Lapsi ei halua hoitoon...sanoo että hoitotäti on ilkeä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ---
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

---

Vieras
Lapsi ollut kolme viikkoa varahoitopaikassa ja viime viikolla alkoi puhua miten hoitotäti on ilkeä, ei halua hoitoon..ja joka aamu on noussut vastahakoisesti ylös sängystä. Pojalta ollaan kyselty asiasta niin sanoo joko että on lyönyt, lyö itseään polveen tai laittaa kädet korville ja alkaa puhumaan muista asioista. Poika on 3,5v joten ei aina osaa kysymyksiin vastata oikein ja kun hänet hoidosta hakee ei yleensä pidä kiirettä lähtemisenkään takia niin en voi tietää pitääkö nämä milläänlailla paikkaansa. Ajattelin ensikerralla kysyä hoitajalta onko hoidossa jotain tapahtunut. Jotenkin vaan kovin tympeä viedä poika paikkaan josta ei tykkää. Onneksi oman hoitajan pitäisi palata töihin ensiviikolla ja poika pääsee tuttuun ympäristöön takaisin.
Lisäksi lapsi oli kesällä 4-5 päivää samaisen hoitajan luona. Mies kertoi tästä että viimeisenä päivänä meni hakemaan poikaa ja piti kovin outona hoitajan käytöstä kun alkoi pussailla poikaamme hyvästiksi.
 
Usko näkemiäsi hälytysmerkkejä.Meillä lapsi alkoi oireilemaan hoidossa ja paljastui,että häntä ,(ja montaa muuta) kaltoinkohdeltiin hoitajien taholta.Itse en uskonut lasta heti,joka on asia,jota kadun syvääkin syvemmin.
 
[QUOTE="vieras";28947177]Usko näkemiäsi hälytysmerkkejä.Meillä lapsi alkoi oireilemaan hoidossa ja paljastui,että häntä ,(ja montaa muuta) kaltoinkohdeltiin hoitajien taholta.Itse en uskonut lasta heti,joka on asia,jota kadun syvääkin syvemmin.[/QUOTE]

Peesi! Meillä oli sama juttu, tai noh, hoitaja kohteli lastani huonosti. Hän ei ymmärtänyt lapseni erilaisuutta ja piti häntä siksi ala-arvoisena kansalaisena. Jos lapseni hehkutti jotain uutta oppimaansa asiaa, hoitaja vaan tokaisi "No, mitaliako odotat!". Tosi tympeä oli se tyyppi ja vaikka näistä jutuista on jo 6 vuotta, lapsi edelleen muistelee toisinaan, miten kamala oli olla siellä hoidossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;28947173:
niin siitä kun ei tiedä mitä tuolla perhepäivähoidoissa tapahtuu

Mutta onneksi kaikki pahoinpitelyt, mitä on tapahtunut päiväkodeissa, tiedetään, ja silti ihmiset vaan vievät lapsiaan päiväkoteihin julmien tätien pakkosyötettäviksi ja sidottaviksi!
 
Kiitos vinkistä! Mies hakeekin tänään pojan hoidosta ja sanoo hoitajalle sanottavansa samalla. Saatiin järjestettyä ettei pojan tarvitse enää sinne mennä. Nyt vaan mietityttää tämä päivä mitenhän menee kun kolmeen asti joutuu siellä olemaan..kaikkea mahdollista liikkuu mielessä
 
Mutta onneksi kaikki pahoinpitelyt, mitä on tapahtunut päiväkodeissa, tiedetään, ja silti ihmiset vaan vievät lapsiaan päiväkoteihin julmien tätien pakkosyötettäviksi ja sidottaviksi!

Mutta onhan se nyt ihan faktaa, että pk:ssa on useampi silmäpari tarkkailemassa, että mitäs ne aikuiset siellä tekee. On toisia hoitajia, laitoshuoltajaa ja monessa paikassa keittäjäkin.

