Lapsettomuushoidoissa olevat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimerkki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kotiuduin viimein reissusta ja onnittelen valtavasti @pienitoiveemme ❤️ ❤️ ❤️ ❤️
Reissussa ei meinannut edes päästä tänne palstalle ja kun lopulta pääsin niin ei pystynyt postaamaan. Mutta lukemassa kyllä kävin ja pienitoiveemme uutisia kovasti odotin!
Muidenkin kuulumiset olen lukenut ja tsemppaan teitä kaikkia :love:
Mulla välikierto lähestyy loppuaan ja nata-testikierron kp 1 voisi olla vaikka huomenna. Enpä ole montaa ajatusta natatestille oikeastaan suonut, enemmän odottelen tietenkin syyskuun alun alkionsiirtoa. Toivon että testi tuo jotain valaistusta siihen miksi siirrot jää negoiksi ja että sen tuloksia ehditään hyödyntää jo syyskuussa.
 
Hurjasti onnea @pienitoiveemme 😍😍😍 Ihanaa! Tarrasukkia täältäkin! 🥰

Meil on yritetty lomailla hoitoja miettimättä. Yritetty nimenomaan, vaikealta tuntuu tämä odotus! Ivf-suunnittelukäynti oli ja meni. Oli tosi kiva lääkäri ja kaikki meni hyvin, mutta tää lääkäri sanoi ettei meillä ole ollut amh ja ultrassa lasketut alkufollikkelit oikeen sopusuhdassa. Nämähän on laskettu tasan kerran ekalla käynnillä vuoden alussa ja silloinen lääkäri sanoi että näyttää tosi hyvältä ja tähän päivään asti olemme niin uskoneet. Nyt sitten lääkäri sanoi et follikkeleita on ollut silloin 8+4 ja hän ois odottanut suurempia lukuja AMH:n ollessa 2,4…. Sanoi et varsinkin tuo neljä toisella puolella on vähän. Tämähän nyt sit tietysti lisäsi huolia kauheesti, kun muutenkin ollaan molemmat aika pessimismiin taipuvaisia näissä vauva-asioissa. Eilen vielä näin yhtä kaveria jolla ivf-alkuinen vauva, ekasta siirrosta alkunsa saanut, ja hän oli ihan ihmeissään miten meillä noin huonot luvut. Samaa aikaa tiedän et aika paljon vähemmilläkin on alkioita saatu, että nyt huoli pois (heh, ei kauheen helppoa). Yksi hyvä me vaan tarvitaan! No, me odotellaan täällä vaan kierron alkua, ni saadaan aloittaa pistokset ja toivotaan parasta ❤️ Luulisin et viikonloppuna päästään ekan piikin kimppuun 💪🏻
 
  • Rakkaus
Reactions: näännä
Pakko kommentoida @Donnuska , että vaikka se on maailman ärsyttävin kommentti yrityksen aikana, niin on ihan totta, että yksi hyvä solu riittää. Mulla siis "parhaimmillaan" ollut afc 2+0 (🫠) ja tätä kirjoittaessa 3 kk luomuihmesöpöliini tuhisee sylissä. Välillä oli vähän enemmän folleja mutta ikinä ei tainnut olla yhteenlaskettuna yli 10. Yhdessä IVF kontrolliultrassa saatiin kotitehtäväksi pohtia mitä tehdä, jos on vain yksi folli punktioitavana, kun näytti siltä että oikean kokoisia tulee olemaan 1-5 kpl. No silloin lopputulos olikin 8 solua, 5 hyvänkokoista ja 3 pientä. 🤷 Nämä olivat kaikki sitten surkeita mutta se ei nyt liity tähän...
Milloin teidän hoito alkaa? 😊

@pienitoiveemme (ja muut), muista että on myös plussaneiden ketju 🤗 Miten menee, onko oireita? Ultra varattu?

Nyt on aika hiljaista, haluaisin sanoa että pian on monella siirto edessä mutten halua ajatella, että syksy on pian täällä. 😁
 
Hurjasti onnea @pienitoiveemme 😍😍😍 Ihanaa! Tarrasukkia täältäkin! 🥰

Meil on yritetty lomailla hoitoja miettimättä. Yritetty nimenomaan, vaikealta tuntuu tämä odotus! Ivf-suunnittelukäynti oli ja meni. Oli tosi kiva lääkäri ja kaikki meni hyvin, mutta tää lääkäri sanoi ettei meillä ole ollut amh ja ultrassa lasketut alkufollikkelit oikeen sopusuhdassa. Nämähän on laskettu tasan kerran ekalla käynnillä vuoden alussa ja silloinen lääkäri sanoi että näyttää tosi hyvältä ja tähän päivään asti olemme niin uskoneet. Nyt sitten lääkäri sanoi et follikkeleita on ollut silloin 8+4 ja hän ois odottanut suurempia lukuja AMH:n ollessa 2,4…. Sanoi et varsinkin tuo neljä toisella puolella on vähän. Tämähän nyt sit tietysti lisäsi huolia kauheesti, kun muutenkin ollaan molemmat aika pessimismiin taipuvaisia näissä vauva-asioissa. Eilen vielä näin yhtä kaveria jolla ivf-alkuinen vauva, ekasta siirrosta alkunsa saanut, ja hän oli ihan ihmeissään miten meillä noin huonot luvut. Samaa aikaa tiedän et aika paljon vähemmilläkin on alkioita saatu, että nyt huoli pois (heh, ei kauheen helppoa). Yksi hyvä me vaan tarvitaan! No, me odotellaan täällä vaan kierron alkua, ni saadaan aloittaa pistokset ja toivotaan parasta ❤️ Luulisin et viikonloppuna päästään ekan piikin kimppuun 💪🏻
Harmillista että lääkärin kommentti aiheuttaa stressiä, mutta oon samoilla linjoilla kuin Keltainenkukka, että eiköhän tuollakin afc:llä mahdollisuudet vauvaan ole ihan hyvät. ❤️ Mun keskustelupalstakokemuksen perusteella tuntuu, että jos on paljon folleja, on myös paljon hävikkiä, ja lopulta yllättävän moni monenlaisista lähtökohdista joutuu piinistelemään yhden ainokaisen alkion kanssa. Ja se voi hyvinkin olla se the alkio josta tulee vauva. Ja siis teille voi hyvin tulla yli yksi alkio, ja sehän sitten moninkertaistaa mahdollisuudet!

