Lapsiperheen vaikeudet

[Kummissaan...]

Olemme vaimoni kanssa tuntenet jo melkein 20 vuotta. Meillä on kaksi oikein suloista ja tervettä pientä lasta. Olemme molemmat hyvissä töissä, molemmilla on autot ja asumme mukavasti. Ulkoiset puitteet ovat siis kunnossa.

Toisen lapsen syntymän jälkeen ja vaimoni palattua töihin alkoi minulta palamaan pinna oikein totaalisesti, en vain jaksanut, päiväkotiin viemistä, hakemista,pyykinpesua,töitäni, olin oravanpyörässä, ja sama tuntuu jatkuvan. Suututukseeni join iltaisin olutta ja se tietysti väsytti lisää. Tuntui ja vieläkin tuntuu, vaikka en enää juokaan että minä vain suoritan elämää. Teen asioita kuin robotti ja olen täysin pihalla, todella väsynyt jne... Vaimoni vetäytyy nettiin ja hakee sieltä uutta kaksoiselämää meilailemalla tuntemattomille, kun se paljastui hän lupasi lopettaa, mutta homma jatkui kuitenkin useista kielloista ja päätöksistä huolimatta. Nyt hän on luvannut lopettaa ja uskon että niin onkin käynyt. Totta kait siitä syntyi kova riita. Olemme riidelleet todella paljon toisen lapsen syntymän jälkeen.

Olemme aloittaneet parisuhdeterapian ja vaimoni saa ns. itkukohtauksia. Terapeutti sanoin hänelle masennuksesta, joka varmasti vaivaa myös minua. Tuntuu että kummallakaan meistä ei ole tilaa omalle elämälle tai edes yhteiselle elämälle ilman lapsia. Vaimoni sanoo rakastavansa minua mutta on täysin haluton, suorittaa elämää, tekee vain ne asiat, jotka on täysin pakko...Minä rakastan vaimoani ja haluaisin hyvät asiat takaisin ja tietysti vaimoni, joka muuttunut etäiseksi, ainakin niin minusta tuntuu. Olemme varmasti molemmat muuttuneet.

Onko kukaan ollut samankaltaisessa tilanteessa? Pietnetkin vinkin voivat on kultaakin arvokkaimpia, eli jos siltä tuntuu niin vastatkaa. Olemme täysin voimattomia ja mietimme, että kuinka kauan elämä voi olla tällaista. Olemme miettineet eroa molemmat yhdessä ja omilla tahoillamme, mutta ainakin vielä olemme sitä mieltä että ei ne asiat siitä ainakaan helppone...

 

[selviytynyt]

Tuttu tilanne parin vuoden takaa. Toivottavasti parisuhdeterapia auttaa, eikä masennukset saa jäädä hoitamatta. Meillä minä, äiti ja vaimo, olin turvautua pulloon. Onneksi huomasin, että se vain pahentaa asiaa.

Minä vähensin työntekoa, olin osittaisella hoitovapaalla pari vuotta, kunnes nuorimmainen aloitti toisen luokan. Tein kuuden tunnin päivää, ja se helpotti jaksamista todellakin. Molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa. Mieheni käy pari kertaa vuodessa kavereiden kanssa "kalastusreissussa", eli jossain mökillä rentoutumassa. Kuten minäkin, naisporukassa viettämässä hemmotteluvkonloppua.

Aika harvoin pääsemme yhdessä ulos, lastenvahdin saanti ei ole niin helppoa. Ainakin kerran kuukaudessa vkonloppuna lasten mentyä nukkumaan vietämme "yhteistä aikaa". Telkkari ja tietsikka kiinni, hyvää musiikkia, tunnelma valoa ja vain olemme hetken lähekkäin. Joskus jutellaan, joskus ollaan ihan hiljaa.

Meitä nämä asiat auttoivat, nyt teen taas täyttä työpäivää. Mutta jaksamme molemmat paremmin, olla hyviä puolisoita ja vanhempia.

