Toggle sidebar

Lapsi ja päivähoidon aloitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Itkupilli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

"Itkupilli"

Vieras
Meidän lapsi, himpun alle 2v, aloitti kivassa päiväkodissa, jossa mukavat hoitajat. Tiedän, että kaikki tulee menemään hyvin, mutta silti minusta on äärimmäisen vaikeaa jättää lapsi hoitoon...

En ole mikään lapseen "takertuja", minulla on elämää perheen ulkopuolella. Näen kavereita ja harrastan. Rakasta lastani tietenkin yli kaiken, mutta mikään koko elämän keskus hän ei ole meillä ollut, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Viime keskiviikkona minun oli vaikea pidätellä itkua, kun jätin lapsen päiväkotiin. Olen äärimmäisen tunteellinen ihminen, ja itken helposti, mutta tämä tuntuu vähän liioittelulta. Miten te muut? Millaisia tunteita lapsen hoidon aloitus on teissä aiheuttanut?
 
Olihan se muutamana ekana päivänä vähän vaikeeta vaikka mäkään, eikä lapsikaan, ole mikään takertuja. Parissa viikossa lähti helpottamaan. Mä vielä alotin uudessa työssä, sinnekin oli totuttautumista ja kaikki uudet rutiinit jne. Oli se vaikeeta ja haikeetakin. Mutta vaikeempaa kyllä äidille kuin lapselle.
 
Mä en ymmärrä että onko siinä jotain vikaa jos lapsi on kaiken keskus? Minulle lapsi ja mies kaiken tärkeintä, sen jälkeen tulee muut jutut! Ärsyttää vaan tuo tyyli, että enhän minä nyt vain ole liian takertuvainen ja ettei nyt joku vain luule että rakastaisin lastani liikaa? Siis voiko lastaan rakastaan rakastaa liikaa? Ellei nyt ole joku mammanpoika jota äiti ei päästä kotoaan lähtemään ikinä.. En jaksa edes muuhun asiaan vastata, niin kovin ärsytti tuo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuttua:
Olihan se muutamana ekana päivänä vähän vaikeeta vaikka mäkään, eikä lapsikaan, ole mikään takertuja. Parissa viikossa lähti helpottamaan. Mä vielä alotin uudessa työssä, sinnekin oli totuttautumista ja kaikki uudet rutiinit jne. Oli se vaikeeta ja haikeetakin. Mutta vaikeempaa kyllä äidille kuin lapselle.
Click to expand...

Niin, mäkin tiedän, että lapsi pärjää ihan hyvin, ei ole paljoakaan itkeskellyt päivien aikana, ja tiedän, että kaikki menee hyvin. Mutta silti vaan koen ihan kamalaa erotuskaa... Eniten tässä häiritsee se, että tartutan tämän oman "hätäni" lapseen, kun en pysty liikutustani peittämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kjangdh:
Mä en ymmärrä että onko siinä jotain vikaa jos lapsi on kaiken keskus? Minulle lapsi ja mies kaiken tärkeintä, sen jälkeen tulee muut jutut! Ärsyttää vaan tuo tyyli, että enhän minä nyt vain ole liian takertuvainen ja ettei nyt joku vain luule että rakastaisin lastani liikaa? Siis voiko lastaan rakastaan rakastaa liikaa? Ellei nyt ole joku mammanpoika jota äiti ei päästä kotoaan lähtemään ikinä.. En jaksa edes muuhun asiaan vastata, niin kovin ärsytti tuo.
Click to expand...

Olen äärimmäisen kiintynyt lapseeni ja perheeseeni, enkä todellakaan _mitenkään_ sitä peittele. Lapsi ja sen etu tulee aina ensin, aina. Juuri tähän "mammanpoikamaiseen" asenteeseen tässä viittasin, eli en mitenkään ole siloitellut tietä lapsen edeltä, vaan antanut kokeilla ja yrittää itse asioita, kokea pettymyksiäkin. Rakastaa lasta ei voi koskaan liikaa, tietnkään. Ja ehkä siksi tätä lähdin kyselemään, koska tunnen tartuttavani tämä hädän lapseeni, mikä ei tietenkään edistä sopeutumista päiväkotiin.
 
[QUOTE="Pusse";22856564]Meillä mies vei pojan alkuun hoitoon, lapsi kyllä pärjäsi ja oli reipas, tämä äiti vaan otti asian vähän liian tunteellisesti... =)[/QUOTE]

Tämä meilläkin on tavoitteena, eli että mies veisi useammin kuin minä. Mutta työvuorot ei aina anna periksi... :)
 
Mulle oli kova paikka viedä lapsi hoitoon. Itkua sai pidätellä ja joskus työmatkalla sitten pillitinkin itsekseni. Minusta se on ihan normaalia. Tottakai saa olla tunteikas. =)
 
[QUOTE="vieras";22856790]Mulle oli kova paikka viedä lapsi hoitoon. Itkua sai pidätellä ja joskus työmatkalla sitten pillitinkin itsekseni. Minusta se on ihan normaalia. Tottakai saa olla tunteikas. =)[/QUOTE]

Ajattelen myös, että tunteiden näyttäminen on ehdottomasti hyvä juttu. Mutta tässä tilanteessa koen, että olisi hyvä osata vähän kovettaa itseään, että lapsenkin olisi helpompi jäädä päiväkotiin. Mutta tähän en ole pystynyt, ja mietityttääkin, että miten muut ovat tämän tilanteen kokeneet.

