Lapsi täyttää pian 7v, eikä viihdy yhtään yksin vieläkään. Vapaapäivät hankalia. Neuvoja?

["Maja"]

Kyseessä on vain minun vikani. Lapsella ei ole mitään sairauksia tai mitään, joten ne diagnoosit nyt sikseen. Tätä tapahtuu VAIN kun minä olen paikalla.
Jos on isänsä kanssa kahdestaan, leikkii itsekseen ja touhaa itsekseen, tai mummolassa esim. touhuaa kylläy
yksin.

Mutta jos minä olen paikalla, niin lapsi ei ole yhtään yksin. Mun pitää olla leikkimässä KOKO ajan hänen kanssaan. Yleensä ei telkkaria tykää katsoa, mutta jos jokus katsoo elokuvan, niin mun on katsottava myös.
Vapaapäivät tuntuvat vaan todella tuskalta, kun alkaa heti herättyä se "ÄITIII tuu jo leikkimään" ja sitten lapsi saa raivarit, jos mä teen jotakin muuta.
Tottakai haluankin olla lapsen kanssa ja vanhempien kuuluukin leikkiä ja olla lapsen kanssa.
Olisi ihan kivaa silti joskus vapaapäivänä tehdä jotain muutakin, kuin noin 13h istua lastenhuoneen lattialla leikkimässä.
Jos mennään ulos, niin sieläkin on mun leikittävä. Ihan sama mitä me mennään sinne ulos tekemään..
luistelemaan, hiihtämään, rakentamaan hiekkalinnoja tms. Mun on leikittävä ja oltava koko ajan lapsen kanssa.
Mä en jaksa enää mennä luistelemaan edes lapsen kanssa, koska sielä ei luistella, ellen keksi jotakin leikkiä.
Luistinradalla kun on vähän vaikea niitä leikkejä edes keksiä..

Tänään pääsen töistä ajoissa ja haen lapsen heti eskariajan loputtua (13.00)...
Pitäisi ehtiä tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, lukea tenttiin... Ei vaan tule mitään.
Kun kotiovi aukeaa niin alkaa se "nyt tuut leikkimään... äiti leiki mun kans..."

 

[Blue]

Sovitte uudet säännöt; vaikka kolme yhteistä touhuhetkeä per vp, iltaisin yksi. Sitten pidätte niistä kiinni hamaan tappiin vaikka kuinka raivottaisiin yms. Aikaa siihen tulee menemään ennen kuin lapsi oppii mutta eipä tuossa oikein muuta voi...

 

["Maja"]

Ja olen nyt noin 4-5kk koittanut tehdä sitä, että selitän lapselle tyyliin :
"nyt on äidinkin vapaapäivä ja nyt on äidilläkin asioita tehtävänä. Mun on pakko tänään hoitaa XXX asia. Äiti ei nyt leiki. Illalla voidaan hoitaa pehmokoiria yhdessä, mutta nyt äiti ei ehdi". Ja kaikkea muutakin olen yrittänyt sanoa...

Päivä menee ihan pilalle..lapsi vaan raivoaa ja rähisee "TUU LEIKKIMÄÄÄN.... NYT LEIKIT" ja lopuksi itsee ja ei lepy hetkeen.

 

[Blue]

[QUOTE="Maja";28047929]Ja olen nyt noin 4-5kk koittanut tehdä sitä, että selitän lapselle tyyliin :
"nyt on äidinkin vapaapäivä ja nyt on äidilläkin asioita tehtävänä. Mun on pakko tänään hoitaa XXX asia. Äiti ei nyt leiki. Illalla voidaan hoitaa pehmokoiria yhdessä, mutta nyt äiti ei ehdi". Ja kaikkea muutakin olen yrittänyt sanoa...

Päivä menee ihan pilalle..lapsi vaan raivoaa ja rähisee "TUU LEIKKIMÄÄÄN.... NYT LEIKIT" ja lopuksi itsee ja ei lepy hetkeen.[/QUOTE]

Kiukku ei ole huono asia. Anna raivota ja kiukutella ihan rauhassa, ja mitä pitempään mököttää sitä enemmän saat hommia tehtyä, ja siinähän hän samalla oppii että sinun tosissaan pitää tehdä muutakin. Lapsi ei mene rikki siitä että hänelle kertoo että et voi olla koko ajan hänen touhuissaan mukana.