 

[Jaspis*]

tuli sellainen tunne että vaimosi haluaa paeta normaalia lapsiperheen arkea tuonne nettiin. Sinä olet ihan väsynyt tuohon arjen pyörittämiseen. Oletko ajatellut ehdottaa vaimollesi että veisitte lapset vuoro aamuina tarhaan, silloin sinäkin saisit muutama aamuna lähteä rauhassa töihin. Ymmärsin kirjoituksestasi että sinä teet teillä kaikki kotityöt, ei millään pahalla mutta eikö olisi aika jakaa nuo askareet ettei toisen tarvitse mikään orja olla. Askareiden jakamisella teille kummallekin jäisi enemmän omaa/yhteistä aikaa, voisitte vaikka käydä perheen voimin ulkoilemassa tai sitten mennä itse lenkille ja lepuuttaa hermojaan. Teillä ei tunnu olevan yhtään kahdenkeskistä aikaa kuin yöllä ja silloin sekin aika menee nukkumiseen jotta jaksaa taas seuraavan päivän rumpan. Mitä jos tilaisit vaikka yhdeksi yöksi hotellin ja kävisitte vaimosi kanssa syömässä ja yrittäisitte nauttia toistenne seurasta, edellyttäen että saatte lapsenne hoitoon.
Ehkä tämä kuulostaa natkuttamiseltä, mutta en oikein saanut noita sanoja kauniimmin ulos. Itselläni on neljä lasta ja tiedän miltä sinusta tuntuu kun kaikki on vaan pelkkää suorittamista ja tylsää arkea. Meillä meni aikoinaan paljon aikaa siihen että saimme arjen ja nuo normaalit rutiinit toimimaan kivuttomasti. Sen jälkeen rupesimme panostamaan mieheni kanssa parisuhteeseemme käymällä kahdestaan pikku lomilla. Onhan se niin, onnellinen parisuhde niin koko perhe voi hyvin.
Muuta en oikeestaan osaa tähän sanoa.
Toivon sinulle voimia saadaksessi elämäsi järjestykseen!

 

[fanipala]

Pariterapia on varmasti teille hyvä ratkaisu. Sen sijaan jäin miettimään sitä, että olettekohan te ahnehtineet elämässänne liikaa? Yleensä elämässä ei voi saada kaikkea. Kerroit, että taloudellisesti asiat ovat hyvin ja perhe on sinällään hyvä, mutta parisuhteessa tökkii.

Oletteko ajatelleet, että voisitte nyt tehdä kriisiajan suunnitelmia parisuhteellenne, jotta perheenne saadaan pidettyä kasassa? Voisiko osan siitä mammonasta käyttää juuri nyt viivyttelemättä perheen hyvinvointiin? Esimerkiksi voisiko toinen vanhemmista ottaa aikaa perheelle ja tehdä esimerkiksi 6 tuntista työpäivää tai ottaa vaikka palkatonta vapaata?

Miksi ette vietä aikaa yhdessä? Jos rahasta ei ole pulaa, niin miksi ette palkkaa lapsenvahtia esimerkiksi kerran viikossa/kerran kahdessa viikossa 1-3 tunniksi, jotta saatte viettää kahdenkeskistä aikaa. Sillä ei ole väliä, että käyttekö lenkillä, elokuvissa, syömässä, keilaamassa, pelaamassa sulkapalloa, shoppailemassa jne, vaan oleellista on se, että teette vuorotellen erilaisia asioita ja mielellään vaikkapa niin, että vuorotellen järjestätte tekemisen, niin se ei käy taakaksi eikä ole taas vain yksi vaivalloinen asia lisää.

Jos masennus vaivaa, niin tarvittaessa pitää jaksaa hakea sairaslomaa sitä varten, jotta voi parantua. Varmasti olette kumpikin uuvuksissa ja on mahdotonta sanoa, että jaksatteko tällä samalla menolla vielä esimerkiksi 2-3 vuotta, jotta alkaa jossakin määrin helpottaa. Masennus yleensä vaatii myös lääkitystä, jotta synkimmät ajatukset hälvenevät ja elämä alkaa olla jatkuvan itkeskelyn sijasta vähän iloisempaa. Myöskään lapsille ei ole hyvä, jos joutuvat koko ajan elämään masentuneiden, kireiden ja ärtyneiden vanhempien kanssa, joten lastenkin etu on se, että heidän vanhempansa ovat psyykkisesti terveitä.

