Lapsettomuushoidot alkamassa ja nyt mietin haluanko sittenkin varmasti lapsen

[maijamimosa]

Olen varmaankin aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että haluan muutaman lapsen. No ensin oli nämä normi kuviot jotka piti saada ennen lapsia kuntoon eli opiskelu, oman riittävän ison asunnon hankkiminen ja miehen jahkailu onko nyt valmis isäksi vai pitäisikö odottaa vielä muutama vuosi jne. Kokoajan odotin koska olisi se oikea aika lapsille ja kun mieheni oli valmis aloittamaan yrityksen olin aivan innoissani ja suunnittelin kaikkea mahdollista tulevaa lasta varten

No nyt yritystä takana 2,5 vuotta ja tutkimuksissa käyty. Viimeviikolla saimme ajan suunnittelukäyntiävarten, jossa mietitään mitä hoitoja kokeillaan. Viimeviikosta olen miettinyt, haluanko varmasti lapsen ja osaanko varmasti hoitaa sitä/ tulisiko minusta varmasti hyvä äiti. Nyt ajatukset ovat siinä pisteessä, että mietin pitäisikö hoitojen aloitusta lykätä. Toisaalta tiedän, että ikää meiltä löytyy 31 ja aikaa jahkailuun ei enää hirveästi ole. Muistan myös nuorempana kauhistelleeni, etten ikinä halua olla 30 vuotias ensisynnyttäjä, vaan haluan olla paljon nuorempi ensimmäisen lapsen synnyttyä Eikä se todellakaan ole varmaa, että hoidoilla toivottua tulosta sadaan mutta silti pelottaa.

Mitä siis tekisitte minun tilanteessani? Pitäisikö odottaa jonkunaikaa, että saisi nämä omat ajatukset "järjestykseen" vai pitäisikö vain siitä huolimatta, että pelottaa ja tunteet ovat sekavat aloittaa hoidot?

 

[Anatolia]

Uskoisin että nuo tunteet on ihan normaaleja ajatuksia.

Minuakin on joka raskauden alussa hieman pelottanut ja mietityttänyt että haluanko tosiaan lapsen, olenko siihen valmis, jne. Ja kuulemani mukaan se on yleistä. Sun tilanteesi on mielestäni ikäänkuin verrattavissa alkuraskauteen & siihen liittyviin suuriin kysymyksiin ja epävarmuuteen. Onhan se aina iso askel, elämänmuutos, vaikka miten toivottu.

Uskoisin, että lapsettomuushoitojen yhteydessä on mahdollisuus psykologin kanssa keskusteluun. Lääkärin tai hoitajan kanssa voi varmaan ainakin näistä ajatuksista jutella siellä suunnittelukäynnillä. Rohkeasti vaan puhut, et ole mitenkään epänormaali tai outo

 

[maijamimosa]

Kiitos anatolia, tuli sinun tekstistä mieleen, että täytyy varmaankin katsoa josko netistä löytyisi muiden kokemuksia tai jotain vastaavia ajatuksia.

Silloin kun yrityksen aloitimme olin täysin varma, että lapsen haluan eikä ollut tietoakaan tällaisesta epävarmuudesta. En ymmärrä mistä se nyt tuli. Toisaalta olen koittanut miettiä jo pitkään, miten "elämämme järjäestämme" jos lasta ei koskaan kuulukkaan. Tämä yrittäminen on tuntunut todella raskaalta ajalta, vaikka ei olla edes hoidoissa vielä oltu.

 

["annika"]

juu kyllä mullakin on jokaisen raskauden alussa ollut kauhistuneen epävarmat tunnelmat siitä lapsen saannista, vaikka näitä on ihan tosiissaan yritetty ja toivottu. ihan normaaleja tunteita varmasti.

 

[neil]

Tuo on varmasti jonkinlainen itsesuojelu vaisto. Nyt pääsette hoitoihin ja mahdollisuus lapseen on todellisempi. Haluat ehkä suojella itseäsi suurelta pettymykseltä, jos hoidot eivät autakkaan ja jäätte ilman pientä. Aloittaisin hoidot ja uskoisin siihen, että plussan myötä ajatukset muuttuvat kun uskallat luottaa tulevaan! Tsemppiä hoitoihin!

 

["vieras"]

en tunne ketään josta olisi tuntunut että on valmis lapsiin.

 

[Ken guru]

Samon myös aloittaisin hoidot, koska ikää on tuonkin verran. Vaikka aikaa teillä on vielä ainakin 10 vuotta, mutta joillakin hoitojen tulosten saaminen todella kestää vuosia. Uskon myös että tuo on tosi yleistä, että tulee tuo viime hetken "paniikki", muuttaahan se lapsi sitten elämän ihan toisen laiseksi. Kenenkään en tiedä katuneen päätöstä tuollaisten ajatusten jälkeen yritysajan ja raskautumisen puitteissa.

 

[riiviöiden äiti]

Kuullostaa todella tutuilta ajatuksilta, jokaisen raskauden alussa on ollut mietteitä ."herrajumala, mitä minä olen mennyt tekemään, etc. " ja 4 raskautta 5 ovat olleet suunniteltuja ja toivottuja (siinä oikessa vahingossa ne ajatukset meni ehkä kuukautta myöhemmin ohi , ja ei, ei ollut ensimmäinen raskaus).
Eli en suosittele lykkäämään hoidon aloituksia, vaan nuo kuullostavat ihan normaaleilta "alkuodotuksen" ajatuksilta (miksikäs ei nuo ajatukset voisi tulla kun raskautta "peruuttamattomasti" järjestellään , noin niinkuin psykologiselta kannalta)

 

[Anatolia]

Hieman OT; olisi mukavaa, jos esim. äitiysneuvola (ja lapsettomuushoidoissa hoitajat/lääkärit) puhuisivat myös näistä tuntemuksista. Epävarmuudesta, pienestä tai suuremmasta pelostakin, ja juurikin siitä "mitä olenkaan mennyt tekemään?!"- tunteesta joka voi tulla.

Vähentäisi odottajan tai odotuksen odottajan stressiäkin aika lailla, jos näistä asioista puhuttaisiin enemmän ääneen. Niin ainakin minä ajattelen.

 

[todella epävarma itsestään]

Tunnistan nuo epävarmuuden tuntemukset.
Itse olin esikoista odottaessa niin ristiriidassa tunteitteni kanssa, että mulla oli varattuna aika jo aborttiin.
Onneksi hakeuduin mahakipujen (kohdunulkoisen epäilyn) vuoksi lääkäriin ja minut ultrattiin. Kun näin sen pienokaisen sykkeen siellä kohdussa, pyörsin aborttihalut.

Senkin jälkeen vielä tuli muutamia kertoja epävarmuutta, mutta onneksi kaikki on nykyään oikein hyvin. Lapsikin on jo 9-vuotias ja hiukan jo hävettääkin, että olin vähällä tehdä abortin. :ashamed: