Lapsettoman miehen sopeutuminen perhe-elämään

[kinder]

Olen 3-vuotiaan pojan äiti. Erosimme pojan isän kanssa sopuisasti jo ennen kuin muksu ilmoitti tulostaan. Isä on hyvin kuvioissa mukana ja ottaa poikaa luokseen aina kun vain töiltään pystyy. Myös hänen uusi naisystävänsä tulee todella hyvin pojan kanssa toimeen, mikä minusta on hyvä asia!

Nyt olen vihdoin löytänyt myös itselleni kumppanin, jonka kanssa viihdyn ja haluan olla. Ongelmaksi on alkanut muodostua hänen suhteensa poikaani, tai oikeastaan se että sitä suhdetta ei juurikaan ole..
Toki meidän suhteemme on vasta tuore, ja olen koettanut antaa hänelle aikaa sopeutua tilanteeseen ja löytää roolinsa perheessämme, mutta vielä 8kk:n jälkeen ei ole minkäänlaista edistystä tapahtunut. Mies on joka toinen viikko töisä toisella paikkakunnalla joten ymmärrettävästi sekin vaikuttaa tilanteeseen.
Alkuaikoina hän jopa pyrki lisäämään nimensä perään sanan setä, mutta tästä keskustelimme ja se on onneksi loppunut. Mielestäni kun setä on esim naapuri tai muu tuttu, mutta ei äidin miesystävä.

Kyllä hän aina silloin tällöin tekee pojalle aamupalaa tms. , mutta esimerkiksi hän ei koskaan omasta aloitteestaan juttele pojalleni, vaan kaikki heidän kommunikointinsa tapahtuu poikani aloitteesta. Yhden kerran seurustelumme aikana on mies leikkinyt lapsen kanssa dubloilla, mutta sekin tapahtui minun ehdotuksestani..

Itseäni mietityttääkin nyt, että kuinka paljon minulla on "oikeus" häneltä vaatia? Onko liikaa pyydetty, että minulla voisi esim. joskus olla oma viikottainen harrastus, jonka ajan hän hoitaisi poikaa? Kun tähän mennessä on pitänyt hälyyttää isovanhemmat apuun jos minulla on jokin meno. Tai kuvittelenko liikoja jos haaveilen että aina silloin tällöin hän laittaisi pojan nukkumaan?

Poikani on selvästi jo mieheen kiintynyt. Ikävöikin tätä kun on poissa.

Asiasta on miehen kanssa keskusteltukin, ja ilmeisesti hän ei koe vielä löytäneensä itselleen sopivaa roolia/tapaa suhtautua poikaani. Eli aikaa pitäisi vielä antaa. Pelkään vain että tämänhetkinen tilanne vaivaa poikaanikin.

Lisämaustetta soppaan tuo suunnitteilla oleva yhteen muuttaminenkin. Halua kyllä kaikilta osapuolilta löytyy, mietin vain että onko se järkevää vielä kun miehen ja pojan välit ovat vasta "kämppäkaveri" -asteella..

Kaikista eniten toivoisin, että poikani elämässä läheisesti mukana olevat aikuiset olisivat turvallisia, välittäviä ja luotettavia häntä kohtaan huolimatta siitä ovatko verisukua tai eivät..

tulipas sekava vuodatus..
Toivottavasti joku samankaltaisessa tilanteessa elävä ja oleva osaisi kertoa, miten ovat saaneet asiat rullaamaan, tai että onko se jopa mahdotonta..

 

[Kepsis]

uskoisin kyllä että joillekkin se on oikeasti vaikeaa löytää oma paikkansa lapsien suhteen jos ei omia ole ennestään, mutta toisaalta 8kk on jo suhteellinen aika sinänsä. eipä tämäkään ole mikään asia mihin voisi sanoa suorilteen oikean vastauksen

 

[Kinela]

Mä en osaa sanoa kuin että aika. Meni 1,5v ennen kuin mies ehdotti että jättäisin lapsia hänelle hetkeksi. Pääsimme vasta viime kesänä veittämään yhteistä lomaa, joka loi sellaista perheen tapaista sudetta. Onneksi lapseni ei ole vihamielisiä ja ei tahallisesti loukkaa ketään, mutta pakkohan meiden aikuisten on kuitenkin puhua sellaisista asioista kun että lapset haluaisi että alkuperäiset vanhemmat olisi yhdessä, vaikka isän kumppani ja äidin kumppani on ihan jees.

 

[Ruma Elsa]

Nykyinen mieheni oli poikamies, kun tutustuimme, minä kahden lapsen yksihuoltaja. Hyvin hitaasti suhde lapsiin rakentui, eikä siitä koskaan samanlaista tullut kuin kolmeen myöhemmin syntyneeseen yhteiseen lapseen. Välillä olen katunutkin, koska jossain määrin ajattelen vanhimpien lasten kärsineen. Mieheni ei lisäksi ole mikään helppo luonne; hänellä on Asperger-piirteitä. Ihana aviomiehenä, parastaan yrittävä isänä (vaikka usein kykenemätön ymmärtämään biologisiakaan lapsiaan, puhumattakaan ihmissuhdetaitojen vaikeudesta), velvollisuutensa tekevä isäpuolena... Mies ei kyllä osallistu juuri lainkaan lasten hoitoon tai kotitöihin, mutta en pidä sitä kovin pahana, kun olen kotiäiti ja mies taas tekee yrittäjänä pitkiä päiviä ilman vapaita (teki jo poikamiehenä, on tosin yrittänyt hiukan hellittää, kun on tullut omia lapsia). Sanoisin, että paljon tulee vaatimaan työtä teiltä! Olen monta kertaa meinannut heittää hanskat tiskiin, syynä yleensä aina juuri miehen suhtautuminen vanhimpiin lapsiin (ei useinkaan jaksa nähdä heissä mitään positiivista; onneksi molemmat ovat jo muuttaneet kotoa).

Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!
Kotona