Silti varoitan, että vaikka lapset tulevat vähän isommiksi, niin silti he tarvitsevat edelleen välittämistä, hoivaa, rakkautta ja huolenpitoa. Uskon, että moni ns. hyvän perheen lapsi on jäänyt liian vähälle huomiolle juuri siksi, että vanhemmat väkisin yrittävät jaksaa ja sitten kun lapsi pärjää juuri ja juuri itse, niin vanhemmat huokaisevat helpotuksesta, että jes, jaksettiinpa sittenkin. Vaikka lapsi on isompi, niin silti pitää käydä töissä, hoitaa kotityöt jne eli se ihan normaali arki jatkuu yhä edelleen. Tiedän ystäväpiiristäni, että jotkut eroavat siksi, että saavat vihdoin sitä omaa aikaa edes sen joka toinen viikonloppu, koska eivät kerta kaikkiaan jaksa sitä, että joka ikinen päivä pitää tehdä se lämmin ruoka, käydä kaupassa jne.

Yksi vaihtoehto on myös siivouspalvelut eli hankitte kodinhoitoapua, jotta aikaa perheelle jää enemmän. Toisaalta kannattaa myös miettiä, että mitkä kotityöt ovat oikeasti tärkeitä. Esimerkiksi pyykinpesu ja pyykin nostaminen kuivausrumpuun ei tosiaankaan vie aikaa paljon, mutta tarvitseeko esim. pyykkiä välttämättä silittää, jos on ihan poikki? Ruokailun osalta voisiko hyödyntää puolivalmisteita tai järkiperäistää ruoanlaittoa, jos esimerkiksi joka päivä joutuu seisomaan keittiössä tekemässä ruokaa tunnin ajan?

Myös ystäväpiirin kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja vaikka jakaa hoitovastuuta (esim. joka toinen kuukausi lapset ystäväperheelle hoitoon perjantai-illasta lauantaihin puoleen päivään ja vastaavasti joka toinen kuukausi ystäväperheen lapset omaan kotiin hoitoon). Myös omia isovanhempia voi yrittää käyttää edes joskus.

Olen itse kokenut masennuksen tapaisen, jolloin mikään ei tuntunut hyvältä. Omalla kohdallani tilanne ajautui niin pitkälle, että ero tuli. Lasten takia oli pakko jatkaa. Eron jälkeen omaa aikaa tuli enemmän ja ajan myötä paranin takaisin normaaliksi, iloiseksi minäksi. Nyt jälkikäteen on helppo tajuta, että apua olisi pitänyt saada jo paljon aikaisemmin eikä vasta sitten, kun kaikki kaatui. Mieheni ei hätääni tajunnut, vaan se herätti hänessä ärtymystä. Siinä tilanteessa olisin tarvinnut tukea, kehuja, rakastetuksi kokemisen tunnetta ja tunnetta siitä, että meillä on aikaa ja mahdollisuuksia keventää arjen taakkaa. Tämä nykyinen yhteiskunta kun on sellainen, että halutaan kaikkea mahdollista (kaunis iso koti, uudet autot, kodinelektroniikkaa, terveet lapset, mielekäs ura), mutta yleensä niiden saavuttaminen tapahtuu oman terveyden kustannuksella

 

[sohffvffis]

Hankala tilanne.Naimisissa olevilla toinen tukena.Ei tarvi yksin tuskailla.Te molemmat haluatte tilanteen korjautuvan,Siinä hyvä yhteinen tuki.Teillä on lapset.Katsokaa heidän silmiä ja näette mitä sieltä viestitään.Uskon että pääset,pääsette "kuiville vesille".

 

[fanipala]

Vielä pari ajatusta. Minusta teidän kummankin pitäisi suhtautua nyt tähän tilanteeseen niin, että olette valmiita avoimin mielin kokeilemaan jotakin uutta. Hirmu usein väsynyt ja masentunut tyrmää kaikki ajatukset uusista tavoista toimia ("Ei meillä ennenkään...", "Ei tuollainen voi toimia", "Kuulostaa tyhmältä", "Mitä muutkin ajattelee").

