte käydä hoitamassa omia asioitanne sen aikaa kun leikimme/pelaamme/askartelemme tms?
Vai minkä ihmeen vuoksi aina haukutte?

Onneksi suurin osa on kuitenkin mukavia äitejä eikä puutu henkilökohtaisiin asioihini.
Kiitos teille, ilman teitä en näitä hommia jaksaisi :-)
 
Luulen, että suurin osa äideistä kauhulla katselee lapsiperheitä ja lupaa itselleen, että minä olen ainakin parempi äiti, en ikinä huuda, väsy, anna kodin sotkeutua, silitän pyykit ja teen itse ruuat jne. Ja sitten se lapsiarki alkaa ja huomaa, että omat voimavarat onkin rajalliset ja iskee iso pettymys. En olekaan se täydellinen äiti, jollainen halusin olla. Toiset pääsee siitä yli ja ovat parhaita äitejä juuri omalla laillaan omille lapsilleen. Toiset taas katkeroituvat ja alkavat närhiä muita äitejä ja lapsettomia ja koittavat näin pönkittää omaa epävarmuuttaan äitinä.

On totta, että lapsettomana ei tiedä vielä totuutta lapsiperheen arjesta. Itsekin hoisin paljon muiden lapsia ennen omani syntymää ja olen myöskin lastenhoitaja. Silti olen yllättynyt tämän äitiyden kokonaisvaltaisuudesta. Se tajuton pelko käärön syntymän jälkeen, millä tämä pidetään hengissä! Ne valvotut yöt, kun aamuyöllä on jo ihan valmis antamaan lapsen vaikka posteljoonille. Ja se sydäntä raastava tuska kun oma lapsi sairastaa.. Minulla tällä hetkellä yksivuotias. En ole nukkunut vuoteen yli kolmea tuntia putkeen. Vauvana vaivasi koliikki ja refluksi. Sitten alkoi korvakierre. Olen todellakin joutunut riisumaan sen täydellisen äidin kruunun jo moneen kertaan. Eilenkin syötiin purkkiruokaa ja kertakäyttövaipat on jalassa. Joskus kärsin omantunnon tuskia, kun en jaksanutkaan olla se täydellinen äiti, joka halusin. Mutta toisaalta, olen antanut kaikeni lapselleni. Viimeyönä kanniskelin korvakipua huutavaa lastani ja silti nousin hänen kanssan kuudelta tekemään samat tutut aamurutiinit. Neuvolatäti kehuu reipasta ja turvallisesti kiintynyttä palleroani. Kaikki on hyvin. Silti minua satuttaa, kun lapsettomat ystävät arvostelevat äitiydeni valintoja. Juuri lapseton ystäväni kommentoi purkkiruuan syöttöäni ja se sattui todella pahasti. Hän ei ole kokenut sitä valintojen vyöryä, jonka lapsen saaminen aiheuttaa.

Tietysti lapsetonkin ihminen voi tietää paljon lapsista ja kasvatuksesta. Hän voi olla parempi ja etevämpi kasvattaja kuin moni äiti. Mutta äitiydestä hän ei tiedä mitään. Se täytyy hyväksyä. On eri asia olla äiti tai hoitaja.
 
  • Tykkää
Reactions: juupsis
[QUOTE="äiti";24473042]Luulen, että suurin osa äideistä kauhulla katselee lapsiperheitä ja lupaa itselleen, että minä olen ainakin parempi äiti, en ikinä huuda, väsy, anna kodin sotkeutua, silitän pyykit ja teen itse ruuat jne. Ja sitten se lapsiarki alkaa ja huomaa, että omat voimavarat onkin rajalliset ja iskee iso pettymys. En olekaan se täydellinen äiti, jollainen halusin olla. Toiset pääsee siitä yli ja ovat parhaita äitejä juuri omalla laillaan omille lapsilleen. Toiset taas katkeroituvat ja alkavat närhiä muita äitejä ja lapsettomia ja koittavat näin pönkittää omaa epävarmuuttaan äitinä.

On totta, että lapsettomana ei tiedä vielä totuutta lapsiperheen arjesta. Itsekin hoisin paljon muiden lapsia ennen omani syntymää ja olen myöskin lastenhoitaja. Silti olen yllättynyt tämän äitiyden kokonaisvaltaisuudesta. Se tajuton pelko käärön syntymän jälkeen, millä tämä pidetään hengissä! Ne valvotut yöt, kun aamuyöllä on jo ihan valmis antamaan lapsen vaikka posteljoonille. Ja se sydäntä raastava tuska kun oma lapsi sairastaa.. Minulla tällä hetkellä yksivuotias. En ole nukkunut vuoteen yli kolmea tuntia putkeen. Vauvana vaivasi koliikki ja refluksi. Sitten alkoi korvakierre. Olen todellakin joutunut riisumaan sen täydellisen äidin kruunun jo moneen kertaan. Eilenkin syötiin purkkiruokaa ja kertakäyttövaipat on jalassa. Joskus kärsin omantunnon tuskia, kun en jaksanutkaan olla se täydellinen äiti, joka halusin. Mutta toisaalta, olen antanut kaikeni lapselleni. Viimeyönä kanniskelin korvakipua huutavaa lastani ja silti nousin hänen kanssan kuudelta tekemään samat tutut aamurutiinit. Neuvolatäti kehuu reipasta ja turvallisesti kiintynyttä palleroani. Kaikki on hyvin. Silti minua satuttaa, kun lapsettomat ystävät arvostelevat äitiydeni valintoja. Juuri lapseton ystäväni kommentoi purkkiruuan syöttöäni ja se sattui todella pahasti. Hän ei ole kokenut sitä valintojen vyöryä, jonka lapsen saaminen aiheuttaa.