 

["vieras"]

Nähtävästi ainoa lapsi? Kuulostaa tutulta, siis kaverilla oli ainokaisen kanssa sama ongelma. Itsella on neljä lasta, eikä kukaan heistä ole ollut tuollainen, aina ovat yksin tai keskenään puuhailleet omia juttujaan.
Mites kouluun meno, eikö se ole edessä syksyllä? Osaako lapsi edes olla nyt lyhyttä aikaa kotona yksin jos noin takertuu sinuun? Eiköhän olisi aika saada lapsi ymmärtämään, että äiti ei voi olla hänen leikkikaveri 24/7?! Jos meidän 6v kiukkuaa jotain, selkeästi selitän, miten asia on, hän ymmärtää sen ja silloin jo monesti nolona yrittää saada meidät unohtamaan, että edes kiukkusi (turhaan).

 

["Maja"]

Täytyy vaan yrittä enemmän sitten..

Välillä olen joutunut viemään mun vapaapäivänä lapsen hoitoon, jos mulla on oikeasti ollut jotakin suht. tärkeitä asioita tehtävänä.

 

["viima"]

Meillä on tehty 5-vuotiaan seurankipeän lapsen kanssa seuraavanlaisesti: Teen lapselle "tehtäväradan", eli hänen on tehtävä esim. 3 palapeliä, piirrettävä tai askarreltava 30 min, puuhakirjaa 20 min, rakennettava legoista jokin juttu tms., ja kun nämä sovitut jutut on "suoritettu", leikin lapsen kanssa hänen toivomiaan juttuja jonkin aikaa.

 

["Maja"]

[QUOTE="vieras";28047953]Nähtävästi ainoa lapsi? Kuulostaa tutulta, siis kaverilla oli ainokaisen kanssa sama ongelma. Itsella on neljä lasta, eikä kukaan heistä ole ollut tuollainen, aina ovat yksin tai keskenään puuhailleet omia juttujaan.
Mites kouluun meno, eikö se ole edessä syksyllä? Osaako lapsi edes olla nyt lyhyttä aikaa kotona yksin jos noin takertuu sinuun? Eiköhän olisi aika saada lapsi ymmärtämään, että äiti ei voi olla hänen leikkikaveri 24/7?! Jos meidän 6v kiukkuaa jotain, selkeästi selitän, miten asia on, hän ymmärtää sen ja silloin jo monesti nolona yrittää saada meidät unohtamaan, että edes kiukkusi (turhaan).[/QUOTE]

Kyllä on ainoa lapsi.
Mulla alkaa olla voimat ihan lopussa. Mä syytän kyllä pääasiassa itseäni. Olen ollut liian periksi antava ja lapsi on saanut tahtonsa läpi liian helpolla asiassa kuin asiassa..

Toivottavasti ei ole liian myöhäistä

 

["vieras"]

Klassinen tapaus. Olet luovuttanut vallan lapsellesi ja pelkäät hänen negatiivisia tunteita. Et ole enää mikään vanhempi lapsellesi, vaan pompotettava leikkikaveri. Ei tuo tilanne millään selittelyillä muutu. Sinun täytyy asettaa rajat lapselle, eli ottaa valta ja vanhemmuus takaisin. Jos et siihen itse pysty, niin hae apua vaikka perheneuvolasta. Toimi heti. Nyt sinulla alkaa lapsen ikä huomioiden olemaan viimeiset hetket ennen murrosiän kuohuja.

ps. Toimi heti myös lapsesi takia, sillä todellisuudessa lapsi kärsii tilanteesta nyt ja myös tulevaisuudessa, ellet pysty olemaan vanhempi lapsellesi.