Esimerkiksi hyvät yöunet on ehdottomasti tuossa tilanteessa tärkeää. Et kertonut lasten ikää, mutta jo 6 kk:n ikäiselle voi pitää unikoulua. Jos perheessä on masennusta, ehkä itsetuhoisuutta (irtosuhteet ilman kondomia voi olla yksi esimerkki siitä) yms, niin jopa huudatusunikoulu on parempi ratkaisu kuin se, että kohta joku osapuoli on jo itsemurhan partaalla. Minusta käytännön asioista tuo hyvien unien nukkuminen olisi ihan ykkösjuttu.

Myös viikonloppuisin voi nukkua pitkään siten, että toinen nukkuu niin pitkään kuin haluaa lauantaina ja toinen sunnuntaina. Silloin saa edes kerran viikossa nukuttua univelkoja pois. Myös päiväunille voi mennä lasten kanssa ja korvatulppiakin voi käyttää aina toinen kerrallaan.

Liikunnan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Liikkeelle lähteminen voi olla vaikeaa, mutta liikunta antaa voimia ja mikä parasta, se auttaa myös henkisellä tasolla. Sen vuoksi tässä vaiheessa esimerkiksi yksi oma liikuntaharrastus viikossa ei pitäisi olla mahdotonta olipa se sitten vaikkapa miehellä sunnuntai-iltaisin ukkomiesten sählyn peluuta tai yhtenä arki-iltana vaimolla kaverin kanssa sulkapallon vakiovuoro.

 

[Leena]

Voimia kaikille näille ihmisille, jotka tahtovat nähdä vaivaa parisuhteensa ja perheensä koossa pitämiseen.Se ei varmasti ole helppoa, ei ainakaan pääsääntöisesti.Hienoa on että yritätte, minulla ei ole neuvoja mistä antaa...hädintuskin selviän oman arkeni pyörityksestä...niin neuvokoot kokeneemmat.Mutta minä toivon teille hyvää jatkoa ja että kaikki menisi parhain päin! =)

 

[Nuorten kanssa työskentelevä]

Vaikka lapsi on isompi, niin silti pitää käydä töissä, hoitaa kotityöt jne eli se ihan normaali arki jatkuu yhä edelleen.

Eikä voi painottaa liikaa sitä, että lapsi tarvitsee vanhempiaan, rajoja ja rakkautta vielä TEINI-IÄSSÄKIN. Jopa 17-vuotias tarvitsee vielä sitä turvallisuuden tunnetta, että äiti ja isä ovat läsnä jos tarvitaan.

Tämä(kin) tuntuu monelta nykyvanhemmalta unohtuvan, kun on niin pirun kiire siihen "omaan elämään".

Jos ne lapset on mennyt tekemään, ne on myös kunnialla hoidettava ja kasvatettava. Hakekaa apua kun sitä selvästi tarvitsette, jos ette viitsi omaa rahaläjää kuluttaa, niin Suomessa saa ainakin vielä toistaiseksi vaikka kunnallista apua varakkaatkin perheet.

 

[äiti neljälle]

Vaikka lapsi on isompi, niin silti pitää käydä töissä, hoitaa kotityöt jne eli se ihan normaali arki jatkuu yhä edelleen.

Eikä voi painottaa liikaa sitä, että lapsi tarvitsee vanhempiaan, rajoja ja rakkautta vielä TEINI-IÄSSÄKIN. Jopa 17-vuotias tarvitsee vielä sitä turvallisuuden tunnetta, että äiti ja isä ovat läsnä jos tarvitaan.

Tämä(kin) tuntuu monelta nykyvanhemmalta unohtuvan, kun on niin pirun kiire siihen "omaan elämään".

Jos ne lapset on mennyt tekemään, ne on myös kunnialla hoidettava ja kasvatettava. Hakekaa apua kun sitä selvästi tarvitsette, jos ette viitsi omaa rahaläjää kuluttaa, niin Suomessa saa ainakin vielä toistaiseksi vaikka kunnallista apua varakkaatkin perheet.

Minun kokemukseni on se, että teinien kanssa tarvitaan paljon enemmän henkisiä voimavaroja kuin perushoivaa tarvitsevien taaperoiden kanssa.

Teini kyselee ja kyseenalaistaa - panee tiukoille vanhempansa. On suuri virhe kuvitella, että kun lapsen saa pois peruskoulusta, hän pärjääkin jo ilman vanhempiaan.

Ja teini-ikä kestää sinne 20 -vuotiaaksi.

