Lapsivieraat ja häät meren rannalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kesämorsmaikku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kesämorsmaikku

Vieras
Ollaan menossa loppukesästä naimisiin ja hääpaikka on meren rannalla. Alusta asti on ollut selvää, että lapset saavat tulla häihimme. Lapsille latetaan omia tarjottavia ym.

Nyt alettiin kuitenkin miettiä lasten turvallisuutta hääpaikassa (omia ei ole). Merenrantapaikka on sellainen, että veteen pääsee esteettä, joka paikassa ei ole kaiteita ja tietysti on laiturikin. Jos kaikki lapset tulevat, paikalla olisi kuusi lasta iältään 1-7 sekä sekä neljä 8-12 vuotiasta.

Kattaisiko palkata lapsenvahti? Mielestäni tällainen paikka vaatii jonkinlaista "lisävalvontaa".
 
Riippuu vähän miten 1-7v ikäjakauma on tarkemmin?
Melkeinpä alle 3v on vanhempien helmoissa aika pitkälti tai ainakn olisi suotavaa että on, siitä ylöspäin saatavat vähän enemmän seikkailla ilman vanhempia, mutta järki vielä puuttuu.
Yli 7v luulisi olevan jo sen verran järkeviä/uimataitoisia ettei ihan heti ole hukkumassa jos mereen tippuu.

Voisihan tuossa miettiä paria mll hoitajaa leikittämään lapsia, tai ainakin leikkinurkkaus missä leluja, kirjoja ja lehtiä ehkä myös elokuvia viihdyttämään lapsia.
 
Riippuu vähän miten 1-7v ikäjakauma on tarkemmin?
Melkeinpä alle 3v on vanhempien helmoissa aika pitkälti tai ainakn olisi suotavaa että on, siitä ylöspäin saatavat vähän enemmän seikkailla ilman vanhempia, mutta järki vielä puuttuu.
Yli 7v luulisi olevan jo sen verran järkeviä/uimataitoisia ettei ihan heti ole hukkumassa jos mereen tippuu.

Voisihan tuossa miettiä paria mll hoitajaa leikittämään lapsia, tai ainakin leikkinurkkaus missä leluja, kirjoja ja lehtiä ehkä myös elokuvia viihdyttämään lapsia.

Nuo 1-7v lapset ovat tarkemmin 1v, 3v, 4v, 5v, 6v ja 7v.
 
Minulla on neljä lasta, vanhin 7v. En luottaisi lapsiani vieraalle hoitajalle sillon kun ollaan veden äärellä. Mielestäni vanhemmat katsovat omiensa perään. Illan hämärtyessä ja tunnelman noustessa lapset voi kelkkoa omille sukulaisille hoitoon, siloin vanhemmat pääsevät itsekkin nauttimaan juhlimisesta.

Kerro lasten vanhemmille etukäteen juhlapaikasta, osaavat sitten valmistautua.
 
[QUOTE="vieras";25949023]Minulla on neljä lasta, vanhin 7v. En luottaisi lapsiani vieraalle hoitajalle sillon kun ollaan veden äärellä. Mielestäni vanhemmat katsovat omiensa perään. Illan hämärtyessä ja tunnelman noustessa lapset voi kelkkoa omille sukulaisille hoitoon, siloin vanhemmat pääsevät itsekkin nauttimaan juhlimisesta.

Kerro lasten vanhemmille etukäteen juhlapaikasta, osaavat sitten valmistautua.[/QUOTE]

Oleellinen asia, hyvä muistaa tuo neuvo!
 
ulkopuolinen hoitaja ei ole ratkaisu mielestäni, vaan jokaisen lapsen vanhemmat hoitavat omansa. Näinhän he tekisivät ns. tavanomaisessa hääpaikassa - eihän he antaisi parivuotiaiden kirmata miten sattuu missään ladonylisillä tai seuraintalon pihassakaan.
 
Meillä myös häät oli saaressa, eli merenrantaa joka paikassa. Jyrkkä pudotus suoraan syvään veteen, joten vähän jännitti ennakkoon.

Vanhemmat kuitenkin hoitivat lapsensa esimerkillisesti, lapsetkin tykkäsivät kovasti. Ei ole mielestäni hääparin asia, jos vanhemmat eivät voi luottaa lapsiinsa tuollaisissa juhlissa, jättäkööt kotiin.
 
