Lapsi ei tule toimeen äitipuolensa kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
10-vuotias lapsi ei tule toimeen isänsä avovaimon kanssa. Ovat asuneet yhdessä jo neljä vuotta, eikä poika vain suostu hyväksymään äitipuoltaan. Ei halua enää olla isän luona. Ei ole mitään erityistä syytä miksi ei halua olla, sanoo vain ettei tykkää olla siellä äitipuolen kanssa samaan aikaan. Isän kanssa olen keskustellut,hänen mielestään poika on mustasukkainen isän huomiosta.
Olen kyllä jutellut pojan kanssa, ei ole tapahtunut mitään, eikä isänkään mukaan. Nyt isä on asunut muutaman kuukauden yksin. Poika haluaa mennä isälle mutta haluaa heti luokseni jos äitipuoli tulee käymään siellä.
Itse en henkilökohtaisista syistä ole hyvää pataa tuon äitipuolen kanssa, mutta toki haluaisin että poikani olisi...

Poika on herkkä ja reagoi hyvin herkästi eri asioihin. Mitä voin tehdä?
 
Herkkä poika on aistinut että sinä et pidä äitipuolesta, ja lojaaliudesta sua kohtaan on päättänyt ettei hänkään.

Parasta mitä voisit tehdä, ois pojan kuulleen sivumennen, ei mitenkään osoittelevasti mainita jotakin kivaa äitipuolesta. Aina jotain kivaa keksii, vaikket hänestä pitäiskään.

Tiedän ettet halua tehdä tätä, mutta et varmaan myöskään halua että lapsen isäsuhde kärsii tämän takia. Ole sinä se suurempi ihminen.
 
Olen yrittänyt tietoisesti välttää puhumasta mitään negatiivista äitipuolesta, päin vastoin olen yrittänyt puhua positiiviseen sävyyn. Minun uuden mieheni kanssa poika kyllä pärjää hyvinkin. Poikani koulukuraattori soitti minulle tänään ja halusi keskustella tilanteesta. Poikani oli halunnut puhua hänen kanssaan tästä asiasta, mutta tuonut esiin vain näitä samoja asioita kuin minullekin: ettei pidä äitipuolesta. En tietenkään halua että poikani isäsuhde kärsii!!! Isä on minulle ollut aina kaikki kaikessa, enkä missään nimessä halua tämän vaikuttavan poikani ja isänsä väleihin.
 
Poika todennäköisesti pitää äitipuolta syyllisenä perheen hajoamiseen. Ja kun vielä astii sinun tunteesi häntä kohtaan, on tilannetta vaikea purkaa. Oletko yrittänyt tarkemmin pureutua siihen miksi poika ei hänestä pidä? Ehkä sitä kautta hän pääsisi purkamaan oloaan ja saattaisi alkaa peremmin suhtautumaan äitipuoleen.
 
Olen yrittänyt vaikka millä keinoilla päästä poikani pään sisään. Koulukuraattori väläytti tänään ls-ilmoitusta isästä ja äitipuolesta, siis MIKSI??? Alan olla ihan loppu tähän tilanteeseen, kun painetta tulee joka puolelta, mutta en pysty tälle mitään. Ls-ilmo nyt tästä vielä puuttuisi, menisi varmaan viimeisetkin luottamuksen rippeet ja pojan ja isän välit senkun hankaloituisivat. Aivan käsittämätöntä.
 
Äitipuolet on paskoja, ei se totuus muuksi muutu. Paras ratkaisu lapselle että se akka olis aina poissa paikalta kun lapsi on isän kotona. Tai sitten isä tulee teille tapaamaan lastaan, ilman sitä akkaa.
 
Olen yrittänyt vaikka millä keinoilla päästä poikani pään sisään. Koulukuraattori väläytti tänään ls-ilmoitusta isästä ja äitipuolesta, siis MIKSI??? Alan olla ihan loppu tähän tilanteeseen, kun painetta tulee joka puolelta, mutta en pysty tälle mitään. Ls-ilmo nyt tästä vielä puuttuisi, menisi varmaan viimeisetkin luottamuksen rippeet ja pojan ja isän välit senkun hankaloituisivat. Aivan käsittämätöntä.
Lastensuojelulaki velvoittaa lasten kanssa toimivia ammattiryhmiä tekemään ls-ilmon kaikista huolenaiheista jotka tulevat heidän tietoonsa.
 
Lasu ei todellakaan aina tarkoita sitä, että lapsi tai tapaamiset pois. Todennäköisesti lasu tulisi tarjoamaan pyskologista apua pojan äitipuolen inhon käsittelyyn. Toisin sanoen, tarjoavat apua tilanteen ratkaisemiseksi kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Suomalaisilla on kamala mörkökuva lastensuojelusta, osin ihan aiheesta, mutta asiat ovat muuttuneet hurjasti sieltä 70-80 luvulta joista ne Mörkö-mielikuvat tulevat. Tänä päivänä se on enemmänkin palvelukeskus, jossa perheitä autetaan löytämään juuri heille tarpeellista apua.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Totta kai ymmärrän mitä lastensuojelu tarkoittaa, ei tässä siitä ole kyse. Keskusteltuaan kanssani kuraattori kuitenkin sanoi ettei aihetta ilmoitukselle nyt ole. Me keskustelemme kyllä avoimesti isän kanssa tästä asiasta. Sitä paitsi tällä hetkellä on niin, että isä ja nainen asuvat erillään.
 
Totta kai ymmärrän mitä lastensuojelu tarkoittaa, ei tässä siitä ole kyse. Keskusteltuaan kanssani kuraattori kuitenkin sanoi ettei aihetta ilmoitukselle nyt ole. Me keskustelemme kyllä avoimesti isän kanssa tästä asiasta. Sitä paitsi tällä hetkellä on niin, että isä ja nainen asuvat erillään.

sitä paitsi kuraattori oli ollut yhteydessä sosiaalitoimistoon ja sieltä oli sanottu, että tässä ei ole kyse lastensuojelullisista asioista, vaan enemmänkin muiden palvelujen tarpeesta, kuten perheneuvolasta.
 

Yhteistyössä