T
tyytyväinen elämään
Vieras
Miksi pitää haluta toiselta sitä mitä toinen ei voi antaa enempää kuin pystyy? Miksi ei ole tyytyväinen siihen kun asiat ovat hyvin. Voisi olla työttömyyttä, sairautta, väkivaltaa, päihteitä. Mutta kiitosta kerjätään, tai ainakin odotetaan. Saiko mies sellaista kiitosta jota halusi? Luulitko olevan riittävä kiitos kun hän "sai"seksiä ja hoidit perhettä, kävit töissä?
Mielestäni sinun itsetuntosi ei ollut tasapainossa ja siksi sinulle ei riittänyt se mitä sait mutta kuvittelit antavasi kaikkesi - ja vieläpä siten kuin toinen sen halusi.
Mieskään ei ilmeisesti puhunut? Et ole yksin vastuussa tilanteesta, olet vain omalta osaltasi. Teitä oli kaksi ja raiteiden mutkat oli eri paikoissa.
Miksi asioista ei puhuta? Naimisiin voi mennä liian nuorena ja lapsiakin hankkia. Mutta jossain vaiheessa kasvetaan niin aikuisiksi että opitaan puhumaan. Ja silloin pitäisikin alkaa puhua ja järjestelemään asioita. Koska ihmiset muuttuvat iän myötä. Tulevat filosofisemmiksi eivätkä vain puske eteenpäin aivottomasti ja usein silloin huomataan että hei, meidän suhde ei toimi. Myös toiveet, tunteet, arvostukset muuttuvat. Pariskuntien täytyy olla oikeasti tietoisia puolisostaan, eikä olettaa kumpikin tahoillaan mitä toinen haluaa ja tehdä asioita joita olettaa toisen haluavan. Toinen ei ehkä muuta odota, koska tahollaan olettaa ettet muuta itse halua tai et muusta välitä. Molemmminpuolisia väärinymmärryksiä ja puhumattomuutta...
Mutta, se oli silloin se, olit nuori ja erotessa varmaan samassa asemassa kuin moni muukin. Eipä se sinua tietysti lohduta. Mutta siksi eroista pitää ottaa opikseen, ruotia ne vaikka yksin läpi, koko suhde, miksi ihastuttiin, miksi mentiin naimisiin, mitä missäkin elämänvaiheessa tapahtui ja tuliko harkittua ja puhuttua ja lisäksi ymmärrettyä. Oliko riittävästi tahtoa ymmärtää. Ja jos jokin on mennyt hieman puolivaiheisesti sitä ei enää tässä vaiheessa voi muuttaa, mutta seuraavalla kerralla sen voi pitää mielessä. Vaikka 30-40 vuotiaana eronneet eivät enää ole samalla viivalla kuin parikymppiset avioituneet.
Se oli sinun tiesi kasvaa siihen mikä olet nyt. Nyt jatkat aikuistumista elämäsi loppuun asti. Et ole koskaan valmis. Aika ja elämä tuo uusia ajatuksia, yleensä avartaa mieltä. Tekee suvaitsevammaksi jos osaa käyttää järkeä. Suvaitsevaisuus ja se, ettei aseta joitain asioita liian tärkeiksi, helpottavat elämää kummasti. Leppoisa suhtautuminen helpottaa parisuhdettakin, tuo läheisyyttä enemmän kuin vaatiminen, odottaminen ja oletusten täyttäminen.
Elämä jatkuu ja hieman toisenlaisena. Huomenna on uusi päivä, silloin voi tapahtua jotain mukavaa.
Mielestäni sinun itsetuntosi ei ollut tasapainossa ja siksi sinulle ei riittänyt se mitä sait mutta kuvittelit antavasi kaikkesi - ja vieläpä siten kuin toinen sen halusi.
Mieskään ei ilmeisesti puhunut? Et ole yksin vastuussa tilanteesta, olet vain omalta osaltasi. Teitä oli kaksi ja raiteiden mutkat oli eri paikoissa.
Miksi asioista ei puhuta? Naimisiin voi mennä liian nuorena ja lapsiakin hankkia. Mutta jossain vaiheessa kasvetaan niin aikuisiksi että opitaan puhumaan. Ja silloin pitäisikin alkaa puhua ja järjestelemään asioita. Koska ihmiset muuttuvat iän myötä. Tulevat filosofisemmiksi eivätkä vain puske eteenpäin aivottomasti ja usein silloin huomataan että hei, meidän suhde ei toimi. Myös toiveet, tunteet, arvostukset muuttuvat. Pariskuntien täytyy olla oikeasti tietoisia puolisostaan, eikä olettaa kumpikin tahoillaan mitä toinen haluaa ja tehdä asioita joita olettaa toisen haluavan. Toinen ei ehkä muuta odota, koska tahollaan olettaa ettet muuta itse halua tai et muusta välitä. Molemmminpuolisia väärinymmärryksiä ja puhumattomuutta...
Mutta, se oli silloin se, olit nuori ja erotessa varmaan samassa asemassa kuin moni muukin. Eipä se sinua tietysti lohduta. Mutta siksi eroista pitää ottaa opikseen, ruotia ne vaikka yksin läpi, koko suhde, miksi ihastuttiin, miksi mentiin naimisiin, mitä missäkin elämänvaiheessa tapahtui ja tuliko harkittua ja puhuttua ja lisäksi ymmärrettyä. Oliko riittävästi tahtoa ymmärtää. Ja jos jokin on mennyt hieman puolivaiheisesti sitä ei enää tässä vaiheessa voi muuttaa, mutta seuraavalla kerralla sen voi pitää mielessä. Vaikka 30-40 vuotiaana eronneet eivät enää ole samalla viivalla kuin parikymppiset avioituneet.
Se oli sinun tiesi kasvaa siihen mikä olet nyt. Nyt jatkat aikuistumista elämäsi loppuun asti. Et ole koskaan valmis. Aika ja elämä tuo uusia ajatuksia, yleensä avartaa mieltä. Tekee suvaitsevammaksi jos osaa käyttää järkeä. Suvaitsevaisuus ja se, ettei aseta joitain asioita liian tärkeiksi, helpottavat elämää kummasti. Leppoisa suhtautuminen helpottaa parisuhdettakin, tuo läheisyyttä enemmän kuin vaatiminen, odottaminen ja oletusten täyttäminen.
Elämä jatkuu ja hieman toisenlaisena. Huomenna on uusi päivä, silloin voi tapahtua jotain mukavaa.