Tottahan toki heistä jokainen voi olla lapsia vihaava sadisti, mutta uskon, että suuremmalla todennäköisyydellä pk:ssa jää kiinni lapsen huonosta kohtelusta, kuin mitä perhepäivähoidossa. Omat lapseni menevät päiväkotiin, koska en luota heitä yhdelle, tuntemattomalle ihmiselle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;28947173:
niin siitä kun ei tiedä mitä tuolla perhepäivähoidoissa tapahtuu

Nii.i...voi saada vaikka hyvääkin hoitoa. Toisaalta päiväkodeistakin on paljastunut juttuja. Ite oon tyytyväinen lapseni entiseen pph-tätiin ja lapsikin muistaa hyvällä.
 
Mutta onhan se nyt ihan faktaa, että pk:ssa on useampi silmäpari tarkkailemassa, että mitäs ne aikuiset siellä tekee. On toisia hoitajia, laitoshuoltajaa ja monessa paikassa keittäjäkin.

Tottahan toki heistä jokainen voi olla lapsia vihaava sadisti, mutta uskon, että suuremmalla todennäköisyydellä pk:ssa jää kiinni lapsen huonosta kohtelusta, kuin mitä perhepäivähoidossa. Omat lapseni menevät päiväkotiin, koska en luota heitä yhdelle, tuntemattomalle ihmiselle.

Ja minä en luottanut ekaan päiväkotiin. Eikä lapsi. Siirtyi toiseen ja johan alkoi sujua.
 
Nii.i...voi saada vaikka hyvääkin hoitoa. Toisaalta päiväkodeistakin on paljastunut juttuja. Ite oon tyytyväinen lapseni entiseen pph-tätiin ja lapsikin muistaa hyvällä.

On ihan tuuripeliä, kummanlaiset hoitajat omalle kohdalle osuu. Meilläkin on monta hienoa hoitajaa ja hoitopaikkaa taustalla. Oikeastaan vaan tämä yks pph oli kammottava ja hän ymmärtääkseni työskentelee yhä edelleen perhepäivähoidon puolella :(

Serkkuni lasta kohdeltiin tosi huonosti pk:ssa. Mm. väkisinkapaloitiin.
 
Mutta onhan se nyt ihan faktaa, että pk:ssa on useampi silmäpari tarkkailemassa, että mitäs ne aikuiset siellä tekee. On toisia hoitajia, laitoshuoltajaa ja monessa paikassa keittäjäkin.

Tottahan toki heistä jokainen voi olla lapsia vihaava sadisti, mutta uskon, että suuremmalla todennäköisyydellä pk:ssa jää kiinni lapsen huonosta kohtelusta, kuin mitä perhepäivähoidossa. Omat lapseni menevät päiväkotiin, koska en luota heitä yhdelle, tuntemattomalle ihmiselle.

Ja faktaa on sekin että lukuisista silmäpareista huolimatta pahoinpitelyjä on silti tapahtunut. Eli kaikki ovat vetäneet yhtä köyttä.
 
Ja minä en luottanut ekaan päiväkotiin. Eikä lapsi. Siirtyi toiseen ja johan alkoi sujua.

Päiväkodeissakin on huimia eroja. Esikoiseni on aikoinaan päiväkodissa ollut ja ensimmäinen pk, jossa hän oli, oli täydellinen. Ihana henkilökunta, ihana tilat, lapsi viihtyi täydellisesti.

Muuttomme johdosta lapsen pk vaihtui, eikä siitä uudessa pk:ssa käymisestä tullut yhtikäs mitään. Ei niin kerrassaan mitään. Ongelmana ei ollut se, etteikö lapsia oltaisi kohdeltu hyvin, vaan pk:n johtaja myönsi (kun kävin hänen kanssaan keskustelua lapseni tilanteesta ja siitä, miten en ollut siihen tyytyväinen) että työntekijöiden keskinäiset, varsin huonot suhteet heijastuvat ulospäin siinä määrin, että sillä on varmasti vaikutusta myös lasten viihtyvyyteen.

