Lapsi ajoi meidät erilleen.

[tuleva yh?]

Otsikko on vähän tympeä ja en siis tarkoita että on ollenkaan lapsen syytä, vaan miehen ja minun!

Haluan erota. Kun odotin esikoista, mies petti kun olin 8:nella kuulla raskaana. Tuntuu että siinä meni jo meidän suhteelta pohja. Asia sovittiin joten kuten, mutta en ole ikinä voinut antaa sitä kunnolla anteeksi saatika unohtaa sitä. Se oli erittäin törkeä temppu ja mies oli tapaillut sitä toista useamman kerran, kuin mitä itse väittää.

Lapsi syntyi ja uskalsin taas iloita edes jostakin. Lapsesta tuli maailmani keskipiste ja mies jäi kauas sen varjoon. Jossain vaiheessa mies oli aika mustasukkainenkin pienelle vauvalle, hänen saamastaan huomiosta. En välittänyt. Olihan mies petturi ja valehtelija. Lapsi taas minulle kaikki kaikessa ja miehellekin sanoin että lapsi on miljoona kertaa tärkeämpi, kuin hän.

Nyt esikoinen on jo 2-vuotias ja toista tulokasta odotellaan syntyväksi marraskuussa. Ennen tätä raskautta oltiin saatu miehen kanssa välit kuntoon ja siis yhdessä päätimme tehdä toisen. Vaan kuinkas kävikään! Pari päivää positiivisen raskaustestin jälkeen, mies häipyi sanaakaan sanomatta ja täysi puun takaa omille teilleen. Ei vastannut puhelimeen, ja jouduin työni takia järjestää esikoiselle muun hoitajan. Pari päivää meni ja hän ilmaantui takaisin kotiin. Nakkasin hänet menemään, mutta jo kahden viikon päästä otin hänet takaisin.

Luottamus meni taas täysin. Mieleni tekee erota joka päivä, mutta onko se oikein lasten kannalta? Mies on kuitenkin hyvä isä ja omistaa paljon aikaansa esikoiselle, kodin kunnossapitoon, käy töissä ym. Esikoiselle isä on hyvinkin tärkeä. Meidän keskeiset välit vain on huonot. Toisaalta toivon että mies löytää toisen ja jatkaa matkaa, mutta toisaalta ei olisi varmastikaan helppoa olla kahden pienen yh. Olen umpikujassa.

 

[ok]

Hakekaa apua, vaikka perheneuvolasta. Erokin on helpompi, jos sitä käy jossain käsittelemässä.

 

[niin]

Olisit muotoillut otsikon että "lapsen tulo ajoi meidät erilleen".

 

[ap]

Ai, onko olemassa helppoja eroja? Ja ihan mielenkiinnolla kysyn, miten jaksaa kahden pienen kanssa?

 

[kylli]

Suhde vaatii tosi paljon työtä, eikä sitä toista pitää itsestään selvyytenä. Se pystytkö antamaan pettämisen anteeksi on päätös joka sinun pitää tehdä itse, mutta ei sekään ole itsestään selvyys että mies voi antaa anteeksi sulle sen miten kohtelit häntä (unohdit ja hylkäsit kun lapsi tuli). En tarkoita tätä millään pahalla, mutta teidän kannattaisi molempien katsoa peiliin ja keskustella asiat selviksi ennen kuin teette hätiköityjä ratkaisuja. Jos eroatte kiukkupäissänne ilman että selvitätte toisillenne mikä meni vikaan, toistatte todennäköisesti samat "virheet" seuraavassa suhteessa tai käytätte lapsia riidan välikappaleina.

 

[kokemuksella sanon]

ero ei ikinä ole helppo,mutta jos vanemmilla on kränää keskenään, on kuitenki parempi erota.
olin kans kahden pienen (1v3kk ja 2kk) yh ja mulla oli hyvä tukiverkosto. sai lapset mummulle hoitoon,jos halusin tuulettamaan päätä tai vaikka kauppaan ilman lapsia.
mun ex kans petti ja juoksi helmojen perässä meidän seurustelun alusta lähtien! jopa sillon ,kun synnytin vanhempaa ,herra oli juopottelemassa baarissa ties kenen kans! yksin kävin pakertamassa tytön maailmaan ;-)
nyt mulla on ihana mies joka ei ryyppää eikä petä. joten sanon, VAIHTO KANNATTI :-D

 

[Chala]

Tottakai lapsille on ensisijaisesti parasta ehjä perhe jossa kaikki voi hyvin, mutta jos ette ole siinä tilanteessa että edes haluaisit teidän välejä korjata, ei varmaan mikään auta. Jos toivoa vielä on, hae vaikka neuvolan kautta apua että saisitte jutteluapua ja pääsette välejänne korjaamaan, jos taas koet paremmaksi erota etkä halua miestä enää katsella, erotkaa.

Lapset kärsivät satavarmasti vähemmän vanhempien erosta kuin jatkuvasta kireästä tunnelmasta saati sitten riitelystä. Lapset saavat myös tosi huonon esimerkin parisuhteesta jos pidempään jatkatte tuolla 'mies hyppii missä hyppii, äiti odottaa kotona itkien' tyylillä. Usein ne kotoa opitut käytösmallit näkyvät sitten lasten omissa suhteissa :/