 

[ITSE kukin]

OLETTE ELÄMÄNNE RAKENTANEET. Koittakaa nyt kestää se elämänne hyvine talouksineen , harrastuksineen ja olkaa kiitollisia, että on ruokaa ja suojaa eikä ole SOTA!

Hävetkää ruikuttajat.

 

[Jaspis*]

OLETTE ELÄMÄNNE RAKENTANEET. Koittakaa nyt kestää se elämänne hyvine talouksineen , harrastuksineen ja olkaa kiitollisia, että on ruokaa ja suojaa eikä ole SOTA!

Hävetkää ruikuttajat.

Asiallisia komentteja alkuperäiselle kysyjälle ja omakohtaisia kokemuksia!
Mielestäni siitä on ruikutus kaukana!

 

[Vinkvink]

Hankkikaa ihan ekaksi siivooja, joka hoitaa asunnon ja pyykit. Näin teille jää enemmän aikaa lapsille ja parisuhteelle. Sitten hankitte lastenhoitajan vähintään kerran kuussa yön yli ja olette kahdestaan.

 

[ruikutusta]

OLETTE ELÄMÄNNE RAKENTANEET. Koittakaa nyt kestää se elämänne hyvine talouksineen , harrastuksineen ja olkaa kiitollisia, että on ruokaa ja suojaa eikä ole SOTA!

Hävetkää ruikuttajat.

Asiallisia komentteja alkuperäiselle kysyjälle ja omakohtaisia kokemuksia!
Mielestäni siitä on ruikutus kaukana!

Ihmiset ovat niin yltäkylläisiä, että eivät ymmärrä todellista hätää.

Pommi taloon niin johan alkaa yhteistyö selviämisen puolesta ... eikä mietitä "onko tukka hyvin ja näkyykö uusi kello tai sainko seksiä eilen vai pihtasiko vaimo".

Mietitään paremminkin, mistä suoja ja ruoka pakkasella perheelle.

 

[just joo..]

OLETTE ELÄMÄNNE RAKENTANEET. Koittakaa nyt kestää se elämänne hyvine talouksineen , harrastuksineen ja olkaa kiitollisia, että on ruokaa ja suojaa eikä ole SOTA!

Hävetkää ruikuttajat.

Asiallisia komentteja alkuperäiselle kysyjälle ja omakohtaisia kokemuksia!
Mielestäni siitä on ruikutus kaukana!

Ihmiset ovat niin yltäkylläisiä, että eivät ymmärrä todellista hätää.

Pommi taloon niin johan alkaa yhteistyö selviämisen puolesta ... eikä mietitä "onko tukka hyvin ja näkyykö uusi kello tai sainko seksiä eilen vai pihtasiko vaimo".

Mietitään paremminkin, mistä suoja ja ruoka pakkasella perheelle.

Joo, aloitetaan sota niin kaikilla menee paremmin!

 

[ruikutusta]

oppia ikä kaikki ..........

 

[annan osani minäkin]

OLETTE ELÄMÄNNE RAKENTANEET. Koittakaa nyt kestää se elämänne hyvine talouksineen , harrastuksineen ja olkaa kiitollisia, että on ruokaa ja suojaa eikä ole SOTA!

Hävetkää ruikuttajat.

Asiallisia komentteja alkuperäiselle kysyjälle ja omakohtaisia kokemuksia!
Mielestäni siitä on ruikutus kaukana!

Ihmiset ovat niin yltäkylläisiä, että eivät ymmärrä todellista hätää.

Pommi taloon niin johan alkaa yhteistyö selviämisen puolesta ... eikä mietitä "onko tukka hyvin ja näkyykö uusi kello tai sainko seksiä eilen vai pihtasiko vaimo".

Mietitään paremminkin, mistä suoja ja ruoka pakkasella perheelle.

Mitäs te täällä ruikutatte, laiskanpulskeat pomminpudottajat. Miten voikin muiden ongelmat ottaa noin nenästä. Menkää elämään oikeasti ongelmatonta elämäänne hevon kuuseen superkaruihin oloihin katuvalojen ja nettipiuhojen ulottumattomiin, ja antakaa kunnon ihmisten pohtia perhe- ja avioelämäänsä kaikessa rauhassa.