Kiitos kommentistasi!
 
[QUOTE="a.p";22856902]Ajattelen myös, että tunteiden näyttäminen on ehdottomasti hyvä juttu. Mutta tässä tilanteessa koen, että olisi hyvä osata vähän kovettaa itseään, että lapsenkin olisi helpompi jäädä päiväkotiin. Mutta tähän en ole pystynyt, ja mietityttääkin, että miten muut ovat tämän tilanteen kokeneet.

Kiitos kommentistasi![/QUOTE]

Mikset googlaa päiväkodin aloituksesta. Paljon on hyvää tietoa ja apua ammattilaisilta jotka asiaan perhehtyneitä ja joilla paljon kokemusta. Tunteesi jaat niin monen työnsäaloittavan äidin kanssa ja on niin suunnattoman tärkeää että pystyt lastasi ja itseäsi oikealla tavalla auttamaan. Päiväkodin aloituksen voi tehdä huonosti, lasta liikaa stressaten tai sitten paremmin mutta helppoa se ei koskaan ole, etenkin jos lapsi alle 3n.
 
[QUOTE="vieras";22858449]Mikset googlaa päiväkodin aloituksesta. Paljon on hyvää tietoa ja apua ammattilaisilta jotka asiaan perhehtyneitä ja joilla paljon kokemusta. Tunteesi jaat niin monen työnsäaloittavan äidin kanssa ja on niin suunnattoman tärkeää että pystyt lastasi ja itseäsi oikealla tavalla auttamaan. Päiväkodin aloituksen voi tehdä huonosti, lasta liikaa stressaten tai sitten paremmin mutta helppoa se ei koskaan ole, etenkin jos lapsi alle 3n.[/QUOTE]

No, sehän tässä vitsikästä onkin, kun minä olen ammattilainen. :laugh: Tiedän kyllä, miten homma toimii, ja mitkä asiat kannaatta tehdä, ja mitkä asiat jättää lapselle kertomatta/näyttämättä.

Lähinnä pohdin tässä tätä tunnemyrskyä, en olisi osannut odottaa sen olevan näin voimakas. Totta kai tiesin etukäteen sen olevan vaikeaa, mutta näin kovaa tunteiden kanssa kamppailua en osannut odottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maikki5000:
No, sehän tässä vitsikästä onkin, kun minä olen ammattilainen. :laugh: Tiedän kyllä, miten homma toimii, ja mitkä asiat kannaatta tehdä, ja mitkä asiat jättää lapselle kertomatta/näyttämättä.

Lähinnä pohdin tässä tätä tunnemyrskyä, en olisi osannut odottaa sen olevan näin voimakas. Totta kai tiesin etukäteen sen olevan vaikeaa, mutta näin kovaa tunteiden kanssa kamppailua en osannut odottaa.
Click to expand...

Olen siis ap! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja maikki5000:
No, sehän tässä vitsikästä onkin, kun minä olen ammattilainen. :laugh: Tiedän kyllä, miten homma toimii, ja mitkä asiat kannaatta tehdä, ja mitkä asiat jättää lapselle kertomatta/näyttämättä.

Lähinnä pohdin tässä tätä tunnemyrskyä, en olisi osannut odottaa sen olevan näin voimakas. Totta kai tiesin etukäteen sen olevan vaikeaa, mutta näin kovaa tunteiden kanssa kamppailua en osannut odottaa.
Click to expand...

Näinhän se on, vasta kun itse on kokenut miten äiti ja lapsi (kun vielä tosi pieni) ovat kiinni toisissaan ja toisiaan tarvitsevat, vasta silloin voi ymmärtää ahdustuneita äitejä ja heitä auttaa päivähoidon aloituksen kanssa! Tuskan kieltäminen ja lapsen jättäminen ilman apua ei kuitenkaan ole mitenkään hyvä asia pikemmin hiertää äidin ja lapsen suhdetta ja stressa lasta valtavasti.
 
[QUOTE="a.p";22856571]Niin, mäkin tiedän, että lapsi pärjää ihan hyvin, ei ole paljoakaan itkeskellyt päivien aikana, ja tiedän, että kaikki menee hyvin. Mutta silti vaan koen ihan kamalaa erotuskaa... Eniten tässä häiritsee se, että tartutan tämän oman "hätäni" lapseen, kun en pysty liikutustani peittämään.[/QUOTE]

Miten pitkään olit lapsen kanssa tutustumassa?
 