Kuukauden ajan kokeilimme tuossa pk:ssa setvitä eteenpäin, mutta ei siitä mitään tullut. Vaihdoimme lennosta pk-paikkaa ja jälleen alkoi pk-elämä sujumaan mahtavasti. Lapsi pääsi todella kivaan ja lämminhenkiseen päiväkotiin, jossa viihtyi enemmän, kuin hyvin.

Mutta pointtini nyt oli lähinnä siinä lasten kaltoinkohtelun kiinnijäämismahdollisuudessa, eikä siinä, että miten lapsi noin niin kuin muutoin viihtyy. Itselläni oli ihan ok perhepäivähoitajatäti, joka siis kohteli lapsia ihan hyvin, mutta en siltikään viihtynyt siellä. Edellisen paikan koin vaan niin paljon paremmaksi.
 
Höpö höpö. Ehkä hoitaja on erilainen kuin omansa. Erilaiset tavat Ym. Ja ehkä asettaa jotain rajoja enemmän tai toisella tavalla. Lasten juttuja,ei aina kannata niin kirjaimellisesti uskoa. Ja jos asia vaivaa,toki kannattaa jutella ko.hoitajan kanssa. Epäilen suuresti lapsesi kertomaa. Kaipailee vaan vanhaa tuttua hoitajaansa. Nim. 25v lto:jana.
 
Juurikin näin, hoitajalla voi olla selkeät säännöt, joita myös noudatetaan. Varsinkin ainokaisen vaikea ymmärtää, että on samalla viivalla muiden kanssa eikä säännöistä neuvotella. Meidän pph halaili lapsia paljon, mutta kuri oli äärimmäisen kova. Muisti kuitenkin aina kiittää hyvästä toiminnasta, pelasi lasten kanssa sählyä, hiihtivät, luistelivat ja kävivät leikkipuiston kerhoissa. Pph kannattaa valita puskaradion kautta. Käydä leikkipuistossa katsomassa toimintaa, pihalla ja kuulostella mitä ihmiset puhuvat. Meillä oli ihan kunnallinen pph, mutta laitoin hakemukseen vaan tietyn nimen. Ekalla kerralla ei saatu, vaan antoivat päiväkotipaikan. Kävimme katsomassa ja peruin tuöhönmenon vuodeksi. Seuraavana vuonna onnistui. Olen ollut monissa päiväkodeissa työssä ja ei ole minusta laoselle sopivia paikkoja. Eskariiässä vasta laittaisin päiväkotiin.,
 
Kyllä...mutta kuten nimenomaan jo tuossa sanoin, SUUREMMALLA TODENNÄKÖISYYDELLÄ työ yhden köyden veto on epätodennäköistä. Vaikka siis toki täysin mahdollista.

Mistäs tiedät mitä päiväkodeissa tapahtuu? Ei kaikki asiat ole tulleet välttämättä ilmi. Ja olkoot todennäköisyydet ihan mitä vaan, faktaa on se, että VAIKKA siellä päiväkodeissa on niitä aikuisia, niin silti sielläKIN on tapahtunut lasten pahoinpitelyjä. Joten aivan turha asettaa pph ja päiväkoti eriarvoiseen asemaan lapsen pahoinpitelyjen kannalta, jos ja kun päiväkodeissa on niitä aikuisia niin siellä nimenomaan ei pitäisi tapahtua pahoinpitelyjä, mutta siitä huolimatta niitä tapahtuu!
 
No mulle kerran yksi lapsi sanoi, että kertoo kotona minusta isälle että minä olen ilkeä ja satutan häntä. Kun siis kielsin häntä heittämästä kaveria kivellä päähän, ja kun ei uskonut, otin kädestä kiinni ja kiven pois, ja toistin että ei saa heittää tai joudut sisälle.