 

[päivän naurut]

pullautit

 

[hakkaa nyrkkiä]

... polkee jalkaa ja puhisee

 

[Sakari6]

"Olemme täysin voimattomia ja mietimme, että kuinka kauan elämä voi olla tällaista."

Se, mitä näytte pitävän vaikeutena, ei edes ole sitä, vaan ihan normaalia perhe-elämää. Missään ei ole luvattuna, että lapset olisivat syyrjään pantavia nukkeja, kun alkaa kyllästyttää.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei elämä loputtomiin ole tuollaista. Lapset kasvavat ja olot helpottuvat... edellyttäen, että olette osanneet ohjata jälkikasvunne sikäli oikeaan suuntaan, etteivät he pidä itsestään selvänä, että kaikki elämässä tulee ilmaiseksi ja itsestään.

 

[no]

kiva stoori taas, missä muuten ap ; etkö voisi vähän tulla kommentoimaan

 

[supersizeme]

Esikoiseni on teini-ikäinen ja omalla tavallaan raivostuttava ja vaativa, mutta murkun kanssa on erilaiset ongelmat kuin vaikkapa uhmaikäisellä. Murkku normaalisti kuitenkin itse pukee, peseytyy ja syö sekä kykenee liikkumaan koulumatkat ja ehkä myös matkat harrastuksiin. Uhmaikäistä taas ei voi jättää yksin kuin korkeintaan roskien viemisen ajaksi, joten lapsen kanssa on raskaampaa olla. Samoin murrosikäiselle voi selittää asiat, mutta uhmis saattaa olla täysin kykenemätön keskustelulle.

Omakohtaisena kokemuksena sanoisin, että kannattaa keskustella ja ylläpitää niitä välejä silloinkin, kun lapsi menee peruskouluun, alkaa viettää aikaa enemmän kavereiden kanssa ja tykkää olla iltaisin muualla kuin kotona. Eli välillä kannattaa vaikka puoliväkisin raahata sitä lasta mökille, mummolaan, uimarannalle, shoppailemaan ja marjametsään, sillä lapsi oppii sen, että pitää hoitaa erilaisia asioita (esim. sukulaissuhteita, kotitöitä), niin niistä sitten seuraa jotakin kivaakin eli esim. shoppailua. Aikuiseksi tuleminen ei ole pelkkää hupia muttei myöskään pelkkää kurjuutta. Huumoria ei kannata unohtaa (esim. American Pie -leffoille nauramme kumpikin).

Kyllä siitä vanhemmuudesta selviää ja lapset kasvavat isommaksi ihan varmasti. Nyt pitää vain laittaa ne asiat tärkeysjärjestykseen ja miettiä, mitkä ovat ne asiat, joita justiinsa nyt tarvitaan. Olisiko esimerkiksi pienempi asunto lähempänä työpaikkaa, tarhaa ja harrastuksia nyt tässä elämäntilanteessa parempi ratkaisu? Moni haaveilee omakotitalosta, mutta väsyy totaalisesti siihen kombinaatioon, johon kuuluu pienet lapset, vaativa työ, paljon kotitöitä, pidentyneet kauppa- ja työmatkat jne. Joskus joitakin unelmia kannattaa siirtää odottamaan vähän tuonnemmaksi parempaa elämäntilannetta, jossa sitä toisenlaista unelmaa jaksaa toteuttaa.

Minäkin suosittelen, että hankitte maksullista apua olipa se sitten siivousta, lastenkaitsentaa tai keskusteluapua.

 

[Grump]

Olemme vaimoni kanssa tuntenet jo melkein 20 vuotta. Meillä on kaksi oikein suloista ja tervettä pientä lasta. Olemme molemmat hyvissä töissä, molemmilla on autot ja asumme mukavasti. Ulkoiset puitteet ovat siis kunnossa.