Tosi vaikea eläytyä tällaiseen tilanteeseen. Minusta ei ole koskaan ollut mitenkään vaikeaa jättää lapsia hoitoon ja lapset ovat useimmiten viihtyneet hoitopaikoissaan ihan OK. Eihän sitä työssä tai koulussakaan aina niin hyvin viihdy, voi olla huonoja päiviä. Mutta siis mikään itkun aihe itselleni ei ole ollut yhdeksän tunnin ero lapsesta!
 
[QUOTE="vieras";22860191]Miten pitkään olit lapsen kanssa tutustumassa?[/QUOTE]

Reilun viikon, ja tätä ennen n. viikon ajan pelkästään aamupäivisin. Ja vieläkin pystyn hakea lapsen aikaisin pois, eli tekee ensi viikon vielä "lyhyttä" päivää. En usko, että pidempi harjoittelu olisi ollut tarpeen. Ehdin nähdä, että lapsen tarha on mukava paikka, ja pärjää siellä varmasti, sekä saa lohdutusta tarvittaessa.
 
Itse itkin noin pari viikkoa. Itkin työmatkat ja töissä. Sitten vielä kotona itkettiin kaikki työpäivän jälkeen sekä lapset että äiti. En edes halunnut mitenkään peitellä ja esittää että kaikki olisi hyvin jo kerta ikävä kalvoi. Mutta niin sitä vaan tottuu. Vielä 4kk jälkeenkin tulee ikäväpäiviä, mutta ei enää samanlaisia.
 
[QUOTE="aave";22861068]Itse itkin noin pari viikkoa. Itkin työmatkat ja töissä. Sitten vielä kotona itkettiin kaikki työpäivän jälkeen sekä lapset että äiti. En edes halunnut mitenkään peitellä ja esittää että kaikki olisi hyvin jo kerta ikävä kalvoi. Mutta niin sitä vaan tottuu. Vielä 4kk jälkeenkin tulee ikäväpäiviä, mutta ei enää samanlaisia.[/QUOTE]

blogi autalastakasvamaan ja siellä "Taapero päivähoidossa". Perusteellista pohdintaa päiväkodin aloituksesta!
 
[QUOTE="aave";22861068]Itse itkin noin pari viikkoa. Itkin työmatkat ja töissä. Sitten vielä kotona itkettiin kaikki työpäivän jälkeen sekä lapset että äiti. En edes halunnut mitenkään peitellä ja esittää että kaikki olisi hyvin jo kerta ikävä kalvoi. Mutta niin sitä vaan tottuu. Vielä 4kk jälkeenkin tulee ikäväpäiviä, mutta ei enää samanlaisia.[/QUOTE]

:hug: Kiitos! On meitä superherkkiksiä siis muitakin. Tiedän kyllä, että kaikki tulee menemään hyvin jne, mutta tämä hetkittäin iskevä erotuska on välillä yllättävän suuri...
 
[QUOTE="vieras";22861326]blogi autalastakasvamaan ja siellä "Taapero päivähoidossa". Perusteellista pohdintaa päiväkodin aloituksesta![/QUOTE]

Hyvä blogi, ihan noin ammatillisessakin mielessä, kiitos vinkistä.
 
[QUOTE="Itkupilli";22856463]Meidän lapsi, himpun alle 2v, aloitti kivassa päiväkodissa, jossa mukavat hoitajat. Tiedän, että kaikki tulee menemään hyvin, mutta silti minusta on äärimmäisen vaikeaa jättää lapsi hoitoon...

En ole mikään lapseen "takertuja", minulla on elämää perheen ulkopuolella. Näen kavereita ja harrastan. Rakasta lastani tietenkin yli kaiken, mutta mikään koko elämän keskus hän ei ole meillä ollut, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Viime keskiviikkona minun oli vaikea pidätellä itkua, kun jätin lapsen päiväkotiin. Olen äärimmäisen tunteellinen ihminen, ja itken helposti, mutta tämä tuntuu vähän liioittelulta. Miten te muut? Millaisia tunteita lapsen hoidon aloitus on teissä aiheuttanut?[/QUOTE]

Kyllä se pitkä päivittäinen ero lapsesta silloin kun ei vielä olla valmiita eroon ahdistaa sekä lasta että äitiä. Emme tulisi ajatelleeksikaan että on ok erottaa gorillan poikanen emostaan ennen kuin tämä jo pärjää omillaan. Katsomme erilaisia dokumentteja miten eläimet hoivaavat poikasiaan ja miten tärkeä sekä pennulle että emolle yhdessäolo eläimen normaalin kehityksen kannalta on. Meidän ei tule mieleenkään kyseenalaistaa tätä emon niin tärkeää tehtävää, mutta kun sitten kyse on ihmislapsesta ja tämän vanhemmista ei yhtäkkiä ole ollenkaan tärkeää äidin läsnäolo ja tuki kun lapsi on pieni ja että melkein päinvastoin äidissä on jotain vikaa koska ahdistaa olla pennustaan erossa kun tietää miten paljon tämä vielä apua tarvitsee. Kummallista on.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa