Lapsi vai ei?

[Sartsa38]

Hei vaan kaikille!

Mielessä visainen kysymys, ja toivon että täältä saisin erilaisia mielipiteitä. Olemme uusperhe, minä 38, mies 42. Olemme olleet yhdessä vuoden verran ja asumme yhdessä. Vakituisesti kodissamme asuvat minun kaksi lastani edellisestä liitosta, tyttö 10 ja poika 7 v. Avomieheni 14 vuotias poika asuu joka toinen viikko meillä. Kaikki on lähtenyt uskomattoman hyvin toimimaan, mitään suurempia ongelmia ei ole vielä eteen tullut, sitä normaalia mitä uusperheeltä (kuten ydinperheeltäkin) voi odottaa.

Olemme paljon puhuneet vielä pienokaisen tekemisestä, mutta siinä on kaksi puolta siinäkin. Toisaalta olisi ihana nauttia ns. aikuisen rakkaudesta ja tehdä kivoja juttuja kahdestaan, viettää yhteistä aikaa kun lapset ovat jo noinkin isoja ja kun ovat isällään joka toinen viikonloppu, silloin kun mieheni lapsi on äidillään. Niistä hetkistä nautimme kovin. Meillä on vielä talon remontoimista ollut koko viime kevät ja kesä, joten kahdenkeskiset ihanat hetket ovat olleet nyt hieman kortilla.
Toisaalta taas olisi aivan ihana synnyttää hänelle pieni ihmisalku ja saada maailmaan ihminen jossa on minua ja häntä...ja uskon että näin "aikusiällä" siitä pienestä osaisi nauttia enemmän kuin silloin nuorempana, tietää mitä tuleman pitää eikä ole niin kiire työelämäänkään heti äitiysloman päätyttyä.
Toki sitä miettiin että olenko liian vanha vielä lapsen tekoon, mutta sitä en kyllä ihan usko, enemmänkin se on kiinni jaksamisesta, yöheräämiset, rintatulehdukset, korvatulehdukset jne..uskon että jokainen äiti tietää mistä puhun.
Ja sitten se tärkein, raaskiiko luopua sitä ihanasta omasta ajasta ja yhteisistä hetkistä, ne ovat sitten muutaman vuoden ajan taas vain unelmaa. Mielestäni en kuitenkaan ole itsekäs, ehkä vaan nautinnonhaluinen
Ja toki sitä miettii että kestääkö tämä suhde kun edellinenkään ei kestänyt, etten taas jää yksin, yksi lapsi vain lisänä. Olemme tätä miettineet todella paljon ja olisin kiitollinen jos saisin vastauksia, puolesta tai vastaan, vaikkakin lopullinen päätöshän on meillä itsellämme.

Kauniita elokuunpäiviä kaikille

 

[Wicked Mary]

No ainakin meillä parisuhde ajautui kriisiin kun aloin odottaa yhteistä lastamme.Raskaus oli vaikea ja päättyi sektioon 3kk ennen laskettua aikaa,tyttö syntyi pienen pienenä ja taisteli ensimmäisen viikon elämästään,ja senkin jälkeen oli vielä pitkään teho-hoidossa...Meidän kahdenkeskinen aikamme on saanut jäädä,emme oikeastaan enää kumpikaan toivo yhteistä aikaa,tärkeintä on että jaksaa panostaa iltatähtemme kehitykseen ja kuntoutukseen,hänellä on kaikenlaisia keskosuuteen liittyviä ongelmia...
Avioeromme tulee voimaan näinä aikoina,ja minä jään yh:ksi ennemmin tai myöhemmin...
Näin kävi siis meille,mutta sehän ei tarkoita sitä,että niin kävisi kellekkään toiselle.Parasta tehdä niinkuin itsestänne oikealta tuntuu.

 

[taustalla]

Itse sain ensimmäisen lapseni vasta yli 30-vuotiaana, joten omakohtaisesti en voi sinulle vastata. Ystäväni on samanikäinen kuin sinä, miehensä vanhempi kuin sinun. Heillä myös samanikäiset lapset edellisistä avioliitoista kuin sinulla ja miehelläsi. Ja nyt tänä vuonna saivat yhteisen iltatähden. Ystäväni ei voisi onnellisempi olla. Parisuhteelle teki vain hyvää se, että sinun ja minun lasten lisäksi on se yhteinenkin. Myös lapset ovat iloisina ottaneet uuden tulokkaan vastaan. Ystäväni ei ainakaan sure sitä hetkeksi menetettyä "aikuisten yhteistä aikaa", sillä vuodet menevät niin nopeaan, että pian pikkuneidin voi jättää vaikka isovanhemmille hoitoon silloin tällöin.

 

[Sartsa38]

Niinhän se on, että tarinoita on aina erilaisia, kuten edellä huomaa. Kivempi tietysti lukea tuota viimeistä.
Ihmisten tarinat ovat vaan niin mielenkiintoisia, ja tällainen tilanne missä pää on hieman sekaisin, on kiva lukea mihin ratkaisuihin muut ovat päätyneet.
Yhtenä aamuna ajattelen että ajatus on aivan loistava, toisena taas, ettei ehkä sittenkään....ehkä on parempi koko asia haudata hetkeksi, jos jotain selkoa aika toisi tullessaan. Mutta toisaalta taas aika on meitä vastaan tässä asiassa, en haluaisi kovin kauaa odotella, en yli neljänkympin ja mistä sitä taas tietää tärppääkö lainkaan ja kuinka pian. Huh huh...miljoona asiaa mielessä.

 

[Wicked Mary]

Ehdottomasti positiivista on kuitenkin ollut se,että iltatähti on kaikkien isompien sisarusten lemmikki ja silmäterä,siis "sinun-minun"-lasten yhdistävä tekijä,koska hän on jokaisen oikea pikkusisar :heart:

 

[iltatähti uusperhees]

Meillä kävi niin, että yhteisen lapsen syntymän jälkeen minun on ollut vaikea sietää miehen lapsia. Ehkä kyseessä on myös aika, eikä niinkään tämä lapsi nimenomaan, sillä miehen lapset olivat minun mielestä melko omituisia jo alun pitäenkin.. muutimme yhteen asumaan vasta sitten kun aloin odottaa yhteistä, vaikka paljon aikaa yhdessä vietimmekin ja tapaamisviikonloput olimme yhdessä, on tilanne kait jotenkin erilainen sitten kun ihan todella asutaan yhdessä... teillähän tilanne on toinen tässä suhteessa.

Meille kävi myös niin, että minä muutuin - kuten aiempien lastenkin kanssa - ÄIDIKSI eli minun "ansiosta" meidän siihen asti hyvä seksielämä on kuihtunut mitättömäksi enkä saa itseäni hereille :ashamed: :ashamed: se harmittaa ja odottelen aikaa että olen taas ns. normaali.

Yhteinen on siis aito iltatähti ja äitiys tässä iässä, tällä kokemuksella on erilaista. Osaan nauttia lapsen lapsuudesta, ei ole mikään kiire sillä, että lapsesta tulisi äkkiä iso ja eikä ole mikään kiire sillekään, että "oppisi itsenäiseksi ja itse tekemään ja äkkiä" ...

Minun isot lapset auttoivat tosi paljon pienen hoidossa. Nytkin tulevat lapsenlikaksi, jos on tarve. Nyt kun iltatähti on jo leikki-ikäinen, hän kaipaa ja odottaa miehen kouluikäisiä vkl-lapsia leikkikaverikseen.. tykkää heistä kovin, näiden kummallisten lasten tuntuu olevan vaikea sitä käsittää.

Olin melkein 40 v kun iltatähti syntyi.

 

[Hannele]

Myös uusperheen äiti täällä ja vanhemmat lapset 14v ja 15 v. Olin 37 kun saimme yhteisen tyttären. Miehen lapset 17v ja 18 v.

Meitä yhteisen lapsen saanti naimisiinmenomme jälkeen ehdottomasti vielä entisestään yhdisti. Olimme sananmukaisesti perhe. Olemme kummallisia siksikin että kaikkinensa homma toimii niin minun kuin mieheni lasten kanssa ja ovat yhdessä sisaria pienimmälle.

Isommat lapset jopa kutsuvat toisiaan siskoiksi ja veljiksi ja yhteistä taivalta ei kuitenkaan ole kuin yli 5 vuotta. Mutta riittävät 5 vuotta kun välit ovat näinkin kivasti.

Olen onnellinen että uskaltauduin ryhtymään vielä lapsentekoon vaikka itselläkin risteili samankaltaisia ajatuksia päässä. Kaikki on kuitenkin kääntynyt parhain päin ja ihana on havaita että vaikka kaikki lapset ovat rakkaita niin vanhemmalla iällä tämä pienin on kyllä herättänyt jonkin hoivavietin uudelleen ja mieheni on ihan tytön pauloissa. Olen nyt 40 ja mieheni 43.

Tilanne on tänäpäivänä se että mieheni tahtoisi vielä yhden mutta minä vielä harkitsen. Ja voi olla että nykyinen jää ainoaksemme koska raskaus oli vaikea mutta muuten lapsen saanti uusioperheeseemme oli kohdallamme onnellinen juttu - kaikkien kannalta!

 

[Leija]

Minä kysyisin: lapset vai ei, koska minusta iltatähti ja oikeastaan varsinkin hän tarvitsee kaverin. Vanhemmat eivät välttämättä enää jaksa kiinnostua varsinaisista leikeistä ja yksin moni asia on tylsä.