Toisen lapsen syntymän jälkeen ja vaimoni palattua töihin alkoi minulta palamaan pinna oikein totaalisesti, en vain jaksanut, päiväkotiin viemistä, hakemista,pyykinpesua,töitäni, olin oravanpyörässä, ja sama tuntuu jatkuvan. Suututukseeni join iltaisin olutta ja se tietysti väsytti lisää. Tuntui ja vieläkin tuntuu, vaikka en enää juokaan että minä vain suoritan elämää. Teen asioita kuin robotti ja olen täysin pihalla, todella väsynyt jne... Vaimoni vetäytyy nettiin ja hakee sieltä uutta kaksoiselämää meilailemalla tuntemattomille, kun se paljastui hän lupasi lopettaa, mutta homma jatkui kuitenkin useista kielloista ja päätöksistä huolimatta. Nyt hän on luvannut lopettaa ja uskon että niin onkin käynyt. Totta kait siitä syntyi kova riita. Olemme riidelleet todella paljon toisen lapsen syntymän jälkeen.

Olemme aloittaneet parisuhdeterapian ja vaimoni saa ns. itkukohtauksia. Terapeutti sanoin hänelle masennuksesta, joka varmasti vaivaa myös minua. Tuntuu että kummallakaan meistä ei ole tilaa omalle elämälle tai edes yhteiselle elämälle ilman lapsia. Vaimoni sanoo rakastavansa minua mutta on täysin haluton, suorittaa elämää, tekee vain ne asiat, jotka on täysin pakko...Minä rakastan vaimoani ja haluaisin hyvät asiat takaisin ja tietysti vaimoni, joka muuttunut etäiseksi, ainakin niin minusta tuntuu. Olemme varmasti molemmat muuttuneet.

Onko kukaan ollut samankaltaisessa tilanteessa? Pietnetkin vinkin voivat on kultaakin arvokkaimpia, eli jos siltä tuntuu niin vastatkaa. Olemme täysin voimattomia ja mietimme, että kuinka kauan elämä voi olla tällaista. Olemme miettineet eroa molemmat yhdessä ja omilla tahoillamme, mutta ainakin vielä olemme sitä mieltä että ei ne asiat siitä ainakaan helppone...

Tuo miehenä esiintyminen ei oikein suju. Lisäksi itselleen vastaaminen on jo vanha juttu. Keksisit jotain uutta!

 

[no]

Ahkera provoilijamme on kyllä minun mielestäni mies, nainen pystyisi saamaan tekstiin enemmän tunnetta. Luulen , että partasuinen 50- mies

 

[So???]

Miten niin te suoritatte elämää? Tehän elätte normaalia lapsiperheen arkea.

Mitä elämä sitten pitäisi olla? Ikuista nuoruutta ja bailaamista. No, näkeehän noita 50 vuotiaita ikuisia bailaajia tuolla kaupungilla, ovat jo aika ränsistyneitä kyllä.

 

[mies036]

luopukaa haveista. Luopukaa kaikesta siitä, mitä tämä tehokas yhteiskunta väkisin teettää. Mitä sitten, jos lapsella on eriparisukat päiväkodissa? Mitä sitten, jos pyykit ei aina ole ojennuksessa ja viikattuna. Mitä sitten, jos parta on ajamatta roskis liian täynnä? Mitä sitten, jos otat sairaslomaa töistä psyykkisistä syistä vaikka vuodeksi?

Nyt on aika ajatella asiat uudelleen. Aika kasvaa ja luopua kaikesta epäoleellisesta. On todella tärkeää, jotta parisuhteenne on kunnossa. Se on teidän koti. Se on lasten koti, ja siinä on lapsen hyvä kasvaa. Ei ole itsekästä (vaikka moni niin ajattelee) viedä lapset mummolaan kerran kuukaudessa, jopa usemminkin pariksi päiväksi, jotta saa olla kumppaninsa kanssa kahdestaan. Vaikka vain riidellä, sekin on hyvä.

(Nykyisin vanhemmilla on aivan liikaa tekemistä ja vaatimuksia. ennen oli sukulaiset,jne apuna, mutta nykyisin kahden vanhemman on suoriuduttava kaikesta)

Sillä lapset arvostaa mukavia yhdessäolohetkiä siivoamattomassa kodissa enemmän, kuin yksinoloa puhtaissa merkkivaatteissa. Vaatii rohkeutta, koska kaikki ovat helposti arvostelemassa osittain kateellisena.

Tälläistä tuli mieleen. Tsemppiä. Terapia auttaa, jos löytyy hyvä terapeutti. Terapiassakin henkilökemian pitää natsata, jotta homma toimii.