Kerran eräs äiti kertoi minulle aamulla, että tyttönsä oli kertonut hänelle että tyttö oli suljettu ulos pk:n ovien ulkopuolelle, kun hän oli riidellyt kaverin kanssa. Tyttö kun oli kotona vähän allapäin, ja äiti oli siihen syytä alkanut kyselemään.
Äiti oli sitten kyllä itsekin päätellyt että tyttö kyllä puhelee palturia, ja todellisuus olikin se että hänelle oli vain tullut kaverin kanssa joku riita, jota aikuiset ei olleet edes huomanneet. Eli tyttö sitten jostain syystä keksi tämän tarinan, mikä selittäisi äidille hänen pahaa oloaan.

Jokainen tuntee lapsensa toivottavasti, ja lasta kannattaa kuunnella. Itse ainakin huolestuisin kovin, jos oma lapsi ei haluaisi mennä hoitoon. Mutta lapset voi myös valehdella ja keksiä syyn, millä ei ole mitään todellisuusperää. Esim. juuri se jos toinen hoitaja on säännöistä tiukempi kuin toinen, niin lapsi voi sitten sepitellä vähän omiaan siihen päälle.
 
Sinä tunnet lapsesi parhaiten. Jos hän puhuu yleensä totta ei varmaan ole mitään syytä epäillä puheita.

Minun entinen työkaverini oli jossain vaiheessa pph. Nainen sai meidän firmasta potkut (tai käskettiin irtisanoutua -en tiedä varmaksi) kun uhkasi esimiestään väkivallalla. Muutenkin oli sellainen äkkipikainen semisekopää. Inhottaa ajatuskin, että hänellä on lapsia lähettyvillään. Nainen oli joskus tapellut miehensä kanssa -ukko kuristanut - ja heidän kolmevuotias tuli siihen väliin. Tämä nainen puhui töissä kuinka ihanan rohkea lapsi heillä on... Kiva perhe :(
 
meillä kuopus oli 1.5-vuotiaana perhepäivähoitajalla kaksi viikkoa ja osan siitäkin oli kipeänä. Sen jälkeen en enää lasta sinne vienyt. huuto alkoi jo heti kun näki hoitotädin talon. Sitä ennen ja sen jälkeen on muissa hoitopaikoissa viihtynyt hyvin. jälkeen päin kuulin, että tuo täti on nähty retuuttamassa hoitolapsia kovakouraisesti. tiedä sit mikä on totta ja mikä ei, mutta oon kyl tyytyväinen että otin lapsen pois hoidosta heti kun siltä tuntui. pitkään tyttö itki aina kun ajettiin hoitopaikan ohi, mutta lopulta unohti koko jutun. lopulta muisti enää titi-nalle palapelin ja sanoi että siellä hoidossa oli kivaa. epäilen kovasti, mutta onneksi tytöllä on sentään hyvät muistot, toisin voisi olla jos en olis luottanut vaistoihini..
 
[QUOTE="vieras";28949241]meillä kuopus oli 1.5-vuotiaana perhepäivähoitajalla kaksi viikkoa ja osan siitäkin oli kipeänä. Sen jälkeen en enää lasta sinne vienyt. huuto alkoi jo heti kun näki hoitotädin talon. Sitä ennen ja sen jälkeen on muissa hoitopaikoissa viihtynyt hyvin. jälkeen päin kuulin, että tuo täti on nähty retuuttamassa hoitolapsia kovakouraisesti. tiedä sit mikä on totta ja mikä ei, mutta oon kyl tyytyväinen että otin lapsen pois hoidosta heti kun siltä tuntui. pitkään tyttö itki aina kun ajettiin hoitopaikan ohi, mutta lopulta unohti koko jutun. lopulta muisti enää titi-nalle palapelin ja sanoi että siellä hoidossa oli kivaa. epäilen kovasti, mutta onneksi tytöllä on sentään hyvät muistot, toisin voisi olla jos en olis luottanut vaistoihini..[/QUOTE]

Voi reppanaa.:/
 

Yhteistyössä