 

[Blue]

[QUOTE="viima";28047955]Meillä on tehty 5-vuotiaan seurankipeän lapsen kanssa seuraavanlaisesti: Teen lapselle "tehtäväradan", eli hänen on tehtävä esim. 3 palapeliä, piirrettävä tai askarreltava 30 min, puuhakirjaa 20 min, rakennettava legoista jokin juttu tms., ja kun nämä sovitut jutut on "suoritettu", leikin lapsen kanssa hänen toivomiaan juttuja jonkin aikaa.[/QUOTE]

Tämä on ihan hyvä alkuun mutta sitten pitää muistaa myös se että koululaisen pitää osata jo itse keksiä tekemistä, ettei kaikkea ole jo aina valmiiksi keksittynä.

 

[Suzytte]

Kuullostaa siltä, että lapsi hyppyyttää sinua mielensä mukaan. Sinä olet äiti, aikuinen. Sinun pitää luoda rajat ja pitää niistä kiinni. Lapsi on oppinut, että kun alkaa raivota ja itkeä, annat periksi. Negatiiviset tunteet ja pettymys ovat sallittuja, ei lapsi siitä mene rikki että joutuu esim. kaksi tuntia touhuamaan itsekseen ja sitten äidillä on aikaa leikkiä hänen kanssaan. Kerrot lapselle, että sinun pitää tehdä nämä ja nämä asiat ensin ja sitten lupaat leikkiä hänen kanssaan ja toimit myös sanojesi mukaisesti olipa vastassa millainen kiukku tahansa. Uskoisin, että pikkuhiljaa asia helpottuu ja lapsi oppii käsittelemään pettymyksensä ja odottamaan. Tämä vaatii kuitenkin sinulta selkärankaa ja päättäväisyyttä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Maja";28047954]Välillä olen joutunut viemään mun vapaapäivänä lapsen hoitoon, jos mulla on oikeasti ollut jotakin suht. tärkeitä asioita tehtävänä.[/QUOTE]

Tämä ei ole oikea tapa toimia. Tällä tavoin vain yrität lakaista ongelmaa hetkellisesti maton alle. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni () ja asetat lapsellesi rajat.

 

["vieras"]

Tämä on ihan hyvä alkuun mutta sitten pitää muistaa myös se että koululaisen pitää osata jo itse keksiä tekemistä, ettei kaikkea ole jo aina valmiiksi keksittynä.

Tietysti, mutta jostainhan sitä itsekseen puuhailua on aloitettava harjoittelemaan. Tosin ilmeisesti tämä ap:n lapsi osaa itsekseen leikkiä silloin kun äiti ei ole paikalla.

Eikö lapsella ole kavereita, joita voisi kutsua iltapäiväksi tai viikonloppuna leikkimään?

 

["Maja"]

[QUOTE="vieras";28047964]Klassinen tapaus. Olet luovuttanut vallan lapsellesi ja pelkäät hänen negatiivisia tunteita. Et ole enää mikään vanhempi lapsellesi, vaan pompotettava leikkikaveri. Ei tuo tilanne millään selittelyillä muutu. Sinun täytyy asettaa rajat lapselle, eli ottaa valta ja vanhemmuus takaisin. Jos et siihen itse pysty, niin hae apua vaikka perheneuvolasta. Toimi heti. Nyt sinulla alkaa lapsen ikä huomioiden olemaan viimeiset hetket ennen murrosiän kuohuja.

ps. Toimi heti myös lapsesi takia, sillä todellisuudessa lapsi kärsii tilanteesta nyt ja myös tulevaisuudessa, ellet pysty olemaan vanhempi lapsellesi.[/QUOTE]

Toivottavasti ei ole liian myöhäistä. Mun oma syyni tämä siis pitkälti on.

Pitää vain läksyttää mieskin. Hän asettuu ristiriitatilanteissa usein lapsen puolelle koska ei jaksa kitinää ja pääsee helpommalla.

 

[miettii]

Entä jos laittaisit kännykästä hälytyksen johonkin kellonaikaan, ja sanot lapselle että nyt teet omia hommia, mutta leikit hänen kanssaan puoli tuntia kunhan heti siitä alkaen kun hälytys hälyttää? Meillä toimii tuo karkkipäivänä. Lapset mankui ennen jatkuvasti että milloin saavat etukäteen viikolla ostetut karkit, mangunta loppui kun otin hälytyksen käyttöön. Leikkivät omiaan ja kännykkä on olohuoneessa jotta kaikki kuulevat sen. Siis välipalan tilalla syövät karkkinsa eivätkä tunne kelloa.

