M
mää
Vieras
Kerronpa lyhyesti meidän tarinaa...
Pojan käytöksestä nousi huoli jo esikoulussa, kun oli niin meneväinen. Kävi psykologin juttusilla säännöllisesti silloin.
Kun poika meni kakkoselle, esitin huoleni psykologille. Mieheni ja minä aloitettaisiin molemmat työnteko ja poika joutuisi itse suoriutumaan kouluun ja tulla koulusta. Psykologi sanoi että on jo korkea aikakin, eli ei huolta.
Vuoden poika tästä hommasta suoriutikin hyvin ja sitten taas raskauduin ja jäin kotiin.
Kun poika sitten meni neljännelle sai diagnoosin: ADHD (piirteitä) ja AS (piirteitä), jos tämä nyt mikään diagnoosi on. Tämän diagnoosin myötä aloimme saamaan ODL:n kautta sopeutumisvalmennusta.
Nyt poika sitten viidennellä ja tässä kerroin kuinka poika "kasvoi" silmissä kun joutunut nyt kahden viikon ajan itseänäisesti suoriutumaan kouluun (kaksi pienempää sairastellut peräjälkeen ja olen nukkunut yövalvomisien takia pitkään) .
Välihuomautuksena: Mieheni on kotona kuntoutustuella ja minä vanhempainlomalla. Meillä yhteensä viisi lasta.
Tästä asiasta (siis pojan yksin kouluun heräämisestä ja lähdöstä) sainkin sitten kuulla sellaisen huudon, kun ei näin sairas lapsi kuulemma siihen kykene!
En saa vammaistukea, fysioterapia loppui pojan kanssa vuosi sitten (oli 10 käyntiä yhteensä), psykologin mielestä pojan ei tarvitse enään käydä hänen luonaan, kun ei enää ole mitään järkeä.
Koulussa pojalla menee todella hyvin ilman mitään tukitoimia.
Nyt sitten minusta ollaan (odl) tekemässä lastensuojelu ilmoitusta!
Toinen syy miksi ilmoitus tehdään: tyttäreni 4v nukkui vielä klo:12.00 yöunia, selittelyt siitä että lapsi on todella kipeä ja valvonut todella pitkään, eivät selitykseksi riittäneet! Huomio vielä :tyttö oli noussut pikkaisen ylös klo:9.30 juonut ja käynyt pissalla...
Olenko ihan kauhea äiti? Miksi poikani nyt ei muka pärjää kouluun yksin? Tästä ei ole mitään moitetta koulun puolelta!!!