Mulla alkoi menkat la-su-välisenä yönä ja folliultra on nyt varattu viikon päähän tiistaille. Alakulo on hiipinyt lomamatkan jälkeen, kun olin jotenkin ajatellut, että tässä kohtaa seuraava siirto olisi jo "tosi lähellä", mutta eihän se mitään lähellä ole kun siihen nata-testiinkin on vielä tyyliin pari viikkoa. Ja edelleen on valtavat toiveet ladattuna jo ekaan siirtoon ja hahmotan tulevaa syksyä parhaiten sen kautta että monesko raskausviikko silloin on. 🤣🥴 Vaikka eihän noista kiinnittymishäiriön tutkimuksista tai hoidoista taida oikein mitään vakuuttavaa näyttöä edes olla. Toivon sen johtuvan osittain siitä, että aihetta on haasteellista tutkia.
No positiivista on se, että lomarahat tuli ja kesäkuun keräyksen aiheuttamasta taloudellisesta shokista toivutaan pikkuhiljaa.
 
Mä en enää muista mitä kaikkee oon kertonu mutta jotain saattaa siis tulla uuelleen. En pääsekään elokuussa siirtoihin kun mulla on sillon vasta kuun lopussa tähystys ja koepala ja kaipa siitä pitää hetki toipua. Vuodan ihan pimeen paljon verta! Vuotanu keskenmenosta saakka ja edelleen tulee. Sikiöstä saatiin kromosomitestit valmiiksi ja terve poika oli tulossa. Tsemppiä kaikille hoitoihin! On tää kyllä melkonen mankeli ollu.
 
Mä en enää muista mitä kaikkee oon kertonu mutta jotain saattaa siis tulla uuelleen. En pääsekään elokuussa siirtoihin kun mulla on sillon vasta kuun lopussa tähystys ja koepala ja kaipa siitä pitää hetki toipua. Vuodan ihan pimeen paljon verta! Vuotanu keskenmenosta saakka ja edelleen tulee. Sikiöstä saatiin kromosomitestit valmiiksi ja terve poika oli tulossa. Tsemppiä kaikille hoitoihin! On tää kullä melkonen mankeli ollu.
Voi ei ❤️‍🩹:cry:
Toivotaan että verenvuoto lakkaa! Onko jotain ultrakontrolleja ollut että mikään ei ole vialla?
Todella kurjaa että siirtojen odottelu pitkittyy, siihen voin samaistua vaikka muilta osin en ole tuollaista kurjuutta joutunut kokemaan. 😭
 
Moikka, kirjoitin tänne jokusen kerran viime syksynä kun sain huonoja uutisia gyneltä ja sen jälkeen oon jääny satunnaisesti seuraamaan keskustelua vaikkei ookaan itselle ajankohtainen.

Nimittäin syyskuussa -25 gynellä mulla AMH oli 0,35 ja AFC 2+6 ja kuulemma munasarjoissa näkyi ikään sopivat muutokset (siis raskauden kannalta huonot näkymät). Olin silloin siis 40v, nyt 41. Aloin siinä jo sit menettää toivoani kun gyne suoraan sano ettei meitä voi juurikaan lapsettomuushoidoilla auttaa ja sain myös aika vahvan kuvan ettei hän enää uskonut mun tulevan raskaaksi. Aiemmasta mulla 2 lasta pienillä ikäeroilla (-22 ja -24).

Mutta niin vain kävi että neljännellä tai viidennellä yrityskierrolla (riippuu lasketaanko ekaa kun se venyi yli 50 päivään enkä siks tiiä ovuloinko ja mitä mulla ei koskaan oo ollu vaan kierto ollu 20-30pv meidän -24 syntyneen jälkeen) tulin raskaaksi viime joulukuussa ja nyt odotan tiettävästi terveitä kaksosia rv 34+1. Ja mitään hoitoja ei käytetty, edes mitään lääkettä.

En oo tätä aiemmin tullu tänne kirjoittaneeksi mutta nyt satuin just lukemaan @Donnuska n pohdinnat niin ajattelin nyt kertoa kuitenkin. Eihän yksittäinen tarina toki mitään takaa mutta ehkä kuitenkin sen että ei tuo teidän AFC vielä niin huono ole kuten muutkin tuossa yllä sanoivat.

Hieno ollut lukea että täällä tullut plussia ja syntynyt jo vauvojakin sitten sen viime syksyn kun tätä enemmän luin ja paljon voimia kaikille joiden polku on ollut takkuisempi. ❤️
 
Ihanaa kuulla yllätyskaksosista ja myös siitä että jäit meitä seuraamaan taustajoukkoihin! ❤️ Onnea loppuodotukseen ja tulevaan kaksosarkeen!
 
Yhteistyössä