 

["vieras"]

Tämä on ihan hyvä alkuun mutta sitten pitää muistaa myös se että koululaisen pitää osata jo itse keksiä tekemistä, ettei kaikkea ole jo aina valmiiksi keksittynä.

Samaan kiinnitin huomiota. Tuolla temppuratojen keksimisellä yritetään hoitaa vain "oiretta" (=äidissä roikkuminen), ilman että pureudutaan perusongelmaan (= äidiltä on vanhemmuus hukassa).

 

[Lentokala]

Kiukku ei ole huono asia. Anna raivota ja kiukutella ihan rauhassa, ja mitä pitempään mököttää sitä enemmän saat hommia tehtyä, ja siinähän hän samalla oppii että sinun tosissaan pitää tehdä muutakin. Lapsi ei mene rikki siitä että hänelle kertoo että et voi olla koko ajan hänen touhuissaan mukana.

Olisin voimut kirjoittaa aivan samoin.
Ei lapsi voi terrorisoida arkea liiallisella huomiontarpeellaan.

 

[rockyroad]

Sovitte uudet säännöt; vaikka kolme yhteistä touhuhetkeä per vp, iltaisin yksi. Sitten pidätte niistä kiinni hamaan tappiin vaikka kuinka raivottaisiin yms. Aikaa siihen tulee menemään ennen kuin lapsi oppii mutta eipä tuossa oikein muuta voi...

Laitatte vielä herätyskellon soimaan siihen aikaan, kun on leikin aika. Näin lapsen on ehkä helpompi tajuta leikkiajan ja kotityöajan ero. Siihen asti kunnes kello soi, lapsi antaa sun olla rauhassa ja kellon soitua leikitte yhdessä. Pitkää pinnaa tuo sulta vaatii, tsemppiä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28047998]Samaan kiinnitin huomiota. Tuolla temppuratojen keksimisellä yritetään hoitaa vain "oiretta" (=äidissä roikkuminen), ilman että pureudutaan perusongelmaan (= äidiltä on vanhemmuus hukassa).[/QUOTE]

Siinä vaan usein käy ainakin meillä niin, että kun lapsi aloittaa esim. askartelun, innostuukin niin siitä tekemisestä että jatkaa askartelua ihan oma-aloitteisesti. Sama juttu legoilla rakentelun kanssa, että leikki vie mennessään eikä siinä muista äitiä enää kaivatakaan.

 

[astrolabe]

Eikö muka kouluikäinen ymmärrä, että jos meinataan syödä, täytyy ruokaakin laittaa yms.? Passittaisin ulos leikkimään ja kiukuttelemaan moisen uhittelijan.

 

[Birgitte]

Lapsi juoksuttaa sinua mielensä mukaan. Tuolla on jo aiemmin tullut hyviä vinkkejä. Esimerkiksi tuo tehtäväkirja, joka opastaa tekemään asioita itsenäisesti. Antamalla vanhemmalle omaa rauhaa, saa yhteistä aikaa. Tuollaiset raivoamiset ja uhmaamiset loppuvat, kun olet tarpeeksi kova ja jaksat pysyä päätöksessäsi lapsen vaatimuksista huolimatta. Vaikeaa se voi alussa olla, mutta pidät pääsi niin kyllä se palkkio siellä sitten odottaa.

 

[Suzytte]

Tuon ikäisenhän (nuoremmankin) voi myös ottaa mukaan esim. siihen ruoanlaittoon, siivoukseen yms. kotitöihin. Tähän asti ilmeisesti on menty niin, että lapsi määrää mitä tehdään ja siitä toimintamallista kannattaa pyrkiä eroon. Tuo kellon laittaminen soimaan yhteisen leikkiajan merkiksi kuullosti myös hyvältä idealta päästä alkuun.