Eiköhän jokainen vanhempi huolehdi omasta jälkikasvustaan ja minä ainakin olen sellainen, että olisin varpaisillani koko ajan jos olisi vieras vahtimassa omiani veden äärellä. Ei siinä pystyisi nauttimaan yhtään enempää. Jos lapset tulee häihin, niin silloin vanhemmat pitää niistä huolen.
 
Aikamoinen vastuu olisi lapsenlikalla. Kyllä olisi parempi, jos vanhemmat hoitaisivat itse. Jossain sisätiloissa, jos sellainen on, voisi olla joku leikkihuone.

Joo siis aivan hirveä vastuu sille vahtijalle. Ei vieras lapsenlikka voi ottaa tuollaista vastuuta liudasta alle kouluikäisiä muksuja tuollaisella paikalla. Todennäköisesti mitään ongelmaa ei olisi, mutta mitäs sitten, jos olisikin. Parasta, että jokainen pitää omistaan huolta, eikä pääse tuudittautumaan vieraan vahtijan vastuuseen. :)

Noin muuten en näe ongelmana. Asuuhan lapsiperheitä järvienkin rannoilla jne. Huolellinen ja vastuullinen täytyy totta kai olla.
 
tuntevatko lasten vanhemmat toisensa? Olisi varmaan hyvä heidän sopia (vaikka sitten paikan päällä) säännöt, jotka koskevat jokaikistä lasta. Ettei mene niin että toiset saavat esim. mennä laiturille ja toiset eivät, se on katastrofin alku! Selkeä raja sopivan kaukana rannasta ja sen väärälle puolelle ei mene yksikään lapsi. Ja mielellään mahdollisimman monen aikuisen tietoon tämä.
 
Ja niistä pelastusliiveistä sen verran, että vaativat uintisyvän veden toimiakseen.
Eli siis jos vettä ei ole niin paljon, ettei jalat yletä pohjaan, ne eivät käännä lasta oikeaan asentoon.

Itse en jättäisi omaa lastani kenenkään muun valvontaa tuommoisessa paikassa, vaan ihan itse huolehtisin omistani.

Toki olisi hienoa, jos siellä olisi tarjolla lapsille paikka missä voivat leikkiä ja touhuta, eikä ko paikka ole 2 metrin päässä rannasta.

Ja miksei siellä siltikin voisi olla jotakin leikittäjää/vahtia, onhan se kuitenkin aina ylimääräinen silmäpari :)
 
Minäkin ajattelen, että leikittäjän toki voi sinne hankkia, mutta samalla mietin, onko leikittäjän hankkiminen vääränlainen signaali joillekin vanhemmille.

Nimittäin joku edullisesti leikittämään tuleva keskenkasvuinen tytteli ei mitenkään voi olla juridisesti vastuussa siitä tipahtelevatko tuntemattomat lapset mereen. Ja jos sinne nyt joku tai muutama ihminen tulee nimenomaan hengenpelastusvaralle, saa siitä jo maksaa suolaisen summan.

Leikittäjän paikallaolo voi JOILLEKIN (ei varmaan kaikille) vanhemmille olla merkki siitä, että ai minä saankin tässä olla rennosti kun tuo joku katsoo minun lasta ja on siitä vastuussa. Tämän vuoksi voisi jopa olla parempi ajatus olla ilman koko leikittäjää - jottei tyttelin hennoille harteille, tai tädin vähän tukevammille, sälytetä ihan mahdotonta taakkaa.

Informaatio meren rannalla sijaitsevasta juhlapaikasta ja vanhempien vastuusta lasten suhteen on hyvä sisällyttää jonnekin, kutsuun tai tervehdyspuheeseen.
 
Tulee kivoja kuvia kun osalla porukasta oranssit liivit päällä :(
Ei tarvitse palkata lastenhoitajaa sillä vanhemmat pitävät huolen lapsistaan. Yksi lapsenlikka ei voi millään olla vastuussa tuollaisessa paikassa lapsista ja vanhemmat saa todellakin "viestin" että heidän ei tarvitse katsoa lastensa perään.
 

Yhteistyössä