Tietysti lapsetonkin ihminen voi tietää paljon lapsista ja kasvatuksesta. Hän voi olla parempi ja etevämpi kasvattaja kuin moni äiti. Mutta äitiydestä hän ei tiedä mitään. Se täytyy hyväksyä. On eri asia olla äiti tai hoitaja.[/QUOTE]

No ei tosta alotuksesta kyl ilmi tullu että hän väittäs tietävänsä äitiydestä ja vanhemmuudesta. Kuulostaa enemmän siltä että äidit käyvät silmille. Mul ei oo kyl tapana haukkua hoitajia, oli omia lapsia tai ei.
 
Minä olen huomannut, että monastikkin sellaiset henkilöt joilla ei ole niitä omia muksuja, ovat hyvinkin kivaa seuraa lapsille. Jaksavat touhuta ja huomioida lasta paremmin kuin ne joilla jo muksuja on ja siksi useasti ajatusmaailma on toisen lainen ja jonkin sorttinen leipääntyminen ja innostuksen puute vaan tulee esiin.

Enkä nyt yleistä suuntaan, enkä toiseen, kaikensorttisia ihmisä löytyy.

Ne joilla niitä omia on, vaan monasti antavat ne parhaat itsestään niille omille muksuilleen ja vieraille ei enää samanlaista energiaa ja luovuutta jakseta antaa.
 
Oletko jotenkin korostanut lapsettomuuttasi? Työskentelet kuitenkin päivittäin lasten parissa ja törmäät heidän vanhempiinsa. On totta, että lapsiperheiden asioista tietävät paraiten perheet itse, sitten seuraavaksi lähimmät (hoitajat, isovanhemmat jne.). Oletkohan tahattomasti (tuskin tahalleen) antanut jonkun vinkin/neuvon, mistä joku äiti/isä on voinut kuvitella sinun olevan lastaan koskevassa asiassa enemmän asioista perillä kuin vanhempi itse? Jotkut vanhemmat pitävät hyökkäystä parhaana puolustuskeinona, reilua-NOT
 
olen itse kolmen äiti, mutta muistan hyvin ajan jolloin en ollut (sain lapset verrattain myöhään).

Mielestäni olin ihan yhtä äiti lapsettomanakin, vain eri tavalla, sillä silloin olin tavallaan "koko maailman äiti" ja annoin rakkautta, rahallista ja muuta tukea ja apua köyhille ja vähäosaisille lapsille useallakin tavalla. Minulla on vieläkin jatkuvasti tietyt hyväntekeväisyyskohteet ja kummilapset joille olen kestolahjoittaja, ja kannan huolta maailman lapsista kollektiivisesti.

Olen huomannut että moni lapsiperheen äiti (ja miksei isäkin) keskittyy vain omaan perheeseensä ja lapseensa ja glorifioi itsensä yliäidiksi joka tietää kaikesta kaiken koska on "valaistunut" kokiessaan äitiyden. Itse olen sitä mieltä että oma "maailmanäitiyteni" oli ihan yhtä arvokasta ja aitoa kuin "bioäitiyteni". Nainen ei ole ollenkaan arvokkaampi sillä kriteerillä arvotettuna onko biologisia lapsia vai ei. Sen sijaan (jos ylipäätään on pakko arvottaa) tarkastelisin sitä, miten paljon hyvää ja yhteisöllistä vastuunkantoa nainen ja äiti harjoittaa. Pelkkä omien lasten ja oman perheen hyvinvoinnin ylläpito ei riitä, varsinkaan tulevaisuudessa vaikeina aikoina joita maapallolla tullaan kokemaan.

Mielestäni AP on siis erittäin arvokas, tärkeä, ja eräällä tapaa ihan oikea todellinen äiti. Aivan yhtä arvokas ja tärkeä kuin esimerkiksi itse bioäitinä koen olevani. Jos joku sinua on AP ikinä loukannut tai halveksinut, niin ymmärtänet sen varmaan johtuvan juuri siitä että loukkaajalla on huono itsetunto ja ainoa tapa saada arvostusta äitinä on alentaa joku muu itsensä alapuolelle jotta tuntisi itsensä ylempiarvoiseksi. Tällaiset loukkaukset tulisi voida antaa anteeksi, vaikka ymmärrän niiden sattuvankin. Voimia sinulle!
 
MEillä ei ole koskaan ollut vierasta lastenhoitajaa, joten en siksi voi varmaksi sanoa, mutta kuvittelisin, että ei tulis mieleenkään haukkua. Olisin iloinen noin ammattitaitoisesta hoitajasta. Jos tietty lasta kohtelee huonosti, niin sitten saa naarasleijonan harteilleen.
 
Lapsettomuutesi ei todellakaan tee sinusta kakkosluokan kansalaista. Yritä jättää omaan arvoonsa sellaiset kiukuttelijat. Jotkut vanhemmat voivat myös harmistua siitä, että lapset ovat pitäneet sinusta ja tulleet kanssasi hyvinkin toimeen. Selittäisin sitä jonkinlaisena vanhempien mustasukkaisuutena omista lapsista ja sitten vanhemmat kohdistavat tunteensa sinuun. Minun lapsillanikaan ei ole ollut vieraita hoitajia, mutta jättäisin tarvittaessa oman jälkikasvuni kaltaisesi ammatti-ihmisen hoiviin mieluusti. Olisin todella tyytyväinen ja kiitollinen, jos voisin käydä asioilla murehtimatta kotona hoidossasi olevia lapsiani.
 

Yhteistyössä