 

["FreezeCat"]

Tuon ikäisen lapsen voi esim. todella hyvin ottaa mukaan jo ihan jokapäiväisiin askareisiin - ruuanlaittoon, siivoukseen, pyykkien lajitteluun ja kuivumaanripusteluun yms. - jolloin samalla kun tulee yhdessä lapsen kanssa tehtyä ja opittua asioita, tulee myös oltua lapsen kanssa yhdessä sekä jää sitä yhteistä aikaa sitten tuonnemmaksikin päivää.

Tosin - kohtuus kaikessa siinä yhteisen leikkiajan kerjäämisessäkin.

Nyt jos koskaan on aika opettaa lapsellesi ei- sana. Hänen on ymmärrettävä, että aikuisellakin on ne omat juttunsa, mitkä on tehtävä alta pois. Sen ajan hän saa luvan viihdyttää itseään kuten parhaaksi näkee. Pitkästyminen on hyvä juttu! Valitettavasti vain nykyään ei jostain kumman syystä anneta lapsen kokea pitkästymistä, vaan ollaan heti lieventämässä tekemättömyyden tuskaa vaikka minkälaisilla aktiviteeteilla ja viritelmillä. Mm. Sinkkosen Jari on tuosta lapsen kyvyttömyydestä sietää pitkästymistä puhunut paljon - tai itseasiassa vanhemman kyvyttömyydestä kestää lapsen "mitä minä nyt tekisin/ei ole mitään tekemistä"- narinaa.

Jos lapsi ei keksi itse mitä tehdä, niin sitten on keksimättä. Nariskoon ja mankukoon aikansa, tarpeeksi kauan kun on nirissyt niin huomaa kyllä itse, että asia ei mihinkään muutu ellei hän itse tee asian eteen jotakin.

Mites - onko hänellä kaveria saatavilla? Liikkuuko itsekseen lähiympäristössä? Voisiko kutsua jonkun kaverin luokseen aina silloin tällöin seuraksi tai mennä vastavuoroisesti itse kaverilleen toviksi leikkimään? Tämäkin voisi olla vaihtoehtona silloin tällöin tarjottavaksi porkkanaksi.

Mutta lapsesi ei siitä rikki eikä pilalle mene, kun käsket hänet keksimään itse puuhastelunsa. Jos ei keksi, niin olkoon keksimättä .

 

["Maja"]

Mä olen myös sitä mieltä, että mulla pitäisi olla oikeus ihan vaan ollakin. Äiti ei ole mikään kotiorja, joka tekee joko kotitöitä tai leikkii lapsen kanssa. Vapaapäivänä todellakin saan vaikka lukea kirjaa tai juoda kahvini rauhassa. Ongelma on myös mies, joka menee heti lapsen puolelle, jos mä "laiskottelen". MIksi minä EN saisi viikonloppuna puhua esim. tunnin puhelun ystävälleni? Mies on heti motkottamassa "no äiti joutaa nyt sun kanssa leikkiä, kun ei sillä ole mitään järkevää tekemistä". "No niin Leena, tulepas nyt, Sara huutaa." MIKSI JUMALAUTA EN SAA JOSKUS VAAN OLLA?
Mitä mieltä muut äidit on? Onko väärin lasta kohtaan, jos sanon, että äiti haluaa nyt lukea kirjaa hetken ihan rauhassa. Miksi mulla ei olisi joskus oikeus myös olla vaan?

 

[nedra]

Nyt vaan jämäkästi liikkeelle, sovitte pelisäännöt ja pidät niistä kiinni. Ja sanot myös miehellesi ettäteidän on pidettävä yhteinen rintama, lapsi kyllä huomaa porsaanreikä jos sellainen jossain on.

Lapsi ei todellakaan mene rikki hetken auttamisesta ja tulee testaamaan oikein urakalla kyllä jos on sillä aiemmin saanut tahtonsa läpi.

Itse keksin omilleni jotain kotihommia kun sellainen mulla ei ole mitään tekemistä mankuminen alkaa.

Ja jos mun yrittäisi nakittaa mua tuolla tavalla leikkitädiksi, niin saisi itse tehdä sen.